Ukrainan konflikti/sota

90-luvulla kun Uralvagonzavod ja Omsk olivat molemmat löysässä hirressä talouden osalta (Omsk selvästi huonommassa tilassa) niin molemmilla oli erilaisia tutkimusprojekteja joita yrittivät myydä pääasiassa ulkomaisille ostajille. Uralvagonzavod teki T-72 modernisointeja joten heillä ei ollut ihan niin suurta hätää ja erityisesti Intian isot tilaukset 2000-luvun alussa pelastivat firman uhkaavalta konkurssilta. T-90A syntyi niiden kauppojen myötä, kuulemma yksi vaikuttava tekijä tornin hitsaamiselle oli se että olivat menettäneet kyvyn valmistaa noin isoja valettuja teräsosia. Valssatusta panssariteräksestä valmistettu torni on suojausarvoltaan valettua parempi, joten siinä voi olla myös selitys uudelle tornille (tosin osuman jälkeen hitsaussaumat voivat revetä, kun taas valettu torni pitää muotonsa).

Omskin yksi tuote oli vuonna 1996 esitelty object 640 eli se kuuluisa "Black Eagle" josta valmistettiin pari demonstraattoria, käytännössä T-80 rungon päälle tehty puinen mock-up -torni. Siinä oli tornia jatkettu taaksepäin ja kaavailtu sinne ainakin nuoliammusten säilytystä. Ilmeisesti HEAT olisi ollut edelleen rungossa normaalissa automaattilaturissa.

Venäjän valtio tuki tuon jatkokehitystä, mikä piti Omskin suunnittelukonttorissa valot päällä vielä hetken aikaa ja johti Burlak-torniprojektiin, suunnittelivat sitä ainakin 2005-2009. Tarkoitus oli tuottaa ns. universaali torni jonka olisi voinut asentaa T-64, T-72, T-80 ja T-90 vaunuihin "helpohkosti". Tästä löytyy 3D-malleja ja muistaakseni on valmistettu muutama oikea prototyyppi teräksestä, tosin en ole varma onko siellä kaikki sisuskalut toimivia. Pian tuon jälkeen Omskin suunnittelutoimisto yhdistettiin Uralvagonzavodin kanssa ja arvaisin että tuosta on otettu jotain linjoja T-90M vaunujen torniin, siinäkin on selvä ero kun vertaa perinteisiin Neuvostoliiton torneihin tai jopa T-90A hitsattuun torniin.

Iso syy tornin jatkolle oli tarve ottaa käyttöön pidempiä nuoliammuksia. Muistaakseni - varoitus, tämä tulee ulkomuistista - heidän perinteiset automaattilaturit rajoittivat nuoliammuksen maksimipituudeksi 600-650 mm ihan pelkästään fyysisten mittojen takia. Tämä siitä huolimatta että ammus on laturissa kahdessa osassa: varsinainen nuoli ja sen ajopanos sitten omana pakettina. Nuoliammuksella käytännössä läpäisykyky on suoraan verrannollinen nuolen pituuteen, tosin sen rakenne vaikuttaa siihen miten reagoi esim. raskaaseen ERA:n tai kerrospanssariin tms. Tornin takaosaan tuleva ammusvarasto ja sille oma automaattilaturi mahdollistaisi siis pidempien nuoliammusten käytön. Muistaakseni T-90A vaunuissa olisi tehty jotain muutoksia automaattilaturiin jonka ansiosta voisivat käyttää aavistuksen perinteistä pidempi nuolia, mutta en ole varma.

Tuon jälkeenkin siis tietty osa ammuksista (pääasiassa HEAT mutta myös muita) varastoitaisiin normaalilla paikallaan tornin alapuolella rungossa, koska tornin takaosaan ei mahdu suurta määrää ammuksia. Jos mentäisiin miehistön turvallisuus edellä, niin olisi mahdollista poistaa kokonaan se rungon ammusvarasto ja käyttää vain tornin takaosaa, jolloin ne olisi omassa osastossaan ja miehistön suojana panssarilevy sekä blow-out paneelit vaikka tornin katossa. Ammuskuorma jää tällöin pienemmäksi, joten valintojen maailma. Näihin torneihin on haettu ideaa mm. M1 Abrams ja Leclerc vaunuista, tosin olen melko varma että kylmän sodan aikana Neuvostoliitolla olisi ollut joku prototyyppi tai edes hahmotelma tällaisesta vaunun tornista. Heillä oli yleensä ainakin kynällä paperille hahmoteltu kaikki mahdolliset ja mahdottomat layoutit, joten en olisi yllättynyt vaikka Omskin suunnittelu 90-luvulla olisi perustunut johonkin vanhempaan ideaan.

HUOM: muistaakseni tätä Burlak-tornia tarjottiin tuossa 2005-2009 aikavälin tienoilla Venäjälle vaan hylkäsivät sen liian kalliina. Uralvagonzavod puolestaan esitti T-72B2 Rogatka versiota vanhojen T-72B vaunujen uudeksi modernisoinniksi vuoden 2006 tienoilla eli heti T-72BA modernisointiohjelman päättymisen jälkeen (1998-2005) mutta sekin hylättiin liian kalliina. Jatkojalostivat siitä karvalakkimallin T-72B3 joka tuli tuotantoon 2011. Jopa venäläiset kommentaattorit ovat moittineet sitä hyvin laiskaksi modernisoinniksi ja vasta 2016 tuli vakavampi, parempi ja kalliimpi versio T-72B3 vaunusta.

Tuosta saa aika näppärän aikajanan Uralvagonzavodin toiminnalle, kun mietitään Venäjän modernisointeja sekä vaunujen uustuotantoa kylmän sodan päättymisen jälkeen (nämä siis vaunut mitkä tuli heidän omalle armeijalle, ei ulkomaan myyntiä tässä):

1992-1998: T-90 obr 1992, yhteensä 120 kpl
1998-2005: T-72B modernisoinnit, tulos T-72BA joissa on eroja riippuen missä valmistuserässä on tehty. Wolskin arvio: kaikkinensa 750 kpl
2004-2006: ensimmäiset T-90A vaunut, yhteensä 32 kpl
2006-2012: parempi versio T-90A vaunuista mm. ranskalaiset lämpötähtäimet, 337 kpl
2011-2015: T-72B modernisointi, tulos T-72B3 joissa jonkin verran eroja taas riippuen milloin on valmistunut. Wolskin mukaan 1st series: 220 kpl, sen jälkeen 600 kpl
2016 --> T-72B modernisointi, tulos T-72B3 obr 2016, edelleen Wolskin arvio 382 kpl
2019 --> T-90 ja T-90A modernisointi, tulos T-90M joita valmistettu toistaiseksi 65 kpl (yhden lähteen mukaan näistä 55 kpl vanhojen modernisointia ja 10 kpl uustuotantoa, kuka tietää....)

Olen myös aika vakuuttunut että Venäjä ei olisi ostanut T-90A vaunuja jos Algeria ja Intia eivät olisi tilanneet niitä. Intia tilasi 2001 alkaen valmiita vaunuja, kittejä kokoonpantavaksi sekä lisenssin omalle tuotannolle. Algeria taas tilasi valmiita vaunuja 2006 alkaen. Jos eivät olisi löytäneet vientimenestystä, olen melko varma että T-72BA tyyliset modernisoinnit olisivat jatkuneet ainakin tuonne 2010 vuoden tienoille.

MUOKKAUS: ai niin, muistin missä ketjussa ollaan. Jos tämä sidotaan Ukrainan sotaan niin Venäjä on tosiaan menettänyt isolla kädellä parhaimpia vaunujaan ja myös vanhempia modernisoituja. Tuosta yllä olevasta näkee että ovat useampaa kertaan hylänneet hyvän modernisointi-idean liian kalliina ja hankkineet mieluummin isomman määrän halvempia modernisointeja. Ennustan että tämä sodan seurauksena heidän armeijan panssariaseen syömähammas on kulutettu vähintään 5 vuodeksi ellei pidemmäksikin aikaa. Voi jopa käydä niin että hylkäävät aikaisemman periaatteen ja ostavat jatkossa pienemmän määrän selvästi kalliimpia mutta laadukkaampia modernisointeja. Lähtisivät siis vihdoin länsimaisemmalle tielle vaunujen osalta.

Nyt oli kyllä hyvää historiikkia ja yhteenvetoa, jälleen kerran. Venäjällähän on ollut tunnetusti ongelmia vaunujen modernisoinnissa mm. elektroniikan osalla, ja se näkyy nyt, vaikka tosin T-72B3 ja T-80BVM on paperilla sinällään kuranttia tavaraa (surullisen kuuluisaa latausautomaattia lukuunottamatta) jos miehistön osaaminen ja yhteistoiminta on kunnossa. Olen ollut pidempään siinä käsityksessä, että vaikka vaunujen listavahvuus Venäjällä on huikea, niin sitä oikeasti modernia kalustoa ei ole kuin pieni osa siitä, mutta tämän ja edellisen kirjoituksesi myötä käsityksen voi jo perustaa konkretiaan.

Venäjällä on kuitenkin panostettu vaunujen kehitystyöhön huikea määrä aikaa ja työtä, ja visioita on vähän joka lähtöön kuten sanoit. Varmaan jos NL olisi vielä olemassa tai edes NL aikaiset raharesurssit käytössä niin näkisimme Ukrainan aroilla eri/parempaa kalustoa. Venäjä on ihan itse kaivanut kuoppansa nykyisen kaluston suhteen, ja varmaan tämän sodan jäljiltä ruvetaan oikeasti tekemään kestävämpiä ratkaisuja.

Burlak oli kyllä uusi tieto minulle, täytyykin tähän tutustua vähän enemmän, kuten myös Rogatkaan. Äkkiseltään molemmat vaikuttaa ihan pätevältä.
 
Tuo aseiden lähettäminen on isojen poikien hommia. Suomen ei kannata lähteä pikku mopolla keulimaan. Tarvitsemme myös aseita itse. Noita kessejä kannattaa lähettää ja rahaa, lääkkeitä, ruokaa, yms tarpeellista. Suomella ei vain ole pienenä rajamaana resursseja toimittaa tykistöä tuonne. Ja kun kerran Yhdysvallat, ja muut isot toimittaa ja kouluttaa niin sieltä kyllä piisaa ...
Samaa mieltä. Ei meillä ole mitään pakottavaa tarvetta lähettää juuri raskasta kalustoa. Tarpeita on paljon ja sieltä löytyy kyllä sopivia nimikkeitä.
 
152K89 on kantamaltaan kotimaisten 155 millisten veroinen vehje. Kantama tuplat mitä 122mm haupitsilla.

Mikäli ampumatarviketta riittää vielä sodanajan varastoissa, niin noista muodostettavat pari patteristoa saattavat olla ihan merkittävä osa epäsuoraa tulivoimaa jossain päin Etelä-Karjalasta pohjoiseen.
Kantama tavallisella a-tarvikkeella 27 km, siis ihan oikea kantama.
 
152K89 on kantamaltaan kotimaisten 155 millisten veroinen vehje. Kantama tuplat mitä 122mm haupitsilla.

Mikäli ampumatarviketta riittää vielä sodanajan varastoissa, niin noista muodostettavat pari patteristoa saattavat olla ihan merkittävä osa epäsuoraa tulivoimaa jossain päin Etelä-Karjalasta pohjoiseen.
Nopeasti ynnäten nuo ovat kymmenisen prosenttia kanuunakalustostamme. K9 on parantanut kalustotilannetta juuri tuolla sektorilla joten ehkä ilmankin pärjättäisiin? Sodan suuntaa ei kahdella patteristolla käännetä joten kovin kevyesti ei hommaan kannata lähteä jos eivät tosiaan ole ilman kohtuuttomia vaurioita irroitettavissa.
 
152K89 on kantamaltaan kotimaisten 155 millisten veroinen vehje. Kantama tuplat mitä 122mm haupitsilla.

Mikäli ampumatarviketta riittää vielä sodanajan varastoissa, niin noista muodostettavat pari patteristoa saattavat olla ihan merkittävä osa epäsuoraa tulivoimaa jossain päin Etelä-Karjalasta pohjoiseen.
Jos sais saman määrän 155mm tilalle, saisvat lähteä heti Ukrainaan.
 
Ei mielestäni. Starstreak on lähisuojana arvokkaille kohteille ja SO käytössä, siellä ei nettivideoita kuvata
Miten päättelit näin? LMM on kuitenkin se uudempi näistä. Eikö se olisi juuri toisinpäin?
 
Varmaan jaettu, mutta itselle ei sattunut silmään tämä tankkitaistelu. Mikä tuohon perääntyvään tankkiin osuu ? Kenties tuon toisen tankin ammus jota tuo ensimmäinen ei saanut eliminoitua.
Aika mahdoton tuosta sanoa kun on ihan mössöä koko video. Vaikuttaisi muuten että on sama vaunu joka ajelee edes takaisin. Mutta jos on kerran toisten vaunujen kanssa tapellut, niin eiköhän se ollut tosiaan vihollisen vaunu joka osui. Hieman ihmetyttää miksi ajellaan poikittain vihollisen edessä. Ehkä kuvitteli kaikkien vihollisten olevan tuhottu, tai siellä oli se kuuluisa "vielä yksi" mitä ei oltu havaittu.
 
Eikö ole outoa että starstreak ei näy missään mutta tätä LMM näkyy aina kun on britti manpad kyseessä?
Minun ymmärtääkseni Starstreakin ammus tms. räjähtää vasta osuttuaan maaliin. Sen vuoksi se ei välttämättä ole niin hyvä pienten dronejen tuhoamiseen, kuin sellaiset ohjukset joissa on herätesytytin. Suurin osa pudotuksista viime aikoina on ollut droneja.
 
Viimeksi muokattu:
On itse asiassa tehnyt ainakin yleisimmät:

photo_2022-03-29_14-39-55.thumb.jpg.618b595c97fb1aac46ff35e5565c4883.jpg

photo_2022-03-29_14-39-56.thumb.jpg.29786ff35bf0545825ead32af1aaf78c.jpg

photo_2022-03-29_14-39-57.thumb.jpg.14187f8bafd96e4a2f1aba0729bd69f9.jpg
Hyvähän se on tietää mikä joukkue johtaa torninheittokisaa…Ei kai noilla etusektorin Era systeemeillä ole mitään merkitystä Javelinia tai Nlaw:a vastaan? Joku torni lentää vaan komeammin toinen ?

Kun tässä on kaksi kk katsellut ihan diletanttina tätä sotaa niin tulee kyllä mieleen että onko oikeasti aika ajanut panssarivaunujen ohi? Jos oikeasti on mennyt se yli 1000 vaunua itänaapurista niin sehän tarkoittaa aika montaa panssarimiestä myös. 3000 kaatunutta tai enemmän tai vähemmän pahasti palanutta?
Aikamoisia kuolemanloukkuja.
 
Back
Top