Ukrainan konflikti/sota

Ponomarenkolta uusi artikkeli

Ukrainalaisten puolustus perustunut liikkuvuuteen määrällisesti ylivoimaisen ryssätykistön edessä.
Yksi merkittävä tekijä tuntuu olevan Ukrainan UAV-ylivoima, yksi harvoja teknisiä osa-alueita joilla Ukrainalla etu.
Tuo ryssän Orlan-10 on äänekäs polttomoottorilennokki, joka on helppo havaita verrattuna pienikokoisiin drooneihin.
Artikkelissa erityisesti mainitaan Martlet ryssädroonien tuhoajana.
 
Venäjä ei tule saamaan kasaan tuollaista määrä sotilaita..ja toisaalta vaikka jollain pakkotoimella saisikin niin kestäisi kauan kouluttaa heistä sotilaita. Kaiken lisäksi näiltä puuttuisi myös nykyaikainen aseistus sekä sodan edellyttämä kalusto. Sellaisen varustaminen on rikollisvaltiolle käytännössä mahdotonta..

Ryssän sota on käytännössä jo hävitty. Länsimaisten demokratioiden tuki Ukrainalla on monikymmenkertainen ryssän potentiaaliin verrattuna. Toki se voi viivyttää katkeraa loppua ja tuhota miehittämiään alueita ennen (jossain vaiheessa paoksi muuttuvaa) vetäytymistään.
- ukrainalaiset taistelee koko vapaan maailman puolesta rikollista diktatuuria vastaan. Heidän taistelunsa tulee muuttamaan koko maailmaa.

Ryssän yhteiskunnallinen tilanne ei palaudu ennalleen sodan jälkeenkään. Hyökkäys Ukrainaan on muodostumassa käännepisteeksi myös vapaille Euroopan maille ja kansalaisille. Ryssän ei enää sallita kasvattaa sotavoimiaan, lisätä ydinasevarustelua ja sotavalmisteluaan länsimaisten yhteiskuntien ja kansalaisten rahoittamana.
- tottakai tässä tulee jonkinlainen ylimenokausi jonka aikana joudutaan "pitkin hampain" hyväksymään tilanne ettei ryssän tuottamaa energiaa kyetä korvaamaan yhdessä hetkessä "sormia näpsäyttämällä".

Tärkeintä on kuitenkin että kansa tietää mitä haluaa. Voidaan olla varmoja siitä ettei eurooppalaiset halua ryssän sotajoukkoja hyökkäämään Eurooppaan, tuhoamaan yhteistkuntaa, tappamaan ja raiskaamaan naisia ja lapsia. Eikä haluta sitäkään että ryssä voisi uhata ydinaseilla ja alistaa euroopan kansalaiset ryssän hirmuvallan alaisiksi.

Kaikkien vapaan maailman kansalaisten silmät ovat päässeet konkreettisesti näkemään mitä ryssän varustaminen ja aseistamienen tarkoittaa Euroopan maille ja kansoille.
- en jaksa uskoa että edes ryssämieliset poliitikotkaan saavat länsimaiden kansalaisten mieliä kääntymään ainoan mahdollisen vihollisen tukijoiksi.

Jopa kaikkien hyväuskoismmat kansalaiset - suomalaiset - ovat vihdoinkin ymmärtämässä ettei ryssä ole meidän ikuisesti luotettava hyväntahtoinen ystävämme.
- suurin osa meistä on jo sitä mieltä ettei ryssää voi päästää Suomen valtiaaksi..

Raakalaismainen hyökkäys Ukrainaan, siviiliväestön järjestelmällinen murhaaminen, sairaaloiden, kaupunkien ja silmitön siviiliväestön pommittaminen, ovat saaneet myös monet suomalaiset ryssän ystävät muuttamaan mieltään maanpuolustuksen merkityksestä.
- jopa Suomen kaikkein tärkeimmässä asemassa olevat poliitikot ovat joutuneet kääntämään kantansa länsimaiden yhteisen Puolustusliiton jäsenyyden osalta, kansalaisten mielipiteen muuttuessa.

P.S. Tuli vähän pitkä vastaus...

Mutta lisään vielä että Suomi taisteli yksinään ja omin voimin Talvisodassa miljoonaa ryssää vastaan. Paljon heikommin aseistettuna kuin tällä kertaa koko vapaan maailman (miljardin asukkaan) tukemat ukrainalaiset. Jo ensimmäiset vajaat 100 sodan päivää kertoo kaikille että yli 40 miljoonaisen Ukrainan kansa puolustaa isänmaataan ja itsenäisyyttään vähintään yhtä hyvin kuin aikoinaan suomalaiset.
Maaorjia ja rahaahan tässä Zaari on hakemassa. Ja tuotakautta valtaa. Tosin nyt näyttää käyvän niin että Uraina yllätti ja läntinen maailma ei anna puttelin touhata mitä haluaa. Noin muutenhan tilanne on sotilaallisesti se että ryssä pitää kiinni pakolla alueista joiden suhteen tilanne on toivoton. Pohjalla on neukkulan idea rajattomista sotilasmääristä ja valtavista panssarilautoista. Kyllä se innokkaan tykinruuankin pohja tulee vastaan. Varsinkin USA käyttää nyt ryssän intoa suoraan hyväkseen, annetaan innokkaiden armeijoiden muuttua auringonkukkalannoitteeksi. USA:llehan tämä on "halpaa", annetaan jo varastoissa olevaa kalustoa nyt lahjaksi ja ensiviikosta eteenpäin "lainaksi". Katsotaan päästäänkö sataantuhanteen kuolleeseen ryssään, jossain se ryssänkin kesto tulee vastaan.

Öljyn ja kaasun osalta unohtuu usein se että kemianteollisuus käytää noita raaka-aineina. Tätä käyttöä ei koskaan korvata aurinkopaneeleilla tai tuulivoimalla. Ehkä kriittisin on lannoiteteollisuus, nykyistä maapallonväestöä ei ruokita ilman maakaasua. Ammonjakkisynteesin siirtäminen johonkin green-vety-prosessiin tarkoittaisi melkoista sähköenergian käytön lisäystä.

Energiasodat on tähän asti varattu vähän USA:n yksinoikeudeksi. Öljyn osalta USA päätyi omavaraiseksi mutta eiköhän tässä nyt EU pikkasen alan heräilemään, sen hyvän sopimuksen lisäksi pitää olla myös kunnon keppi jos toinen valtio heittäytyy hankalaksi. Saksa unihti tämän.
 
Suurin piirtein noilla haminoilla tuotantokustannusten suhteen mennään riippuen hieman ruplan kurssista. Venäjän ongelma on, että heidän reikänsä ovat keskimäärin ehtymässä ja uusien aukaisu on huomattavasti kalliimmilla alueilla. Muistelen, että Venäjän tuotantokustannukset ovat nousemassa luokkaan 60-70 taalaa tynnyriltä. Nyt kun pakotteet ovat päällä, niin voi vaan unelmoida uusien reikien aukaisusta. Venäjä ei itse pysty varsinkaan arktisilla alueilla. Tuotanto on tippunut sodan aikana jo reilut 10 prossaa kysynnän hiipumisen takia ja toukokuulle ennustetaan vielä toista kymmentä prossaa. Ongelma on kuljettaminen, kun tankkerit ovat suurelta osin läntisissä käsissä. Ölkän kautta tulee isoja ongelmia jatkaa sotimisen rahoittamista. Ehkä väärä ketju, mutta ongelmat ovat kumuloitumassa Venäjällä joka suunnalta. Mihinkään ei ole helppoa ratkaisua.

Venäjän aloittamasta sodasta puhe, joten sinänsä oikeilla vesillä ollaan. Pahoittelut toki niille jotka lukevat ketjua pelkästään tuoreimpien uutisten takia.

Öljyn ja kaasun osalta pitää aina tietysti muistaa että uusia lähteitä löydetään kokoajan. Se mikä on tiedossa tänään, voi muuttua jo huomenna. Venäjä on iso maa pinta-alaltaan, joten varmasti resursseja on jatkossakin. Niiden hyödyntämisen hinta on tässä se villakoiran ydin. Sama juttu Jäämeren osalta, paljon on spekuloitu mikä määrä öljyä sen pohjassa on ja Pohjoismantereen jääkerrosten sulaessa niihin voidaan päästä käsiksi. Pitää kuitenkin muistaa, että öljyn poraaminen merellä on selvästi kalliimpaa kuin mantereella. Ei tuo siis lohtua heidän kalliisiin tuotantokustannuksiin.

Alan hiljalleen kallistua siihen näkemykseen että Putinin hallinto on laskenut, että sota pitää aloittaa nyt, koska viiden tai kymmenen vuoden kuluttua heidän resurssit tulevat olemaan tämänhetkistä selvästi heikommat. Kaluston massavanheneminen, väestökäyrien kääntyminen laskuun (alhainen syntyvyys), öljyn ja kaasun epävarmuus tulevaisuuden tulonlähteinä (erityisesti jos Ukraina tulee markkinoille omalla öljyllä ja kaasulla), Ukrainan vahvistuminen (ja mahdollinen liittyminen EU:hun ja/tai NATOon) jne jne. Moni heidän hallinnossa on tosiaan puhunut että sota olisi pitänyt aloittaa 2015, kun Ukraina oli heikko. Ovat siis jo nyt huomattavasti vaikeammassa tilanteessa, syynä odottaminen. Vaikea selittää, miksi odottivat - ehkä oli luulo että saavat kaadettua Ukrainan orastavan demokratiakehityksen sisältäpäin? Se olisi tullut sotaa halvemmaksi, ehkä laskivat ettei heillä olisi ollut varaa sotaan?
 
Jostain muistan lukeneeni, että ukrainan maaperässä olevien resurssien arvo on yli biljoonan, eli yli tuhat miljardia. Eikä tähän ole laskettu viljavarantoja. Se miksi sotaa jatketaan vasta nyt niin täytyy kääntää katse koronaan. Mutta eipä siitä enempää.
 
Moni heidän hallinnossa on tosiaan puhunut että sota olisi pitänyt aloittaa 2015, kun Ukraina oli heikko. Ovat siis jo nyt huomattavasti vaikeammassa tilanteessa, syynä odottaminen. Vaikea selittää, miksi odottivat - ehkä oli luulo että saavat kaadettua Ukrainan orastavan demokratiakehityksen sisältäpäin? Se olisi tullut sotaa halvemmaksi, ehkä laskivat ettei heillä olisi ollut varaa sotaan?
Mulla on sellainen tuntuma, että MH17 tiputus pisti vähän Venäjän pasmat sekaisin ja projektin jäihin.
 
Toivottavasti tämä Twitteristä löytynyt kartta Iziumin tilanteesta ei ole liian toiveikas ja spekulatiivinen:
92C9F5E4-5510-486D-9AB8-341A4B4CC18D.jpeg
..jos tilanne on tuo, niin Venäjän suurhyökkäys pihtiliikkeineen on hajoamassa Ukrainan vastahyökkäyksen pihtiliikkeeseen?

Liveuamap on samoilla linjoilla:
5AE7E90E-48EB-4253-AA5B-CEF48D25A04D.jpeg

..Militaryland on vähemmän riehakas:
14DF3202-EFCE-488C-925F-2DFDCEE628DA.jpeg

Joka tapauksessa: aloite on Ukrainalla! Jos nyt ei kokonaan, niin ainakin osin!
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top