Ukrainan konflikti/sota

Katso liite: 57482

Ukrainan kansallispankin aloittaman asevoimien tarpeisiin perustetun lahjoitustilin lahjoittajia ja miksei kaikkia muitakin saattaa kiinnostaa miten keräys etenee.

Eiliseen mennessä oli kerätty yli miljardi hryvniaa joka on pauttiarallaa 30 miljoonaa euroa. Se on kaksi kertaa enemmän kuin Suomen valtion antama rahamäärä ja reilu 13 miljoonaa euroa on jo luovutettu joukkojen tarpeisiin.

30 miljoonaa euroa on konkreettista ja tuntuvaa apua. Sillä voidaan hankkia jo vaikka mitä tarpeellista.

Esimerkiksi:
A) Moderni luotisuojaliivi 30 000 taistelijalle
B) 1500 NLAW lähitorjuntaohjusta
C) 10 000 modernia pimeänäkölaitetta

Ukrainan asevoimien taistelu jatkuu ja niin jatkuu myös keräys. Laitan itsekin vielä lisää tukea, sillä antaessamme ukrainalaisille sotilaille vasaran nämä ristiinnaulitsevat ryssät meidän puolestamme.

Ohjeet tuen osoittamiseen alla olevan linkin takana. Pienistä puroista kasvaa pikkuhiljaa tulva.

Kiinakin rahoittanut?
 
Venäjän kaaos olisi Suomelle pahaksi . Jos järjestelmä romahtaa niin satoja tuhansia painaa rajan yli Suomeen turvapaikkaa hakemaan. Parempi putinin syrjäyttäminen täysipäisellä ja valtion sisäisen järjestyksen eli myös rajavalvonnan jatkumisen nykyisellään. Venäläiset on tähän asti estäneet tulijat . Suomihan on ottanut kaikki vastaan

Kerrataanpas turvapaikan saamisen perusteet: henkilökohtaisen (poliittisen) vainon uhka.

Turvapaikkaa EI saa sillä perusteella että:

- kotomaassa on sota
- kotomaan hallinto on "romahtanut"
- kotomaassa on kaalisopan ainekset loppu

Suomen rajalle voi toki tulla kyselemään asyyliä mutta ei sitä esittämälläsi perusteella saa.

Suomi tuskin ottaa satoja tuhansia edes sisään maahan asyylin käsittelyn ajaksi. Kyllä siinä vaiheessa realiteetit alkaa olla selviä Pekko-ministerillekin.

Jonkinlainen pikakäännytys ja "2h asyylikäsittelyprosessi" otettaneen käyttöön.
 
A Russian oligarch, who is part of a financial network known as ‘Putin’s wallet’ in Moscow, according to the EU, is one of 26 businessmen, officials and military figures who have been added to the bloc’s expanding sanctions list.

Sergei Roldugin, 71, the former principal cellist of the Kirov Opera Theatre’s orchestra in the 1980s and godfather to Putin’s eldest daughter, Maria, is among those who it is claimed are threatening the territorial integrity of Ukraine.

He joins a total of 680 individuals and 53 entities whose assets in EU member states are frozen and who are under a travel ban.
“According to the investigation of the ICIJ, Mr Roldugin is responsible for ‘shuffling’ at least 2 billion USD through banks and offshore companies as a part of Putin’s hidden financial network.

“He also took part in ‘Troika Laundromat’, and he funnelled billions of USD through the system. Moreover, he received more than 69 million USD through companies within the ‘Troika Laundromat.’”

The Troika laundromat is the name given to a collection of 70 offshore shell companies whose controllers used them to move billions of dollars of private wealth from Russia to the west.
Others on the list, include Igor Sechin, 61, the chief executive of Rosneft, the state oil company and one of the world’s largest crude oil producers.
https://www.theguardian.com/news/20...olds-the-key-to-tracing-putins-hidden-fortune
He is described by the EU as “one of Vladimir Putin’s most trusted and closest advisers, as well as his personal friend” who is in contact with him on a daily basis.

“Igor Sechin’s Rosneft was involved in financing the vineyards of the palace complex near Gelendzhik, which is considered to be personally used by President Putin,” the EU text said.
A former KGB colleague of Putin’s, Nikolay Tokarev, 71, who is chief executive of Transneft, a major Russian oil and gas company, is also sanctioned.

The text said: “He is Vladimir Putin’s long-time acquaintance and close associate. He served together with Putin in the KGB in 1980s. Mr Tokarev is one of the Russian state oligarchs who assumed control over large state assets in the 2000s as President Putin consolidated power, and who operate in close partnership with the Russian state …

“Nikolay Tokarev’s Transneft is one of the main sponsors of the palace complex near Gelendzhik which is widely considered to be personally used by President Putin.”
Alisher Usmanov, 68, a businessman who operates in the iron ore and steel, media and internet sectors and is said by the EU to be “one of Vladimir Putin’s favourite oligarchs”, is included.

“Mr Usmanov has reportedly fronted for President Putin and solved his business problems,” the EU text said. “According to FinCEN files, he paid $6m to Vladimir Putin’s influential adviser Valentin Yumashev.

Dmitry Medvedev, the deputy chairman of the Security Council of Russia and former president and prime minister of Russia, benefited from the personal use of luxurious residences controlled by Mr Usmanov.”
 
Tää on ollu putinin pelikirjassa ja tavoitteena.😅😅
Teoriassa voisi olla vinksahtaneena tavoitteena "strateginen irtiotto lännestä". Venäjällä on nähty samat käppyrät kuin meilläkin: mikään ei kasva. Ei talous, ei syntyvyys, ei niin mikään. Edessä on jatkuvaa kurjistumista, ikäänkuin pitkitetty 90-luvun nöyryytys. Vinksahtanut johtopäätös: eroon kaikesta tästä. Miten käy parhaiten? Eroamalla itsekö? Ei onnistu. Entä kunnon perseilyt? Nehän antavat meille potkut kaikkialta > sillä sitten!

Ei ne näin arvatenkaan ajatelleet, mutta tässä aineksia out-of-the-box -kelaan.
 
BTW: Kelan sivuille tunnistautuminen ei toimi tällä hetkellä, on meillä mahtava Suurvalta naapurissa :LOL:
 
Back
Top