Ukrainan konflikti/sota

The Guardian: Kreml saattaa jo toteuttaa uhkaustaan – Venäjä teki ohjusiskun lähellä Puolan rajaa​

13.3.202209:38päivitetty 13.3.202209:48

Lvivin pormestari on BBC:n mukaan vahvistanut ohjusiskun Puolan rajan lähellä sijaitsevaan kansainväliseen rauhanturvakeskukseen.​

64bd954d-2e35-5a94-bea7-2d3e84c29a55

Uusia iskuja. Venäjä on koventanut iskujaan läntisessä Ukrainassa. Kuvassa Ukrainan sotilaista Irpinin ja Buchan kaupunkien lähistöllä.KUVA: PAVEL NEMECEK

Venäjän armeija on varhain sunnuntaina tehnyt ohjusiskun läntisessä Ukrainassa lähellä Puolan rajaa sijaitsevan Lvivin kaupungin kupeessa sijaitsevaan kansainväliseen IPSC-rauhanturvakeskukseen. Asiasta uutisoivat BBC, CNN ja The Guardian.

BBC kertoo, että Lvivin pormestari Andrei Sadovyi on vahvistanut iskun. Lisäksi BBC:n siteeraamat sotilaslähteet kertovat, että iskussa käytettiin kahdeksaa ohjusta.
The Guardian arvioi iskun tarkoittavan sitä, että Moskova toteuttaa jo lauantaina julkaisemaansa uhkausta iskuista Ukrainaan tuleviin asetoimituksiin.

”Viimeisin hyökkäys osoittaa, että Venäjä tehostaa hyökkäyksiään Ukrainan länsiosassa. Kyseessä saattaa olla tarkoituksellinen hyökkäys Ukrainaan saapuvia länsimaisia sotilas- ja humanitaarisen avun lähetyksiä vastaan”, se kirjoittaa uutisessaan.

Venäjän varaulkoministeri Sergei Rjabkov sanoi lauantaina, että länsimaiden asevientisaattueet Ukrainaan ovat laillisia kohteita Venäjän armeijalle.
"Olemme varoittaneet Yhdysvaltoja, että useista maista organisoitu asevienti Ukrainaan ei ole vain vaarallista, vaan kyseessä on liike, joka tekee niistä laillisia (iskun) kohteita”, hän sanoi Venäjän valtion televisiossa BBC:n mukaan.

"Olemme varoittaneet siitä, mitä tämäntyyppisten aseiden piittaamattomasta viennistä Ukrainaan voi seurata”, Rjabkov lisäsi.

Uusisuomi
 
Voisiko ketjun otsikon muuttaa suoraan "Ukrainan sodaksi". Turha tässä on pitää venäläistä valheellista narratiivia yhtään yllä täälläkään. Alkuketju oli vuoden 2014 ja sen jälkeisistä tapahtumista, mutta tällä hetkellä täällä käsitellään ainoastaan laitonta hyökkäyssotaa.
 
The Guardian: Kreml saattaa jo toteuttaa uhkaustaan – Venäjä teki ohjusiskun lähellä Puolan rajaa​

13.3.202209:38päivitetty 13.3.202209:48

Lvivin pormestari on BBC:n mukaan vahvistanut ohjusiskun Puolan rajan lähellä sijaitsevaan kansainväliseen rauhanturvakeskukseen.​

64bd954d-2e35-5a94-bea7-2d3e84c29a55

Uusia iskuja. Venäjä on koventanut iskujaan läntisessä Ukrainassa. Kuvassa Ukrainan sotilaista Irpinin ja Buchan kaupunkien lähistöllä.KUVA: PAVEL NEMECEK

Venäjän armeija on varhain sunnuntaina tehnyt ohjusiskun läntisessä Ukrainassa lähellä Puolan rajaa sijaitsevan Lvivin kaupungin kupeessa sijaitsevaan kansainväliseen IPSC-rauhanturvakeskukseen. Asiasta uutisoivat BBC, CNN ja The Guardian.

BBC kertoo, että Lvivin pormestari Andrei Sadovyi on vahvistanut iskun. Lisäksi BBC:n siteeraamat sotilaslähteet kertovat, että iskussa käytettiin kahdeksaa ohjusta.
The Guardian arvioi iskun tarkoittavan sitä, että Moskova toteuttaa jo lauantaina julkaisemaansa uhkausta iskuista Ukrainaan tuleviin asetoimituksiin.

”Viimeisin hyökkäys osoittaa, että Venäjä tehostaa hyökkäyksiään Ukrainan länsiosassa. Kyseessä saattaa olla tarkoituksellinen hyökkäys Ukrainaan saapuvia länsimaisia sotilas- ja humanitaarisen avun lähetyksiä vastaan”, se kirjoittaa uutisessaan.

Venäjän varaulkoministeri Sergei Rjabkov sanoi lauantaina, että länsimaiden asevientisaattueet Ukrainaan ovat laillisia kohteita Venäjän armeijalle.
"Olemme varoittaneet Yhdysvaltoja, että useista maista organisoitu asevienti Ukrainaan ei ole vain vaarallista, vaan kyseessä on liike, joka tekee niistä laillisia (iskun) kohteita”, hän sanoi Venäjän valtion televisiossa BBC:n mukaan.

"Olemme varoittaneet siitä, mitä tämäntyyppisten aseiden piittaamattomasta viennistä Ukrainaan voi seurata”, Rjabkov lisäsi.

Uusisuomi
Tietyllä tavalla voi vain ihailla Venäjän taktiikkaa heidän näkökulmastaan. Ensin kerrotaan, että jos te nyt mitä teette, niin pommitamme. Aina pikkuisen varoitellaan, että ei tule yllätyksenä ja sitten toteutus. Pikkuisen likaisemmin kuin edellisellä kerralla. Rajoja kokeillaan koko ajan ja saadaan lisää diskuteerausta ja ristiriitaa lännessä. Hankala toimia tällaista vastustajaa vastaan.
Ukrainalle voisi kyllä toimittaa enemmän tukea ilmapuolustukseen, puolustusaseita. Kykyä korkeammalle.
 
Toisaalta kalustokuljetusten pommitus kertoo miten hyvin Ukrainalle jo saatu kalusto toimii.
 
Tietyllä tavalla voi vain ihailla Venäjän taktiikkaa heidän näkökulmastaan. Ensin kerrotaan, että jos te nyt mitä teette, niin pommitamme. Aina pikkuisen varoitellaan, että ei tule yllätyksenä ja sitten toteutus. Pikkuisen likaisemmin kuin edellisellä kerralla. Rajoja kokeillaan koko ajan ja saadaan lisää diskuteerausta ja ristiriitaa lännessä. Hankala toimia tällaista vastustajaa vastaan.
Ukrainalle voisi kyllä toimittaa enemmän tukea ilmapuolustukseen, puolustusaseita. Kykyä korkeammalle.
Vaikea uskoa, että venäjä uskaltaisi kovin lähelle rajaa ampua. Vaara olisi, että menee metrinkin Puolan puolelle. Puola voisi tällöin tehdä Natolle 5. Artiklan mukaisen avunpyynnön.
 
Tietyllä tavalla voi vain ihailla Venäjän taktiikkaa heidän näkökulmastaan. Ensin kerrotaan, että jos te nyt mitä teette, niin pommitamme. Aina pikkuisen varoitellaan, että ei tule yllätyksenä ja sitten toteutus. Pikkuisen likaisemmin kuin edellisellä kerralla. Rajoja kokeillaan koko ajan ja saadaan lisää diskuteerausta ja ristiriitaa lännessä. Hankala toimia tällaista vastustajaa vastaan.
Ukrainalle voisi kyllä toimittaa enemmän tukea ilmapuolustukseen, puolustusaseita. Kykyä korkeammalle.
Tätä meno näemme vielä sen, että Venäjä kiristää länttä poistamaan pakotteita jollain iskulla uhkaamalla.
 
Jep. Ja sitten paistetaan makkaraa ja käydään jossain välissä teboililla munkkikahvilla.
Näinhän se menee, koko homman idea on estää vihulaisen kaukopartioiden vapaa ajelu selustassa ja pitää oma huolto turvassa. Kovan kärjen kohtaamiseen ei riitä varustus, eikä kunto. Tylsää, mahdollista taistelukosketusta ei tule ollenkaan mutta sehän siinä on tarkoituskin, luoda hat-hatti kuperkeikkamiehille riittävä pelote. Ajelu päättyy suurella todennäköisyydellä miinoituksen tai tähystetyn panostuksen kautta maankiertoradalle. Se että taktiikoolein varuste voi olla tämä:
1647160111216.png
ei vähennä sen vaikutusta että ne löpöt ja lämpimät ruuat ei lopu siinä kovassa kärjessä. Eikä laske suorituksen motivaatiota.

Tähän vaikuttamiseen tuo ryssä näyttää kaatuvan Ukrainassakin.
 
Tietyllä tavalla voi vain ihailla Venäjän taktiikkaa heidän näkökulmastaan. Ensin kerrotaan, että jos te nyt mitä teette, niin pommitamme. Aina pikkuisen varoitellaan, että ei tule yllätyksenä ja sitten toteutus. Pikkuisen likaisemmin kuin edellisellä kerralla. Rajoja kokeillaan koko ajan ja saadaan lisää diskuteerausta ja ristiriitaa lännessä. Hankala toimia tällaista vastustajaa vastaan.
Ukrainalle voisi kyllä toimittaa enemmän tukea ilmapuolustukseen, puolustusaseita. Kykyä korkeammalle.
Helppohan moinen vastustaja on. Jolla ei mitään oikeutusta toimilleen.

Se tulee liiskata kuin lutiainen. Lyömällä kovaa niskaan.
 
Se että taktiikoolein varuste voi olla tämä:
Katso liite: 58374
ei vähennä sen vaikutusta että ne löpöt ja lämpimät ruuat ei lopu siinä kovassa kärjessä. Eikä laske suorituksen motivaatiota.
Tämän laitteen NATO-nimike on varmaan Holder, Food Heating. eli Tactical food heater, TFH.
 
Back
Top