Ukrainan konflikti/sota

Että sillee
Voi scheisse sanon minä, mutta tämä tukee valtiojohdon ”nyt ei ole oikea aika hakea” -linjaa. Biden on sanonut, että ei nyt. Siihen nähden tehdään ihan oikeita asioita eli joudutetaan asehankintoja ja luodaan epävarmuutta Putinille reissaamalla jenkkeihin hymyilemään Bidenin kanssa. Samoin aletaan laittaa huoltovarmuutta kuntoon yrittämällä sopia kriisiajan asetoimituksista ja muista elintärkeistä toimituksista.

Aikaa sisäpolitiikassa voidaan pelata uudella puolustuspoliittisella selonteolla, jonka valmistumista uskon venytettävän keinotekoisesti, jotta saadaan aikaa kulumaan ilman että kansalaisten epäilykset heräävät. Tietenkään tämä ei some-aikana toimi, vaan kohta tietää koko kansa Pihtiputaan mummoa myöten, että Biden sanoi, ettei nyt oteta Suomea Natoon. Toki tähän voidaan aina vastata, että eihän Suomi vielä ole edes hakenut.

Tätä menoa emme liity tänä vuonna. Ja riippuu, mitä Venäjälle käy, että liitymmekö koskaan. Ensi vuoden eduskuntavaalit tulevat siis olemaan NATO-vaalit.
 
Nyt on kommentoitava: Minun hälytyskello soi (tätä palstaa lukevat tietävät, että olen sellaisen kieli keskellä suuta linjan kannattaja, enkä ole ollut mikään suu vaahdossa Natoon menijä), tämä mies on Nato-vastainen tai ajaa jonkun tahon sanelemaa viestiä! Pienellä Googlen käytöllä löytyi, että tammikuussa herra vielä ilmoitti ettei Venäjä hänen nähdäkseen hyökkää Ukrainaan! Onko teillä parempaa tietoa tästä herrasta? Itselle tuli vastenmielinen ajatus koko ukosta!
Yleensä valtionpuljun johtaja valitaan siten että ajaa sitä asiaa mitä poliitikotkin. Aravannette miksi nyt tyyppi on nyt EntinenJohtaja..
 
Laitetaas vielä linkki:
https://www.bloomberg.com/opinion/a...eason-for-rising-food-prices-chinese-hoarding

Jostain syystä Kiina aloitti viimevuonna massiivisen vehnän, riisin ja maissin oston ja varastoinnin. Esimerkiksi vehnän ostot kasvoi viimevuonna 50% verrattuna edelliseen vuoteen. Miten tästä haisee se että tuolla tiedettiin että tänävuonna tulee elintravikepulaa?
Ei saisi olla foliohattu, mutta sekä korona, että Ukrainan tilanne satavat Kiinan laariin.
 
Eipä se yllätys liene, että kepu elää edelleen Kekkosen aikaa. Herää kysymys, mitä itänaapurissa oikein pitäisi tapahtua, jotta laput putoaisivat silmiltä. Putin ei ole mikään Gorbatshov.

Kyllä Ukrainan tilanteen tulisi jo tehdä selväksi, ettei ole hyvä olla yksin ja liittoutumattomana Venäjän naapurissa.
 
Nyt on kommentoitava: Minun hälytyskello soi (tätä palstaa lukevat tietävät, että olen sellaisen kieli keskellä suuta linjan kannattaja, enkä ole ollut mikään suu vaahdossa Natoon menijä), tämä mies on Nato-vastainen tai ajaa jonkun tahon sanelemaa viestiä! Pienellä Googlen käytöllä löytyi, että tammikuussa herra vielä ilmoitti ettei Venäjä hänen nähdäkseen hyökkää Ukrainaan! Onko teillä parempaa tietoa tästä herrasta? Itselle tuli vastenmielinen ajatus koko ukosta!
Näyttää ankalta, kuulostaa ankalta, kävelee ja ui kuin ankka - ei helvetti, jospa se sittenkin olisi ankka?
 
@IuliiaMendel

Here is what Russian TOP-propagandist Vladimir Soloviov said today: "If you think we are going to stop at Ukraine, think about it 300 times. Let me remind you that Ukraine is only an intermediate stage in ensuring the strategic security of the Russian Federation"

Kuulemma sanoi kaikkea muutakin. Bellingcatin Grozev kommentoi samaa "Ajatollah level shit"
Tossa viestiketjussa sanotaan että ei sanonut noin
 
Parissa viikossa kaatuu enemmän everstejä ja kenraaleita kuin Suomelta koko jatkosodassa.
Minkäs teet, kun kolonna ei liiku ja kukaan ei tiedä, mitä pitäisi tehdä, niin jonkun on pakko mennä sinne kärkivaunulle ja sanoa, että nyt ajatte tästä tuonne 10 km ja sitten siitä vasemmalle 15 km. Everstiä alempi ei tuota Venäjällä osaa tehdä, kun kukaan ei uskalla käyttää oma-aloitteisuutta. No mitä tapahtuu, kun muita 20 vuotta vanhempi kaveri tulee kärkiajoneuvolle kartan kanssa käsiä heiluttamaan? Se on sniperilla nappi ottaan. Tämä omaa spekulaatiota siitä, miksi ei homma toimi.
 
Todella kova kunnioitus näitä toisinajattelijoita kohtaan.
Kyllä nimenomaan näin. Oman turvallisuuden, uran etc. vaarantaminen tuonkaltaisessa yksilöä rautakoron alle polkevassa valtiossa riittää siihen, että hattu nousee. Rohkeutta vaativaa toimintaa on tuo.

Hyvä muistutus ainakin itselleni siitä, että kaikki venäläiset eivät ole ryssiä. Eivätkä kaikki ryssät venäläisiä.
 
Onko näkynyt arvioita kuinka ison armeijan Ukraina saa kokonaisuudessaan liikkeelle? Tässähän on ollut LKP käynnissä reilut 2 viikkoa. Ottaen huomioon paikallisjoukot eli palstalaisten rakastamat "makkaranpaistajat"?
Yksi ukrainan puolustusministeriön varomaton twiitti viime viikolla ties kertoa, että noin 100 000 reserviläistä olisi saatu koottua ja varustettua. Näistä puolet olisi mennyt Ukrainan armeijan osastojen vahvistamiseen ja puolet suosikeille, eli kesken kaiken kehitystoiminnan sotimaan joutuneille alueellisille puolustusjoukoille. Vähän niin kuin meikäläinen suojeluskunta-aate.

Ynnäilin eri lähteistä alaspäin pyöristelemällä, että varsinaisen UA maavoimien 135 000 sotilaan lisäksi sotatoimissa ovat mukana:
- raja-ja merivartiojoukot 40 000
- sisäministeriön alainen kansalliskaarti 46 000 ja poliisijoukot joitakin tuhansia
- ne makkaranpaistaja-ressut 100 000, joiden 1/2 osuuden pohjalta muodostuvat sissisotaan ja kaupunkisotaan kykenevät alueelliset puolustusvoimat

..eli jotain 320 000 oletettavasti jonkinlaista sotilaallista osaamista omaavaa henkilöä siellä häärii.

..mihin sitten lisätään sekalainen joukko vapaaehtoisia ulkomailta n. 20 000 sekä vielä tuntematon määrä ukrainalaisia maanpuolustushenkisiä miehiä ja naisia, jotka ovat valmiita tarttumaan aseisiin. Heidän paikkansa on sitten näissä alueellisissa puolustusvoimissa:

r


Ei tuollaista lössiä ihan heppoisella sodankäynnillä voiteta, jos siellä on tappelemaan sopivaa sakkia seassa sen verran, että muut seuraa esimerkkiä.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä nimenomaan näin. Oman turvallisuuden, uran etc. vaarantaminen tuonkaltaisessa yksilöä rautakoron alle polkevassa valtiossa riittää siihen, että hattu nousee. Rohkeutta vaativaa toimintaa on tuo.

Hyvä muistutus ainakin itselleni siitä, että kaikki venäläiset eivät ole ryssiä. Eivätkä kaikki ryssät venäläisiä.
Nimenomaan, kun se ei ole vankilahotelli, vaan parhaassa tapauksessa gulag ja huonommassa putoaa parvekkeelta
 
Nyt on kommentoitava: Minun hälytyskello soi (tätä palstaa lukevat tietävät, että olen sellaisen kieli keskellä suuta linjan kannattaja, enkä ole ollut mikään suu vaahdossa Natoon menijä), tämä mies on Nato-vastainen tai ajaa jonkun tahon sanelemaa viestiä! Pienellä Googlen käytöllä löytyi, että tammikuussa herra vielä ilmoitti ettei Venäjä hänen nähdäkseen hyökkää Ukrainaan! Onko teillä parempaa tietoa tästä herrasta? Itselle tuli vastenmielinen ajatus koko ukosta!
Insinööri-Ukko, ylennetty inssikenraaliluutnantiksi ensimmäisenä Suomessa.

Hoitanut mm. F35 ja laivakaupat osaltaan kotiin, siitä kai ylennys.

Maininnut tammikuun puolessavälissä hyökkäyksestä, että ”Voihan se olla, että jotain tapahtuisi, vaikka ei ole mitään järjellistä syytä, mutta näin insinöörin näkökulmasta pidän sitä epätodennäköisenä.”

Mainittakoon, että moni täälläkin ylistetty asiantuntija ei ole uskonut Venäjän hyökkäävän, kun heitä on alkuvuodesta haastateltu, eikä siis tämän ukon puheet poikenneet silloin mitenkään linjasta. Tämä uudempi lausunto on poikkeava. Kyseessä on mielestäni eläkeläisen insinöörin virheellinen ajatusketju ja YLE:n virhearvio että sen julkaisee.

Aika suorasanaisesti tämä eläkeläinen tosiaan kommentoi. Ei ihme että jotkut pelästyy, muta ei tätä kannata tunteella ottaa. Tuskin Natoon yhdessä yössä pääsee, mutta kuten ex pääsihteeri Rasmunssen sanoi, ei sekään ihan mahdoton ajatus ole.
 
Back
Top