Ukrainan konflikti/sota

Putinin lähipiirin Timtšenko: Yhdysvallat valmistelee provokaatioita
Yhdysvaltain pakotelistalle keväällä joutunut liikemies Gennadi Timtšenko kertoo päättäneensä olla väliaikaisesti matkustelematta. Hän perustelee päätöstään Yhdysvaltain voimakkaalla vaikutusvallalla EU:ssa.

Venäjän presidentti Vladimir Putinin lähipiirin kuuluva Gennadi Timtšenko esittää kovia väitteitä Yhdysvalloista. Timtšenko arvioi Venäläisen uutistoimisto Itar-Tassin haastattelussa, että Yhdysvaltojen turvallisuuspalvelu valmistelee häntä vastaan provokaatioita.

Venäläinen liikemies Timtšenko lisättiin Yhdysvaltojen pakotelistalle sen jälkeen, kun Krimin niemimaa liitettiin Venäjään. Hänellä on myös Suomen ja sitä kautta EU:n kansalaisuus. Timtšenko on osaomistajana Helsinki Arenassa sekä jääkiekkojoukkue Jokereissa.

– Niin harmillista kuin se onkin, minulla on perusteita varoa provokaatioita Yhdysvaltojen puolelta. Tämä ei ole vain ajatus, vaan minulla on konkreettista informaatiota asiasta, Timtšenko sanoi Itar-Tassille.

Liikemies ei avannut asiaa tarkemmin.

– Ilmeisistä syistä en voi kertoa teille vielä asiasta tarkemmin. Mutta me selvittelemme asiaa, sanoi Timtšenko samalla huomauttaen, että tämän takia hän ei viime aikoina ole matkustanut Venäjältä Eurooppaan, vaikka hänellä on jo 1990-luvulta saakka ollut myös EU-maa Suomen kansalaisuus.

Muodollisia esteitä Eurooppaan matkustamiselle ei ole, Timtšenko alleviivasi.

– Voin vaikka tänään astua lentokoneeseen ja lentää Pariisiin, Geneveen tai Lontooseen. Minulla on eri maissa paljon ystäviä ja yhteistyökumppaneita, jotka eivät anna kenenkään loukata minua, tapahtui mitä tahansa, hän vakuuttaa.

Timtšenko kertoo kuitenkin väliaikaisesti päättäneensä olla matkustelematta sen vuoksi, että Yhdysvalloilla on voimakas vaikutusvalta EU:ssa.

– Jopa suuret yksityiset eurooppalaispankit ovat Yhdysvaltojen kontrolloiman maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän vankeja. Halutessaan he voivat tehdä mitä tahansa kenen kanssa tahansa.

Timtšenkon mukaan ranskalaisille yritetään aktiivisesti vakuutella, että kannattaa luopua sopimuksesta toimittaa Mistral-maihinnousualuksia Venäjälle. Vastineeksi he lupaavat pienentää BNP Paribasin sakkoa työskentelystä Iranin, Sudanin ja Kuuban kanssa, Timtšenko sanoo.

– Tämä on suoraan sanottuna aitoa kiristystä, Timtšenko linjaa.

– Ulkoministeriöstä ilman mitään häpeää soitetaan suoraan eurooppalaisten pankkien johtoportaalle ja sanellaan, keiden venäläisten pankkitilit täytyy jäädyttää. Monet mieluummin eivät ota riskiä ja tottelevat merentakaisten "yhteistyökumppaniensa" käskyjä.

Yhdysvallat lisäsi Timtšenkon sanktiolistalle 28. huhtikuuta. Se tarkoittaa, että maahantulo Yhdysvaltoihin on kielletty ja hänen amerikkalaiset tilinsä on jäädytetty. Sanktiolistalle joutuivat myös liikemiehen kontrolloimat yritykset.

Lähteet: Itar-Tass

Provokaatio voisi tarkoittaa pidätystä jonkin talousrikossyytteen vuoksi. Se voisi tapahtua vain Iso-Britanniassa. Fyysisesti Timtsenko on koskematon, etenkin Suomessa. Auvo Niiniketo kavereineen hoitaa Rotenbergien neuvottelut ja lähisuojauksen. Tai ainakin ennen hoiti.
 
Ruotsilla on USA:n myöntämät turvatakuut, miksi ei siis Suomellakin? Ei pitäisi olla venäläisilläkään mitään sanomista kun NATO-mörkö ei pesi härmässä mutta Suomi olisi silti Yhdysvaltojen suojeluksessa. Sen jälkeen pidetään vain huoli siitä että tornin kalustossa on riittävästi yhdysvaltalaisia asejärjestelmiä niin että kriisin tullen reservissä on valmiiksi koulutetut käyttäjät USA:n aseavulle.
 
Juuri nyt Baltian onnettoman joukko-osastotilanteen vuoksi Suomi kelpaisi NATO:lle vaikka 24 tunnin pikakäsittelyllä, mutta sellaista ei tietenkään ole. Nopeimmillaankin homma kestää vuosia eikä tässä siis tapahdu yhtään mitään pitkään aikaan, joten keskustelu on akuutisti hedelmätön.

Venäjä yritää,aivan kuin sanoitkin, kaikin keinoin repiä Merkelistä Eurooppaa kahteen palaan, transatlanttiseen ja sitten Saksan kainalossa oleviin. Ja se asioi siksi vain Saksan kanssa suoraan.

Muitakin syitä on. Merkel tuntee systeemin, ja on sen kasvatti, pikku pioneeri.

Merkel syntyi Hampurissa, missä hänen isänsä Horst Kasner opiskeli teologiaa. Angelan ollessa muutaman viikon ikäinen perhe muutti Itä-Saksaan vapaaehtoisesti aaatteellisista syistä. Seuraavan kerran Angela Kasner (Merkel) kävi Saksan liittotasavallassa vasta 32-vuotiaana serkkunsa häissä.

Hänen isänsä vihittiin luterilaiseksi pastoriksi Brandenburgissa 1954. Angela Kasner kävi koulunsa DDR:ssä ja meni Leipzigin Karl-Marx-yliopistoon opiskelemaan. Yliopistoaikoinaan hän liittyi sosialistiseen Freie Deutsche Jugend -nuorisojärjestöön ja kohosi siinä varsin korkeaan asemaan, FDJ:n piirintoimiston ja tiedeakatemian agit prop -toiminnan johtoon. Myöhemmin Merkel on sanonut olleensa mukana lähinnä "kulttuurityössä. Vuonna 1978 hän voitti matkan Moskovaan venäjän kielen kilpailussa.

Hän ui yhdistymishallitukseen heti vuonna 1990, ja koko tämä DA (Demokraattinen allianssi) imeytyi kristillisdemokraatteihin (CDU). Helmut Kohl oli nostamassa Merkeliä ja teki hänestä ympäristö- ja luonnonsuojeluministerin. Merkel kaatoi ryvettyneen Helmut Kohlin 1999 tilaisuuden tultua. 2005 hän syrjäytti Gerhard Schröderin.

Alkuvuodesta 2010 CDU:n omat johtajat hyökkäsivät Merkeliä vastaan Frankfurter Allgmeine Sonntagszeitungissa julkaistulla kirjoituksella, jossa Hessenin, Saksin ja Thüringenin parlamentaarikkojen johtajat syyttivät Merkeliä puolueen laiminlyönnistä oman imagonsa kohottamiseksi.

Hän antaa toisaalta transatlanttisia lausuntoja mutta toisaalta hän on kasvanut kulttuurissa, jossa teot ja sanat voivat olla täydessä ristiriidassa.
 
Välillä käynyt mielessä suuri puhallus. Aina kun tulee uusia sanktioita miettii että aikookohan ne ryöstää nuo venäläiset miljardit länsipankeista?. Ei olisi alkuunkaan ensimmäinen kerta maailmanpolitiikan historiassa.Nyt kun on rahat muutenkin vähissä. Se olisi kyllä aikasmoista. Toivottavasti ei kuitenkaan. Se kävisi jo luonnon päälle Iivanalle ja sitten voisi tapahtua mitä vain.
 
Miten kansainvälinen takavarikko toimii? Onko esimerkiksi Italiassa mafialta takavarikoidut miljardit jossain jemmassa homeessa palautusta varten vai pistetty valtion kassan kautta liikkumaan?
 
Oma veikkaukseni on että meneillään on rahanpesuun liittyvä tutkimus Gunvoir yhtiön ja siihen kytkeytyvän yritysryppään ympärillä. Tämä on se paikka jossa Putininkin miljardiomaisuuden huhutaan pesivän.

Pankkitileillä olevia rahasummia ei takavarikoida, ne jäädytetään eli niiden käyttö estetään. Tileillähän ei ole varsinaisesti rahaa vaan numeroita. Omaisuuden takavarikoimisessa, olipa kyse kenenkä hyvänsä omaisuudesta, liikutaan länsimaisen oikeusjärjestelmän peruskivien ympärillä eikä kenenkään omaisuutta kovin heppoisin (poliittisin) perustein oteta haltuun ja jaeta esim. "köyhille". Rikollisin keinoin hankittu omaisuus pyritään länsimaissa palauttamaan alkuperäisille omistajilleen. Mafian miljardit on Italiassa hankittu mm. veronkierrolla joten niistä voidaan ainakin osa tuomita valtiolle vahingonkorvauksina. "Rikollisella toiminnalla hankittu hyöty" taitaa olla meilläkin juridinen termi jolla voidaan omaisuutta tuomita menetetyksi valtiolle.
 
Miten kansainvälinen takavarikko toimii? Onko esimerkiksi Italiassa mafialta takavarikoidut miljardit jossain jemmassa homeessa palautusta varten vai pistetty valtion kassan kautta liikkumaan?

Jaa-a. Tai Saddmin varat, tai Gaddafin varat yms yms. Saddamin varoista meni osa Irakin jälleen rakentamiseen,osa liittolaisille, mutta rahaa oli niin paljon ja eri muodoissa että siivut riitti kaikille. Viralliset tiedot löytyvät netistä. Epäviralliset valitukset siitä kuinka niitä pöllitiin löytyvät myös. Sama varmaan kaikissa.
 
Ruotsilla on USA:n myöntämät turvatakuut, miksi ei siis Suomellakin? Ei pitäisi olla venäläisilläkään mitään sanomista kun NATO-mörkö ei pesi härmässä mutta Suomi olisi silti Yhdysvaltojen suojeluksessa. Sen jälkeen pidetään vain huoli siitä että tornin kalustossa on riittävästi yhdysvaltalaisia asejärjestelmiä niin että kriisin tullen reservissä on valmiiksi koulutetut käyttäjät USA:n aseavulle.

Tämähän kuulostaisi ainakin lyhyen aikavälin ratkaisuksi hyvältä win-win-tilanteelta. Nythän ollaan jo ainakin Hornetien ja it-ohjuskaluston kautta täysin kimpassa USA:n kanssa. Voitko laajentaa vielä tuota käsitystäsi USA:n Ruotsille myöntämistä, jo voimassa olevista turvatakuista? Liittyykö tämä siihen, että NATO pohtii uudenlaista "hang around"-jäsenyyttä Suomelle/Ruotsille vai onko tämä vanhempaa perua Ruotsin salarakkaudesta NATO:n kanssa esim. tiedustelun saralla?

Mielenkiintoinen heitto. Tämän keskustelun seuraaminen on aikamoista TURPO-oppituntia.
 
Olisivatko turvatakuut merkittävästi paremmat kuin Ukraina sai Yhdysvalloilta ja Iso-Britannialta Budapestissa 1994? Se minua kiinnostaa. Pitäisi olla poliittisen liirumlaarumin sijaan kahdenvälinen sotilassopimus eikä mitään vessapaperia, ja silloin kyse ei olisi edes valtaosin täysin eurooppalaisesta NATOsta, johon siihenkään ei haluta, joten hämmästelen vielä.
 
Entäs sopimus, jossa Venäjä, Yhdysvallat ja johtavat suurvallat takaisivat Suomen, joka ei liittyisi NATOon. Sehän olisi Budapestin sopimus! Kiäh kiäh kiäh...
 
Ruotsin turvatakuut ovat peräisin muistaakseni 1950-60 lukujen taitteesta eikä niihin ole sen jälkeen tehty muutoksia. Ruotsi on mm. aseteollisuutensa kautta tiiviisti sidoksissa Yhdysvaltoihin, esimerkiksi JAS rakentuu hyvin pitkälle ruotsalaisten tekemiin jenkkiteknologioiden sovelluksiin eivätkä ruotsalaiset tee mitään heikentääkseen trans-atlantisia suhteitaan edes sille yöpakkaskaudelle jonka Olof Palme möykkäämisellään aiheutti.

Ruotsalaisethan ovat olleet koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan länsiliittouman puolisalaisia jäseniä tehden mm. hyvin tiivistä yhteistyötä brittien ja yhdysvaltojen tiedusteluviranomaisten kanssa. Foliohattujen materiaaliksi heitän tähän semmoisen tosiasian että soneran verkkoliikenne internettiin kulkee Ruotsin hubin kautta, että kannattaa harkita mitä tänne kirjoittaa. (virnistys)

Huhutaan että ruotsalaisten yritys myydä 126 Gripeniä Intiaan meni reisille Yhdysvaltojen väliintulon vuoksi. Jenkit eivät pitäneet ajatuksesta että palasia heidän uusimmasta sotilasavioniikastaan päätyisi Ruotsin kautta Venäjän kanssa kohtuu hyvissä väleissä olevaan Intiaan. Ruotsi varmasti kuuntelee hyvin herkällä korvalla USA:n puolustusministeriötä koska Bofors aseistaa enemmän kuin mielellään maailman ylivoimaisesti lihavimmalla budjetilla siunattuja asevoimia.
 
Riippumatta Ruotsin yhteistyöstä heidän on alettava tarkistaa asemaansa ja kiireesti. Sitä he varmasti tekevätkin.
 
Juu. Tuo Ruotsin asema kylmänsodan aikan on aika hyvin käyty. Sanottu että Ruotsia puolustetaan,suomea ei. Kuitenkaan Ruotsinkaan puolustustamista ei voida varmaksi sanoa,kun ei sitä päästy käytännössä testaamaan.
Nykymaailman menossa homma on vielä vaikeampi. Ruotsi on sellainen maa että sille on helppo luvata mitä tahansa. Käytännön puolesta sitten täytyy olla aika oraakkeli että tietää miten homma menisi.
 
Olisivatko turvatakuut merkittävästi paremmat kuin Ukraina sai Yhdysvalloilta ja Iso-Britannialta Budapestissa 1994? Se minua kiinnostaa. Pitäisi olla poliittisen liirumlaarumin sijaan kahdenvälinen sotilassopimus eikä mitään vessapaperia, ja silloin kyse ei olisi edes valtaosin täysin eurooppalaisesta NATOsta, johon siihenkään ei haluta, joten hämmästelen vielä.

On siinä mm. semmoista konkretiaa että kylmän sodan vuosina norjalaisilla lentotukikohdilla oli harjoiteltu valmius ottaa vastaan ydinaseilla varustettuja yhdysvaltalaisia hävittäjäpommittajia joita olisi käytetty Ruotsiin kohdistuvan uhan torjumiseen. Yhdysvaltalaisilla sukellusveneillä oli myös harjoitellut piilopaikat Ruotsin rannikolla Itämeren pohjassa; 60-luvun ohjukset tarvitsivat vakaan alustan ja sukellusveneen piti laskeutua pohjaan ennen ohjusten laukaisemista.

Ruotsin kriisiajan suunnitelmissa on semmoinenkin metka yksityiskohta että Ruotsin valtiolla on Lontoossa valmiit maanalaiset tilat joihin Ruotsin sodanjohto kuningas etunenässä siirtyy sodan syttyessä.
 
Viimeksi muokattu:
Niin pitkään kun meillä on neljännesmiljoonan suuruinen reserviläisarmeija joka kykenee operoimaan nykyaikaisilla asejärjestelmillä me emme tarvitse turvatakuiksi sen kummempaa kuin modernin version lend and lease sopimuksesta; Jos itäinen taivas alkaa tummua niin Suomeen alkaa virrata pilvin pimein sotilaskalustoa jolle meillä on käyttäjät omasta takaa. Ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä, tykistöohjuksia, pst-ohjuksia, älykkäitä maaliin hakeutuvia kranaatteja tykistölle ja kranaatinheittimille...

Miksiköhän tämmöistä kutsuisi? Hmm...olisko...uskottava puolustus!
 
Olisivatko turvatakuut merkittävästi paremmat kuin Ukraina sai Yhdysvalloilta ja Iso-Britannialta Budapestissa 1994? Se minua kiinnostaa. Pitäisi olla poliittisen liirumlaarumin sijaan kahdenvälinen sotilassopimus eikä mitään vessapaperia, ja silloin kyse ei olisi edes valtaosin täysin eurooppalaisesta NATOsta, johon siihenkään ei haluta, joten hämmästelen vielä.

Entäs sopimus, jossa Venäjä, Yhdysvallat ja johtavat suurvallat takaisivat Suomen, joka ei liittyisi NATOon. Sehän olisi Budapestin sopimus! Kiäh kiäh kiäh...

Paperi on paperi, mutta tärkeää on varmaan se tahtotila mikä maailman suurimmalla sotilasmahdilla olisi tiukan paikan tullen reaalisesti tukea Suomea materiaalisesti. Varmastikin tätä on selvitelty ilman sen suurempia julkilausumia, paitsi että sopivalla ajalla ilmoitettiin se isäntämaasopimus. Meillä ei liene pelkoa tuudittautumisesta näiden takuiden varaan tässä vaiheessa, varsinkaan jos emme olisi NATO:n virallisessa klubissa. Olisihan tuo tyhjää parempi ja yhdessä Ruotsin kanssa samaan tahtiin vielä.

Minuteman - tuohan on ihan julkista tietoa tuo Ruotsin signaalitiedustelun toimiminen sangen laajoilla valtuuksilla. Mutta on meillä kotimaassakin ihan yliopistomaailmassa myös nähty noita länsitiedustelun heppuja tallustelemassa tietyissä avaintutkimusryhmissä. Ja meidänkin perän tietotekniikkayrityksien hallituksista löytyy ihan valkoisen talon entistä neuvonantajaa ym. Ei vaan taideta olla kymmenesosaakaan niin tärkeitä kuin Ruotsi. Jos aletaan kunnolla foliohattuilemaan niin voisin vetää hatustani teorian, jossa rinnastaisin Ukrainan ja Suomen osallistumisen lännen kumppanuuteen. Ukraina alhaisen teknologian maana lähetti gruntteja Irakiin pakottamaan "rauhaan", mutta mepä otettiin Stephen Elop Nokian toimitusjohtajaksi. Ja kaikkihan tietää että suojelurahat on maksettava.

Tuo oli ihan ilman taustatietoa valmisteltu foliohattuheitto mutta kiva sellainen.
 
Viimeksi muokattu:
On siinä mm. semmoista konkretiaa että kylmän sodan vuosina norjalaisilla lentotukikohdilla oli harjoiteltu valmius ottaa vastaan ydinaseilla varustettuja yhdysvaltalaisia hävittäjäpommittajia joita olisi käytetty Ruotsiin kohdistuvan uhan torjumiseen. Yhdysvaltalaisilla sukellusveneillä oli myös harjoitellut piilopaikat Ruotsin rannikolla Itämeren pohjassa; 60-luvun ohjukset tarvitsivat vakaan alustan ja sukellusveneen piti laskeutua pohjaan ennen ohjusten laukaisemista.

Ruotsin kriisiajan suunnitelmissa on semmoinenkin metka yksityiskohta että Ruotsin valtiolla on Lontoossa valmiit maanalaiset tilat joihin Ruotsin sodanjohto kuningas etunenässä siirtyy sodan syttyessä.

Oli niillä pitemmällä tuo työ. P. Joukon mukaan Ruotsin piti sijoittaa neljä divisioonaa vastatoimiin Haaparannan alueelle, kun NL tulisi Lapin läpi kohti Norjaa. Puolikuntoinen tiivistelmä on nopea lukea (kohta saadaan kyllä huomautus modelta pahasta sivupolusta):

http://www.khru.net/esitelmat/KHRU_Tiivistelma_Petteri_Joukon_esitelmasta.pdf
 
On siinä mm. semmoista konkretiaa että kylmän sodan vuosina norjalaisilla lentotukikohdilla oli harjoiteltu valmius ottaa vastaan ydinaseilla varustettuja yhdysvaltalaisia hävittäjäpommittajia joita olisi käytetty Ruotsiin kohdistuvan uhan torjumiseen. Yhdysvaltalaisilla sukellusveneillä oli myös harjoitellut piilopaikat Ruotsin rannikolla Itämeren pohjassa; 60-luvun ohjukset tarvitsivat vakaan alustan ja sukellusveneen piti laskeutua pohjaan ennen ohjusten laukaisemista.

Ruotsin kriisiajan suunnitelmissa on semmoinenkin metka yksityiskohta että Ruotsin valtiolla on Lontoossa valmiit maanalaiset tilat joihin Ruotsin sodanjohto kuningas etunenässä siirtyy sodan syttyessä.
Pohja näille sopimuksille oli ruotsalaisten kannalta saman kaltainen kuin Budapestin muistiossa.
The United States was not particularly in favor of a nuclear Sweden. The cooperation agreement between Sweden and the United States, that established bilateral safeguards for Swedish nuclear installations, forbade Sweden from using equipment and materials to develop nuclear weapons. In the meantime, the use of U.S. uranium would mean accepting inspection requirements, which would prevent the uranium in question from being used for weapons production. The more Sweden’s research in nuclear weapons was becoming dependent on U.S. military assistance, the more the United States was willing to steer Sweden away from implementing its plans to create a nuclear weapon
- http://en.wikipedia.org/wiki/Swedish_nuclear_weapons_program#Reasons_to_abandon_nuclear_program
 
Ukrainaan!!

Samalla kun laitan päivän karrtan, totean valittaen, että uuden Venäjältä tulleen 50 ajoneuvon (panssarit, miehistnkuljetusvaunut, kuorkit) kolonna on nähty eilen Sukhodilskissä. Asukkaat sanoivat, etteivät aiemmin ole nähneet yhtä isoa kerralla.

30.jpg
screen-shot-2014-07-31-at-8-55-08-am.png
 
Back
Top