Ukrainan konflikti/sota

Putin on onnistunut suomen ja ruotsin saamaan natoon. Hyvää työtä! Tämä 4-5ssä päivässä. Sekä ukrainan eu:hun.

Marin: Puolueet keskustelevat huomenna Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä – ”Ymmärrän hyvin, että monien suomalaisten näkemys on muuttunut”​

Omaa kantaansa tai Sdp:n kantaa mahdolliseen Nato-jäsenyyteen pääministeri ei avannut.
 
Eilen muistaakseni muutamakin kirjoitti kuinka Vasemmistoliitto ja SDP torppaavat aseellisen avun ja aika synkkääkin mustamaalausta tuli. Nyt mielellään varmaan moni kuulisi näiltä henkilöiltä, että mitä mieltä nyt ovat ja mistä sellaiset valheet tulivat, joita viljelivät?
Minä olin yhtenä joukossa ja se ei sillä hetkellä ollut valhe vaan perustui levitettyyn kuvaan siitä, mitkä puolueet eivät olleet jo suostuneet asevientiin. Valta Kuuluu Kansalle oli yksi niistä, SDP toinen, Vasemmisto yksi.
Oliko se Niinistö joka sanoi että "Kun faktat muuttuu, niin mielipiteet muuttuu".
En omasta mielestäni kuitenkaan mustamaalannut, vaan ihmettelin että miksi Sanna Marin on samalla puolella Ano Turtiaisen ja Paavo Väyrysen kanssa.
Hyvä että päättivät tukea.
 
osittain varmasti logistiikka kysymys. on helpompi varustaa länsi ukrainassa sotilaita lähellä olevalla kalustolla esim. lännen aseilla. Kuin rahdata idästä (kuormittaen logistiikkaa) keskusvarastoista neuvosto materiaalia länteen-
Pankaa se pullo pois.
 
Kiitos bongauksesta. Meinaavat siis lanata koko kaupungin matalaksi jos väitteellä on totuuspohjaa. Toki varmaan tämä yksi vaihtoehtoinen toimintamalli pelikirjassa on.

Jos oletetaan että on, niin kyllä nyt punnitaan lännen pitkämielisyys. Halutaanko esim Puolassa katsoa vaan sivusta kun valtava määrä siviilejä lahdataan? Siellä olisi täsmäaseille herkullisia maaleja. Esim pari tusinaa f-35 ja sdbII kuilut täynnä ja häirintä plus IT -suoja niin olisiko se panos, jolla siviilejä haluttaisiin suojella?

MItess se Einstein ennustikaan maailmansodista?
 
Luulisi,että tämä on nyt suojattu kaikin keinoin.

Joo kuulin huhun että yhden kirjurin vastuulle pistettiin se että tarkistaa että kaikissa saattueen ajoneuvoissa on tankki täynnä menovettä. Saattueen ilmasuojauksesta vastaa IT-komppania jonka it-ohjukset vaihdettiin Valko-Venäjällä votkaan ja niiden tilalla on puisia puikkoja.
 
Ähh.. mitkä ihmeen diilit? Intian keskuspankki yrittää ainakin juuri nyt epätoivoisesti säätää jotain rupia-rupla -clearing tiliä (good luck with 'Make in India'!) jolla se saa kuitattua venäläiset lannoitteet, joista sen maatalous on yli 80%:sti riippuvainen...
monsuuni alkaa vihmoa 8-10 viikon päästä, riisiä pitää sit alkaa pukkaa, ja lannoitteet jaeltuna perhanan isoon ja korruptoituneeseen maahan...

Intian keskuspankin mukaan he aikovat käyttää Iranin luomaa bilateraalikaupan rakennetta mallina tässä...

mikä voisikaan mennä vikaan? Paitsi kaikki :).


Voihan sitä naureskella vahingoniloisena mutta maailman ruokahuolto on paljon kiinni Ukrainassa ja Venäjässä. Molemmat ovat erittäin merkittäviä ruoan ja lannoitteiden tuottajia. Voi tulla laajoja nälänhätiä ja levottomuuksia Lähi-Idässä ja Afrikassa. Tämä Putinin sota tarkoittaa Kiovan lapsiuhrien lisäksi lapsiuhreja myös Intiassa, Iranissa, Senegalissa ym. Lisää terroristeja ja ääriliikkeitä.

Tämä voi olla yllättäen se isoin ja vakavin seuraus koko sodasta globaalissa mittakaavassa vaikka tietenkin Euroopassa katsomme lähialueille.
 
Nii, ehkä tässä kohta käy niin että lakkaa se foorumin väelle kovin tyypillinen ääneen pelkääminen siitä, että "vihervassarit" ei osaa toimia silloin kun sen aika on. Monelleko tuli mieleen viime tiistaina, että Vas, SDP ja Vih lähettää sotaan rynkkyjä ja kertasinkoja? Jahka tämä tästä vielä kohta eskaloituu, ette uskokaan mitä kaikkea hyvät, fiksut, päättäväiset ja rohkeat ihmiset osaa tehdä isänmaansa hyväksi. Rauhassa vaan, samalla asialla ollaan kaikki. Jotkut räksyttää ja hyvä niin.
Myönnän olevani hämmästynyt, mutta iloisesti.
 
Tuommoisen viestin luin.

Tuttu oli soitellut Venäläiselle tutulleen Pietariin tänään, että mikä meininki. Viesti oli ollut suht sanatarkasti näin: V**** Putin, kaikki menee päin hel*****. Mikään ei enää toimi, mistään ei saa mitään ja kukaan ei tiedä mitä tapahtuu Venäjällä.

Mutta Medvedev on sanonut, että pakotteet ei vaikuta.

Onko tuttuja kellään Venäjällä?
Juu on tuttuja Pietarissa. Ja se viimeisin tieto viime viikolta oli ettei mitään hätää. Ehkä nekin saa sen ahaa elämyksen sen RAHAN tienaamisen sijasta?
 
Mikäli tästä toivottavasti Suomi ja Ruotsi lähtee NATO:on, on se kyllä aikamoinen munaus Putinilta. Itämeri tulee sitten täysin NATO-järveksi kaikilla alueilla paitsi Venäjän alueilla. Ja jos Ukrainankaan valtaus ei onnistu suunnitellusti ja Ukraina hakee ja pääsee EU:n jäseneksi, siinä jää sitten Putin ja Lukashenka täysin yksin keskenään sanktioilla persraiskatuilla olevine kansanstalouksineen.
 
Onko muuten näissä kisoissa nähty kertaakaan Venäjän panssarivaunujen ylivertaisten APS-järjestelmien toimivan...?

Säästelevät niitä tositoimiin seuraavien lisäksi:

- Iskander-Kepab varastot
- Kalibr-arsenaalit
- Ankannokka Su-34:t
- Armatat
- BMP-3:t
- Ilmavoimien täsmäaseet
- ELSO joka estää kaiken viestiliikenteen (vissiin kun itse on käyty ostamassa Bilteman kapuloita niin ei käytetä)
- Kyperkyvyt jotka tuhoaa koko läntisen maailman perustan
- Vararahasto johon kukaan ei voi koskea
- Tarkkaan hiottu salamasodan logistiikka jossa Fall Gelb ja Mantsurian valtaus jää toiseksi
- Suojaliivit joiden vuoksi 7,62x39:llä ei tee mitään
- Lämpökamerat jotka estävät sissitoiminnan
- Spetsnatsit jotka lamauttaa vastustajan avainhenkilöt jokaista portinvartijaa myöten

- Listaa voi jatkaa oman halun mukaan
 
Back
Top