Ukrainan konflikti/sota

Ja mistä se Venäjä saa täydennyksiä esim. tankkimiehistöihin ? Kyllä se nyt luulisi muutaman kuukauden koulutuksen sentään vaativan, miehelle kylmästä, jonkun tst panssarivaunun ajaja/ampujan/vaununjohtajan tehtävien hallitseminen ?

Ja jos joku sanoo että ei tarvitse, miksi Suomessa noita koulutetaan 11 kk ? Ja esim. lännen ammattiarmeijoissa vaunumiehet sanoo, että vaununjohtajaksi pääseminen vaatii vähintään 2 vuoden toimimisen kuskina/ampujana ennen kuin vaununjohtajan tehtävistä voi alkaa edes haaveilemaan.

Voi vain kuvitella, mitkä fiilikset Venäjän tankkipuolen reserviläisillä on, jos LKP kutsu räpsähtää postilaatikkoon. Sinne vaan ajelemaan pitkin aroja, Javelinien saaliiksi.

Onhan siellä 20-45v miehiä jotka ovat suorittaneet asepalveluksen viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Heitähän tuo mobilisaatio koskisi/koskee...

Into ja osaaminen voi kyllä olla vähän heikolla jos edellisestä kerrasta on 20v..
 
Hym.

Missähän oli se taulukko, jossa näkyi Venäjän eri panssarivaunujen modernisointitahti jostain 2000-luvun alusta lähelle 2020-luvun alkua.

Laittaa miettimään kuinka paljon modernisoitua kalustoa meni 2014 Donetskin mielikuvitustasavalloille.

Jos sinulta löytyy tuollainen taulukko niin laita jakoon, minulla on vain uustuotantoa T-90A vaunujen osalta sekä kylmän sodan aikaiset tuotantonumerot, mutta modernisoinneista en ole laatinut erillistä taulukkoa. Varmasti vähintään joku venäläinen tai puolalainen on niistä pitänyt kirjaa, sikäli kun on näkynyt julkisuudessa numeroita. Nuo uusien hävittäjien vastaanotot ovat julkisia myös, joten vaunuista voi löytyä vastaavat ilmoitukset jos vain seuraa tarkasti. Olen pitänyt sotien seurannasta ja sotavehkeistä muutenkin taukoa reilut kahdeksan vuotta joten paljon olisi tiedoissa päivittämisen tarvetta.

Ei vaan nykyään aika riitä samanlaiseen pakkomielteisyyteen kuin mitä 10-15 vuotta sitten. Onneksi ihan kaikkea ei ole unohtanut ja on ollut tapana tehdä muistiinpanot tai ottaa hyvät sivut kirjanmerkkeihin, jos löytyy jotain kiinnostavaa. Kirjoja myös tullut hankittua paljon. Voi ainakin toisinaan nojata omaan "arkistoon" jos ei muista jotain - ei tarvitse hakea samaa tietoa uudestaan kovin kaukaa.

UKRAINASTA, jos voidaan uskoa tämän twittterin tietoihin niin Donbassissa ei ole ollut välipäivää vaan taistelut jatkuneet eilisestä ja toispäiväisestä:

Tarkkaa lukua ei tiedä tietenkään tässä vaiheessa kukaan, mutta ei tuo AFU:n arvio ryssän kaatuneista luultavasti kovin kaukana totuudesta ole. Jo kauan sitten, joskus huhtikuun alkupuolella, Ukrainan kylmiöissä ja pakastimissa oli yli 7000 Ukrainan puolelle jääneen örkin ruumiit, joita Venäjä ei halunnut vastaanottaa. Tuhansia on haudattu kentälle ukrainalaisten toimesta, ja loput ovat taisteluraportteihin perustuvia arvioita. Haavoittuneiden osalta "normaali" matematiikka ei välttämä päde, koska venäläisten kenttälääkintä on useissa lähteissä arvioitu luokattoman huonoksi, joka tarkoittaa sitä että ruumiita tulee osuman saaneista kovalla prosentilla.

Mitä itse olen seurannut AFU:n päivittäisiä arvioita vihollisen tappioista, niin minusta heillä on ihan oikea pyrkimys arvioida mahdollisimman totuudenmukaisesti. Jossain vaiheessa sotaa kun huomasivat tehneensä jossain kohtaa ylioptimistisen arvion, niin "jäädyttivät" miehistötappiosarakkeen noin viikoksi, kunnes katsoivat taas olevansa oikealla uralla. Kaluston osalta paljon on pystytty myös riippumattomista lähteistä vahvistamaan, miehistötappiot ovat luonnollisesti paljon hankalampi asia.
Niin, samaa mieltä.

Täytyy muistaa, että lukuisat BTG:t on kertaalleen käynyt "virkistäytymässä" Venäjän puolella ja miehistötäydennystä on tehty. Hiljainen mobilisaatio on ollut käynnissä.

On monista yhteyksistä käynyt myös ilmi, että BTG:t voivat olla kovasti alimiehitettyjä tässä vaiheessa. Bilohorivkan tapahtumien yhteydessä joku ukrainalainen kommentoi, että ryssien miehistövaunuissa on usein vain 4-5 ukkoa täyden ryhmän sijaan.
 
Jos sinulta löytyy tuollainen taulukko niin laita jakoon, minulla on vain uustuotantoa T-90A vaunujen osalta sekä kylmän sodan aikaiset tuotantonumerot, mutta modernisoinneista en ole laatinut erillistä taulukkoa. Varmasti vähintään joku venäläinen tai puolalainen on niistä pitänyt kirjaa, sikäli kun on näkynyt julkisuudessa numeroita. Nuo uusien hävittäjien vastaanotot ovat julkisia myös, joten vaunuista voi löytyä vastaavat ilmoitukset jos vain seuraa tarkasti. Olen pitänyt sotien seurannasta ja sotavehkeistä muutenkin taukoa reilut kahdeksan vuotta joten paljon olisi tiedoissa päivittämisen tarvetta.

Ei vaan nykyään aika riitä samanlaiseen pakkomielteisyyteen kuin mitä 10-15 vuotta sitten. Onneksi ihan kaikkea ei ole unohtanut ja on ollut tapana tehdä muistiinpanot tai ottaa hyvät sivut kirjanmerkkeihin, jos löytyy jotain kiinnostavaa. Kirjoja myös tullut hankittua paljon. Voi ainakin toisinaan nojata omaan "arkistoon" jos ei muista jotain - ei tarvitse hakea samaa tietoa uudestaan kovin kaukaa.

UKRAINASTA, jos voidaan uskoa tämän twittterin tietoihin niin Donbassissa ei ole ollut välipäivää vaan taistelut jatkuneet eilisestä ja toispäiväisestä:

Ei ole siis itse laatimani taulukko. Joku minua järjestelmällisempi henkilö siis on koonnut kyseisen taulukon.
 
Ja varsinkin, jos alla on tappioiden myötä joku juuri ja juuri huollettu apinamallin T-72, josta puuttuu modernit sensorit, omasuojajärjestelmät, gps - ja kommunikaatiolaitteet.

Vanhoista vaunuista puheenollen, tämä kuva jaettiin jo aikaisemmin mutta kuvassa ei ole T-72B3 kuten moni tili väittää. Kommenteissa on tietäväisiä vaununörttejä:

This is actually a T-72A (obr.1979). There is no Sosna-U or meteorological sensor mast like on a T-72B3, and if you look closely, you can see that it has a snorkel kit mounted on the gunner's side where a stowage box would be located on later T-72A (obr.1983) and T-72B series. LÄHDE

So it is from the 90th Guards Tank Division, probably near Severodonetsk... LÄHDE

An interesting observation. We saw T-72A tanks lost at Brovary too.. interesting look up which unit still use those old things. LÄHDE

T-72A obr 1979 tai mallinimeltään Object 172M-1 tullut vaiheittain tuotantoon 1979 ja valmistettu tuon vuoden lisäksi 1980-1982. Nämä ei kestä nuoliammuksia läheskään samalla tavalla kuin 80-luvun toisella puoliskalla valmistetut vaunut: on se ns. Kvarz-täytteinen torni sekä pääasiassa lasikuitua sisältävä rungon etuosa. Vuonna 1983 korvattiin vaiheittain modernimmalla versiolla (tuli se T-72B vaunuista tuttu NERA-paneeleita sisältävä torni, Kontakt-1 vakiona suoraan tehtaalla asennettuna sekä muita muutoksia joten osa T-72A tuotannosta 1983 sekä 1984 tuotanto kokonaisuudessa on käytännössä hyvin lähellä T-72B vaunuja vaikka virallisesti T-72B tuotanto alkoi 1985 - tästä syystä alaa harrastavat tekevät eron T-72A obr 1979 ja T-72A obr 1983 sekä T-72A obr 1984 välillä).

Sanoisin että T-72A obr 1979 on suojausarvoiltaan melkein samalla viivalla T-72M1 vaunujen kanssa, vaikka jälkimmäisessä on torni pelkkää terästä. - ne ovat sekä rungon että tornin panssaroinnin osalta identtiset.

Taas tullaan siihen mitä puhuttu aikaisemminkin tässä ketjussa: vaunuja on modernisoitu sadoittain, mutta siitä huolimatta osa 90th Guards Tank Division porukasta ajelee 40 vuotta vanhalla vaunulla. Olen nähnyt yksiköitä joissa on yhdistelmänä T-72B3 ja T-72B vaan myös sellaisia missä on T-72B ja T-72A. Suoraan sanottuna aika järkyttävää nähdä näitä vanhoja vaunuja rintamalla, alkuperäisten tuotantomäärien perusteella jokainen yksikkö olisi pitänyt pystyä varustamaan vähintään T-72B obr 1985 vaunuilla.

90th Guards Tank Division kotipaikka on Chebarkul, joka sijaitsee Ural-vuoriston itäpuolella, melkein Chelyabinskin vieressä. Chelyabinsk Tractor Plant on kuuluisa toisen maailmansodan aikainen panssarivaunutehdas. Ilmeisesti harrastavat nykyäänkin jonkinlaista kevyttä sotakamppeiden tekoa, tosin osana Uralvagonzavodia.

MUOKKAUS: piti tutkia vielä hieman lisää: 90th Guards Tank Division on uusi yksikkö, muodostettu virallisesti joulukuussa 2016. Se on Venäjän ainoa yksikkö jolla on käytössä T-72A ja T-72AV vaunuja. Viime vuoden syksyllä on kirjoitettu että nämä vaunut ollaan parhaillaan korvaamassa T-72B3 obr 2014 vaunuilla vaan selvästi eivät ehtineet ajoissa kun yksikkö on käynyt sotaan vanhoilla vehkeillä. Kiinnittäisin huomiota seuraavaan, yksikön muodostamisesta on viisi vuotta aikaa vaan eivät ole saaneet modernisoituja vaunuja siinä ajassa. Ne on tietysti valuneet pikku hiljaa ensin muille yksiköille ja tämä on ehkä listan viimeinen. Toisaalta kun yksikkö on perustettu, niin varastosta ei ole löytynyt heille edes T-72B obr 1985, puhumattakaan T-72B obr 1989? Hieman outoa, eikös vain. Mitä tuosta voi päätellä, jokainen tuumailkoon itse.
 
Viimeksi muokattu:
Ei ole siis itse laatimani taulukko. Joku minua järjestelmällisempi henkilö siis on koonnut kyseisen taulukon.

Ok, pitääpä tutkia lisää jos muistaa. Muistatko onko jaettu tällä foorumilla vai törmäsitkö siihen jossain muualla? Minulla on suuntaa-antavia numeroita modernisoitujen vaunujen määristä vaan ei mitään niin hienoa kuin vuosien mukaisesti jaettuna. Jopa Venäjällä on yleensä julkista tietoa tilatut määrät mutta aina tilausta ei saada täytettyä per vuosi. Alan harrastajat sitten seuraavat, millaisia määriä on luovutettu millekin joukko-osastolle. Saavat sitä kautta vahvistuksen vaunumääristä, tosin joskus sekin kerrotaan ihan virallisesti. Tietyt osia on isompia sotasalaisuuksia kuin toiset ja isossa maassa ihmiset juttelevat ja tietoa vaihtaa omistajaa.
 
Jossain muualla kuin täällä.
 
Yhdistettyjä metsäautoteitä ja metsäpalojen rajoittimia. Siksi puut hakattu niin laajalta tien ympäriltä.
Tietääkseni nuo viivasuorat linjat perustuvat Neuvostoliiton metsätalouden käytäntöön, jossa metsät oli jaettu numeroituihin ruutuihin. Ruutujen rajat merkittiin maastoon, ja niihin tehtiin toisinaan palokujia ja metsäautoteitä.
 
Ja varsinkin, jos alla on tappioiden myötä joku juuri ja juuri huollettu apinamallin T-72, josta puuttuu modernit sensorit, omasuojajärjestelmät, gps - ja kommunikaatiolaitteet.
Sehän on sitten tuttu vehje, juuri samanlaisella suoritettu asepalvelus vuonna 2000 jossain päin Venäjää.. :)

Ehkä sitä voi vähän ihmetellä etteikö nyt ole yhtään uusittu, vaikka puhetta modernisoinnista ollut, mutta kai sitä nyt yhden erikoisoperaation hoitaa silläkin. Helppo homma... mikä muka voisi mennä pieleen.. :D
 
Back
Top