Ukrainan konflikti/sota

Tässä kun Venäläinen on näyttänyt suurta kykyään perseillä, olen hiukan tässäkin ketjussa ollut huomaavinani, että Venäläistä aletaan vahvasti jopa aliarvioida (muutamat perinteiset palstajäsenet ovat tästä jonkin verran huomautelleetkin, että ei ehkä kuitenkaan kannata). Minulle kertoi eilen ammattilainen, eli ammatikseen näiden sotimiseen liittyvien asioiden kanssa työskentelevä henkilö: Suurin virhe olisi kuitenkin nyt lähteä aliarvioimaan sitä, että mihin Venäjä kyvyt riittävät. Tiedossa on kuulemma hyvin, että ovat todellakin epäonnistuneet monissa asioissa ja iso tappiokin saattanee olla tiedossa, mutta varaa ei ole löysäillä yhtään eikä myöskään kuvitella liikoja Venäläisen sotilaallisesta heikkoudesta.
Eli toivottavasti Ukraina kyykyttää Venäläistä minkä pystyy ja me autamme minkä voimme kuitenkaan unohtamatta sitä, että pääpaino on vahvistaa omaa sotilaallista kykyämme ja sekin osaltaan lopulta auttaa Ukrainaa. Politiikan puolelta pitää toivoa, että tulee viisas päätös ajatellen Natoa tai puolustustakuita USA:lta.
Word.

Se mikä tässä on ensisijaisesti epäonnistunut on venakoiden sotilastiedustelu, tai ainakin sen pohjalta on tehty vääriä johtopäätöksiä. Ennakotietona oli ettei Ukraina ole yhtenäinen, eikä vastassa ole miehitysoperaatiota kummempaa, ei ole kuin ajella Kieviin ja ilmoittautua voitajaksi. Varustus ja ryhmitys oli sitten sen mukainen. Yhtenäinen, motivoitunut puolustus ja totaalinen tuhoamissodankäynti tuli täytenä yllätyksenä, hyökkäys yhdisti Ukrainalaiset ja se yhdisti myös länsimaat. Hyökkäyksen alussa ei ollut tuhoamissotaan vaadittavaa selkeä voimien keskitystä ja painopisteen luomista, eikä tyypillistä tulenkäyttöä jolla luodaan edellytyksiä hyökkäykselle. Hyökkäyksen epäonnistuminen tulkitaan tällä palstalla liian paljon armeijan heikkoudesta johtuvaksi, vihollisen armeijaa aliarvioidaan.

Täytyy muistaa myös ettei sota ole ohi, venajalla on taipumus mokailla hommat näyttävästi, mutta kaikista vastoinkäymisistä huolimatta jollain ihmeen tavalla pystyä saavuttamaan tavoitteensa.
 
En usko yksittäisiä puheenvuoroja lukuunottamatta, joissa näissäkin mukana on usein tietyntasoista "hybristä", lähtöolettamiin peilaten. Tuosta erityistä riskiä seuraavan, rationaalisen maanpuolustusymmärryksen suhteen. Laajemmassa mielessä. Saatikka ammatillisen maanpuolustustoiminnan suhteen.

Päinvastoin, yleistä mielipidettä historiallisessa kontekstissa seuraamaan pyrkiessä. Tuskin koskaan sotien jälkeisessä ympäristössä. Näin konkreettisella tasolla, Venäjän uhkaa on nähty. Perushepun tai heputtaren suunnalta. Näin yhtenäisessä moodissa.

Toki, esittämäsi aihe-alue, hyvä olisi julkisuudenkin kautta käytävässä keskustelussa esillä pitää. Realismin lippua, mielekkäällä tavalla heiluttamiseksi. Eikö tuota esiinnostamaasi, huomiotta missään tapauksessa kannata jättää.
Sivuhuomio: oletko tarkoituksella muuttanut tapaasi kirjoittaa. Sanajajärjestyksesi ei taida olla sama kuin aiemmin, ehkä olet tietoisesti sitä muuttanut, mutta on vähän hankalaa tekstiä lukea.
 
Word.

Se mikä tässä on ensisijaisesti epäonnistunut on venakoiden sotilastiedustelu, tai ainakin sen pohjalta on tehty vääriä johtopäätöksiä. Ennakotietona oli ettei Ukraina ole yhtenäinen, eikä vastassa ole miehitysoperaatiota kummempaa, ei ole kuin ajella Kieviin ja ilmoittautua voitajaksi. Varustus ja ryhmitys oli sitten sen mukainen. Yhtenäinen, motivoitunut puolustus ja totaalinen tuhoamissodankäynti tuli täytenä yllätyksenä, hyökkäys yhdisti Ukrainalaiset ja se yhdisti myös länsimaat. Hyökkäyksen alussa ei ollut tuhoamissotaan vaadittavaa selkeä voimien keskitystä ja painopisteen luomista, eikä tyypillistä tulenkäyttöä jolla luodaan edellytyksiä hyökkäykselle. Hyökkäyksen epäonnistuminen tulkitaan tällä palstalla liian paljon armeijan heikkoudesta johtuvaksi, vihollisen armeijaa aliarvioidaan.

Täytyy muistaa myös ettei sota ole ohi, venajalla on taipumus mokailla hommat näyttävästi, mutta kaikista vastoinkäymisistä huolimatta jollain ihmeen tavalla pystyä saavuttamaan tavoitteensa.
 
  • Tykkää
Reactions: Krk
Sivuhuomio: oletko tarkoituksella muuttanut tapaasi kirjoittaa. Sanajajärjestyksesi ei taida olla sama kuin aiemmin, ehkä olet tietoisesti sitä muuttanut, mutta on vähän hankalaa tekstiä lukea.
[YLEINEN IRVAILU] Ei ainoastaan sanajärjestys, vaan mm. monessa paikassa on piste pilkun tilalla, eli purskelauseita. Se tarkoittaa päihtymystilaa, tai että tilin on kaapannut joku, jonka äidinkieli ei ole suomi :unsure: . Viime aikoina bänniä saaneissa uusissa käyttäjissä on muuten samanlainen kuvio näkyvissä o_O . [/YLEINEN IRVAILU]
 
Ei ole BUk käytössä, mutta onko varastoituna(ohjukset)? Tilalle USA (Israel) toimittaa jotain väliaikaista. AMV amos ihan myynti mielessä olisi hyvä paikka näyttää mihin pystyy ihan oikeassa sodassa. Krazt kuorma autot voisi lähettää ja ostaa tilalle MAN kuormurit UKn ylijäämästä. Kaikki mikä saadaan kohtuudella korvattua ja mieluiten tukee kotimaista teollisuutta. Vanhentuvat ammukset. BMP-2 100 kpl sinne ja Ruotsista CV9040 käytetty tilalle ja ruotsi hankkii uudet.
Suomessa varastoitujen BUK ohjusten kantorakettien ruutien viimeinen käyttöpäivä meni umpeen joitain vuosia takaperin, joten eivät ole käyttökelpoisia.
 
Sivuhuomio: oletko tarkoituksella muuttanut tapaasi kirjoittaa. Sanajajärjestyksesi ei taida olla sama kuin aiemmin, ehkä olet tietoisesti sitä muuttanut, mutta on vähän hankalaa tekstiä lukea.
Ei ole tietoista, sanajärjestykseen tai muuhun liittyvää tässä. Olen saanut, foorumin ulkopuolella, palautetta ainakin ajoittaisesta vaikeaselkoisuudesta. Harmillista. Mutta, ei aivan yksinkertaisella tavalla muutettavissa olevaa.

Mikäli tarve, kannattaa tarkennusta kysymyksillä hakea?
 
Word.

Se mikä tässä on ensisijaisesti epäonnistunut on venakoiden sotilastiedustelu, tai ainakin sen pohjalta on tehty vääriä johtopäätöksiä. Ennakotietona oli ettei Ukraina ole yhtenäinen, eikä vastassa ole miehitysoperaatiota kummempaa, ei ole kuin ajella Kieviin ja ilmoittautua voitajaksi. Varustus ja ryhmitys oli sitten sen mukainen. Yhtenäinen, motivoitunut puolustus ja totaalinen tuhoamissodankäynti tuli täytenä yllätyksenä, hyökkäys yhdisti Ukrainalaiset ja se yhdisti myös länsimaat. Hyökkäyksen alussa ei ollut tuhoamissotaan vaadittavaa selkeä voimien keskitystä ja painopisteen luomista, eikä tyypillistä tulenkäyttöä jolla luodaan edellytyksiä hyökkäykselle. Hyökkäyksen epäonnistuminen tulkitaan tällä palstalla liian paljon armeijan heikkoudesta johtuvaksi, vihollisen armeijaa aliarvioidaan.

Täytyy muistaa myös ettei sota ole ohi, venajalla on taipumus mokailla hommat näyttävästi, mutta kaikista vastoinkäymisistä huolimatta jollain ihmeen tavalla pystyä saavuttamaan tavoitteensa.
No ehkä kyse on vaan Venäläisen normaalista perseilystä ja sitä on lisännyt heidän ylimielisyytensä. Jos kyseessä olisi pieni kansa, niin se olisi kadonnut jo kauan sitten tuohon käsittämättömään toimintaan. Valitettavasti maa ja kansa ovat isoja laajuudeltaan ja määrältään, lisäksi on annettu suuret luonnonvarat, hullutkin pystyvät seilaamaan sellaisella.
 
Homma ei toimi lainkaan noin ”vipuja vetelemällä” mitä ajattelit, asiaa sen enempää avaamatta.
Hattua täytyy nostaa Ukrainan sähköverkon operaattoreilla. Joka paikassa tuntuu olevan edelleen sähköä tarjolla jos vain johdot on Ukrainan hallussa.

Sähköverkon ajaminen ei ole triviaalia ja yleensä sähköverkosta on tehty analogista tietokonetta vastaava pienoismalli. Tuollaisella saa testattua aina ensin että mitäs tapahtuu kun teen näin. Noita on ollut olemassa siitä lähtien kun sitä sähköä on siirrelty yhtään pitempiämatkoja. Puhtaat tietokonesimulaatiot on tullut rinnalle vasta viimevuosikymmeninä. Ukrainan osalta varmasti aikanaan sähköverkon ammattilaiset käy paikanpäällä katsomassa mitä tehtiin ja miten. Tämä tulee olemaan melko kattava oppikirjaesimerkki sitten aikanaan monivikaisesti sähköverkosta.

Ukrainan osalta olisi kyllä sitten aikanaan kiva tietää miten paljon tuolla on ollut erilaisia ammattilaisia Euroopasta pitämässä infraa pystyssä. Oli sitten kyse sähköverkosta, puhelinverkosta tai ihan tietoverkoista. CIA:han ei ole varmasti tuonne tuonut myöskään omaa henkilöstöään ja tämä on varmasti totta kuin Venäläinen strateginen totuus.
 
Yritin etsiä mutta ilmeisesti tätä uutista ei ole vielä tässä ketjussa.


Tweeteistä kannattaa etsiä tuolla id:llä, eli tässä tapauksessa oikean yläkulman hakuun arvoksi "1506673602015473670", kolme aikaisempaa osumaa löytyy. Toki jos tweetit on kopioita niin voi olla ettei osu. Redditin puolelta vähän hankalampaa, erityisesti kun sinne näyttää tulevan useita kopioita lähes samaan aikaan.

1648065686620.png
 
On tässä sellainen riski, että jos Venäjä nyt häviää tämän taistelun totaalisesti ja ajetaan Ukrainan toimesta vuoden 1991 rajoille, niin Suomessa aletaan keskustella, että ei me sitä Natoa nyt tarvitakaan, kun Venäjä onkin noin heikko.

Ukrainassa on nyt 75% Venäjän taistelukykyisistä joukoista. 75%! Tämä on ällistyttävä luku. Se on kääntänyt monen Venäjää ja sen asevoimia pelonsekaisella kunnioituksella kuikuilleen pään miettimään, että onko Venäjä sittenkin ns. paperitiikeri ja pärjäisimmekö sittenkin puolueettomana ja sotilaallisesti liittoutumattomana.

Emme pärjäisi: Ukraina pärjää nyt paitsi rautaisen maanpuolustustahdon ja suuren reservinsä avulla, mutta myös läntisen aseavun ja tiedustelun avulla. Vaikka Venäjän asevoimien toimintakyky osoittautuisi joksikin ihan muuksi, kuin mitä sitä ollaan totuttu pitämään, on sen politiikan työkalupakissa oleva kaikelainen kiusanteko mitä ilmeisemmin edessä myös tulevaisuudessa. Kun meidän suomalaisten paikka puolustusvoimiemme kanssa on läntisten demokratioiden joukossa, niin siihen kuuluu rooli Euroopan yhteisessä puolustuksessa, eli NATO:ssa.
 
[YLEINEN IRVAILU] Ei ainoastaan sanajärjestys, vaan mm. monessa paikassa on piste pilkun tilalla, eli purskelauseita. Se tarkoittaa päihtymystilaa, tai että tilin on kaapannut joku, jonka äidinkieli ei ole suomi :unsure: . Viime aikoina bänniä saaneissa uusissa käyttäjissä on muuten samanlainen kuvio näkyvissä o_O . [/YLEINEN IRVAILU]
Ainakin erottuu joukosta 😅
 
Word.

Se mikä tässä on ensisijaisesti epäonnistunut on venakoiden sotilastiedustelu
Venakko on venäläinen nainen. Tuskin se sentraalisantrojen tehtävänä on ollut. Olisi varmasti tullut hoidettu paremmin kuin nyt..
Ennakotietona oli ettei Ukraina ole yhtenäinen, eikä vastassa ole miehitysoperaatiota kummempaa, ei ole kuin ajella Kieviin ja ilmoittautua voitajaksi. Varustus ja ryhmitys oli sitten sen mukainen. Yhtenäinen, motivoitunut puolustus ja totaalinen tuhoamissodankäynti tuli täytenä yllätyksenä, hyökkäys yhdisti Ukrainalaiset ja se yhdisti myös länsimaat. Hyökkäyksen alussa ei ollut tuhoamissotaan vaadittavaa selkeä voimien keskitystä ja painopisteen luomista, eikä tyypillistä tulenkäyttöä jolla luodaan edellytyksiä hyökkäykselle. Hyökkäyksen epäonnistuminen tulkitaan tällä palstalla liian paljon armeijan heikkoudesta johtuvaksi, vihollisen armeijaa aliarvioidaan.

Täytyy muistaa myös ettei sota ole ohi, venajalla on taipumus mokailla hommat näyttävästi, mutta kaikista vastoinkäymisistä huolimatta jollain ihmeen tavalla pystyä saavuttamaan tavoitteensa.
Venäjällä on kuitenkin liki loputtomasti miehiä tapettavaksi ja kalustoa tuhottavaksi. Ainakin jos verrataan pieniin naapurimaihinsa.
 
Ei ole tietoista, sanajärjestykseen tai muuhun liittyvää tässä. Olen saanut, foorumin ulkopuolella, palautetta ainakin ajoittaisesta vaikeaselkoisuudesta. Harmillista. Mutta, ei aivan yksinkertaisella tavalla muutettavissa olevaa.

Mikäli tarve, kannattaa tarkennusta kysymyksillä hakea?

Tämä on kuin Tähtien Sodan Yodaa kuuntelisi. Ja en mitenkään pahalla tarkoita, tätä.
 
Tässä kun Venäläinen on näyttänyt suurta kykyään perseillä, olen hiukan tässäkin ketjussa ollut huomaavinani, että Venäläistä aletaan vahvasti jopa aliarvioida (muutamat perinteiset palstajäsenet ovat tästä jonkin verran huomautelleetkin, että ei ehkä kuitenkaan kannata). Minulle kertoi eilen ammattilainen, eli ammatikseen näiden sotimiseen liittyvien asioiden kanssa työskentelevä henkilö: Suurin virhe olisi kuitenkin nyt lähteä aliarvioimaan sitä, että mihin Venäjä kyvyt riittävät...
Tässä tekee paljon se kontrasti mikä oli odotuksissa ja sitten havainnoissa sodan edetessä. Itse olen noita pyrkinyt oikomaan, niin olen kyllä huomannut että sitä hommaa sai paljon tehdä.
Aikanaan (vuuoosia sitten) meno oli foorumilla vielä radikaalimpaa ja Venäjän kykyä ja kalustoa pidettiin jopa parempana kuin NATO:n tai USA:n.
- Hornetit ammutaan nopeasti alas tai kentille
- Iskanderit tuhoavat vaikka mitä heti sodan alussa
- Hyökkäys tulee salamana kirkkaalta taivaalta, ehditäänkö edes LKP toteuttaa?
- S-400 pitää puolet Suomen taivaasta "Venäläisten alueena"

Kun käsitykset "superaseista" yms. sitten romuttuu, niin helposti tekee päätelmiä vähän överistikin että hetkinen, onko tuosta paskasta mihinkään. Silti tosiaan hyvä muistaa että kyllä se "yksi yhtä vastaan" Venäjä-Suomi -matsi olisi aika tiukka. Jo ihan Venäjän suuren kalusto- ja henkilömäärän takia, vaikka tappiot todennäköisesti vois ollakin hyökkääjälle taas luokkaa talvisota.
 
Back
Top