Pitkä pötkö satunnaista pohdintaa:
Rintamatilanne
Ukraina on onnistunut pysäyttämään hyökkääjän. UA on suorittanut vihollista kuluttavia vastahyökkäyksiä, mutta tähän asti rajoitetusti. Sumyn suunnalla venäläiset ovat vetäneet joukkojaan pois vastahyökkäyksien alla. Hyökkääjä kerää takaisin joukkojaan toissijaisista suunnista ja pyrkii luomaan painopisteen. Julkisten arvioiden ja omien ilmoitustensa perusteella he siirtävät joukkoja itään. Hyökkäys Valko-Venäjältä Länsi-Ukrainaan ei ole materialisoitunut, ja tähän tuskin tulee muutosta vaikka venäläisillä olisikin halu vaikeuttaa huoltoyhteyksiä Puolasta.
Kiovan läheisyydessä painetta pidetään yllä, ja venäläiset tuskin vetävät joukkoja pois ellei Ukraina saa huoltoa poikki esim. Ivankivissa. Tsernihiv-Sumy kaistaleella joukot voisivat jopa poistua Ukrainasta, sillä eivät palvele poliittisia tavoitteita. Mariupolin puolustus heikkenee jatkuvasti, vapauttaen piirittäviä joukkoja muihin tarkoituksiin. Todennäköisesti haaveissa läpimurto Dniproon ja Zaporizziaan, eristäen Ukrainan laatujoukot idässä kuten hyökkäyksen alussa uumoiltiin. Kuitenkaan venäläiset eivät ole kuukaudessa päässeet edes Harkovan
ohitse, ja ovat menettäneet joukkoja ja alueita. Ainoa vähänkään realistinen tavoite olisi ottaa loput Donetskin alueesta haltuun hinnalla millä hyvänsä. Tätä olettamusta tukee venäläisten hyökkäys etelän suuntaa Iziumissa, jota UA on toistaiseksi pidätellyt.
Etelässä UA on lyönyt hyökkääjän pois Mykolaivista ja valmistautuu hyökkäämään vihollista vastaan Khersonissa. Odessa on venäläisille nyt vain kaukainen haave. Saattaa tulla verinen sotku puolin ja toisin jos venäläiset yrittävät asettuvat puolustukseen pääosin vihamielisten siviilien sekaan. Jos UA saa Khersonin haltuun, sillanpään etelärannalla, ja kärkijoukkoja vauhtiin, venäläisillä on äkkiä sama ongelma kuin ukrainalaisilla sodan alussa samalla alueella: varteenotettavia puolustusasemia ei ole kuin vasta Krimin kannaksella. Haasteena lisäksi vihamieliset siviilit, jotka vaikeuttavat venäläisten toimintaa, ja helpottavat UA:n toimintaa. Mariupolin länsipuolella olevat joukot ovat kai pääosin riippuvaisia Krimiltä tulevista huoltoreiteistä, esim. Simferopol-Melitopol-radasta. Jos UA pääsee murtoon etelässä ja vaikuttamaan näihin linjoihin ennen Mariupolin murtumista, venäläisillä tulee todella hikiset oltavat alueella. Venäläisillä on intressi kukistaa Mariupol pikimmiten, ja tulpata UA:n vastahyökkäys Khersonin suunnalla, tai muuten heillä voi olla käsillään katastrofi etelässä.
Informaatiotila
Ukraina on tähän asti pyörittänyt informaatiosotaa suvereenisti, ennen kaikkea Lännen suuntaan. Asiaa on helpottanut se, että heidän tarvitsee ainoastaan keskittyä oman taistelutahdon ja yhtenäisyyden korostamiseen. Venäjää ei tarvitsee erikseen mustamaalata, kun hoitavat sen ihan omilla toimillaan, siis rajoittamattomilla sotarikoksilla. Tämä sota on konkreettisesti mustavalkoinen Ukrainan eduksi, eli Venäjän tavoite on esittää sota moraalisesti harmaana ja epäselvänä lavastamalla ja korostamalla ukrainalaisten sotarikoksia, salaliittoteorioita, ja mitä tahansa muuta sontaa jota pystyvät eetteriin tuuppaamaan kaikilta valtion tasoilta. Kaikki mikä tarttuu auttaa putikkaa ja hänen Z-herrakansaansa. Hyödyllisiä idiootteja, ymmärtäjiä, oman edun lyhytnäköisiä tavoittelijoita, ja autenttista vastakaikua on Lännessäkin riittämiin aiheuttaakseen vaikeuksia Ukrainan tukemiselle. Venäjän vaikuttaminen on sekä syvää että laaja-alaista, ja laiska ilmiselvä rintamapropaganda jolle meidän on helppo nauraa on vain osa kokonaisuutta. Deepfaket, salaliitteoriat, sosiaaliset kaikukammiot, lahjukset, uhkailu... ja kaikkea niin paljon kuin mahdollista joka suunnasta. Saturaatio on informaatiosodankäynnin alfa ja omega.
Venäjän laajempi informaatiovaikuttaminen Lännen ulkopuolella ei ole merkityksellistä Ukrainan tilanteelle, sillä kaikki huomattava tuki Ukrainalle tulee Lännestä, ja Venäjä ei ole saavuttamassa konkreettista tukea Lännen ulkopuolella.
Täältäkin löytyy niitä jotka tarkoituksella tai naiviuttaan korostavat esim. "tasapuolista kriittisyyttä" tilanteessa jossa ilmiselvästi yksi osapuoli ansaitsee kaiken kritiikin ja toinen ei. Vollotus yhdestä mahdollisesta Ukrainan sotarikoksesta helvetillisen lihamyllyn keskellä jossa ukrainalaisia kaupunkeja pommitetaan surutta ja siviilejä ryöstetään, raiskataan, ja tapetaan hyökkääjän toimesta "rauhanturvaoperaatiossa" on pelkkää mädätystä. Sotarikolliset päätyvät Ukrainassa oikeuden eteen, ja sotarikolliset saavat Venäjällä ylennyksiä ja mitaleita. Mutta jatkakaa vaan, tasapuolisen kritiikin nimissä.
Jos jotkut teistä ovat oikeasti huolissanne siitä, miten mahdolliset tapaukset vaikuttavat Ukrainan avunsaantiin, niin miettikää kumpi reaktio teiltä on Ukrainalle hyödyllisempi (ja kumpi Venäjälle hyödyllisempi):
A) "No hyi hyi, ovatpas ukrainalaisetkin vastenmielisiä raakalaisia!"
B) "No tuo on kyllä varmaan feikki. Poistakaa, jatkakaa."
Strateginen tulenkäyttö
Ensimmäisen päivän "shock & awe" Ukrainan puolustusjärjestelmiä vastaan oli täysin aneeminen, ja sitä Venäjän strateginen tulenkäyttö on edelleen. Venäjän kaukovaikutus on laadultaan tasoa vitsi. Ei siksi, etteikö se saisi aikaan tuhoa ja kuolemaa, mutta se on ajallisesti ja tilallisesti hajanaista. Yksittäinen risteilyohjusisku johonkin varastoon, solmukohtaan, tai infraan silloin tällöin ei anna mitään käänteentekevää vaikutusta, vaan puolustaja voi rauhassa korjata ja korvata vahingot yhdessä paikassa kerrallaan. Tuhat ohjusta ripoteltuna sinne tänne ja myös toisarvoisiin kohteisiin kuukauden aikana ei tule ikinä aiheuttamaan samaa nettovahinkoa kuin tuhat ohjusta yhden päivän aikana kaikkein kriittisimpiin kohteisiin.
Pikkuhiljaa syntyvistä vahingoista on paljon helpompi selvitä ja palautua kuin suuresta kertarysäyksestä. Jos putoat kahden metrin matkan kymmenen kertaa muutaman päivän aikana, on lopputulos korkeintaan pari murtunutta luuta. Jos putoat kerralla kaksikymmentä metriä, luultavasti kuolet. Sama logiikka pätee myös yhteiskuntiin ja organisaatioihin.
Kulutussota
Kuten nyt on nähty, nykyaikanakin sota on kulutussotaa parhaimmillaan heti jos nopea tavoitteiden saavuttaminen epäonnistuu ja kumpikaan osapuoli ei taivu. SuPerohjukset ammutaan loppuun muutamassa päivässä. Kallista ja kehittynyttä materiaalia palaa aivan käsittömättömiä määriä tahdilla jota minkään yksittäisen valtion (edes USA:n tai Kiinan) teollisuus ei ehdi korvaamaan kun on vähänkään isompi rytinä päällä. Nagorno-Karabakhin sota antoi tästä esimakua. Panssarit, ohjukset, ja isommat ilma-alukset kuluvat kaikki järkyttävän nopeasti, ja ovat nykytasollaan aivan liian hienostuneita ollakseen nopeasti korvattavissa uusiotuotannolla edes normaalioloissa. Kun nämä on pääosin kulutettu, jää jäljelle mies, rynkky, tykki, ja hyvällä lykyllä kevyt lennokki jolla tiirailla vihollista. Kaikki raskaampi ja hienompi on tavaraa, jota nykyteollisuus ei yksinkertaisesti ehdi tuottamaan samaan tahtiin kuin niitä kuluu.
Mitä hienompi teknologia, sitä varmemmin sen tuotanto on altis häiriöille maailmankaupassa, sitä hitaammin lisätuotantoa saadaan pystyyn kriisitilanteessa, ja sen kalliimpi se on. Tässä on hyvä syy sille, miksi jenkit edelleen pitävät yllä esim. F-15 ja F-16-tuotantoa. F-35 on taianomainen peli, mutta kulutussodassa ne ovat loppu kun ne ovat loppu. Vanhempia malleja on helpompi työntää ulos tehtaasta kuin uusinta wunderwaffea, ja ovat yleensä kustannustehokkaampia kulutussodassa.
Jos putikka haluaa jatkaa kulutussotaa Ukrainassa hamaan tulevaisuuteen, Venäjä yksinkertaisesti häviää ilman Kiinan massiivista tukea. Venäjän sotateollisuus pakotteiden alla on kärpäsen kakka verrattuna Lännen sotateollisuuteen, ja vaikka Venäjä alkaisi saada massiivista tukea Kiinasta, heidän kaupankäyntinsä napanuora on viime kädessä yksi häirittävissä oleva junarata. Venäjän suuremmasta väestöstä ei ole iloa sodassa Ukrainaa vastaan, jos heidän varustuksensa on itsenäisesti tuotettua vuosimallia 1945 tai jopa 1918.
Слава Україні!
www.is.fi
www.bbc.com
www.findance.com
www.verkkouutiset.fi
