Ukrainan konflikti/sota

Stubbin perusongelmia ovat nopeus, pintapuolisuus, kärsimättömyys, malttamattomuus, harkinnan puute ja tapa tölväistä asioita. Sinänsä oikea vaatimus esitettynä hybridisotaa kävvän valtion toimesta, sen joka tuskin oikeasti haluaa mitään tarkkaa tutkintaa, koska sillä on oma totuus, leimasi nyt Suomen ja Stubbin naulilla samaan leiriin. Paskanpuhujien leiriin.

Alex, olet hapoilla, ota banaani:

banana.gif
banana.gif
banana.gif
banana.gif
banana.gif
 
Tuntuuko vain siltä, vai onko tosiaankin Venäjän tiedotussodassa otettu Suomi jollakin tavalla erityisasemaan. Siis verrattuna vaikkapa Ruotsiin?

Setä Putin kantaa huolta Suomen kaasuhuollosta, kysellään suomalaisista vapaaehtoisista sotureista, esitetään Suomen ja Venäjän yhteistä kantaa lentokoneen alasampumisen tutkintaan jne? Yksittäisinä uutisina tietysti vähäpätöisiä, mutta jos Suomi ja Venäjän jatkuvasti esiintyvät samoissa uutisissa, niin mielipiteet alkavat maailmalla muokkautua siihen malliin, että Suomi ja Venäjä ovat jonkinlaisia liittolaisia.

Olenko seurannut liiaksi vain suomalaista mediaa vai ovatko muut samoilla jäljillä?

Miksi emme tiedota yhdessä vaikkapa ruotsalaisten kanssa?
 
Perustunee venäläiseen lehdistötiedotteeseen ja venäläisen median otsikointiin: http://www.interfax.com/newsinf.asp?id=523676

Valtioneuvoston kanslian tiedotteesta saa toisenlaisen kuvan: http://valtioneuvosto.fi/etusivu/en.jsp

Kerropa se maailmalle. On täällä yllätytty yhdestä ovelasta radiopuheestakin kauan sitten. Sitä käytetään vieläkin todisteena Suomen tiukasta liitosta akseliin.

"Im Bunde mit finnischen Divisionen stehen unsere Kamerad mit dem Sieger von Narvik am nördlichen Eismeer. Deutsche Soldaten unter dem Befehl des Erobers von Norwegen sowohl als die finnischen Freiheitshelden unter ihrem Marschall shützen Finnland.”
 
Stubbin perusongelmia ovat nopeus, pintapuolisuus, kärsimättömyys, malttamattomuus, harkinnan puute ja tapa tölväistä asioita. Sinänsä oikea vaatimus esitettynä hybridisotaa kävvän valtion toimesta, sen joka tuskin oikeasti haluaa mitään tarkkaa tutkintaa, koska sillä on oma totuus, leimasi nyt Suomen ja Stubbin naulilla samaan leiriin. Paskanpuhujien leiriin.

Alex, olet hapoilla, ota banaani:

banana.gif
banana.gif
banana.gif
banana.gif
banana.gif

Stubb on ketterä, mutta minkä hän sille voi, jos keskustelukumppani antaa keskustelun sisällöstä epäoikeellisen kuvan.

Entisaikaan ulkoministeriön virkamiehillä oli valtiovierailuiden yhteydessä hirveä urakka vääntää neuvostoliittolaisten kollegojen kanssa molempia osapuolia tyydyttävä kommunikea, jonka sanamuodot olivat oikein. Sillä työllä puolustettiin Suomen asemaa ja yritettiin hivuttaa isänmaata pois karhun sylistä. Meneeköhän idänsuhteiden hoito taas samanlaiseksi viestintäammattilaisten tahtojen sodaksi?
 
Tuntuuko vain siltä, vai onko tosiaankin Venäjän tiedotussodassa otettu Suomi jollakin tavalla erityisasemaan. Siis verrattuna vaikkapa Ruotsiin?

Setä Putin kantaa huolta Suomen kaasuhuollosta, kysellään suomalaisista vapaaehtoisista sotureista, esitetään Suomen ja Venäjän yhteistä kantaa lentokoneen alasampumisen tutkintaan jne? Yksittäisinä uutisina tietysti vähäpätöisiä, mutta jos Suomi ja Venäjän jatkuvasti esiintyvät samoissa uutisissa, niin mielipiteet alkavat maailmalla muokkautua siihen malliin, että Suomi ja Venäjä ovat jonkinlaisia liittolaisia.

Olenko seurannut liiaksi vain suomalaista mediaa vai ovatko muut samoilla jäljillä?

Miksi emme tiedota yhdessä vaikkapa ruotsalaisten kanssa?

Kyllä tavoite on, ja jatkuva soittelu Kremliin antaa avaimet. Odottaisivat, jos sieltä jotain kysytään.

Sauli voisi hoitaa ulkopolitiikan, koska on viisaampi eikä muutenkaan mikään hihnapieru.

Siitä alaspäin meillä onkin poliittisessa johdossa surkeimmat soturit, mitä on kehdossa keinunut. Täydellisiä sisäpoliittisia diletantteja, joiden pienille päille suuri maailma ja sen juonet ovat ihan liikaa ajateltavaksi. Tuomiojan Erkille pisteitä.
 
Entisaikaan ulkoministeriön virkamiehillä oli valtiovierailuiden yhteydessä hirveä urakka vääntää neuvostoliittolaisten kollegojen kanssa molempia osapuolia tyydyttävä kommunikea, jonka sanamuodot olivat oikein. Sillä työllä puolustettiin Suomen asemaa ja yritettiin hivuttaa isänmaata pois karhun sylistä.

Juuri tämä YYA-malli sai Stubbin lirkuttelemaan.
 
Kerropa se maailmalle. On täällä yllätytty yhdestä ovelasta radiopuheestakin kauan sitten. Sitä käytetään vieläkin todisteena Suomen tiukasta liitosta akseliin.

"Im Bunde mit finnischen Divisionen stehen unsere Kamerad mit dem Sieger von Narvik am nördlichen Eismeer. Deutsche Soldaten unter dem Befehl des Erobers von Norwegen sowohl als die finnischen Freiheitshelden unter ihrem Marschall shützen Finnland.”

No, annoitko palautetta Kiev Postille? Tässä kamppailussa ei pärjätä pelkästään valtion virkamiesten voimin. En minäkään pottunokkaisena korpisoturina mikään Alex-fani ole, mutta nähdäkseni ainoa keino välttää tämä tapaus olisi ollut olla soittamatta Medvedeville lainkaan. Järkevää lienee kuitenkin pitää keskustelukanavat auki. Toisaalla Venäjän ystävät moittivat suhteiden pakastamisesta.
 
Toivon, että kaikkien lukutaito riittää seuraavaan. Pelkkää ihmispersoonan haarukointia.

Sotilaan ei pidä antaa politiikan hämärtää ajattelukykyään, ja hänellä on lupa seurata erilaisten joukkojen toimia oppimismielessä. Liittoutuneet pitivät Erwin Rommelia arvossa sekä hänen inhimilllisyytensä että taktisen osaamisensa vuoksi. Silti Afrika Korpsissa ei varastettu säilykettäkään ilman erittäin vakavia seurauksia. Hän piti kurin.

UA:n johto jää toistaiseksi kasvottomaksi. Asevoimien komentajasta tiedän nimen: hiljainen vanha Neuvostoliiton aikainen upseeri. Mutta olen tarkkaillut tiiviisti Igor Girkinin johtamistapaa ja sodankäyntiä, sillä hän seisoo päätä ylempänä kaikkia muita kapinallisia.

En pidä Girkiniä sotarikollisena, vaan oman asiansa sotilaana. Mikäli kapinalliset saadaan natinkiin siviilikoneen ampumisesta, Girkin joutuu kapinallisarmeijan johtajana vastuuseen, vaikka hän ei komentoa antanut. Ei Haagia kiinnosta joku ladosta repäisty napinpainaja. Hänen taakakseen voi laittaa myös sen, että hän teloitutti Slovianskissa kaksi varasta esimerkiksi ja pelotteeksi. Oletettavasti laajempaa siviiliväestön etua hakien.

Hänen kaltaisensa mies tuskin menee Haagiin. Mikäli tappio tulee, hän palaa Venäjälle, joka ei luovuta, ja jos Venäjä ei poliittisista syistä huoli, hän kaatuu taistelussa tai katoaa.

Kun ajattelee, miten monesta eri toimijasta Itä-Ukrainan ”sateenkaariarmeija” muodostui ja millaisilla välineillä se aloitti, äijän koordinaatiotaito ja kyky yhdistää voimat olivat suuressa roolissa. Hänellä on arvovaltaa, karismaa ja käskevä olemus. Alun jälkeen hän on saanut melkoista tukea Venäjältä ja myös raskasta kalustoa.

Kasakoiden kuriin pistäminen, sotilaallisen yhteistoiminnan tiukka vaatimus ja joukkojen irroittaminen Slovianskista sekä uudelleenryhmittäminen olivat ammattimiehen käsialaa. Vkontaktesta piirtyy esiin rauhallinen, kriittisinä hetkinäkin selväpiirteinen ja kirkkaasti ajatteleva johtaja, jonka kovuus on tietoista kovuutta, ei mitään riehupellen hommaa. Hän vastaa joukkojen moraalin tasosta.

Sotahistorian harrastelija Moskovasta ja entinen tiedusteluvirkamies, Malofejevin konsultti? Toisaalta tulihan Paavo Talvelakin palvelukseen siviilistä.

On myös mahdollista, että Strelkov on vain ”kasvot” ja yhdistävä persoona ja myös kapinallisilla on kasvottomat johtajansa esikuntatasolla.

Haluaako Putin hänen tulevan takaisin? Haluaako kukaan? Hänhän voi ruveta politiikkaan. Ajatelkaapa, jos presidentti olisikin slaavilaisuusaatteen etulinjan taistelija, hybridisodan ammattimies, joka teloittaa varkaan, joka varastaa paidan? Eikös Kremlissä ole väkeä, jotka ovat varastaneet miljardeja...

Tyyppi ei ole normaali GRU:n upseeri. Entä jos hän huomaa olevansa Don Quijote, jota on kustu silmään ökyrikkaiden toimesta? Vai onko hän vain rahan perään ja kaikki muu hämäystä? Mikä on slaavilaisen veljeyden hinta, jos hän saa käskyn palata ja jättää kapinalliset siivoamaan sotkua yksin.


Katso liite: 2015

Girkin on Mannerheimin kaltainen mies. Oman aikansa hulttio ja seikkailija. Suuren hetkensä koittaessa astuu eteensä tulleisiin saappaisiin. Omalla osaamisella voi vaikuttaa lopputulokseen, mutta varsinainen ratkaisu tehdään suuremmissa pöydissä. Sankari tai roisto, lopputulos määrittää.
 
Toinen ongelma voi olla hommien tehottomuus. Paljon viljelyalaa on täysin hunningolla. Esim. Karjalan kannas ja osa Laatokan Karjalaa oli aikoinaan yksi Suomen vilja-aitoista, nyt siellä kasvaa lähinnä vesakkoa.

Miteköhän tämän sanoisi? Kun en muuta keksi niin sanon suoraan: Euroopan Unionin ja USA:n maataloustuet tekevät maanviljelyksen monissa paikoin kannattamattomaksi. Esimerkiksi Suomi ei ole lähestulkoonkaan elintarvikeomavarainen. Silti viemme merkittävät määrät elintarvikkeita Venäjälle. Venäjä tuo muistaakseni kolmasosan kuluttamistaan elintarvikkeista ulkomailta, mm. Ukrainasta ja Euroopan Unionista.

Putin taisi tuossa äskettäin heittää ilmaan ukaasin että hän pistää Ukrainalaiset elintarvikkeet tuontikieltoon. Jos sitten EU ja USA pistävät (subventoidut) maataloustuotteet Venäjälle vietävävien tavaroiden kieltolistalle niin toivotaan vaan että Vanja serkku ymmärsi kuokkia datshalleen keväällä riittävän ison kasvimaan. Ukrainan itärajalla voi olla ensi talvena modernia venäläistä sotilaskalustoa myynnissä halavalla. Tehdasuusi kamazin maastokuorma-auto neljällä perunasäkillä ja silleen...
 
Jos sitten EU ja USA pistävät (subventoidut) maataloustuotteet Venäjälle vietävävien tavaroiden kieltolistalle niin toivotaan vaan että Vanja serkku ymmärsi kuokkia datshalleen keväällä riittävän ison kasvimaan. Ukrainan itärajalla voi olla ensi talvena modernia venäläistä sotilaskalustoa myynnissä halavalla. Tehdasuusi kamazin maastokuorma-auto neljällä perunasäkillä ja silleen...

Vaikeampi hanke toteuttaa. Vilja liikkuu sujuvasti maailmanmarkkinoilla. Pitäisi lopettaa maatalouden tukeminen länsimaissa ja se ei ihan helpolla onnistu.
 
Tuntuuko vain siltä, vai onko tosiaankin Venäjän tiedotussodassa otettu Suomi jollakin tavalla erityisasemaan. Siis verrattuna vaikkapa Ruotsiin?
Setä Putin kantaa huolta Suomen kaasuhuollosta, kysellään suomalaisista vapaaehtoisista sotureista, esitetään Suomen ja Venäjän yhteistä kantaa lentokoneen alasampumisen tutkintaan jne? Yksittäisinä uutisina tietysti vähäpätöisiä, mutta jos Suomi ja Venäjän jatkuvasti esiintyvät samoissa uutisissa, niin mielipiteet alkavat maailmalla muokkautua siihen malliin, että Suomi ja Venäjä ovat jonkinlaisia liittolaisia.

Olenko seurannut liiaksi vain suomalaista mediaa vai ovatko muut samoilla jäljillä?

Miksi emme tiedota yhdessä vaikkapa ruotsalaisten kanssa?

Täysin samaa huomioin paripäivää sitten. Suomi erottuu joukosta. Erityisasema. Toisaalta se oli tuntuma paripäivää sitten. Eilen taas naureskelin kuinka me olemme aina rähmällään itään,mutta heti kun jossain nousee uskottava voima sitä vastaan me hyppäämme kelkkaan. Viimeksi Saksan kelkkaan. Tämä ajatus syntyi,kun uutisissa puhuttiin suomen liittoutumattomuuden menetyksestä,kuulumisesta läntiseen liittoon ja Saulikin puhui rohkeita samaan syssyyn.
Ota nyt tästä selvää.- Tunnelma on kahtiajakoinen.
 
Tuntuuko vain siltä, vai onko tosiaankin Venäjän tiedotussodassa otettu Suomi jollakin tavalla erityisasemaan. Siis verrattuna vaikkapa Ruotsiin?

Setä Putin kantaa huolta Suomen kaasuhuollosta, kysellään suomalaisista vapaaehtoisista sotureista, esitetään Suomen ja Venäjän yhteistä kantaa lentokoneen alasampumisen tutkintaan jne? Yksittäisinä uutisina tietysti vähäpätöisiä, mutta jos Suomi ja Venäjän jatkuvasti esiintyvät samoissa uutisissa, niin mielipiteet alkavat maailmalla muokkautua siihen malliin, että Suomi ja Venäjä ovat jonkinlaisia liittolaisia.

Olenko seurannut liiaksi vain suomalaista mediaa vai ovatko muut samoilla jäljillä?

Miksi emme tiedota yhdessä vaikkapa ruotsalaisten kanssa?


Divide et impera. Venäjän ulkopolitiikan strategiana on ollut aina lyödä kiilaa EU:n jäsenmaiden välille viestittämällä kahdenkeskisten suhteiden tärkeydestä ja että Venäjän suhteet Alankomaiden/Belgian/Bulgarian/Espanjan/Irlannin/Italian/.../Tsekin/Unkarin/Viron (tarpeeton ylipyyhitään) kanssa (paskat niistä muista, sovitaan me keskenämme. Otatko piparin?) ovat Venäjälle elintärkeitä ja pyhiä.

Tähän liittyy myös riidankylvö USA:n ja EU:n suhteisiin.
 
Proosallisesti ja lyhyesti: mikäli Venäjä tulee kaikin tavoin aidosti huolehtimaan tutkinnan kaikenpuolisesta onnistumisesta, olemme kuivalla maalla. Mikäli taas se maalaa kaikin vaikutuskeinoin sellaista tarinaa, joka ei pidä paikkaansa, Suomi on kytketty siihen tarinaan pääministerinsä salonkihymyllä ja valtiona on osa paskapuhetta ja propagandaa.

Yhdellä kömpelöllä kokemattoman pikkupojan peliliikkeellä ja Venäjän mestarillisella mediasiirrolla näin kävi.

Piste.
 
Nauhoite Reutersin haastattelussa, jossa Ukrainaan soluttautunut Venäläinen komentaja mainitsee Bukista, josta jälkeenpäin kielsi mainitseneensa.

 
Jenkeillä sanottavaa, tullut uutinen pari tuntia sitten, joten pahoittelut, jos toinen uutinen tästä jo on postattu. Huomannut, että aiheesta on puhuttu, mutten täsmällistä uutista havainnut.

http://in.reuters.com/article/2014/07/24/ukraine-crisis-usa-artillery-idINL2N0PZ2AH20140724

UPDATE 1-U.S. says Russia firing artillery across border at Ukrainian military


Fri Jul 25, 2014 12:20am IST

(Adds Ukraine also accused Russia of firing rockets that downed fighter planes)

(Reuters) - The United States said on Thursday that Russia was firing artillery across the border into Ukraine to target Ukrainian military positions in the conflict against pro-Russian separatists.

"We have new evidence that the Russians intend to deliver heavier and more powerful multiple rocket launchers to the separatist forces in Ukraine, and have evidence that Russia is firing artillery from within Russia to attack Ukrainian military positions," State Department spokeswoman Marie Harf said.

Harf, speaking at a regular media briefing, cited intelligence reports, but said she could give no more information of what the reports were based on.

Russia has in the past denied it is directly involved with the rebellion in its western neighbor, but the United States and its European allies accuse Moscow of arming and encouraging the uprising and have imposed sanctions on Moscow in response.

Ukraine's Security Council said on Wednesday preliminary information indicated that missiles which brought down two government fighter jets over eastern Ukraine were fired from Russia.

Russia's Defense Ministry on Thursday dismissed this, saying it was "an attempt to mislead the public," Interfax news agency reported, citing a defense ministry official. (Reporting by David Storey; Editing by Eric Beech)
 
Nappasin Strelkovin infosta ohjeet kapinallisten uusien rekryyttien perheenjäsenille:

"Koska matka kestää useita päiviä, puhelinhiljaisuus ei tarkoita, että sukulaisessa on jotain vikaa: hän vain ei halua puhua. Alokas ei halua kuunnella kiukuttelua, kun hän pureutuu sotilaskoulutuksen perusteisiin. Alokas ei halua Ukrainan viranomaisten tonkivan hänen puheluitaan. Tunnettujen tilaajien seuranta on- yksinkertainen ja erittäin tehokas tapa kerätä tietoja, joten säännöt ovat erittäin tiukat."

"Jos sotilaalle jotain tapahtuu, perheelle ilmoitetaan ensimmäisenä, joten tavallaan usein hiljaisen puhelimen soiminen voi olla pelottavaakin."

"Jos huokailet: Ah hölmö,mitä tulee meistä, ajattele lapsia´, luulet, ettei perheessäsi ole soturia vaan ääliö, joka ei tiedä mitä haluaa."

"Teidän voi olla vaikea ymmärtää, mutta Venäjällä on oikeita miehiä, jotka menevät ja ottavat aseet mukaan, koska he uskovat että se on heidän velvollisuutensa miehinä."

"Puhelut taistelualueelle tyyliin ´Voi lapsia, ajattele heitä, kusipää!´ vain alentavat moraalia. Mies joutuu häpeämään tovereitaan. Kaikki puhelinliikenne on vain haitaksi. Tämä ymmärtäkää."

Tee siis seuraavat,jos miehesi on lähdössä:
1. Puhu rauhalllisesti.
2. Huomattuasi päätöksen pitävän, siunaa hänet. Jos pystyt, osta lahjaksi vaikka pimeänäkölaite tms.
3. Pidä jäähyväisjuhla. Pyydä häntä antamaan yhteystietosi joukossa, jos jotain sattuu.

"Moitteet ja kiroukset vaikuttavat henkeen ja keskittymiskykyyn ja saattavat hänet vaaraan."
 
Back
Top