Ukrainan konflikti/sota

Tätä ETV:n lähetystä voi katsella minuutin kohdalta eteenpäin. Aika sanattomaksi ihminen jää. Eurooppa vuonna 2022.


edit: Itse asiassa näköjään Ylekin lähetti samoja kuvia sensuroimatta, en ole juuri seurannut sen uutisointia Ukrainasta, mutta hyvä että välittyy kaikessa raakuudessaan tämä kammottava tilanne meikäläisille kotisohville.
 
Viimeksi muokattu:
Tälläiset tilanteet saavat aikaan huumoria eikä tuossa nyt mitään ihmeellistä olisi kun on nähnyt vastaavia ilmiöitä sodissa historian varrelta aiemminkin. :salut:

Ukrainalaisten huumorintaju on ollut tässä sodassa suorastaan hämmästyttävää seurattavaa varsinkin niissä kaikkien pahimmissa paikoissa. Rankat tilanteet vaativat rankkaa huumoria kun muuten hajoaa pää.

En ole kuitenkaan ollenkaan vakuuttunut siitä että tuo Z oli huumoria tai edes rankkaa ja nyrjähtänyttä huumoria vaikka voihan se toki olla sitäkin.
 
Viimeksi muokattu:
Venäjä jatkaa järjestelmällisten ohjus- ja ilmaiskujen laukaisemista siviiliinfrastruktuuriin ja polttoainevarastoihin. Se on aloittanut toimenpiteet lisäyksiköiden muodostamiseksi.

Tärkeimmät ponnistelut keskittyvät valmistautumiseen hyökkäysoperaatioiden jatkamiseksi ja kontrollin saamiseen Donetskin ja Luhanskin oblasteihin.

Tilanne Volynin suunnassa ei ole muuttunut.

Osa itäisen sotilaspiirin yksiköistä vetäytyi Valko-Venäjän tasavallan alueelle, minkä jälkeen nämä yksiköt siirrettiin Venäjän federaation alueelle.

Kiovan suunnassa Velyka Dymerkan, Skybynin ja Hoholivin siirtokuntien alueilla Ukrainan puolustusvoimien yksiköt puhdistavat aluetta miinoista ja räjähteistä.

Siverskin suunnassa Venäjän vihollinen sai päätökseen Keskisen sotilaspiirin yksiköiden vetäytymisen Venäjän federaation alueelle.

Miehitysjoukkojen vetäytyminen jatkuu myös Sumyn alueella. Vihollinen tarjoaa suojaa ja logistista tukea yksittäisille yksiköille, jotka on määrätty Venäjän federaation alueelle.

Vapautuneilla alueilla on jäljellä pieniä ryhmiä Venäjän federaation asevoimien sotilaita, jotka joko piiloutuvat tai yrittävät ylittää Ukrainan valtionrajan omin voimin.

Slobozhanskyn suunnassa miehittäjät jatkavat Harkovan kaupungin saartamista. Pääponnistelut keskittyvät hyökkäyksen jatkamiseen Izyumin kaupungin suuntaan. Tunnistaakseen Ukrainan puolustusasemien heikkouksia Venäjä jatkaa tiedustelua.

Donetskin suunnassa Venäjä jatkaa asemien pommittamista sekä hyökkäysoperaatioita useimmilla alueilla.

Taistelu Oleksandrivkasta (Nikolajevin ja Pervomaiskin välissä) on käynnissä.
 
Tälläiset tilanteet saavat aikaan huumoria jolla vastapuolen propaganda pyritään kääntämään näitä vastaan eikä tuossa nyt mitään ihmeellistä olisi kun on nähnyt vastaavia ilmiöitä sodissa historian varrelta aiemminkin. :salut:

030222ZelenskyR.jpg
Näin jenkkiuutisissa jonkun aikaas sitten pätkän missä vilahti ukrainalainen sotilas jolla oli paidassaan Z vedetty ja kun tältä ohimennen kysyttiin asiasta niin tämä kavereineen pisti ettätässä juurikin vitsaillaan tästä venäläisten Z-ilmiöstä ja jos kerran Z joku juttu niin Z tarkoittaa Zelenskyä.

FNZQ-5EWUAAfIQs.jpg
 

NL-erotettiin aikoinaan kansainliitosta talvisodan vuoksi. Olkoonkin että kansanliitto oli aika hampaaton puudeli, niin mallin mukaan Venäjä erotetaan YK:sta , jonka jälkeen YK:n mandaatilla operaatio Ukrainaan sellaisella voimalla että ex. YK-jäsen poistuu takavasemmalle ja nopeasti. Pakotteet YK:n toimesta.
Itse olen myös sitä mieltä, että YK on se taho, jonka pitäisi asiaan puuttua.
Yk:n naurettavimpia puolia on veto oikeudet, jotka antaa muutamalle valtiolle mahdollisuuden tehdä mitä vaan.
 
Ria Novostissa oli tänään kirjoitus otsikolla "Что Россия должна сделать с Украиной" eli "Mitä Venäjän pitäisi tehdä Ukrainan kanssa".

Sivu on tosiaan bännätty EU-alueella, mutta VPN:llä pääsee lukemaan.

Englanninkielinen käännös koko tekstistä sekä alkuperäinen linkki täällä: https://privatebin.net/?a560232bae51a22f#J5rEGW1vXYnqP7hi4Fxk2J2CBNZjVH1KozbBevyqEhw

Muutamia otteita kyseisestä kirjoituksesta:

-Denazification is necessary when a significant part of the people - most likely its majority - is mastered and dragged by the Nazi regime into its politics.

-However, in addition to the top brass, a significant portion of the masses of the people who are passive Nazis, collaborators of Nazism, are also guilty.

-The denazified country cannot be sovereign.

-The time frame for denazification can in no way be less than one generation who must be born, grow and mature under the conditions of denazification.

-The name "Ukraine" cannot apparently be retained as the title of any fully denazified state formation on territory freed from the Nazi regime.

-Denazification will inevitably be de-Ukrainianisation - a rejection of the large-scale artificial inflation of the ethnic component of the self-identification of the population of the territories of historical Malorossia and Novorossia.

-Ukraine, as history has shown, is impossible as a nation state, and attempts to "build" such a state inevitably lead to Nazism.

-Ukrainianism is an artificial anti-Russian construction with no civilizational content of its own, a subordinated element of a foreign and alien civilization.

-All of the above means that in order to achieve the goals of denazification, the support of the population, their transition to Russia after being freed from the terror, violence and ideological pressure of the Kiev regime, after being removed from the informational isolation, is necessary.



Sana "nazi" on mainittu kyseisessä kirjoituksessa eri muodoissa 75 kertaa.
 

Hesarin jutussa taktisen ydinaseen käytön mahdollisuudesta.

"JOS PUTIN todella päättäisi laukaista taktisen ydinaseen, mitä se voisi käytännössä tarkoittaa? Miten kaikki tapahtuisi?

Heinosen mukaan ensin tulisi todennäköisesti varoituslaukaus.

”Ei ydinkärkeä tarvitse lähettää mihinkään asutuskeskukseen. Venäjä voi räjäyttää sen vaikkapa jossain Ukrainan arolla”, hän sanoo.

”Sitten sanotaan, että seuraavaksi tämä suunnataan kaupunkiin. Tai, jos saamme Itä-Ukrainan, Krimin ja uuden hallituksen Kiovaan, voimme lopettaa tämän. Se olisi paha paikka vastapuolelle.”
 
Back
Top