Ukrainan konflikti/sota

No, kärjistystä kärjistystä. Mutta emme me mikään maailman asevarasto ole, mistä voisi noin vaan lahjoittaa kullekkin mitä kukin poraa. Vähän sinne on jo annettu, että hyvä jätkä-pisteet on saatu. Sen pitäisi riittää. Nyt pitäisi keskittyä varustamaan oma armeija niin vahvaksi kuin ikinä, että jos ryssä päättää taas tänne ängetä, nyt kun se on sotajalalla, niin ei tarvitse odottaa muiden almuja. Kriisinkestävyyttä.

Kyllä minä huolehtisin myös tuosta 1300km itärajasta ja Suomen NATO:ttomuudesta. Järki tässäkin pitää olla. Voisinhan minäkin tyhjätä kaappini ruuasta, tilini rahasta ja käydä jakamassa ne Kasperin köyhille ja spurguille, mutta mitä minä sitten söisin? Niin kauan kun meillä on Venäjä naapurissa, meidän tulee olla hampaisiin asti aseistautuneita.
No ootko ajattellu asiaa jos meidän lahjoittamilla aseilla tuhotaan Putinin armeijaa se auttaa meitä? Pieni hinta siitä että meillä olisi itä rintama.
 
Tuollainen pseudo-kinastelu voi olla jopa käsikirjoitettua eli muka ollaan eri mieltä asioista vaikka oikeastaan ollaan ihan samaa mieltä asioiden suuressa kuvassa. Toi sotilasvieras vaan olisi halunnut, että kaatuneita kunnioitetaan enemmän...
No nyt menee taas folioksi, että vaan jotain "pseudo-kinastelua". Ei se nyt mikään ihme ole että on vanhaa sotaväkeä Venäjällä ja muutenkin ihmisiä jotka tiedostavat että tämä Kremlin narratiivi siitä että Ukrainassa kaikki on harashoo ei ihan täsmää. :camo:
 
No ootko ajattellu asiaa jos meidän lahjoittamilla aseilla tuhotaan Putinin armeijaa se auttaa meitä? Pieni hinta siitä että meillä olisi itä rintama.
Tuolla järkeilyllä voisimme luovuttaa kaikki aseet Suomesta sinne ja Venäjän armeija lakkaisi olemasta uhka iäisiksi ajoiksi. Samalla riisuisimme itsemme aseista. Jos nyt ei kuitenkaan.
 
Lisää aselahjoituksia ei kannata mennä tekemään jos näyttää että rauhansopimus solmitaan lähipäivinä.

Jos Venäjä vilauttaa rauhansopimusta niin silloinhan niitä aselahjoituksia vasta tarvitaankin..

Tuolla järkeilyllä voisimme luovuttaa kaikki aseet Suomesta sinne ja Venäjän armeija lakkaisi olemasta uhka iäisiksi ajoiksi. Samalla riisuisimme itsemme aseista. Jos nyt ei kuitenkaan.

Itseasiassa jos lasketaan että ohjus on halvempi kuin tankki ja nopeampi korvata, niin nythän sinne Ukrainaan kannattaisi lähettää sitä tuhoamisapua. Voisi laskea että 1-2 vuoden säteellä Suomella todennäköisesti on korvaavat ohjukset, mutta Venäjällä edelleen suurin osa tuhotuista pois rivistä.
 
Vaikka kaikki UA:n puolella ollaankin, niin kannattaa pitää vanha viisaus mielessä. Totuus on sodan ensimmäinen uhri. Toki Ukrainan viestintä vetää ryssää lättyyn noin 100-0, mutta silti kannattaa lukaista kyseinen artikkeli.

 
Tuolla järkeilyllä voisimme luovuttaa kaikki aseet Suomesta sinne ja Venäjän armeija lakkaisi olemasta uhka iäisiksi ajoiksi. Samalla riisuisimme itsemme aseista. Jos nyt ei kuitenkaan.
No onneksi kaikki ei ajattele noin😁. Väitän että esimerkiksi panssarin torjunta ohjuksilla on merkittävää apua Ukrainalaisille kun ne rupeaa olemaan täysi määräisesti käytossä.

Eikös muuten joku Venäjän yksikkö kotiutettu kun rupesi oleen tappiot niin suuret ja oli muistaakseni koto sijoitus meitä lähellä.
 
Onko sisäiset puhdistukset alkaneet, Gerasimov hävinnyt ja (joidenkin lähteiden mukaan veljenpoika), kenraalimajuri Vitaliy Gerasimov kaatunut Ukrainassa, tuliko luoti sittenkin takaa?
Oliko tämä Vitaliy se kenraali, joka kunnostautui kuolemalla liikennepoliisina? Venäläisten sodankäynti on aina perustunut suurten massojen piittaamattomaan liikutteluun, mutta että kenraalin täytyy lähteä purkamaan jotain liikennesumaa on jotain käsittämätöntä.
 
Enemmän näkyy klippejä, joissa eksyneet(?) orpot tankit jne. pyörii kuin puolukat pi***ssa. Letkat köröttelee tattituntumalla talojen välissä kuin paraatissa. Jos kännykäkameran sijaan olisi Javelin kädessä, niin Ukrainassa olisi enää vanjan ratsuväkeä jäljellä. Kait tämä on jotain nykyaikaista sodankäyntiä, jossa vihollinen päättää ajat, resurssit ja paikan, puolustaja sitten ampuu takaisin sen mitä ampuu, jos ampuu.
Sori, myötätunnosta ja tuskasta johtuen tuntuu pahalta katsoa tarjottimella tuollaisia paisteja, varsinkin kun Ukrainassa on enemmän pst-aseistusta kuin Venäjällä tankkeja yhteensä
Syyria on tainnut opettaa sulle vääriä odotuksia. Kenen kuvittelet noi kolonnavideot kuvanneen? Ne joilla on jotain singontynkää osoittelee kuormureita tietenkin niillä, ei kännykameroilla. Aseettomat siviilit näitä videoita nettiin lataa. Eikä niistäkään kukaan järkevä jää kuvaamaan jos joku sitä kolonnaa alkaa ampumaan. Eli loogisesti, näemme kolonnavideoita vain paikoista missä Ukrainan sotilaat eivät ole ehtineet niitä väijyttää.

Ukrainan asevoimien somekuri on muutenkin ollut aivan hämmästyttävän hyvä. Tulee mieleen että olisiko sen opettamiseen saatu kunnon apua. Mikään tuskin opettaa asiaa niin hyvin kuin näyttää jantterille, miten Rivet Joint tietää minkä kuusen juurella se kävi juuri paskalla. Siellähän nuo pörräsivät koko ajan ennen kovapanosammuntoja, niin olisivat hyvin voineet naapurin signaalien lisäksi haistella näitäkin.
 
No Fukuyamassa juuri tuo aiheutti ne päästöt ilmaan...

Olisiko antaa jotain lähdettä tälle?

edit. fukushimassa kuitenkin suli ytimet kolmessa paineastiassa, vetyräjähdykset ja jäähdytysaltaat siihen vielä päälle.


"Tšernobylin laitosalueella säilytettävä käytetty ydinpolttoaine on edelleen hyvin radioaktiivista. Se on kuitenkin jäähtynyt jo kauan eikä käytännössä ole vaaraa, että radioaktiivisia aineita leviäisi kovin laajalle alueelle.

9.3. Ukrainan viranomaiset kertoivat sähkökatkosta Tshernobylin ydinvoimalaitoksessa. Sähköä tarvitaan esimerkiksi käytetyn ydinpolttoaineen vesiallasvarastojen jäähdyttämiseen. Ilman sähköä altaiden vesi lämpenee hitaasti ja sen seurauksena vettä altaista haihtuu. Kestää kuitenkin useita päiviä tai jopa viikkoja ennen kuin altaisiin tarvitsisi lisätä vettä."
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top