Ukrainan konflikti/sota

Ok. Macronin ja Putinin keskustelut ovat olleet yhtä tyhjän kanssa. Ranska voisi olla Brittien tasoinen tukija.
Itselleni kävi mielessä jokin Afrikka yhteys. Ranskan intressit siellä voisivat vaarantua.
Jos Venäjä ottaa kunnolla kulhoonsa Ukrainassa, se voi joutua vetämään joukkonsa pois Afrikan maista. Sehän on viime vuosina alkanut kilpailla Ranskan kanssa vaikutusvallasta osissa Afrikkaa, tuomalla sinne mm. Wagnerin joukkoja. Luulisi olevan Ranskan etu, että Venäjä joutuisi siirtämään nämä joukot paikkaamaan menetyksiään Ukrainassa.
 
Menee niin vituilleen että pitää hiljentää kovimmat hullut?

Tuskin, koska siellähän ideana on, että TV:ssä ja muualla mediassa vaaditaan ihan käsittämättömiä juttuja, jolloin Putlerin toimet vaikuttavat suorastaan maltillisilta, ja näin niitä kannattaa - tai ei ainakaan suuremmin vastusta - myös maltillisempi osa kansasta

Mites muuten voisiko Ukraina käyttää noita Suomen hankkimia korealaisia panssarihaupitseja? (koulutus, huolto) Eli kun he tarvitsevat ilmatorjunnan lisäksi raskasta kalustoa ja kaukovaikutuskykyä Itä- ja Etelä-Ukrainan avoinaisempiin olosuhteisiin ja sinne siirtyvään toimintaan, ja useimmat maat ovat näiden raskaampien aseiden kanssa nihkeilleet, niin Suomi vois näyttää mallia. Sama juttu tietysti muun tykistön kanssa. (Tankkien huollossa on omat ongelmansa, varsinkin tornimekaanikkojen kouluttamisessa)

Edut:
- Ukrainalaiset tuhoavat niillä Venäjän sotaresursseja, jotka sitten ovat pois niistä, joita meillä olisi vastassamme. Riskeeraten oman perseensä suomalaisten joukkojen sijaan
- Muut maat jotka eivät lähetä kevyttä aseistusta kummempaa, jos edes sitä, saavat enemmän painetta muuttaa linjaansa
- Kun luultavasti tai ainakin toivottavasti olemme jonkin ajan päästä Nato-jäseniä, saamme jäsenyydestä paitsi varsin tehokkaan esteen ryssän invaasiolle, myös tukea jos se kuitenkin tapahtuu - ja vaikutus on paljon suurempi kuin se vähennys, joka panssarihaupitseja ja muuta tykistöä lähettämällä tapahtuisi
- USA:lla on tapana muistaa ne jotka heitä ovat tukeneet, ja tässä merkittävä osallistuminen Ukrainan tukemiseen heidän rinnallaan tulee lisäämään sitä tukea, mitä jatkossa saamme heiltä. Brittien kanssa sama homma - mutta ei ehkä nihkeiden ja epäluotettavien Saksan ja Ranskan
 
Mites muuten voisiko Ukraina käyttää noita Suomen hankkimia korealaisia panssarihaupitseja? (koulutus, huolto) Eli kun he tarvitsevat ilmatorjunnan lisäksi raskasta kalustoa ja kaukovaikutuskykyä Itä- ja Etelä-Ukrainan avoinaisempiin olosuhteisiin ja sinne siirtyvään toimintaan, ja useimmat maat ovat näiden raskaampien aseiden kanssa nihkeilleet, niin Suomi vois näyttää mallia. Sama juttu tietysti muun tykistön kanssa. (Tankkien huollossa on omat ongelmansa, varsinkin tornimekaanikkojen kouluttamisessa)
Ei Suomella ole sitä parasta tykistöä yhtään liikaa. Ne maat joilla ei ole rajaa Venäjän kanssa voivat lahjoittaa omiaan.
 
Well, well, weell

Tuli itelle heti mieleen siitä facebook viestistä, että se olisi hyvin voinut olla Azovin ansa venäläisille. Mutta katsotaan miten homma kehittyy.

Jotkut meinaa, että olisi venäjän hakkeroimia tilejä.

nyt on kyllä sanottava ääneen omat tuntemukset tuosta Mariupolin tilanteesta ja Azoveista, eli itse uskon "Mariupolin ihmeeseen". Uskon jopa aika vahvasti.

Miksi? Koska en usko että venäläisten läsnäolo tuolla olisi niin läpitunkematonta etteikö sieltä löytyisi aukkoja sopivan pienille huoltoreiteille. Kyllähän se Ukrainan helikoptereiden pitkään käyttämä huoltoreittikin jo kertoi tästä jotain - niillä ei kuitenkaan pelipaikoille ihan huomaamatta pääse. Eikä sinne tarvitse kelkkoa mitään panssarivaunun kokoista tavaraa, vaan niiden tuhoamisessa käytettäviä taikasauvoja (nlaw, javelin jne) ja haavoittuneita pois sekä mieluiten vähän tuoretta taistelijaa tilalle.

Ei pidä myöskään unohtaa sitä tosiasiaa kuinka vahvalla taistelutahdolla ja paikallistuntemuksella varustettuja Azov-taistelijoita siellä on. Hattu päästä ja kaikki Kunnia heille! :salut:
 

Alkaakohan luottamus voittoon pikkuhiljaa vanjalla murentua?
Thats Good Robert Deniro GIF
 
nyt on kyllä sanottava ääneen omat tuntemukset tuosta Mariupolin tilanteesta ja Azoveista, eli itse uskon "Mariupolin ihmeeseen". Uskon jopa aika vahvasti.

Miksi? Koska en usko että venäläisten läsnäolo tuolla olisi niin läpitunkematonta etteikö sieltä löytyisi aukkoja sopivan pienille huoltoreiteille. Kyllähän se Ukrainan helikoptereiden pitkään käyttämä huoltoreittikin jo kertoi tästä jotain - niillä ei kuitenkaan pelipaikoille ihan huomaamatta pääse. Eikä sinne tarvitse kelkkoa mitään panssarivaunun kokoista tavaraa, vaan niiden tuhoamisessa käytettäviä taikasauvoja (nlaw, javelin jne) ja haavoittuneita pois sekä mieluiten vähän tuoretta taistelijaa tilalle.

Ei pidä myöskään unohtaa sitä tosiasiaa kuinka vahvalla taistelutahdolla ja paikallistuntemuksella varustettuja Azov-taistelijoita siellä on. Hattu päästä ja kaikki Kunnia heille!
:salut:
Pitäisi olla rahdin kuljetukseen suunniteltuja droneja... :)

Ajatuksena aika hassu, että tiputettaisiin NLAW-ohjuksia taivaalta omien päälle...
 
Saksan Rheinmetall ilmoittaa toimittavansa 50 kpl Leopard 1A5 taistelupanssarivaunua ja 60 kpl Mardereita Ukrainaan. (jos Scholtz sanoo "Ja").
Kyseessä ilmeisesti Leopardi 1:n viimeisin päivitetty versio 90-luvulta.

Katso liite: 60012



.. Noita sitten tukemaan pari tukeilla vahvistettua Sturmia kaukaa pohjolasta uudellen varustettuna ajanmukaisella yönäkökyvykkyydellä. Rysillä menee löysät housuun. Kamfgruppe Nordost iskee lujaa ja lyö ryssältä ilmat pihalle Ukraina aroilla, taas kerran.B38C47B4-0ECF-435E-B260-29837FDA593C.jpegA686F3F7-481C-4B41-89EE-7530DBC29BEC.jpegDAA1D722-B12C-4F87-8B17-31729B4DEFE6.jpeg
 
nyt on kyllä sanottava ääneen omat tuntemukset tuosta Mariupolin tilanteesta ja Azoveista, eli itse uskon "Mariupolin ihmeeseen". Uskon jopa aika vahvasti.

Miksi? Koska en usko että venäläisten läsnäolo tuolla olisi niin läpitunkematonta etteikö sieltä löytyisi aukkoja sopivan pienille huoltoreiteille. Kyllähän se Ukrainan helikoptereiden pitkään käyttämä huoltoreittikin jo kertoi tästä jotain - niillä ei kuitenkaan pelipaikoille ihan huomaamatta pääse. Eikä sinne tarvitse kelkkoa mitään panssarivaunun kokoista tavaraa, vaan niiden tuhoamisessa käytettäviä taikasauvoja (nlaw, javelin jne) ja haavoittuneita pois sekä mieluiten vähän tuoretta taistelijaa tilalle.

Ei pidä myöskään unohtaa sitä tosiasiaa kuinka vahvalla taistelutahdolla ja paikallistuntemuksella varustettuja Azov-taistelijoita siellä on. Hattu päästä ja kaikki Kunnia heille! :salut:
Oon aivan samaa mieltä. Sitä kaupunkia on varustettu kahdeksan vuotta, varmaan jokaikinen kellari on täynnä aseita, ruokaa ja vettä. Sen on tiedetty olevan venäjän ykkösprioriteetti. Mariupolin on tiedetty joutuvan piirityksen kohteeksi. Mariupol ei myöskään ole mikään pieni kylä, siellä asuu 450k ihmistä. Sitten jos/kun venäläiset änkeevät itsensä läpi keskustaan, alkaa lahtaaminen - joka ikkunasta tulee ohjusta. Luultavasti myös kaikki pääväylät on saatu miinoitettua. Mariupol ei kaadu. :salut::salut:
 
Ei mahtunu postipakettiin niin tuumi että ajellaa ny sitten tällä kunnes kotiudutaan.
Pitäisi olla rahdin kuljetukseen suunniteltuja droneja... :)

Ajatuksena aika hassu, että tiputettaisiin NLAW-ohjuksia taivaalta omien päälle...
No jos dronella voi pudottaa pommeja tankkien niskaan niin ei varmaan tarvita isoa modaamista että sillä voi pudottaa varusteita omille...
 
Älä nyt jaksa puhua kakkaa, noilla on tarkoitus myös pystyä ajamaan vähän Moskovan ulkopuolellakin niin ei niiden jousten ole tarkoitus olla pohjassa vaikka ohjukset kyydissä, saatika niin löysä alusta, että heiluisi kuin naapurin sänky illalla. Suunniteltu kuitenkin raskaille kuormille. Tästä vähän referenssiä, samalla tavalla paistaa kuomun ja renkaiden välistä päivä läpi, eikä juuri kiiku taikka kaaku vaikka vähän montusta ajellaan.


Tämä nyt on sitä tyyppillistä vihollisen aliarviointia taas, tai sarkasmia jota en ymmärrä. Koko ryssän armeija on tuhottu Ukrainassa viiteen kertaan, eikä heillä ole enää mitää. Puikot varmasti alkaa olemaan vähissä, mutta ei se tarkoita, etteikö Venäjä tiettyä reserviä puikoissakin pidä. Se ettei niitä enää Ukrainassa käytetä, ei tarkoita, etteikö niitä muualla olisi vielä jonkin verran jemmassa. Todellisuutta on sekin, että Petsomassokin on vielä jengiä ja kalustoa jäljellä, vaikka muutama heidän BTG onkin tuhottu Ukrainassa. Kyllä sieltäkin ihan hyvin vielä hyökkää kun jättää varuskunnan tyhjäksi.
1649697458538.png1649697769129.png

Kuvanlaatu on tokassa videossa paskaa, juu. Ympyröiden keskipisteet ei ole samat, lisäksi tässä viimeisimmässä auto kaartaa poispäin kamerasta, eli kuorman pitäisi kallistua kuvaajaan päin. Oma rehellinen mutu on että esittelyvideossa ne renkaat on noin kaukana rungosta vasta kun koko auto on tukijalkojen varassa. Mutta tästä saa väitellä :camo:, koko foorumin ideahan on juuri kanssakirjoittajan suolaaminen :uzi:
 
Ei mahtunu postipakettiin niin tuumi että ajellaa ny sitten tällä kunnes kotiudutaan.

No jos dronella voi pudottaa pommeja tankkien niskaan niin ei varmaan tarvita isoa modaamista että sillä voi pudottaa varusteita omille...
Rahdin kuljetukseen riittää varmaan vähän yksinkertaisempikin laite, mutta sen pitää olla iso. Bayraktar pystynee kuljettamaan noin 200 kiloa tavaraa max? Aerodynamiikka on sitten yksi asia, eli lasti pitää saada jotenkin nätisti kyytiin.
 
Suomalaisessa naamakirja ryhmässä sangen mielenkiintoinen ketju.

[1] Ketjun aloitus:

"Venäjän federaation 13km pitkä letka matkalla itä-ukrainaan

"These chilling satellite images show hundreds of Russian armoured vehicles heading for a major confrontation with Ukrainian troops which could decide the outcome of the war.

The grainy pictures show a column of trucks, some towing artillery, stretching for more than eight miles through Russian-held territory.

The convoy is heading towards eastern Ukraine where decisive battles are expected. "


[2] Kommentti, jossa väitetään convoyn olevan jo tuhottu.
Lähde:

[3] Kommentti:
"Ukrainalainen ystävä kertoi miten hänen sukulainen lähti eilen Kharkivista kohti miehitettyä aluetta ja tie oli sakeanaan kuolleita Venäläisiä ja tuhottua kalustoa. 600 ruumiin kohdalla oli loppunu laskupää."

Mielenkiintoista, etten sanoisi.
Onnistuisiko kukaan löytämään varmistusta sille että näin tosiaan on tapahtunut?
Varmistus tulee kyllä, jos totta. Tähän mennessä ei ole näkynyt.
 
Back
Top