Wednesday, July 23, 2014
Suomen rauhanjärjestöt ja Ukraina: Kenen lauluja laulat[/paste:font]
Olen pasifisti ja totaalikieltäytyjä, mutta olen kokenut suomalaiset rauhanjärjestöt aina jotenkin vieraiksi. Jopa Aseistakieltäytyjäliiton, vaikka heistä olikin läheisilleni suuri apu kun suoritin vankeustuomiotani. Ukrainan kriisin jatkuminen tarjoaa mahdollisuuden esitellä miksi suhtaudun näihin järjestöihin niin epäluuloisesti.
Ukrainan tapahtumista on periaatteessa olemassa kaksi eri tulkintaa. Yhden mukaan Venäjä on tukemansa diktaattorin kukistuttua ryhtynyt käymään määrätietoista
sotaa Ukrainan valtiota vastaan, ensin lavastamalla kriisin Krimin niemimaalla ja miehittämällä sen, sitten lähettämällä
tiedustelupalvelujensa työntekijöitä esiintymään "separatisteina" Itä-Ukrainassa. Tätä näkemystä voidaan, jos tahdotaan, nimittää länsimieliseksi.
Vastakkainen näkemys lähtee siitä että Ukrainassa tapahtui uusnatsien vallankaappaus Yhdysvaltojen ja Naton tuella, osana länsiliittoutuneiden laajentumispyrkimyksiä; tämän näkemyksen kannattajien mielestä länsimainen media valehtelee häikäilemättömästi Ukrainan tapahtumista ja pyrkii lietsomaan sotaa Venäjää vastaan, jonka toiminta on ollut puhtaasti
sovittelevaa ja puolustuksellista. Tällaista tulkintaa kannattaa monenkirjava joukko toimijoita, ja sitä edistää jatkuvasti Venäjän (
usein hupaisa) virallinen media. Etenkin jälkimmäisen tosiasian nojalla tätä kantaa voidaan nimittää "itämieliseksi".
Omasta mielestäni jälkimmäinen tulkinta on selvästi ristiriidassa todellisuuden kanssa. Hyvän esimerkin tästä ristiriidasta tarjoaa malesialaiskoneen alasampuminen Itä-Ukrainassa; tapahtuma josta Venäjän medialla tuntuu olevan
kovin erilainen käsitys kuin muulla maailmalla. Kyse ei muutenkaan ole mistään akateemisesta näkemyserosta vaan siitä että tämä itäinen tulkinta edustaa
totalitaarisen valtion propagandakoneiston käymää informaatiosotaa. Osa näitä näkemyksiä levittävistä ihmisistä toimii täysin avoimesti Venäjän valtion ja sen bulvaanien palveluksessa, esimerkiksi niinsanotun "
Donetskin kansantasavallan" eli Venäjän Itä-Ukrainaan lavastaman separatistiliikkeen Suomen edustaja
Johan Bäckman. Samoin vaihtoehtosivusto Verkkomedian päätoimittaja Janus Putkonen on
puolensa valinnut, ja Verkkomedia onkin jo jonkin aikaa toistanut uskollisesti Kremlin median linjaa.
**
Mihin suomalaisten rauhanjärjestöjen kannanotot tällä janalla sijoittuvat? Katsotaan.
Suomen rauhanpuolustajien verkkosivulla on kokonainen
Venäjä-osio, jossa on artikkeleita järjestön lehdestä sekä netissä julkaistuja tekstejä. Ohessa muutamia esimerkkejä siitä mikä niiden linja on:
"Jugoslavian ja Ukrainan tapahtumia yhdistää Yhdysvaltain halu vetää nämä alueet valtapiiriinsä. Johnstonen mielestä Jugoslavian hajoamista käytettiin koelaboratoriona hahmoteltaessa menetelmiä, joita sitten sovellettiin "värivallankumouksissa" ja muissa "hallituksenvaihto"-operaatioissa maissa, joiden johtajia Yhdysvaltain hallitus piti etujensa valossa hankalina."
- artikkeli
Ukraina, Krim ja geopoliittisen pelin vaarat, Rauhanpuolustaja-lehti 2/14
Huomaatte että Rauhanpuolustajien lainaaman asiantuntijan mukaan myös Jugoslavian sodat olivat Yhdysvaltojen juoni. Järjestö on julkaissut kyseiseltä asiantuntijalta aiheesta kokonaisen kirjan suomeksi. Hänen näkemyksensä edustavat sataprosenttisesti Venäjän nykyjohdon propagandaa.
Maaliskuun alussa Rauhanpuolustajat vielä
tuomitsivat Krimin miehityksen, mutta sittemmin ääni kellossa on muuttunut: paria viikkoa myöhemmin kiirehdittiin
selittämään että Venäjän toimet "selittyvät maan reaktiolla Ukrainan kriisiin ja samanaikaisiin Naton laajenemispyrkimyksiin", ja olennaisinta on ettei Suomen tule liittyä Natoon. Uusimmassa lehdessä järjestö tarjoili "asiantuntijansa" häiriintyneiden salaliittoteorioiden lisäksi
kokoelman Nato-vastaisia lausuntoja "ensiavuksi tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa riehuvaan Nato-intoiluun".
Sadankomitealta osoittautui perin hankalaksi löytää yhtään sisällöllistö kannanottoa Ukrainan tilanteeseen. Sadankomitean ja Rauhanliiton
yhteinen kannanotto Krimin tilanteeseen oli kuitenkin yleisasultaan positiivinen, vaikka toki siinäkin korostetaan ettei Suomen tule liittyä Natoon.
Valitettavasti
Aseistakieltäytyjäliitto taas on selkeästi Rauhanpuolustajien kanssa samoilla linjoilla. Tätä kirjoittaessani uusin julkaisu heidän webbisivullaan oli War Resisters' Internationalin täysin puolueellinen
kannanotto, jossa keskitytään Naton ja Ukrainan laillisen hallituksen "fasistien" tuomitsemiseen. Naton laajeneminen ja Krimin miehitys molemat tuomitaan ikään kuin tasavertaisina asioina, ja Ukrainaan vaaditaan "rauhanneuvotteluja".
Muita Ukraina-aiheisia julkaisuja ovat Jonathan Powerin
Lännen tekopyhyys Ukrainassa, josa muun muassa järkeillään etteivät Itä-Ukrainan separatistit voi olla venäläisiä, sekä Jan Obergin
monimutkainen ja polveileva kirjoitus jossa toistetaan Venäjän propagandakoneiston levittämiä valheita, mm. täysin fiktiivistä lupausta rajoittaa Naton laajentumista ja päädytään jälleen kerran syyttämään tapahtumista länttä. Samoin rauhanliikkeen vanha huru-ukko Johan Galtung
vaatii ennen kaikkea Naton pitämistä ulkona Ukrainasta, ja maalailee maan kahtiajakoa lännen ja Venäjän välille. Venäjää ei siis Galtungin mielestä tarvitse Ukrainasta pitää ulkona.
**
Kokonaisuutena rauhanjärjestöjemme verkkosivuihin tutustuminen Ukrainan kriisin tiimoilta on masentava kokemus. Etenkin Rauhanpuolustajien ja Aseistakieltäytyjäliiton julkaisuja leimaa täysin yksipuolinen asenne Ukrainan tapahtumiin: "länsimielinen" näkemys tyrmätään propagandana tai parhaimmillaankin sivuutetaan kokonaan, kun taas Venäjän toimille pyritään keksimään mitä mielikuvituksellisimpia oikeutuksia, logiikalla joka on peräisin suoraan Venäjän valtion propagandakoneistolta.
Oli Ukrainan tapahtumista mitä mieltä tahansa, on todettava ettei ainakaan Rauhanpuolustajien tai Aseistakieltäytyjäliiton toiminnassa ole minkäänlaista pyrkimystä objektiivisuuteen tai poliittiseen riippumattomuuteen: molemmat järjestöt toimivat avoimesti Ukrainan konfliktin toisen osapuolen huutosakkina. Tällaisella toiminnalla ei ole mitään tekemistä antimilitarismin tai rauhantyön kanssa; päinvastoin molempien organisaatioiden tiedotuslinja on Venäjän kansainvälisen lain vastaisen voimankäytön puolustaminen. Onko nykyäänkin todella niin että Moskovan ohjukset ovat rauhan ohjuksia? Naiivina ihmisenä olin kuvitellut tämän ajattelun kuolleen Neuvostoliiton mukana. Toki sellainen asenne asettaa myös ns. rauhanjärjestöjemme pakkomielteisen Nato-vastaisuuden oikeaan asiayhteyeensä; onhan Venäjä tehnyt selväksi vastustavansa sitä.
Itse olen pasifistina ja antimilitaristina sitä mieltä että nykyisessä maailmantilanteessa
Suomi valitettavasti tarvitsee vahvan maanouolustuksen. Venäjän aggressiivinen voimapolitiikka ja aseelliset hyökkäykset naapurimaihin ovat aikamme vakavin uhka Euroopan rauhalle. Se että rauhanjärjestöinä esiintyvät organisaatiot pyrkivät selittelemään ja oikeuttamaan Venäjän toimia ja demonisoimaan Natoa ja Yhdysvaltoja ei ole rauhantyötä. Päinvastoin, se on Moskovan työtä, ja ainakin Rauhanpuolustajat ja Aseistakieltäytyjäliitto ovat nähdäkseni tehneet harvinaisen selväksi kenen lauluja he laulavat.
(25.7. korjattu kommenttien perusteella huolimattomuusvirhe. Pahoittelen!)
