Ukrainan konflikti/sota

Tuolle Serbian liittämiselle EU:n piiriin ei parempaa aikaa voisi keksiä. Hyvä tilaisuus nakertaa Venäjän vasalli valtioiden ketjua.
Vasta kun korupptio on paljon asiallisemmalla tasolla. Nykyisellään ei kelpaa.

ja samalla ilmoitti n. 1300 kuolleen Ukrainan armeijassa tähän mennessä.
On matala luku. Hyvä jos pitää paikkansa ja tietysti pienempi olisi vielä parempi..

"USA:n mukaan Ukrainan tappiot ovat 2 000-4 000 sotilasta."
Ukrainan sotavoima ei ole vielä oleellisesti kulunut. Jostain luin, että kalustotappiot olisi molemmilla puolilla 10% luokkaa. Päättelen, että Ukrainan kokonaisvahvuus kaluston osalta ei ole juuri pienentynyt, kun ovat saaneet korvaavaa hyökkääjältä!
 
En jaksa tässä maa- ja metsätalouskolumnissa jankuttaa sotahistorian opetuksia. Pysyttelen alkutuotannon parissa. Mitä Suomi voi tehdä keväällä 2022 pahimpaan varautuessaan? Olen viime aikoina siteerannut liikaa hienoja valtiomiehiä ja kulttuuri-ihmisiä. Otan vaihteeksi mietelauseen ja käytännön neuvon V. I. Leniniltä:
”Ryhtykää herran nimessä kaikkein tarmokkaimpiin ja vallankumouksellisimpiin toimenpiteisiin viljan, viljan ja viljan toimittamiseksi!!!” Näin Lenin sähkötti vuonna 1918 Ukrainan rintaman ongelmien takia. Elintarpeet olivat A ja O siinä sodassa, kuten aiemmissa ja myöhemmissäkin.
Vuonna 2022 sota tuli yllätyksenä suomalaisille ja muillekin. Edellinen jymy-yllätys oli tauti. Paholaisen käsikirjoituksen kolmas sivu on helppo arvata: nälkä.

Sehän kannattaisi nyt viimeistään Suomen huoltovarmuuskeskuksen tilata niin monta laivalastillista viljaa Suomeen, että se riittää vähintään viisi vuotta.

Uskoisin, että ne viljat voi myydä halutessaan eteenpäin ensi talvena hyvällä voitolla jos näyttää siltä ettei niille kaikille ole lähivuosina Suomessa tarvetta.
 
Tuskin niita on tarkotettu huollettaviksi. Ainakin aika uskottava tornari vaittaa etta venalaisia maastokuorma-autoja kayttoon otettaessa eka homma on oljyproppujen asentaminen.

Mihin sitä öljyproppua tarvitsee, jos kone syö öljyä niin paljon jo uutena, että se uusiutuu palamalla?
 
Puola voisi esimerkiksi pyytää lomaa NATOsta vaikka pariksi päiväksi ja yksinään pistää ryssän nippuun Ukrainassa. :devilish:
Mihin perustuu tämä erittäin vahva usko Puolan kykyyn niputtaa Venäläinen? Itsekin olen ajatellut, että Puola on ylläpitänyt armeijaansa kohtuullisen hyvin, mutta en minä silti näe heitä mitenkään ylivertaisina.
 
Aikaisemmin taisi olla arvelua täällä, että onko tuo porukka kornetin kanssa kumman puolen porukkaa... Zwastika auton kyljessä lopettanee arvailut.
lx32yatkixm81.jpg
 
Sehän kannattaisi nyt viimeistään Suomen huoltovarmuuskeskuksen tilata niin monta laivalastillista viljaa Suomeen, että se riittää vähintään viisi vuotta.

Uskoisin, että ne viljat voi myydä halutessaan eteenpäin ensi talvena hyvällä voitolla jos näyttää siltä ettei niille kaikille ole lähivuosina Suomessa tarvetta.

Maalaisjärki ja valtion viranomainen eivät asu samassa sielussa ja ruumiissa.
 
Mikä on tykistötulen tarkkuus parhaimmillaan? Kuinka paljon lennokkipohjaisella tulenjohdon ohjauksella voidaan tarkentaa?
En jaksa oikein ymmärtää, miten tykistö kykenee osumaan panssarivaunuihin jostain 15km päästä. Onko nuo puhtaita sattumia, mitä videoissa näkyy, joiden väitetään olevan tykistötulen aikaansaannoksia? Elikä jos 100*100m ruudussa on vaikkapa 10 ajoneuvoa niin kyllä siellä johonkin osuu pienellä keskityksellä?

Tykistön ammukset eivät ole "tyhmiä", vaan ne ohjautuvat tarkasti panssarivaunuun. Tuhoamisetäisyys voi olla jopa 30 kilometria. En löytänyt kunnolista linkkiä näihin uusiin ammuksiin mutta löytyi tällainen maininta: "155 mm:n tykistöä voidaan käyttää myös panssarintorjuntatehtäviin ammuttaessa BONUS-ammuksia. Näiden ampumatarvikkeiden myötä tehokas panssarintorjuntaetäisyys on kasvanut 30 kilometriin."

https://maanpuolustuskorkeakoulu.fi/-//1950813/tykistojarjestelmamme-toimii-ja-kehittyy
 
Pieni tauko touhuissa, ja kokoan vähän mietteitä.

Tilanne:

Kiovan luoteispuolella kovaa taistelua. Hyökkääjä on 25 km:n päässä Kiovan sydämestä.

Idästä Sumysta pääkaupunkiin suuntautuvien venäläisten joukkojen eteneminen on edistynyt merkittävästi viime päivinä. Raporttien mukaan Sumysta etenevien joukkojen huoltolinjoihin kohdistuu huomattavia paineita.

Ukrainalaiset vahvistavat tulosuuntia myös reserviläisillä ja vapaaehtoisilla.

Vaikka venäläiset joukot ovat nyt saavuttamassa voittoja Kiovan laitamilla, niiden eteneminen pohjoisessa on ollut hitaampaa kuin etelässä.

Kiovaan matkalla oleva suuri kolonna kohtasi voimakasta vastustusta saavuttuaan Hostomelin lentokentälle luoteeseen ja kärsi myös logistisista ongelmista, kuten polttoaineen puutteesta. Nyt saattue on hajautettu Kiovan länsi- ja lounaisosiin.

Koillisessa Venäjän joukot ovat jatkaneet ponnistelujaan Tšernihivin kaupungin valtaamiseksi, mutta eivät ole vielä edenneet alas Dneprijoen itärannalla.

Mykolaiv on raskaan pommituksen alla.

Mariupolin piiritys jatkuu. Ei vettä, ruokaa ja sähköä.

Harkovan piiritys ei ole täydellinen.

Ilmasiskuja ja tykistötulta tänään Dniproon ja Kropyvnytskyyn.

Muuta:

Pieni ehkä enteileväkin lisäys on iskujen alkaminen länsipuolella. Ohjusisku Mukachevoon on enää 28 km Unkarin rajalta. Slovakiaan on sinnekin vähemmän kuin Helsingistä Porvooseen.

Jatkuvasti huhutaan Valko-Venäjän osallistumisesta mutta toistaiseksi ei ole näkynyt. Joukkojen motivaatiosta on ollut epäilyksiä. Brestissä makaavat Lukashenkan taisteluosastot sitovat nekin Ukrainan joukkoja länsirajan vartiointiin. Huhuja on jatkuvasti ollut siitäkin, että myös Kiovan suunnalla olisi valkovenäläisiä kolmannessa portaassa mutta vahvaa tunnistusta ei ole. Seurataan tilannetta.

Koska Ukrainalta viedään jo yhteys merelle, jossain vaiheessa Puolan rajan sulkeminen saattaisi tulla kyseeseen. Aseet ja miehet saattavat olla lopussa niin isoon hankkeeseen. Siihen kai Lukashenkan apua tarvittaisiin, jos kerran pitää jo Syyriasta kaapia laarin pohjia.

Mielipide, sekalaista:

Mietin, missä määrin on hyödyllistä Scholtzin, Macronin ja Niinistön soitella Putinille ja pyydellä huomioimaan siviilit, kun kerran Venäjän nykyhallinto ei piittaa lainkaan edes omistaan. Harkovassa ukrainalaiset olisivat antaneet venäläisten kerätä kaatuneitaan (ulkoalueella ja myös kaupunkialueella makaa monta nuorta poikaa) mutta vastaus oli: "ei kiinnosta meitä".

Mariupolin asukkaista noin 40%-45% on venäjänkielisiä. Jos siellä joku harva on vielä Puttea kaivannut, nyt hän sitten tuli kylään ja jälki on sitä myöten. Ei siinä paljon kädelliset paina, kun maayhteyttä Krimille tehdään.
 
Mikä on tykistötulen tarkkuus parhaimmillaan? Kuinka paljon lennokkipohjaisella tulenjohdon ohjauksella voidaan tarkentaa?
En jaksa oikein ymmärtää, miten tykistö kykenee osumaan panssarivaunuihin jostain 15km päästä. Onko nuo puhtaita sattumia, mitä videoissa näkyy, joiden väitetään olevan tykistötulen aikaansaannoksia? Elikä jos 100*100m ruudussa on vaikkapa 10 ajoneuvoa niin kyllä siellä johonkin osuu pienellä keskityksellä?

Muistan kun luutnantti Kalenius antoi meille matemaattisen probleeman ratkaistavaksi maastossa kesken sissi kakkosta jossain päin Kaakkois-Suomea.

Kysymyksessä oli muistaakseni laskea tykistö kranaattitulen peitto? Muistan sen menneen yli hilseen kysymyshetkellä.

Nyt tämä laskuharjoitus pitää saada ratkaistua 28 vuoden jälkeen.

Suomalainen kenttätykistö pystyi keskittämään neuvostojoukkojen asemiin mittavan, parhaimmillaan jopa parinkymmenen patteriston yhtäaikaisen tulen ja samaan kohteeseen saattoi ampua yli 250 putkea. Tällaisessa keskityksessä kyettiin ampumaan kuuden hehtaarin maalialueella noin 1 900 kranaattia minuutissa. Tässä tulenjohtajien työtä helpotti edellisenä vuonna käyttöön otettu korjausmuunnin. https://fi.wikipedia.org/wiki/Talin–Ihantalan_taistelu

Eli 1900 kranaattia minuutissa kuudelle hehtaarille

1900/6 = 317 kranaattia hehtaarille, joka tekee 3 kranaattia aarille (10 m * 10 m).

Edit.

bmp 2 pinta-ala on 21 m2 (6,17m * 3,15m)

Täysosuman mahdollisuus 100/3 = 33 , 21/33 = 0,64 Eli 64%

Laskinko oikein?

Edit 2. Todellisuudessa kranaattien iskemiä on maalialueen keskellä tiheämmässä kuin sen reunoilla. Ei mitään hajua jolla tätä lasketaan. :)
 
Viimeksi muokattu:
Ukraina voittaa jos hyväksyy satojentuhansien siviilien kuoleman. Hirveä valinta.
Jos nyt taistellaan itsemääräämisoikeudesta, todellisesta itsenäisyydestä, mahdollisuudesta ukrainalaisten valita itse johtonsa - sellainen joka kampanjoi ja myös on hallinnut lännen kanssa lisääntyvällä yhteistyöllä ja korruption vastaisuudella, kansallistunteen ja kansallisen itsetunnon synnystä ja noususta sekä esim. tulevasta EU-jäsenyydestä ( entisten itäblokin maiden tilastoista voi katsoa mitä se tarkoittaisi taloudelle), niin se näyttää olevan hinta joka nyt maksetaan. Toinen vaihtoehto olisi toki taipua Putinin ja silovikkien uhkailujen ja väkivallan alla Valko-Venäjä/Transnistria tyyppiseksi Venäjän satelliitiksi, ilman oikeaa itsemääräämisoikeutta ja demokratiaa sekä koko ajan muusta maailmasta lisää jälkeen vääjää taloutta ja kansalaisyhteiskuntaa.

Puhumattakaan siitä, että nyt jo tehdyt uhraukset olisi tehty turhaan.

Kaikki kuolemat ja kärsimys on Putinin ja Venäjän syytä. Paras kosto on lyödä hyökkääjältä nenä poskelle ja taju pois, ja lähteä itsenäisenä kansakuntana luomaan omaa parempaa tulevaisuutta, kaukana läpimätien silovikkien vallasta.
 
Mikä on tykistötulen tarkkuus parhaimmillaan? Kuinka paljon lennokkipohjaisella tulenjohdon ohjauksella voidaan tarkentaa?
En jaksa oikein ymmärtää, miten tykistö kykenee osumaan panssarivaunuihin jostain 15km päästä. Onko nuo puhtaita sattumia, mitä videoissa näkyy, joiden väitetään olevan tykistötulen aikaansaannoksia? Elikä jos 100*100m ruudussa on vaikkapa 10 ajoneuvoa niin kyllä siellä johonkin osuu pienellä keskityksellä?
 
Liittyneekö eiliseen suureen antautumiseen tai johonkin muuhun,mutta telegrammissa kuulemma videota antautuneista wagnereista. Pystyykö joku tämän vahvistamaan?
Joku antautunut wagner näkyi tänään (edit: ensimmäinen mitä minä nähnyt). Mutta en enää muista missä twitter ketjussa video oli.
 
Samoilla haukoilla ei kuitenkaan ollut rohkeutta vastustaa Trumpin perseilyä pari vuotta sitten kun hän yritti kiristää Zelenskyä avaamaan jonkun perusteettoman tutkimuksen Bidenin pojasta vastineena Javelin-toimituksista, jotka kongressi oli jo hyväksynyt. Siitä olen samaa mieltä, että Biden voisi, tehdä enemmänkin, mutta toisaalta hän on vetänyt jo alunperinkin selvän rajan USAn ja NATOn osallistumiselle tähän sotaan ja pyrkii kuitenkin koko ajan toimittamaan enemmän ja erilaista apua Ukrainalle. Venäjän alkuperäinen suunnitelma olisi voinut hyvin onnistuakin ellei Bidenin hallinto olisi pitänyt ääntä Venäjän joukkojen keskittämisestä ja tiedustelutiedoistaan, jolla pystyttiin tuhoamaan Venäjän yllätysmomentti ja perusteet hyökkäykselleen.
Tällainen ajattelu on juuri se syy miksi Länsi häviää näitä sotia vaikka täysin ylivoimainen sotilaallisesti ja taloudellisesti. Miksi vetää mitään rajoja osallistumisesta ? Miksi kertoa mitään: "jos osallistumme se on sitten 3 MS" Miksi antaa aina neuvotteluissa etuote vastapelurille ?

Itse ajattelisin Bidenin housuissa tämän hyvänä tilaisuutena tuhota Venäjän armeija. Alkaa vähitellen hivuttamaan ja toimittamaan yhä parempia aseita UA:lle. Ensin nuo Puolan MIG:t, sitten raskasta ilmatorjuntaa. Nämä voitaisiin toimittaa "humanitaaristen syiden perusteella".

Sen jälkeen alettaisiin toimittamaan raskasta tykistöä, raketinheitintä, droneja ohjuksia yms. Niin paljon kuin UA ehtii/pystyy käyttämään. Ei kukaan ole määritellyt, että Länsi voi vaan toimittaa sitä tai tätä. Putin yrittää niin määritellä, mutta ei sitä tarvitse kuunnella ! Se itse pommittaa ydinvoimaloita ja on hylkiövaltio, ei sillä ole sananvaltaa. Se tuleva sota kannattaisi nyt jo käydä tuolla Ukrainassa, koska tuo syyhy ei enää raapimalla parane.

Tärkeintä on sotien voittaminen, ei reilu peli tai liennytys. Kun Venäjä on nurin, niin sitten voidaan taas liennyttää.
 
Viimeksi muokattu:
Venäläisten "ylilaudalta":

06aa388d9f7971fa.jpg


Vissiin ruokien hamstraaminen on alkanut. Esimerkiksi sokeria saa ostaa vain tietyn määrän kerralla kaupasta (jos sitä sattuu siellä enää olemaan). Jauhoja ilmeisesti vielä on paremmin.

Eiköhän nuo ruokakauppojen hyllyt ole pian siellä yhtä tyhjiä kuin Suomessa vessapaperihyllyt olivat korona-pandemian levittyä.
 
Tuskin niita on tarkotettu huollettaviksi. Ainakin aika uskottava tornari vaittaa etta venalaisia maastokuorma-autoja kayttoon otettaessa eka homma on oljyproppujen asentaminen.
Kyllä ne niitä huoltaa, niin uskomattomalta kun se kuulostaa. Ainakin perinteiseen motokivääripataljoonaan kuuluu huoltojoukkue joka tekee alle 1h hommat.
 
Mikä on tykistötulen tarkkuus parhaimmillaan? Kuinka paljon lennokkipohjaisella tulenjohdon ohjauksella voidaan tarkentaa?
En jaksa oikein ymmärtää, miten tykistö kykenee osumaan panssarivaunuihin jostain 15km päästä. Onko nuo puhtaita sattumia, mitä videoissa näkyy, joiden väitetään olevan tykistötulen aikaansaannoksia? Elikä jos 100*100m ruudussa on vaikkapa 10 ajoneuvoa niin kyllä siellä johonkin osuu pienellä keskityksellä?
On varmaan käytössä ainakin neljänlaisia erikoisampumatarvikkeita.
- Ajoneuvomaaliin ohjautuvat autonomiset älykranaatit
- Dronesta tai muusta laser-ohjattavat. Nämä omaan järkeeni sopivat näihin drone-videoihin.
- Tytärammuksia kylvävät kranaatit. Hyviä ajoneuvomaaleja vastaan, verraten pieni tytärammus kannelle -> vaunu pois pelistä, vrt muuten pitää osua sillä yhdellä kuulalla aika lähelle.
- miinat
 
Onko Naton ohjuspuolustus miten toimintavarma kuvitteellisessa Naton ja Venäjän yhteenotossa? Ammutaanko Patrioteille millasella osumatarkkuuella Iskandereita ja Kalibreita alas? Mites mannertenvälisten torjunta?

Iskanderit ja kalibrit lienee ihan ammuttavissa alas, mutta tuskin vielä läheskään 100-prosenttisesti, ICBM:t menevät toivotaan toivotaan-osastolle. Isoin ongelma onkin saturaatio, NATO joutuisi käyttämään kaiken torjuntakaluston ensimmäiseen ohjussalvoon ja menestys olisi parhaimmillaankin kohtuullista. Venäjän ohjusmäärällä seuraava satsi voidaan kuitenkin laittaa saman tien tulemaan.
 
Tätä itsekin ihmettelin, mutta onhan mahdollista että esim jenkkien tiedustelu näkee putinin jo niin latvakakkoseksi että pelkäävät sen oikeasti aloittavan ww3

Olen seurannut sen sanatonta viestintää ja esiintymistä. Verrattaessa esim. vuosiin 2018-2019, niin nähtävissä on suurikin muutos. Katse harhailee, puheen välissä pitkiä taukoja ja olemus poissaoleva. Kaveri vaikuttaa harhaiselta ja jopa huumatulta.
 
Back
Top