Ukrainan konflikti/sota

Siellä on vihollisen puolella edelleen varteenotettavia joukkoja.

UA viisaasti päästää kameroiden eteen vain junnuja, mutta omaan muualle suunnattuun propagandaan ei ITSE pidä uskoa. Laitetaas realismia. Nää on ainoat VDV ukot videoissa mitä näkynyt. Ollut tuhat sivua sitten jo täällä. Juuri antautuneet taisteltuaan 10 tuntia piiritettynä kunnes yksikkö tuhottu Hostomelissa.

Väsyneitä, mutta on eroa. Niskat on ihan pystyssä.

Vihollista ei saa aliarvioida. On siellä ihan sotilaita.

Katso liite: 57640
Nää on taistelujoukkoja, ei spaden varusmiehiä.
 
Ei, hän vain lainaa prikulleen mitä laki sanoo. Laki-professori kun on.

Lakiproffilla on kyllä mielenkiintoinen tapa jankuttaa lakitekstistä ja sopimuksista sana sanalta, vaikka todellisuudessa tuntuu että esim. tuomioistuimessa sitä tulkitaan monelta eri kantilta ja tapauksiin sekoittuu usein poliittistakin väriä, varsinkin kv-puolella.

Hyödyllisempää olisi jos proffat kertoisivat että millä eri tavalla pykäliä voi arvioida ja miltä haitarilta lopputulema voi olla.
 
Ei, hän vain lainaa prikulleen mitä laki sanoo. Laki-professori kun on.

Outi Korhonen taitaa olla harvoja suomalaisia oikeustieteen tohtoreita Harvardin yliopistosta.

Uskoisin että faktat mitä puhuu on kohdillaan.

Tosin niillä lakikirjoilla pyyhitään ajoittain persettä ja tehdään ihan mitä sattuu huvittamaan.

Sitä en tiedä mitä kansainvälinen lakikirja sanoo siitä, jos joku maa alkaa toteuttaa omalla päätöksellään toisessa maassa kansanmurhaa, että saako siihen muut maat puuttua vai pitääkö vain katsella muualle ja herisyttää sormea.
 
Tuosta videosta oli aika vaikea tunnistaa muuta, kuin BMP:t, joten en laita päätäni pantiksi. Ihan kuin nuo kolme MBT:tä olisivat olleet T-64B. Lokasuojat näyttivät vähän T-80U:n lokasuojilta, mutta telapyörät näyttivät omaan silmääni T-64:sen pyöriltä.

Sijainti taitaa olla tämä ja vaunut luultavasti matkalla etelään.
 
Selittää ainakin aika hyvin Venäjän surkeaa menestystä. Mitä siinä muuta haluaa tehdä kuin säilyä hengissä ja antautua? Kukapa tietää mikä on totta, mutta miten hyvällä motivaatiolla nuori lähtee tapattamaan itseään vieraan valtion maaperälle? Veikkaatko, että lähtivät oikeasti innoissaan sotimaan ja tappamaan Ukrainalaisia? Mielestäni videot täsmäävät ainakin siihen kuvaan mikä itselläni on koko hommasta. Taistelutahdossa osapuolien välillä on aivan huikea ero. Hallitukselle, joka pidättää ja tappaa sitä vastustavia omia kansalaisia, ei ole mikään ongelma valehdella omille sotilailleen. Putin välittää oikeasti lähinnä itsestään, ei muista.
Putinin ura alkoi kerrostalojen talojen räjähtämisellä Venäjällä asukkaineen kaikkineen keskellä yötä. Saadakseen kunnia "terrorismin vastaisena taistelijana". Meni läpi, karvahatut lensi ilmaan korkealle, mikä mies! Hän rakasta Venäjä ja venäläisiä! Nyt Kharkivia, taiseksi suurinta kaupunkia Ukrainassa pommitetaan silmittömästi, siellä jos missä suurin, peräti 70 % venäjä puhuvia. Venäläisten pelastusta, tietenkin - "tam nashi ljudi", (siellä on meidän ihmiset) kuten ääliöllä on tapana sanoa.
 
Sijainti taitaa olla tämä ja vaunut luultavasti matkalla etelään.
Itse mietin samaa aikaisemmin kun kävin alueen tasoristeykset läpi, mutta videossa jossain 0:45 kohdilla näkyy vasemmalla puolella tietä heijastintolppien takana valaisinpylvästä selkeästi. Toki tuo Streetview kuva taisi olla vuodelta 2012 ja paikalliset lisänneet varmaan valaistusta sen jälkeen, kun Vasil jäänyt junan alle liian usein.
 

Katsokaapa professori Outi Korhosen kommentit:07:33 ja myöhemmin 14:30

Haiseeko kaali?
Ei haise kaali tänne asti. Perus Unto Nurmisen sääntömantraa millä ei oo mitään merkitystä sillon ku piirretään karttoja uusiks.
 
Niin, mihinkäs päin maailmaa se venäläinen perhe lähtee viettämään lomaa lentomatkailun merkeissä?

Vastaus: tällä tietoa ei yhtään mihinkään. Pitkä perustelu, mutta toi pitkästä ainaa hymyn huulille:

Hiljaista on muutenkin pian venäläisten lentää yhtään mihinkään kun huoltoja- ja varaosia ei saa ostettua Venäjän ulkopuolelta. Kaikki matkustajalentokoneet, jotka on valmistettu Neuvostoliiton aikojen jälkeen jäävät siitä syystä kentälle jo ennen kesää.

Voihan sitä toki jollakin vanhalla pienellä museokoneella lennällä jos jotain löytyy varastojen pohjilta varaosia sieltä niihin.

Siinä taitaa tovi jos toinenkin jatkossa mennä kun venäläinen ryssä reissaa jostakin Vladivostokista Tyynenmeren rannalta Pietariin. Matka-aika on reilu viikko suuntaansa.
 
  1. Videoita seuratessa vaikuttaisi, että Ryssän joukot ovat parantaneet marssikuria (mm ajoneuvojen välit) ja eteneminen asutuskeskuksiin on varovaisempaa ja kontrolloidumpaa. Siis, tiedustelijat ensin ja jalkaväki tukemassa vaunujen päällä (ei sisällä) sekä jalkautettuna. Olen havaitsevinani vissin eroon aiempaan ”paraatimarssiin”, mielipiteitä?
Eittämättä tekemällä oppii, vähintään kantapään kautta. Jos asiaa yrittäisi pohtia venäläisestä vinkkelistä, suurimmat onnistumiset tuntuvat olleen ilmaiskuja (mihin saatu harjoitusta Syyriassa), ja maasotaa on leimannut suurelta osin sekavuus ja puolivillaisuus. Etelässä nyt ovat jotenkuten edenneet, mutta siellä heillä onkin pelissä vuosikausia Donbassissa asemasotaan osallistunutta porukkaa. Donbassin kapinallispomo kirjoitti somessa keskustelleensa Venäjän erikoisjoukkojen kanssa siitä, kuinka Venäjän armeijalta nykyisin puuttuu kokemusta maasodasta (tai tarkemmin katutaistelusta). Tsetseniasta on jo parisenkymmentä vuotta ja porukka on vaihtunut. Toinen kapinallispomo manaili kirjoituksessaan sitä, että mitä ihmettä heidän komentajat mahtoivat miettiä lähettäessään täysiä keltanokkia taistelemaan Ukrainan ehkä terävintä kärkeä edustavaa, Donbassissa jo 8 vuotta Ukrainan puolella rintamaa pitänyttä joukkoa vastaan. Olivat siis pitäneet Donbassissa jonkinasteiset kutsunnat, mutta moni sen myötä rintamalle lähetetty keltanokka päätyi alta aikayksikön ukrainalaisten vangeiksi.


  1. Evakuoimattomat siviilit. Se on nyt ongelma. Nimittäin kun Ryssän tykistö saadaan kunnolla jauhamaan näitä isompia asutuskeskuksia, ja niinhän tulee tapahtumaan koska ukrainalaiset eivät antaudu, niin siviiliuhrien määrä kirjaimellisesti räjähtää nousuun. En tätä toivo, enkä halua, mutta sota on rumaa ja ratsuväki raakaa. Kuolema tulee tässä satonsa niittämään. Sen lisäksi nämä veljessodat ovat aina kamalia: toivotaan nyt, että isommilta teloituksilta vältytään. Pelkään sen jäävän kyllä toiveeksi tietäen osalliset.
Uskon / toivon, etteivät venäläiset lähde iskemään ehdoin tahdoin asutuskeskuksiin. Toistaiseksi somea seuratessa on tullut mielikuva, ettei venäläisjoukkojen keskuudessa ole halua sellaiseen. Käsittääkseni tavalliset venäläiset eivät vihaa tavallisia ukrainalaisia. Tuntuvat olevan monin paikoin aidosti hämmentyneitä, kun paikallinen siviiliväestö ei annakaan yhtä ystävällistä vastaanottoa kuin Krimillä 2014. Toki Putin tms. voi sellaiseen touhuun komentaa, mutta mitä se mahtaisi tehdä jo ennestään heikolle moraalille. Eikä Putinkaan enää ihan millaista tahansa sikailua voi saada omiltaan anteeksi. Putinin propagandakoneisto on yrittänyt kotipuolessa välttää viimeiseen asti puhumista "sodasta" Ukrainan kanssa, koska mitä ilmeisimmin tietävät, ettei sellainen kuulosta kansan syvien rivien keskuudessa hyvältä.


  1. Näin lopuksi kertokaas, mitä Twitturitilejä seuraatte säännöllisesti tämän sodan tiimoilta? Aika paljon hyviä löytynyt tämän foorumin kautta, mutta melko vähän Ryssän puolelta linkkejä. Nekin kiinnostavat kun seuraan tätä, en intohimoisesti, vaan mieluummin analyyttisesti.
Itse olen koittanut seurata venäläistä (kuin myös ukrainalaistakin) tiedotusta myös telegramin kautta. Ei ole vielä mitään isoa linkkikokoelmaa, kun itsekin vasta viime päivinä heräsin taas seurailemaan vähän tarkemmin, että mitä tuolla tapahtuukaan. Toistaiseksi ukrainalaisten puolelta esim. https://t.me/s/insiderUKR näyttäisi postaavan aktiivisesti tietoa. Venäläisten puolelta esim. ylempänä mainittu kapinallispomo Alexander Khodakovsky https://t.me/s/aleksandr_skif, ANNA News https://t.me/s/anna_news ja Kots https://t.me/s/sashakots ovat antaneet jotain kuvaa sen puolen touhuista ja mietteistä. Kaksi jälkimmäistä ovat postailleet tuoreeltaan videoita rintamalta, ja Khodakovsky esittää kirjoituksissaan jopa yllättävän avoimenkin tuntuista pohdintaa (kuten maasodan takkuamista; viimeisimmässä hän pohti venäläisten saamaa nuivaa vastaanottoa paikallisten ukrainalaisten keskuudessa).

Google kääntää nykyään jo niin laadukkaasti, että noita pystyy seuraamaan ihan kuin olisivat alunperin englanninkielisiä.

Samalla voisi yleisesti kommentoida, että eipä olisi uskonut, millaisen sopan Putin lopulta tulee keittämään niin Ukrainalle, Venäjälle kuin itselleen. Venäjä on maksamassa sanktioiden, tappioiden ja yleisen imagon muodossa niin raskasta hintaa, ettei Putin taida enää voida irrottautua konfliktista ilman merkittäviä saavutuksia. Ja niiden saavutusten saaminen taas vaatisi sotatoimien eskalointia, tuhoten Ukrainaa aina vain enemmän ja kaivaen Putinia ja venäläisiä aina vain syvemmälle suohon. Ei auta kuin toivoa, että Venäjältä viimein löytyisi riittävän vahvassa asemassa oleva porukka, jolla olisi selkärankaa nostaa kissa eli Putinin valtava virhearvio Ukrainan sodan aloittamisesta pöydälle ja pakottaa Putin eläkkeelle.
 
Itse mietin samaa aikaisemmin kun kävin alueen tasoristeykset läpi, mutta videossa jossain 0:45 kohdilla näkyy vasemmalla puolella tietä heijastintolppien takana valaisinpylvästä selkeästi. Toki tuo Streetview kuva taisi olla vuodelta 2012 ja paikalliset lisänneet varmaan valaistusta sen jälkeen, kun Vasil jäänyt junan alle liian usein.
Streetviewssä valaisin tolppa on toisella puolella tietä, mutta kyllä vanhoja kuvia.
 
Outi Korhonen taitaa olla harvoja suomalaisia oikeustieteen tohtoreita Harvardin yliopistosta.

Uskoisin että faktat mitä puhuu on kohdillaan.

Tosin niillä lakikirjoilla pyyhitään ajoittain persettä ja tehdään ihan mitä sattuu huvittamaan.

Sitä en tiedä mitä kansainvälinen lakikirja sanoo siitä, jos joku maa alkaa toteuttaa omalla päätöksellään toisessa maassa kansanmurhaa, että saako siihen muut maat puuttua vai pitääkö vain katsella muualle ja herisyttää sormea.

Tällä logiikalla turvallisuusneuvostossa Vetottu päätös estäisi kenenkään toisen valtion puuttumisen sotilaallisesti esim. kansanmurhaan.

De facto tämä tarkoittaisi että turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet ja niiden liittolaiset saisivat tehdä mitä vaan. Kukaan ei voisi heitä laillisesti estää.

Kanada ryhtyisi tappamaan maaperällään olevia Yhdysvaltojen kansalaisia kymmeniä tuhansia. Venäjä Vetoaisi turvallisuusneuvostossa tuomitsevan päätöslauselman ja intervention virnistellen. Yhdysvaltojen ei auta muuta kuin katsoa joukkomurhaa sivusta.

Realismia?
 
Back
Top