Ukrainan konflikti/sota

1) Ei ilmeisesti. NLAW ja Javelin hyökkäävät tornin kattoon, mikä on sen verran heikosti panssaroitu, että ERA:lla ei ole ollut mainittavaa vaikutusta. Tosin taas pitää vähän rauhoitella, että varmaan varsinainen tutkimus sodan jälkeen kertoo sitten kokonaiskuvan.
2) Ei ole. Taistelukentällä ei ole edelleen mitään mikä yhdistää samaan pakettiin liikkuvuuden, suojan ja tulivoiman. Nykyiset vaunut on kehitetty kylmän sodan aikaan, ja niiden perusratkaisuihin ei ole juurikaan puututtu. Sen sijaan PST-ohjukset on kehittyneet huimasti niistä vuosista, kun nykyään käytössä olevien vaunujen suunnittelu lyötiin lukkoon. Venäjällä on muutenkin vaunumiehistöjen osaaminen ja yhteistoiminta niin huonoa, että on oikeastaan ihan sama vaikka alla olisi sen 1000 T-14 Armataa. Kalustolla ei voi rajattomasti paikata koulutuksen ja taktiikoiden puutteita.

Toisaalta on myös huvittavaa miten vaunujen katon EFP suojauksesta on puhuttu vähintään 90-luvulta lähtien, jos ei jo kauemmin. Nämä erilaiset sirotteet kuten CBU-97 on ollut tapetilla jo kauan, alunperin niiden piti ehtiä mukaan kylmän sodan kahinoihin, osana Air-Land Battle konseptia mutta olivat ehkä hieman liian monimutkaisia 80-luvun tekniikalle. Joka tapauksessa 155mm BONUS, SMART yms. ei ole uusia, kuten ei ole Javelin, NLAW yms.

Muistan myös nähneeni 90-luvulla erilaisia konsepteja katon panssarin vahvistamiseksi länsivaunuissa, tarkoitus oli juurikin suojata EFP-porkkanoita vastaan. Ymmärtääkseni ruotsalaisten Leopardeissa on parannettu katon suojaus, en muista mikä tekniikka heillä on - oliko vain paksumpi panssari, monikerrospanssari, keraamia tai jotain muuta.

Tässä yksi konsepti:

https://en.wikipedia.org/wiki/Advanced_Modular_Armor_Protection#AMAP-R

Havainnekuva AMAP-R asennettuna PzH 2000 katolle:

AMAP-R katon EFP suojaus 3.jpg
Lyhyt kuvaus toimintaperiaatteesta:

AMAP-R katon EFP suojaus 7.png

Jos Irakin ja Afganistanin sotien myötä alkoi yleistymään kevyiden ajoneuvojen lisäpanssarointi, V-pohjat miinasuojan takia ja erilaiset anti-RPG verkot niin en ihmettelisi vaikka tämän sodan jälkeen alettaisiin näkemään tämänlaisia ratkaisuita lisää. Selvästi katon suojaamiselle on tarve myös länsivaunuissa.

Vanja on kovasti nähnyt vaivaa vanhojen vaunujen päivittämisen kanssa mutta katon suojaamista eivät ole edes harkinneet (jos ei lasketa Kontakt-1 ERA tiiliä, enkä laskekaan, ne eivät tee juuri mitään EFP-porkkanalle). Tämä ei tietysti ole 100% suoja EFP:tä vastaan, on hieman samanlainen osaltaan todennäköisyyteen perustuva suoja kuin mitä anti-RPG verkot mutta toisaalta mikä tahansa mikä syö osan pois läpäisystä on auttamatta parempi kuin ei mitään. Sama homma anti-RPG verkkojen kanssa: eivät toimi moderneita kranaatteja vastaan, mutta pelkästään se että ne saadaan laukeamaan muutama kymmenen senttiä ajoneuvon ulkopuolella syö osan läpäisystä ja samalla vaikutuskyvystä. Ukraina oppi tämän kantapään kautta 2014-2015 ja siksi valtaosassa heidän kevyistä ajoneuvoista näkee hyvällä harkinnalla tehdyt vahvat anti-RPG sermit.

Vanja luuli tietävänsä paremmin ja lähti sotaan ajoneuvojen pinnat paljaana. Nyt sitten joutuneet pulttamaan kaikenlaisia hätäratkaisuja ja lisäpanssarointeja kun totuus löi vasten näköä. He eivät oppineet sitä mitä Ukraina oppi 8 vuotta sitten.

MUOKKAUS: en nyt muista oliko Javelin ja NLAW perinteinen kumulatiivinen vai EFP. Ymmärtääkseni tämä suojaa molemmilta, tosin suojan määrä varmasti riippuu kumpi osuu ja mihin kohtaan.

Itseasiassa minun virhe, väärä konsepti: tämä suojaa siis pudotettavilta kumulatiivisilta tytärammuksilta vaan Javelin tai NLAW mikä ei pudota tällaista vaan laukeaa kohteen päällä on asia erikseen. Tämä ei suojaa niiltä muuta kuin mitä teräksen ja sen alla olevan lisäkerroksen tuoma materiaalipaksuus vaikuttaa. Pitää keksiä jotain muuta siis niitä vastaan.
 
Viimeksi muokattu:
Javelinissa ja NLAW:ssa on molemmissa "tandem warhead" — en tiedä olisiko tuo kaksivaiheinen taistelukärki vai mitä suomeksi — mutta eikös tämän idea ole juuri se että ERA ei juuri toimi, riippumatta sinänsä siitä paljonko sen takana on terästä ja komposiittia? Toki tuo kattoon iskeminen on kovaa myrkkyä joka tapauksessa, slaavigrillistä huolimatta.
Juu, tandem on juuri ERAa vastaan. Mutta ERA ei tee edes normaaleista onteloista kokonaan tehottomia vaan vähentää läpäisyä. ERAn tehokkuus tulee siinä, että kun vaunujen suoja ja vastaavasti PST-aseiden läpäisy on perinteisesti totuttu ajattelemaan ensisijaisesti etusektorista, se pienikin ontelon läpäisyn heikkeneminen voi pelastaa vaunun.

Kattohyökkäyksessä sillä ei ole juuri väliä, koska katto on niin heikosti panssaroitu että vähäkin riittää. NLAW ei vissiin ole tandem? Joku paremmin tietävä voi korjata.
 
Jos sais saman määrän 155mm tilalle, saisvat lähteä heti Ukrainaan.
Onhan siitä K9 tilauksesta tullut jo varmaan vähintään tuon verran meille maahan. Että ei homma siitä pitäisi kiinni olla. Asia on sitten eri jos tarkoituksena kasvattaa operatiivisen tykistön putkimäärää.
Veikkaan silti yhä että suomettuminen painaa vaan edelleen liikaa päätöksen teossa, eikä aina tietysti kannatakkaan ehdoin tahdoin provosoida...
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Ryssän puolella riemuitaan, kun NatZon päänatseja on saatu vangiksi :eek:
Tämä kanadalainen ex-kenraali oli kuulemma Ukrainassa olevien biolaboratorioden valvoja ja käskyttäjä...




Spit Take Lol GIF by Justin
 
Tuskin Ukrainalla on suurempaa puutetta D-30 haupitseista, jos omat ei riitä niin naapuri lahjoittaa lisää. Putkille on käyttöä kotimaassakin, minua fiksummat saavat mallintaa mille joukolle 122mm putki 21 kiloisella murkulalla sopii paremmin kuin 155mm putki 41 kiloisella. Vaatimukset aseiden ja huollon kuljetuskapasiteetille taitaa huidella ihan eri sarjoissa.
 
Ukrainan länsiosassa sijaitsevaan Lvivin kaupunkiin on tehty ilmaisku, kaupungin pormestari Andriy Sadovy sanoi sosiaalisen median sovellus Telegramissa BBC:n mukaan. Tästä on seurannut sähkökatkoja.

-Kaksi sähköasemaa vaurioitui ohjusiskun seurauksena. Osassa kaupunkia ei ole sähköä, Sadovyy sanoo.

Ukrainan rautatieyhtiön mukaan Venäjä on tulittanut rautatieasemia ja junat ovat pysähdyksissä Lvivin edustalla.

Räjähdyksiä on ilmoitettu useita.
 
Saan humanistin matematiikkaosaamisella venäläisten taisteluyksiköitten määräksi 93, eli n. 74 000 - 93 000 sotilasta, mikäli BGT:t ovat täydessä iskussa. Hyvin on huvennut roistojoukko 2 kk:ssa..
Alkuperäisestä reilusta 200.000 miehen armeijasta on jäljellä enää vajaa puolet, kenties vain 1/3 alkuperäisestä vahvuudesta. Todennäköisesti BGT:n ovat melkoisen vajaalukuisia.

Luvut kertoo että ryssä on menettänyt 25.000 kaatuneina ja nykysodan logiikalla haavoittuneina ym. on poistunut rivistä n. 3-5 kertaisesti kaatuneiden määrään suhteutettuna. Eli reilut 100.000 miestä yhteensä.
- todennäköisesti kaikkein eniten kaatuneita ja haavoittuneita on koitunut parhaille yksiköille.

Eipä ihmekään että ryssällä alkaa olla jo enemmän kuin huutava pula uusista miinanpolkijoista..
Useat asiantuntijat ovat arvioineet Venäjän kärsivän vakavasta miespulasta. Jo huhtikuussa laskettiin, että Venäjän on pian tehtävä vaikea poliittinen valinta ja julistettava sotatila ja suoritettava liikekannallepano, mikäli se haluaa saada rintamalle riittävästi sotilaita sodan jatkamiseen. Tämän varoiteltiin olevan kuitenkin jo tuolloin liian myöhäistä.
https://www.verkkouutiset.fi/a/moskovan-kerrotaan-valmistelevan-liikekannallepanoa/#598788f4

Ehkä suurin syy mahdolliseen sodanjulistukseen ja LKP:lle on kuitenkin siinä että ryssän johtajat tarvitsevat myös sotatilan ja sen myötä koko maahan poikkeustilavaltuudet.
- kahden kuukauden aikana ns. "erityisoperaation" tappiot ovat olleet kolossaalisen suuria..niiden peittely ei enää onnistu pelkästään valehtelemalla.
- tieto sodan tapahtumista leviää kansan keskuuteen sensuurista ja diktatuurin äärimmäisen kovista uhkailuista (rangaistuksista jne.) huolimatta.
- kaikesta propagandasta huolimatta joku ja jotkut saattavat alkaa kysellä sodan tavoitteista ja oikeutuksesta.

Voidaan olla varmoja ettei LKP tule olemaan mikään helppo rasti rikollishallinnolle. Eikä ainakaan kaikkialla Venäjän erilaisilla alueilla ja satojen erilaisten kansallisuuksien keskuudessa.
- kirjautuminen sotaanlähtijöiden listalle tietää varmuudella kuolemaa ja/tai vakavaa vammautumista suurimmalle osalle sotaan joutuvista. Se pistää monen miettimään kohtaloaan.
- samalla myös kuri kovenee. Sotatila sekä rosqvardian ja tretseenien politrukit varmistaa ettei rivistä pääse enää poistumaan elävänä.

Tuskinpa sotaan lähteville kerrotaan että ryssän kalusto ja suurin osa parhaista aseista on käytännössä jo tuhoutunut. Eikä missään tapauksessa kerrota että Ukraina on puolestaan saanut runsain määrin vahvistuksia sekä täydennyksenä kaikkein nykyaikaisinta ja tuhovoimaisista aseistusta.

Mutta, näin tämä sota etenee ryssän roistojen mielestä suunnitelmien mukaan.. "musikkaa" viedään surutta taisteluun ja "teurastettavaksi" järkyttävällä tavalla. Mutta, kuten niin usein ennenkin niin ryssällä riittää sitä lajia tuhottavaksi.

Vai riittääkö sittenkään? Joku saattaa ryhtyä kyselemään asioista myös Venäjällä.
 
Viimeksi muokattu:
Toisaalta on myös huvittavaa miten vaunujen katon EFP suojauksesta on puhuttu vähintään 90-luvulta lähtien, jos ei jo kauemmin. Nämä erilaiset sirotteet kuten CBU-97 on ollut tapetilla jo kauan, alunperin niiden piti ehtiä mukaan kylmän sodan kahinoihin, osana Air-Land Battle konseptia mutta olivat ehkä hieman liian monimutkaisia 80-luvun tekniikalle. Joka tapauksessa 155mm BONUS, SMART yms. ei ole uusia, kuten ei ole Javelin, NLAW yms.

Muistan myös nähneeni 90-luvulla erilaisia konsepteja katon panssarin vahvistamiseksi länsivaunuissa, tarkoitus oli juurikin suojata EFP-porkkanoita vastaan. Ymmärtääkseni ruotsalaisten Leopardeissa on parannettu katon suojaus, en muista mikä tekniikka heillä on - oliko vain paksumpi panssari, monikerrospanssari, keraamia tai jotain muuta.

Tässä yksi konsepti:

https://en.wikipedia.org/wiki/Advanced_Modular_Armor_Protection#AMAP-R

(Toim. huomio: nappasin sinänsä hyvät kuvat pois palstatilaa viemästä.)

Jos Irakin ja Afganistanin sotien myötä alkoi yleistymään kevyiden ajoneuvojen lisäpanssarointi, V-pohjat miinasuojan takia ja erilaiset anti-RPG verkot niin en ihmettelisi vaikka tämän sodan jälkeen alettaisiin näkemään tämänlaisia ratkaisuita lisää. Selvästi katon suojaamiselle on tarve myös länsivaunuissa.

Vanja on kovasti nähnyt vaivaa vanhojen vaunujen päivittämisen kanssa mutta katon suojaamista eivät ole edes harkinneet (jos ei lasketa Kontakt-1 ERA tiiliä, enkä laskekaan, ne eivät tee juuri mitään EFP-porkkanalle). Tämä ei tietysti ole 100% suoja EFP:tä vastaan, on hieman samanlainen osaltaan todennäköisyyteen perustuva suoja kuin mitä anti-RPG verkot mutta toisaalta mikä tahansa mikä syö osan pois läpäisystä on auttamatta parempi kuin ei mitään. Sama homma anti-RPG verkkojen kanssa: eivät toimi moderneita kranaatteja vastaan, mutta pelkästään se että ne saadaan laukeamaan muutama kymmenen senttiä ajoneuvon ulkopuolella syö osan läpäisystä ja samalla vaikutuskyvystä. Ukraina oppi tämän kantapään kautta 2014-2015 ja siksi valtaosassa heidän kevyistä ajoneuvoista näkee hyvällä harkinnalla tehdyt vahvat anti-RPG sermit.

Vanja luuli tietävänsä paremmin ja lähti sotaan ajoneuvojen pinnat paljaana. Nyt sitten joutuneet pulttamaan kaikenlaisia hätäratkaisuja ja lisäpanssarointeja kun totuus löi vasten näköä. He eivät oppineet sitä mitä Ukraina oppi 8 vuotta sitten.
Tuo Puman erikoinen piikkimatto katolla on tullut kanssa vastaan. Olen vähän epäillyt että onko sillä todellista vaikutusta. Toisaalta mikään ei ole niin viisas kuin saksalainen insinööri (;)) eli varmaan on vähän mietittykin, ja Pumassa on kuitenkin miehittämätön torni, joten läpäisyn sattuessakin todennäköisesti suurin vaikutus olisi firepower kill, toisin kuin veli venäläisellä. Mutta kuten sanoit, varmasti tämän sodan jälkeen viimeistään ruvetaan tosissaan puuhaamaan jotain ratkaisua asialle, oli se sitten aktiivisuoja tai tuo kuvatuksen fakiirin matto. Ukraina on mallikkaasti osoittanut, että kattohyökkäys on se nykypäivän juttu, ja vaunujen pitää sopeutua. Itse pitäisin ehkä tuon kaltaista passiivista panssariratkaisua parhaimpana vaihtoehtona, aktiivisuojauksen (ja ERAnkin) yhtenä ongelmana on se, että omalle jalkaväelle ei ole kauhean terveellistä olla lähellä kun se laukeaa.

Varmaan isoin syy miksi kattohyökkäyksiä ei ole otettu vielä tosissaan on ollut se, että lähes 30 vuotta on rähisty pelkästään hiekkamaissa savimajakansoja vastaan. Symmetrinen sodankäynti piti olla historian kirjojen juttuja ja tulevaisuudessa soditaan vaan sissisotia teknologisesti alakynnessä olevaa vihollista vastaan koska "kukaan ei meille pärjää", joten päättävissä elimissä ei ehkä ole täysin hahmotettu uhkaa. Irakin sodan myötähän esim. Abramsillä on lähes myyttinen maine tuhoutumattomana vaununa, jolle ei pysty kuin toinen Abrams. Uskoo ken tahtoo, mutta jos tyytyväisenä luodaan tuollaisia myyttejä, ja vaunulta vaadittu suojaus on luokkaa RPG-7:n tai vast. torjuminen niin ehkä ihan ymmärrettävää ettei ole ollut kiirettä. Tästä saadaan tosin aasinsilta ketjun aiheeseen, eli onko Venäjällä mitään kattohyökkäykseen pystyvää PST-asetta? Ei ainakaan tulee mieleen, mutta en ole heidän PST-kalustosta järin perillä. Itselle ei tule mieleen juuri yhtään kuvaa/videopätkää missä olisi ylipäätään näkynyt venäläisten PST-ohjuksia käytettävän Ukrainassa.

RPG-verkot ei varsinaisesti pyri edes räjäyttämään RPG-7:n kranaattia etukäteen. 200-300mm lisää stand-offia ei juurikaan vaikuta vielä läpäisyyn, Panssarintorjunta-vitjassa on tästä enemmän hyvää pohdintaa. RPG-verkon idea on vauroittaa RPG-7:n kranaatti, ja joko estää eheän kuparisuihkun syntyminen, tai ideaalitapauksessa vetää kranaatin piezo-sytytin oikosulkuun niin ettei se kykene sytyttämään ajoainetta.

Venäläisissä vaunujen modernisoinneissa kieltämättä paistaa vähän tuollainen "paremmin tietäminen", osin ehkä pakosta rahapulan myötä. On oletettu, että vaunu taistelee toista vaunua vastaan, ja jalkaväen PST-ohjukset on lähinnä sekundäärinen uhka. Jos on älyttykin, että oman jalkaväen tulisi putsata ne NLAWit ja Javelinit pois sivustoista, niin sitä ei ole ainakaan koulutukseen saatu vietyä. Jos Ukrainasta voi tässä vaiheessa jo tehdä yhden johtopäätöksen, niin Suomenkin käyttämät alueelliset joukot varmasti pärjäisi puolustus- ja väijytystehtävissä ihan riittävän hyvin ryssää vastaan, ellei jopa paremmin suojaisen maaston johdosta.

Ja onhan ne nyt jotain miettinyt kun laittoivat hetekan tornin katolle. Toki tehokkain käyttötapa on tainnut olla taakkatelineenä.
 
Alkuperäisestä reilusta 200.000 miehen armeijasta on jäljellä enää vajaa puolet, kenties vain 1/3 alkuperäisestä vahvuudesta. Todennäköisesti BGT:n ovat melkoisen vajaalukuisia.

Luvut kertoo että ryssä on menettänyt 25.000 kaatuneina ja nykysodan logiikalla haavoittuneina ym. on poistunut rivistä n. 3-5 kertaisesti kaatuneiden määrään suhteutettuna. Eli reilut 100.000 miestä yhteensä.
- todennäköisesti kaikkein eniten kaatuneita ja haavoittuneita on koitunut parhaille yksiköille.

Eipä ihmekään että ryssällä alkaa olla jo enemmän kuin huutava pula uusista miinanpolkijoista..

https://www.verkkouutiset.fi/a/moskovan-kerrotaan-valmistelevan-liikekannallepanoa/#598788f4

Ehkä suurin syy mahdolliseen sodanjulistukseen ja LKP:lle on kuitenkin siinä että ryssän johtajat tarvitsevat myös sotatilan ja sen myötä koko maahan poikkeustilavaltuudet.
- kahden kuukauden aikana ns. "erityisoperaation" tappiot ovat olleet kolossaalisen suuria..niiden peittely ei enää onnistu pelkästään valehtelemalla.
- tieto sodan tapahtumista leviää kansan keskuuteen sensuurista ja diktatuurin äärimmäisen kovista uhkailuista (rangaistuksista jne.) huolimatta.
- kaikesta propagandasta huolimatta joku ja jotkut saattavat alkaa kysellä sodan tavoitteista ja oikeutuksesta.

Voidaan olla varmoja ettei LKP tule olemaan mikään helppo rasti rikollishallinnolle. Eikä ainakaan kaikkialla Venäjän erilaisilla alueilla ja satojen erilaisten kansallisuuksien keskuudessa.
- kirjautuminen sotaanlähtijöiden listalle tietää varmuudella kuolemaa ja/tai vakavaa vammautumista suurimmalle osalle sotaan joutuvista. Se pistää monen miettimään kohtaloaan.
- samalla myös kuri kovenee. Sotatila ja rosqvardian ja tretseenien politrukit varmistaa ettei rivistä pääse enää poistumaan elävänä.

Tuskinpa sotaan lähteville kerrotaan että ryssän kalusto ja suurin osa parhaista aseista on käytännössä jo tuhoutunut. Eikä missään tapauksessa kerrota että Ukraina on puolestaan saanut runsain määrin vahvistuksia sekä täydennyksenä kaikkein nykyaikaisinta ja tuhovoimaisista aseistusta.

Mutta, näin tämä sota etenee ryssän roistojen mielestä suunnitelmien mukaan..ja "musikkaa" viedään surutta taisteluun ja "teurastettavaksi" järkyttävällä tavalla. Mutta, kuten niin usein ennenkin niin ryssällä riittää sitä lajia tuhottavaksi.

Vai riittääkö sittenkään? Joku saattaa ryhtyä kyselemään asioista myös Venäjällä.

Tuosta on ollut aikaisemmin spekulaatiota eli Putin julistaisi sotatilan ja liikekannallepanon Voitonpäivänä eli vajaan viikon kuluttua.

Elämme mielenkiintoisia aikoja tosiaan, kansaa on piiskattu sotakiimaan vaan sen kiiman todellinen luonne punnitaan jos tulee käsky rintamalle.
 
  • Tykkää
Reactions: e7i
RPG-verkot ei varsinaisesti pyri edes räjäyttämään RPG-7:n kranaattia etukäteen. 200-300mm lisää stand-offia ei juurikaan vaikuta vielä läpäisyyn, Panssarintorjunta-vitjassa on tästä enemmän hyvää pohdintaa. RPG-verkon idea on vauroittaa RPG-7:n kranaatti, ja joko estää eheän kuparisuihkun syntyminen, tai ideaalitapauksessa vetää kranaatin piezo-sytytin oikosulkuun niin ettei se kykene sytyttämään ajoainetta.

Itseasiassa olin väärässä tuon AMAP-R osalta: se ei suojaa juurikaan Javelin tai NLAW kaltaisilta jotka lentää yli ja iskee alaspäin. Myös tuon toiminta perustuu siihen kuparikartion vaurioittamiseen, sama siis kuten kirjoitit RPG-verkoista eli se vaurioitunut kartio ei muodosta sitä kuparisuihkua kuten ehjä muodostaisi.

Jotain muita temppuja siis tarvitaan, EFP-porkkana kuten meidän kylkimiina on kyllä paha torjuttavaksi. Kumulatiivinen myös. Uskon kuitenkin että menee monessa toimistossa mietintämyssyt päähän, jotain selvästi olisi paras keksiä.
 
Todellakin mielenkiintoista nähdä LKP tilassa joukkojen saamisen nopeus lihamyllyyn. Ehkä nykyaikana Pietarin tai Moskovan nörttipoika ei ole kovin innostunut heittelemään perunoita kranaatin korvikkeena treeneissä isoisoisänsä malliin.


Nyt tulee Svengabarbaariltakin täältä vähän offtopic. Ei tosin kuulu suomalaisten CCCP-haupitsien olemassaoloon, lukumäärään, lahjoittamiseen, sodanajan sijoitukseen, miehitykseen tai jakeluun millääntavalla.

Kun näitä reddit-videoita koitan tsekata, niin video jää aina "lataamaan" normaalilla Firefoxilla. Pornotilassa toimivat ongelmitta. Mikä mahtaa olla ongelma? Vai olenko vain niin muinaisjäänne että pappa saisi siirtyä Chromen käyttöön taas.
 
Alkuperäisestä reilusta 200.000 miehen armeijasta on jäljellä enää vajaa puolet, kenties vain 1/3 alkuperäisestä vahvuudesta. Todennäköisesti BGT:n ovat melkoisen vajaalukuisia.

Luvut kertoo että ryssä on menettänyt 25.000 kaatuneina ja nykysodan logiikalla haavoittuneina ym. on poistunut rivistä n. 3-5 kertaisesti kaatuneiden määrään suhteutettuna. Eli reilut 100.000 miestä yhteensä.
- todennäköisesti kaikkein eniten kaatuneita ja haavoittuneita on koitunut parhaille yksiköille.

Eipä ihmekään että ryssällä alkaa olla jo enemmän kuin huutava pula uusista miinanpolkijoista..

https://www.verkkouutiset.fi/a/moskovan-kerrotaan-valmistelevan-liikekannallepanoa/#598788f4

Ehkä suurin syy mahdolliseen sodanjulistukseen ja LKP:lle on kuitenkin siinä että ryssän johtajat tarvitsevat myös sotatilan ja sen myötä koko maahan poikkeustilavaltuudet.
- kahden kuukauden aikana ns. "erityisoperaation" tappiot ovat olleet kolossaalisen suuria..niiden peittely ei enää onnistu pelkästään valehtelemalla.
- tieto sodan tapahtumista leviää kansan keskuuteen sensuurista ja diktatuurin äärimmäisen kovista uhkailuista (rangaistuksista jne.) huolimatta.
- kaikesta propagandasta huolimatta joku ja jotkut saattavat alkaa kysellä sodan tavoitteista ja oikeutuksesta.

Voidaan olla varmoja ettei LKP tule olemaan mikään helppo rasti rikollishallinnolle. Eikä ainakaan kaikkialla Venäjän erilaisilla alueilla ja satojen erilaisten kansallisuuksien keskuudessa.
- kirjautuminen sotaanlähtijöiden listalle tietää varmuudella kuolemaa ja/tai vakavaa vammautumista suurimmalle osalle sotaan joutuvista. Se pistää monen miettimään kohtaloaan.
- samalla myös kuri kovenee. Sotatila ja rosqvardian ja tretseenien politrukit varmistaa ettei rivistä pääse enää poistumaan elävänä.

Tuskinpa sotaan lähteville kerrotaan että ryssän kalusto ja suurin osa parhaista aseista on käytännössä jo tuhoutunut. Eikä missään tapauksessa kerrota että Ukraina on puolestaan saanut runsain määrin vahvistuksia sekä täydennyksenä kaikkein nykyaikaisinta ja tuhovoimaisista aseistusta.

Mutta, näin tämä sota etenee ryssän roistojen mielestä suunnitelmien mukaan..ja "musikkaa" viedään surutta taisteluun ja "teurastettavaksi" järkyttävällä tavalla. Mutta, kuten niin usein ennenkin niin ryssällä riittää sitä lajia tuhottavaksi.

Vai riittääkö sittenkään? Joku saattaa ryhtyä kyselemään asioista myös Venäjällä.

Annan viisaamman vastata lkp:n vaikutuksista sodan kulkuun:

"Venäjän uskotaan suunnittelevan sodanjulistusta Ukrainalle voitonpäivänä, eli maanantaina 9. toukokuuta.

Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri evp Pekka Toveri kertoo, mitä tämä tarkoittaisi käytännössä.

– Ukrainan kannalta tämä ei tarkoittaisi käytännössä suurta muutosta. Onhan Venäjä pommittanut ja raiskannut Ukrainaa vuodesta 2014 saakka ja aloittanut lisäksi jo kuukausia sitten täysimittaisen hyökkäyksen, hän sanoo.
"


Viestin alussa mainitsit hyvin sen oleellisen. Kovimmat tappiot ovat olleet venäjän parhaimmilla yksiköillä vdv:llä, speznatseilla ja erikoisjoukoilla. Karhun hampaat on lyöty kurkkuun ja vaikka sen suusta kuuluisi miljoonan siperialaisen ulina, ei sillä ole samaa iskukykyä jäljellä.

Esimerkiksi Mariupolin taisteluissa maaliskuussa tuhottiin osittain venäjän 22. erikoisjoukkopataljoona:
 
Aika mahdoton tuosta sanoa kun on ihan mössöä koko video. Vaikuttaisi muuten että on sama vaunu joka ajelee edes takaisin. Mutta jos on kerran toisten vaunujen kanssa tapellut, niin eiköhän se ollut tosiaan vihollisen vaunu joka osui. Hieman ihmetyttää miksi ajellaan poikittain vihollisen edessä. Ehkä kuvitteli kaikkien vihollisten olevan tuhottu, tai siellä oli se kuuluisa "vielä yksi" mitä ei oltu havaittu.
Tuossakin pisti savut putkesta osuman saatuaan. Kaikki kutit loppu ja lukko auki? Tosin aika monessa videossa näkynyt tuo sama. Mistähän johtuu?
 
Alkuperäisestä reilusta 200.000 miehen armeijasta on jäljellä enää vajaa puolet, kenties vain 1/3 alkuperäisestä vahvuudesta. Todennäköisesti BGT:n ovat melkoisen vajaalukuisia.

Luvut kertoo että ryssä on menettänyt 25.000 kaatuneina ja nykysodan logiikalla haavoittuneina ym. on poistunut rivistä n. 3-5 kertaisesti kaatuneiden määrään suhteutettuna. Eli reilut 100.000 miestä yhteensä.
- todennäköisesti kaikkein eniten kaatuneita ja haavoittuneita on koitunut parhaille yksiköille.

Eipä ihmekään että ryssällä alkaa olla jo enemmän kuin huutava pula uusista miinanpolkijoista..

https://www.verkkouutiset.fi/a/moskovan-kerrotaan-valmistelevan-liikekannallepanoa/#598788f4

Ehkä suurin syy mahdolliseen sodanjulistukseen ja LKP:lle on kuitenkin siinä että ryssän johtajat tarvitsevat myös sotatilan ja sen myötä koko maahan poikkeustilavaltuudet.
- kahden kuukauden aikana ns. "erityisoperaation" tappiot ovat olleet kolossaalisen suuria..niiden peittely ei enää onnistu pelkästään valehtelemalla.
- tieto sodan tapahtumista leviää kansan keskuuteen sensuurista ja diktatuurin äärimmäisen kovista uhkailuista (rangaistuksista jne.) huolimatta.
- kaikesta propagandasta huolimatta joku ja jotkut saattavat alkaa kysellä sodan tavoitteista ja oikeutuksesta.

Voidaan olla varmoja ettei LKP tule olemaan mikään helppo rasti rikollishallinnolle. Eikä ainakaan kaikkialla Venäjän erilaisilla alueilla ja satojen erilaisten kansallisuuksien keskuudessa.
- kirjautuminen sotaanlähtijöiden listalle tietää varmuudella kuolemaa ja/tai vakavaa vammautumista suurimmalle osalle sotaan joutuvista. Se pistää monen miettimään kohtaloaan.
- samalla myös kuri kovenee. Sotatila ja rosqvardian ja tretseenien politrukit varmistaa ettei rivistä pääse enää poistumaan elävänä.

Tuskinpa sotaan lähteville kerrotaan että ryssän kalusto ja suurin osa parhaista aseista on käytännössä jo tuhoutunut. Eikä missään tapauksessa kerrota että Ukraina on puolestaan saanut runsain määrin vahvistuksia sekä täydennyksenä kaikkein nykyaikaisinta ja tuhovoimaisista aseistusta.

Mutta, näin tämä sota etenee ryssän roistojen mielestä suunnitelmien mukaan..ja "musikkaa" viedään surutta taisteluun ja "teurastettavaksi" järkyttävällä tavalla. Mutta, kuten niin usein ennenkin niin ryssällä riittää sitä lajia tuhottavaksi.

Vai riittääkö sittenkään? Joku saattaa ryhtyä kyselemään asioista myös Venäjällä.
Kaatuneiden, haavakoiksi kolhittujen (henkisesti tai fyysisesti) ja sotavangeiksi otettujen lisäksi tuosta alkuperäisestä porukasta puuttuu kai aikamoinen plutoona sopimussotilaita, joiden sopimus on päättynyt tämän operaation aikana ja joita ei ole saatu uhkailtua tai maaniteltua jatkamaan sopimustaan. Toisaalta, BTG:t ovat varmasti imeneet kaiken sen kotivaruskuntiin jääneen vähäisen reservivoiman, eli vaikkapa Alakurtti tai Pihkova lienevät tällä hetkellä lähes autioita.

Putinilla alkavat jäljellä olevat vaihtoehdot olla ilmeisesti erittäin huonoja sekä hänen itsensä että lähipiirinsä kannalta. Toivottavasti seurajansa ei ole samanlainen megalomaanikko!
 
Todellakin mielenkiintoista nähdä LKP tilassa joukkojen saamisen nopeus lihamyllyyn. Ehkä nykyaikana Pietarin tai Moskovan nörttipoika ei ole kovin innostunut heittelemään perunoita kranaatin korvikkeena treeneissä isoisoisänsä malliin.


Nyt tulee Svengabarbaariltakin täältä vähän offtopic. Ei tosin kuulu suomalaisten CCCP-haupitsien olemassaoloon, lukumäärään, lahjoittamiseen, sodanajan sijoitukseen, miehitykseen tai jakeluun millääntavalla.

Kun näitä reddit-videoita koitan tsekata, niin video jää aina "lataamaan" normaalilla Firefoxilla. Pornotilassa toimivat ongelmitta. Mikä mahtaa olla ongelma? Vai olenko vain niin muinaisjäänne että pappa saisi siirtyä Chromen käyttöön taas.

Olin pettynyt että OT ei liittynyt CCCP haupitseihin, mutta vastaan silti.

Pornotilan ja työtilan ero firefoxissa on että lisäosat eivät ole pornotilassa päällä. Eli jokin mainoksenesto-ohjelma tms. estää videon autoplay ominaisuuden tai lataamisen palvelimelta mitä se pitää mainosten lähteenä. Saat asian korjattua poistamalla lisäosan (esim adblocker tai vastaava) toiminnan reddittissä.


Tuossakin pisti savut putkesta osuman saatuaan. Kaikki kutit loppu ja lukko auki? Tosin aika monessa videossa näkynyt tuo sama. Mistähän johtuu?

Oma veikkaukseni että lukko oli auki koska olivat poistumassa taistelutilanteesta ja tarvetta lataukselle ei ollut, myöskään ei ollut tiedossa onko seuraava ammus HE tai joku muu. Lisäksi noissa vaunuissa on paska ilmanvaihto joten putkesta puhaltaa raikasta ilmaa savukaasujen tilalle.
 
Tuosta on ollut aikaisemmin spekulaatiota eli Putin julistaisi sotatilan ja liikekannallepanon Voitonpäivänä eli vajaan viikon kuluttua.

Elämme mielenkiintoisia aikoja tosiaan, kansaa on piiskattu sotakiimaan vaan sen kiiman todellinen luonne punnitaan jos tulee käsky rintamalle.
Jos voittoisa erikoisoperaatio vaatiikin liikekannallepanon voisi olettaa tavallisen venäläisen ymmärtävän että tappioita on tullut raskaasti. Sotaa on helppo tukea kun tappiot tulevat burjaattien ym. vähemmistöjen osalle mutta into voi kaikota nopeasti jos pitäisi itse tai jälkipolven lähteä tositoimiin.
 
Back
Top