Ukrainan konflikti/sota

Voisin veikata, että lähitulevaisuudessa Suomessa tulee olemaan useampikin Naton meri- ja ilmasotaharjoitus. Vaikkei turvatakuita ole. Sanoisin viestin vanjalle menevän perille jos Suomessa on Naton ilma- ja merikalustoa vierailulla
Ja kertausharjoitusten määrä sekin juuri tuplattiin. Mahtaako tuokaan riittää kun ruvetaan laittamaan kynnystä korkeammalle.
 
Ryssän toiminnasta kertoo jotain se että juuri tämä upotetun Moskovits-aluksen ohjuspuolustusjärjestelmä uudistettiin jokunen aika sitten.

Kyseessä oli noin miljardin arvoisesta projektista...Tästä summasta kuitenkin hävisi n. 700 miljoonaa kaikenlaiseen korruptioon. Silti yllättävän paljon jäi varoja käytettäväksi itse remonttiinkin.
- mutta tietysti on mahdollista ettei varojen niukkuuden johdosta saatu ihan kaikkein hienompia ominaisuuksia sisältymään projektiin ja asennuksiin.

Mutta, kuten sanottu. Tämä on ryssälle varsin yleinen tapa toimia. Joskus käy niin että huonolla hetkellä puutteet ja virheiden seuraukset osuu siihen kuuluisaan "tuulettimeen" ( tai ryssän suristimeen).
- en nyt väitä että tässä laivan upotuksessa olisi käynyt näin.
- mutta, ilmeisesti jotain kuitenkin pääsi hetkeksi unohtumaan.

Ukrainalaiset kiittää. Loppu hyvin - Kaikki hyvin.

Tämä on varmasti yksi iso syy miksi Venäjän asevoimien suorituskyvyn arviointi on ollut niin vaikeaa: rahaa käytetään modernisointeihin ja aseostoihin, mutta ulkopuoliset eivät välttämättä saa tietoa, kuinka paljon siitä varastetaan. Korruption tiedetään syövän valtavia summia budjetista, mutta kuinka paljon ja mitä sillä jäljellejääneellä summalla saatiin, vaikea sanoa. Tuossa antamassasi esimerkissä yli 70% hävisi parempiin taskuihin!

Vanha sanonta "sotaan käydään sillä armeijalla joka sattuu olemaan" pitää paikkansa, mikä on entistä hullumpaa, kun muistetaan että tämä on Venäjän aloittama hyökkäyssota! He ovat itse päättäneet käydä tällä armeijallaan sotaan.

Joko ylemmät portaat eivät tiedä armeijansa todellista tilaa (tästä on ollut vahvoja viitteitä koko sodan ajan, tietävät että heille valehdellaan mutteivat tiedä kuinka pahasti) TAI päättivät olla välittämättä siitä ja luottaa että Ukraina antautuu ampumatta laukaustakaan (valheellinen tiedustelutieto, Isoa Herraa miellyttävän tiedon tuottaminen - taas on kyse pohjimmiltaan valehtelusta).
 
Moskvalla oli moderni lähipuolustusjärjestelmä joten upottaminen on iso saavutus





1649922134762.png

1649922226210.png



FQR__y1XoAEs1DB
 
Tämä video ei voi pitää mitenkään paikkansa.

A) Ukrainassa oli yöllä kova myrsky. Videolla ei ole vaahtopäitä käytännössä ollenkaan ja laineet pieniä ( näitä löytyy aina isommilta merialueilta)
B) Kovan myrskyn jälkeen aalokko velloaa vielä seuraavat 1-2 vrk helposti ja aallokko ei ole pieni. Tämän tietää jokainen veneiliä kuka ajannut seuraavana päivänä myrskystä ulapalle.
 
Venäjän sotilasmahdin uskottavuudelle tällainen on taas kova kolaus.

Tulee kenties vaikuttamaan myös asekauppaan, kun käytännössä asejärjestelmät eivät toimikaan mainosmiesten puheiden mukaisesti. Luulisi, että jossain Intiassa jo olisivat vähän hermostuneita, aika paljon kaikenlaista ovat sinne ryssältä hankkineet. Toki vikaa on varmasti myös käyttäjissä. Jos koulutus on ollut huonoa, niin mahdollisesti hyvinkin toimiva järjestelmä ei tietenkään pääse tositilanteessa oikeuksiinsa. Ja varmasti se sama yhteiskuntaa mädättävä korruptio on pilannut myös ryssän merivoimat.

Ukraina sen sijaan saanee hyvin myytyä asejärjestelmiään maailmalle tämän koitoksen jälkeen. Stugna on osoittaunut mainioksi pst-aseeksi, ja nyt jos Neptune upotti todella Moskvan, niin aika hyvä referenssi sekin on.
 
Muistutusta kotirintamalle:


Tähän asti kaikkiaan 15 miljardia hryvniaa eli melkein 500 miljoonaa euroa on lahjoitettu Ukrainan kansallispankin rahastoon armeijan tukemiseksi. Tästä 4.7 miljardia hryvniaa eli n. 150 miljoonaa euroa ulkomaisissa valuutoissa. Pienistä puroista syntyy suuri joki. Tällä on varmasti rahoitettu huomattava määrä suojavarusteita, elektroniikkaa, ja aseistusta, mutta sota on ohi vasta kun se on ohi.

Rahoitusta humanitaariseen apuun ukrainalaisille on virrannut miljardeja euroja niin yksityisesti kuin kansallisilta tahoilta. Tälläkin on valtava merkitys Ukrainan taistelutahdolle ja yhtenäisyydelle, eli hyvä kohde sekin. Ukrainan kansallispankilla on myös humanitaarisen avun rahasto niille jotka karsastavat sodankäynnin rahoittamista.

Itse olen lahjoittanut armeijan rahastoon muutaman satasen, ja aion lahjoittaa jatkossakin silloin kun mahdollista. Kannustan kaikkia samaan oman kantokyvyn mukaan. Kympinkin lahjoitus tarkoittaa jollekin meidän puolesta taistelevalle lämpimiä hanskoja ja päähinettä tai täyttä lippaallista. Tai taistelumuonaa raiskaajakolonnia väijyvälle ryhmälle. Tai humanitaarisella puolella kassillista ruokaa evakkoperheelle tai leluja ja kirjoja lapsille.

Poliitikot ovat kankeita ja pakoilevat vastuuta ja uhrauksia ilman selvää vaaleissa annettua mandaattia, mutta yksittäinen kansalainen voi taistella ja tukea Ukrainaa omalla lompakollaan nyt heti, tai vähintään jakamalla tietoa eteenpäin.

Jos jokaista suomalaista kohden virtaisi saturainen Ukrainaan, kyseessä olisi 500 miljoonaa euroa, eli yhtä paljon kuin Ukrainan armeija on jo saanut lahjoituksia.

Jos koko Eurooppa laittaisi likoon satasen per nuppi, kyseessä olisi 50 miljardia. Tämän kokoluokan rahavirta voisi kääntää sodan kulun kertaheitolla.


Tilitiedot lahjoituksia varten löytyy Ukrainan kansallispankin lontoonkielisiltä sivuilta:

Moscovia delenda est.

Kiitos muistutuksesta. Laitoin myös pienen summan Ukrainan sankarilliselle armeijalle.
 
Venäjän piti käynnistää seuraavina päivinä suurhyökkäys. Tekikö Ukraina Tali-Ihantalat uudestaan, nyt etelässä, ja hyökkäsi valmisteleviin vihollisiin sekä Hersonissa että merellä.

Ensin Hostomelin kentän puolustus ja kiitoradan evääminen laskukoukoilta pelasti Kiovan nopealta hyökkäykseltä ja loi uskoa armeijaan. Nyt merellä jossa Ukrainan piti olla heikoimmillaan, vihollisen jättimäinen lippulaiva on tulessa. Rintamalla kun kuullaan että Moskvaan on isketty niin voi olla hymynkaretta kiväärimiehiä myöten. Etenkin Hersonin alueella.
 
Viimeksi muokattu:
Venäjän sotilasmahdin uskottavuudelle tällainen on taas kova kolaus.

Tulee kenties vaikuttamaan myös asekauppaan, kun käytännössä asejärjestelmät eivät toimikaan mainosmiesten puheiden mukaisesti. Luulisi, että jossain Intiassa jo olisivat vähän hermostuneita, aika paljon kaikenlaista ovat sinne ryssältä hankkineet. Toki vikaa on varmasti myös käyttäjissä. Jos koulutus on ollut huonoa, niin mahdollisesti hyvinkin toimiva järjestelmä ei tietenkään pääse tositilanteessa oikeuksiinsa. Ja varmasti se sama yhteiskuntaa mädättävä korruptio on pilannut myös ryssän merivoimat.

Ukraina sen sijaan saanee hyvin myytyä asejärjestelmiään maailmalle tämän koitoksen jälkeen. Stugna on osoittaunut mainioksi pst-aseeksi, ja nyt jos Neptune upotti todella Moskvan, niin aika hyvä referenssi sekin on.
Ukrainahan tuotti ison osan Neuvostoliiton toimivasta kamasta. Tämä on materiaalisesti ollut Neuvostoliiton aseseppä läntisen kaverinsa kanssa vastaan Neuvostoliiton tuhlaripoika.
 
Venäjän piti käynnistää seuraavina päivinä suurhyökkäys. Tekikö Ukraina Tali-Ihantalat uudestaan, nyt etelässä, ja hyökkäsi valmisteleviin vihollisiin sekä Hersonissa että merellä.

Ensin Hostomelin kentän puolustus ja kiitoradan evääminen laskukoukoilta pelasti Kiovan nopealta hyökkäykseltä ja loi uskoa armeijaan. Nyt merellä jossa Ukrainan piti olla heikoimmillaan, vihollisen jättimäinen lippulaiva on tulessa. Rintamalla kun kuullaan että Moskvaan on isketty niin voi olla hymynkaretta kiväämiehiä myöten. Etenkin Hersonin alueella.
Välttämättömyys on keksintöjen äiti ja joskus isäkin. Vaikka ei ole arsenaalia laidasta laitaan, valitsemalla lihavat kohteet ja ottamalla omista kyvyistä löysät pois, syntyy tulosta. Jotenkin on tullut kuva, että jekkuja on vielä varastossa. Bayraktarinkaan kaikkia kykyjä ei mielestäni ole tuotu käyttöön tai ei ainakaan julki. Mirä Ukrainan armeija tulee tarvitsemaan, on pimeätoimintakyky lämpeneviin kevätöihin. Pimeä jakso vuorokaudessa on tuolla jatkossa pidempi ja pimeämpi kuin meillä.
 
Tämä video ei voi pitää mitenkään paikkansa.

A) Ukrainassa oli yöllä kova myrsky. Videolla ei ole vaahtopäitä käytännössä ollenkaan ja laineet pieniä ( näitä löytyy aina isommilta merialueilta)
B) Kovan myrskyn jälkeen aalokko velloaa vielä seuraavat 1-2 vrk helposti ja aallokko ei ole pieni. Tämän tietää jokainen veneiliä kuka ajannut seuraavana päivänä myrskystä ulapalle.
En katsonut yöllä säätiedotusta. Tuuli alueella on lännestä/luoteesta eli maatuuli. Historiatiedon mukaan Windy-sääpalvelussa yöllä olisi noin 0300 ollut puuskissa 11m/s. Aallokko ei välttämättä ole kovin kova siksikään, että maatuulen pyyhkäisymatka on verrattain lyhyt. Tämä siis ei liity mitenkään videoon.

Videossa näkyy lähellä myös useita rahtialuksia, joten sekin viittaa epäaitoon videoon.
 
Tämä video ei voi pitää mitenkään paikkansa.

A) Ukrainassa oli yöllä kova myrsky. Videolla ei ole vaahtopäitä käytännössä ollenkaan ja laineet pieniä ( näitä löytyy aina isommilta merialueilta)
B) Kovan myrskyn jälkeen aalokko velloaa vielä seuraavat 1-2 vrk helposti ja aallokko ei ole pieni. Tämän tietää jokainen veneiliä kuka ajannut seuraavana päivänä myrskystä ulapalle.
Neljässä tunnissa laskee aallokko. Eikö se myrsky ollut Azovan merellä.
 
Ja paskat jo reilun vuoden kestäneestä sikarilakosta. Tämän kunniaksi, nyt syttyy. :salut: Risteilijä Varyag sai seuraa.

Saavat taas "Pietarissa issikat itkeä". Kuunnelkaa tämän wanhan biisin sanat, niihin pientä twistiä tähän päivään ja voilá.


Seuraavaksi "Mantchurian kummut" on sitten ajankohtainen, varsinkin kun Japanikin on alkanut osallistumaan toimituksiin.

Elokuvasta Urga - Close to Eden. (Nikita Mihakov)

 
Antaa nyt ryssien hinata romunsa vittuun merta pilaamasta, kun kerrankin edes yrittävät, on muutenkin ryssien jäljiltä koko Ukraina yhtä kaatopaikkaa joka paikassa missä ovat käyneet.
Luultavasti antavat upota tai upottavat jos siellä on havaittavissa kaksi reikää kyljessä. Kun ovat jo sanoneet että räjähti sisältä, niin olisi hieman selitettävää kahdessa ohjuksenreiässä.
 
Back
Top