Ukrainan konflikti/sota

Ukraina tarjosi aiemmin Medvetsukia sotavankeja vastaan, ja silloin Venäjä vastasi ettei joku ukrainalainen poliitikko merkitse heille mitään: tuntuisi oudolta että nyt olisi toisin.

Valitettavasti, vaikka ryssät on huonoja sotimaa, eivät kuitenkaan ole täysiä hölmöjä. Eivät ikimaailmassa vaihda Mariopolin puolustajia, johonkin olgarkkiin, jonka käyttöpäivämäärä on mennnyt jo aikoja sitten. Ihan sama mitkä suhteet sillä olisi Putiniin. Putin ei arvosta tuollaisia asioita yhtään. Sillä on katse tiukasti Ukrainan tuhoamisessa eikä ikimaailmassa anna propagandavoittoa tässä asiassa.

Eiköhän asia mene niin, että johto kidutetaan kuoliaaksi. Niiltä yritetään pumpata sitä ennen kaikki käyttökelpoinen informaatio. Sotilaat yritetään tappaa huonolla ruualla, nöyryytyksillä ja hakkaamisilla. Sekä niitä tullaan esittelemään kuin sirkuseläimiä pitkin Venäjää mahdollisimman nöyryytettynä.
 
Jos tuo olisi totta, niin miksi he raahasivat Tochka-U ohjukset ja lavetit pois eläkkeeltä? Jos ohjuksia olisi valtavat määrät niin miksi ovat ampuneet meritorjuntaohjuksia Ukrainaan? Eikö se ole maakohdetta vastaan mahdollisesti huonommin kelpaavan ohjuksen tuhlausta? Miksi hypersoonisia on ammuttu niin vähän (ainakin julkisten tietojen perusteella, alle kymmenen kertaa)? Miksi Ukrainan ilmavoimat on kyennyt jatkamaan toimintaansa, miksei jokaikistä vähänkin lentotoimintaan soveltuvaa kohdetta isketä sadoilla ja taas sadoilla ohjuksilla kunnes kaikki lentävä on tuhottu JOS niitä kerran on niin paljon varastossa? Miksi sähköverkkoa ei ole lamaannutettu missään vaiheessa kohta kolme kuukautta jatkunutta sotaa? Entä rautatieverkko, sillat yms?

Nähdäkseni Ukraina on kohderikas maa jossa olisi paljon maaleja ristelyohjuksille ja muille pitkän kantomatkan ohjuksille. Jos ohjuksia on paljon niin miksei ole isketty rajummin? Tuo yhden 2,5 viikkoa vanhan arvion mukainen yli 2 000 "missiles" on toki iso määrä, vaan se voisi yhtä hyvin olla kaksi kertaa suurempi JOS vanjalla on niitä ohjuksia käytettävissä "paljon enempi" kuin mitä kuviteltu. Heidän piti vallata maa muutamassa päivässä tai korkeintaan viikossa. Miksei ensi-isku ollut sellainen missä jokaiselle lentokentälle iskee sata tai kaksisataa ohjusta? Jos muistan oikein, ohjuksia oli noin 5 per kenttä ja useampi osui viereen, yhdellä kentällä taisi olla kaksi tai kolme jotka eivät edes osuneet kiitorataan vaan joitakin metrejä sen viereen. Mikä heitä rajoitti, laukaisulavettien määrä? Oma ylimielisyys, luulivat että vähempi riittää?

Enpä tiedä, hieman sama homma kuin heidän panssarivaunujen kanssa. On julkisia numeroita ja arvioita vaan ei mitään 100% varmaa. Toisaalta arviointi on aina vaikeaa, jos ei ole suoraan pääsyä käsiksi heidän kirjanpitoon tai muuhun luotettavaan tietoon. Ehkä jollakin organisaatiolla tuo tieto on vaan sitä ei kerrota julkisesti ja miksi kerrottaisiinkaan, mitä hyötyä olisi paljastaa mitä tiedetään ja mitä ei tiedetä. Seuraa helposti se että arvioissa/arvauksissa jojoillaan kahden ääripään välissä: joko ohjukset on pian loppu tai sitten heillä on Siperiassa supersalainen luola missä on satoja tuhansia lisää. Varmaan sama luola missä on ne 2 300 Armataa, 10 000 T-72, 8 000 T-80 ja sadoittain Su-57 hävittäjiä...

Joskus vuosikymmeniä sitten arvioitiin, että Suomessa olisi noin 8000 strategista/taktista kohdetta.

Kuten itsekkin sanot, niin Ukraina on maalirikas alue. Joten tarvittaisiin kasapäin ohjuksia yhteiskunnan lamauttamiseen.


Pitää muistaa se, että jos USA kykenee ampumaan ensimmäisen viikon aikana 2000 risteilyohjusta ja 3000 tykistöohjusta. Niin se ei tarkoita, että muut suurvallat kykenet samaan.
 
Ei taida venäjän kirjanpidotkaan olla ajantasalla ja tuskin mistään löytyy luotettavaa tietoa. Vanja tuskin itsekään tietää. Eiköhän ne käy varasto kerrallaan läpi mitä kätköistä voisi löytyä tai olla löytymättä.

Uskoisin että tässä on paljon realismia mukana. Ensi-iskussa varmasti käytettiin se määrä mikä arvioitiin riittävän ja kun se ei riittänyt niin joutuivat hieman ongelmiin. Ehkä joku laski wanhan neukkunormin perusteella, monta Kalibr-kokoista ohjusta tarvitaan yhden lentotukikohdan lamauttamiseen? Kuka tietää. Samaa mieltä käyttäjän rty19 kanssa: järkevää tietysti käyttää vanhat pois jos niitä on, vaan eiköhän ne laitettu syrjään syystä. On raportoitu paljon ohjuksien "failure rate" numeroista, tosin arvauksia vain nekin. Osa koskee varmasti uustuotantoa, mutta uskoisin että käytöstä poistetut ja sodan takia käyttöön palautetut selittävät myös tätä. Hyviä huomioita myös käyttäjältä Merten sheriffi: ei ole järkevää edes ampua kaikkia kurantteja ohjuksia, koska olisi paras varata osa inventaariosta potentiaalisia tulevia konflikteja varten. Heillä on sama ongelma kuin muillakin: rajallisen kokoinen varasto ja rajallinen tuotantonopeus uusien osalta, varaston täydentäminen ei siis tapahdu hetkessä ja tuotannon kasvattaminen on kallista ja vie aikaa.

Hieman huono vertaus, puhutaan kahdesta eri asiasta mutta pudotan tämän taulukon tähän kun se minulta löytyy. Uudet Venäjän asevoimien vastaanottamat hävittäjäkoneet aikavälillä 2008-2021: LÄHDE

Venäjän asevoimien vastaanottamat hävittäjäkoneen 2008-2021.JPG

Tämä ei sisällä ulkomaanvientiä, tosin vuoden 2009 MiG-29SMT/UBT koneet 34 kpl piti mennä vientiin vaan eivät kelvanneet asiakkaalle kun eivät olleet uusia koneita vaan modernisoituja käytettyjä jotka yrittivät myydä uusina. Jäivät siten omille asevoimille. Joku ei ehkä laske Yak-130 koulutuskoneita hävittäjiksi vaan ne oli lähteen taulukossa ja niillä on jonkinlaisia toimintakykyjä, joten olkoon. Taulukko ei myöskään sisällä tiettyjä vanhojen koneiden modernisointeja kuten MiG-31, Su-24, Su-25 yms.

Halusin havainnollistaa tuolla yleisiä suuntaviivoja käytössä olevan rahan osalta (sikäli kun yleisiä suuntaviivoja voi edes vetää asehankintojen osalta). Su-35S kohdalla voi ehkä sanoa ettei tahti ole juurikaan hidastunut vuosikymmenen kuluessa vaan pysynyt aika vakiona. MiG-35S voi unohtaa, niitä on tehty eräänlainen koesarja viennin avuksi vaan Mikoyan on ilmeisesti menossa konkurssiin jos ei kohta saa isoa tilausta ulkomailta (huhuja isosta tilauksesta ollut vuosikausia esim. Egypti, Intia yms, vaan ei mitään konkreettista). Venäjä ei ole tilaamassa niitä lisää. Jos venäläisten foorumien juttuja on uskominen niin Su-30SM on yleisessä suorituskyvyssä melkein yhtä hyvä kuin Su-35S mutta selvästi halvempi, joten todennäköisesti niitä hankittaisiin lisää pelkän hinnan takia. Mikäli hän tiesi mistä kirjoitti, niin hinnat Venäjän ilmavoimille olisi Su-30 noin 17 miljoonaa, kun taas Su-34 ja Su-35 maksaisivat yli 30 miljoonaa. Jos pitäisi paikkansa, Su-30 maksaisi vain 56,7% näiden "modernimpien" koneiden hinnasta.

Yleinen trendi tässä taulukossa on laskeva, katsoipa mitä tahansa valitsemaansa summa-riviä: vuodet 2014 ja 2015 olivat selviä huippuja, 2016 vielä kohtuullinen ja sen jälkeen tultu alas. Tietyt tilaukset valmistuivat eikä ollut heti uusia tilalle? Ehkä, tosin toinen vaihtoehto on että taloustilanne heikentyi tuon jälkeen eikä ollut rahaa tuota enempään.

Jos kyse on heikentyneen talouden ja ehkä pakotteiden vaikutuksesta valmistusmäärään, niin oletan saman koskevan myös ristelyohjuksia ja muita täsmäaseita. Toisaalta vaikeina aikoina on voitu priorisoida rahaa kalliimmista hävittäjistä halvempiin aseisiin kuten panssarivaunut ja risteilyohjukset. RUSI:n raportissa luki että yhden arvion mukaan Kalibr-perheen ristelyohjuksia olisi valmistettu 120 kpl vuonna 2018. Nämä laukaistaan mereltä joko laivan tai sukellusveneen VLS-putkista. Olen nähnyt arvioita että heidän laivastolla olisi 400-500 VLS-putkea mikä asettaa rajan käytölle. Määrän osalta voi miettiä, onko jokaisessa putkessa ohjus ja toisaalta montako ohjusta on varastossa. Iskander-M ballistisen ohjuksen osalta on 13 prikaatia, joissa jokaisessa on 12 laukaisulaitetta. Jos laskee kaksi ohjusta per laukaisulaite niin kokonaismäärä olisi 312 kpl. Taas voi miettiä, montako ohjusta on varastossa ilman että asennettu laukaisulaitteeseen.

En epäile, etteikö ohjuksia olisi suurta määrää, mutta jossain vaiheessa heilläkin tulee raja vastaan. Alkaa olemaan pitkä yksinpuhelu, mutta vertailun vuoksi: Yhdysvalloilla on arvioitu olevan 4 000 Tomahawkia inventaariossa. Vuosikohtaiset valmistusmäärät tiedetään, koska joutuvat ilmoittamaan ne kongressille (muutama vuosi esimerkkinä):

FY 2016 = 149, 2017 = 196, 2018 = 100, 2020 = 90, 2021 = 122, 2022 = 60 (ilmoitettu)

Tomahawk ja Kalibr on vertailukelpoisia risteilyohjuksia keskenään. Onko ne vertailukelpoisia hinnan tai tuotantokapasiteetin osalta? Tomahawkin hinnaksi kuulee usein noin 2 miljoonaa dollaria per ohjus, onko Kalibr merkittävästi halvempi? Onko tuo yhden arvion luku 120 kpl vuonna 2018 lähellä keskiarvoa, alarajaa vai ylärajaa Kalibrien osalta?

MUOKKAUS: alunperin Tomahawkin "hyllyiäksi" on sanottu 15 vuotta, mutta vuonna 2004 tuotantoon tulleet Block IV malleille luvataan 30 vuotta hyllyiäksi. Ensimmäinen 15 vuotta menee suoraan takuun osalta vaan sitten pitää tehdä isompi tarkistus (recertification) ja jos kaikki on ok, niin luvataan toinen 15 vuotta. Ei siis menisi valmistajan lupauksella 30 vuotta vaan vaatii jonkinlainen investoinnin tarkastusten muodossa puolessa välissä "elinikää". Kirjoitetaan että yleensä tuon "recertification" prosessin yhteydessä tehdään jotain modernisointia myös, jolloin "tarkistettu" ohjus saa uuden mallinimen. Vanhimmat inventaariossa olevat Block IV ohjukset on valmistettu vuonna 2004 joten 15 vuoden ikä tuli vastaan vuonna 2019. Tuolloin niille tehtiin recertification jonka jälkeen ohjukset ovat Block V mallia ja käyttöiäksi luvataan 15 vuotta.

Vanjalla voi olla joku vastaavanlainen prosessi olemassa, tuo olisi järkevää. Olisi siis uustuotannon lisäksi "varaston huoltoa" tietty määrä per vuosi. En muista lukeneeni heidän osalta tällaisesta, vaan ei olisi mahdoton ajatus. Jos kaikkea muutakin kalustoa peruskorjataan ja modernisoidaan niin miksei myös risteilyohjuksia (jos soveltuvat sellaiseen, riippuu alkuperäisestä rakenteesta).
 
Viimeksi muokattu:
Nämä paikannimet Oskolonivka, Purdivka, Shchedryshcheve and Smolyaninove on osa Severodonetskin ulompaa puolustuskehää pohjoinen-itä-lounas sektorilla. Severodonetskista länteen/luoteeseen on pieni Borova-joki, jonka ylittävä silta Rubizneen räjäytettiin UA:n toimesta noin viikko sitten.

Tuo Borova-joki on lähempänä puroa, mutta tuo maastonkohta voi muuten olla hankala ja muodostaa ilmeisesti osan puolutustuslinjasta. Löytyi kuvakin


Severodonetskin tilanne on kyllä hankala nyt. Ryssä räjäytti tuon ison Pavlohradin sillan Lysyschanskin suuntaan. Pohjoisempi Synetskyin silta on kai vielä olemassa. Selvästi etelään on vielä yksi pienempi silta.

Kaupungista varmaan taistellaan viimeiseen asti, sitoo niin paljon hyökkääjiä. Uutta Mariupolia tuosta ei kuitenkaan uhkaa tulla niin kauan kuin UA pitää hallussaan Lysychanskin aluetta.
Luhanskin alueen johtajan Serhiy Haydayn mukaan vain yksi silta enää toiminnassa.
 
  • Tykkää
Reactions: e7i
Joskus vuosikymmeniä sitten arvioitiin, että Suomessa olisi noin 8000 strategista/taktista kohdetta.

Kuten itsekkin sanot, niin Ukraina on maalirikas alue. Joten tarvittaisiin kasapäin ohjuksia yhteiskunnan lamauttamiseen.


Pitää muistaa se, että jos USA kykenee ampumaan ensimmäisen viikon aikana 2000 risteilyohjusta ja 3000 tykistöohjusta. Niin se ei tarkoita, että muut suurvallat kykenet samaan.

Totta tuokin, nuo numerot taitaa olla Persianlahden sodan 1991 aikaisia? Muistan lukeneeni tuon suuntaisia. Minulla on tuossa toisella näytöllä auki omia muistiinpanoja, vaan en ole merkinnyt lähdettä joten ottakaa nämä suolan kanssa. Irakin sota 2003:

802 kpl Tomahawk risteilyohjusta
153 kpl AGM-86 (huom. Venäjän KH-555 on samankaltainen)
253 kpl JSOW liitopommeja
Muutama kappale AGM-130 ja SLAM-ER (tuohon aikaan olivat melko tuoreita, joten oletan että testattu "taisteluolosuhteissa" oikeaa maalia vastaan vaan ei ole ollut inventaariossa juuri muutamaa kokoilua enemäpää)

Tuo sota kesti laskentatavasta riippuen mitä tahansa yhden ja noin kahdenkymmenen vuoden väliltä, mutta otetaan wikipedian numero osoittamaan "varsinaista taisteluvaihetta": yksi kuukausi, yksi viikko ja neljä päivää. Tuo oli myös sota jossa vastapuolella oli hyvin rajallisesti intoa laittaa vastaan, joten sekin rajoitti tarvetta iskujen osalta. Samoin kaikkien muiden asejärjestelmien käyttö, niitä ei sovi unohtaa.

Jos minun numerot on oikein tai edes jotain sinne päin niin onko tuo paljon vai vähän? Vai juuri sopivasti? Se kaksi ja puoli viikkoa vanha arvio Ukrainaa vastaan käytetyistä ohjuksista (missiles, ilman että on kerrottu mitä tuolla tarkoitetaan) oli noin 2 000 kpl. Viimeisen kahden ja puolen viikon aikana varmasti ammuttu lisää, joten liekö lähempänä 2 500 kpl tällä hetkellä? Taas voi miettiä, paljon vai vähän? Risteilyohjuksilla ja pitkän kantomatkan ballistisilla ohjuksilla on paras iskeä kiinteitä maaleja vastaan: maalin pitäisi pysyä aloillaan maalittamisen ja maaliin lentämisen ajan, muuten tulee huti. Kuinka kauan kestää kohteen havaitsemisesta osumaan? Tunti, kaksi tuntia, puoli päivää?

Väittäisin että Ukrainasta ei kiinteät maalit ole loppu, joten ainoa selitys sitä pienemmälle laukaisumäärälle on mielestäni käytettävissä olevien ohjusten säästäminen. Joko tuli punaraja vastaan ohjusmäärän ja tuotantokapasiteetin osalta tai sitten ohjusten kyky vaikuttaa kaukaisiin kiinteisiin maaleihin ei ole vastannut odotuksia / saavuttanut tavoitetta, joten niitä pidetään reservissä odottamassa "sopivaa maalia" ja sitten iskettäisiin usealla ohjuksella per kohde. Kalliin ohjuksen käyttäminen eturintaman tuntumassa puolestaan tuntuisi suurelta tuhlaukselta, kun on muitakin halvempia vaikutuskeinoja, vaikka eturintamassa se sota ratkaistaan loppupeleissä.
 
Viimeksi muokattu:
Venäjällä on koko ajan peitelty LKP käynnissä. Se on sitten toinen asia, että mihin se riittää. 30 000 uutta ukkoa on jo rintamalla. Lisää tulee koko ajan.

Toisaalta sitä kyllä meneekin sitten. On melko erikoista jos Ukrainalla on nyt 700 000 ukkoa aseissa, ettei rintamalinja ole kovaa vauhtia matkalla itään, jos ryssällä on se väitetty 180 000 ukkoa nyt rintamalla.
Ukrainalla on miehiä, mutta ei riittävästi raskaita aseita. Kevyistä aseistakin voi olla pulaa, epäilen että rynkkyjä ei ole 700 000:lle, kun niitä ei maaliskuussakaan ollut vielä jakaa sen hetkiselle porukalle. Mutta iso asia on jos 700 000 on koulutettu ja reservissä nyt. Aseita kuitenkin tulee koko ajan.

Defmon oli jostain kaivanut tämmöisen. Mitään lähdettä tälle ei ollut, mutta näyttää miten länsiapulla varustetaan.

 
Tulevat kuukaudet näyttää miten paljon ryssällä riittää ohjuksia ja muuta kalustoa. Varsin todennäköistä lienee että sitä kuluu enemmän kuin saadaan täydennettyä.
- uskoisin myös että ne joiden tehtävänä on tietää ryssän aseistuksesta ja voimavaroista myös tietävät niistä kohtuullisella tarkkuudella. Toisaalta kysymys ei ole aivan yksinkertaisesta asiasta.
- voisin jopa ajatella niinkin ettei ehkä nähdä tarpeelliseksi julkistaa tällaista tietoa "nettisotureille".
- toki ajan myötä saadaan tietoa ainakin käytetyn ja tuhoutuneiden aseiden sekä kaluston määrästä..
- sinällään Ukraina tiedottaa varsin kattavasti ryssän tappioluvuista..

Yhtä lailla lienee selvää ettei ukrainalaisilla ole vielä käytettävissään riittävää kalustoa ja aseistusta ryssän karkoittamiseksi. Miehistön osalta motivoitunutta reserviä riittänee koulutettavaksi, aseistettavaksi ja jossain vaiheessa myös lähetettäväksi rintamalle.
- varustuksen ja varsinkin aseistuksen osalta "iso pyörä" on vasta käynnistymässä.
- vielä jonkin aikaa, muutaman kuukauden, joutuu puolustajat selviytymään pääosin kevyemmällä kalustolla
- mutta, todennäköisesti jo syys-loka-marraskuussa Ukrainalla on käytettävissään riittävästi myös ns. raskasta aseistusta. Toimitukset ja käyttö- ym. koulutukset vievät muutamia kuukausia..
- tämän lisäksi Ukraina tarvitsee riittävästi asetäydennyksiä jatkossa, aina sodan loppuun asti.

Ryssän karkoittamiseen kaikilta Ukrainassa valtaamiltaan alueilta kuluu mahdollisesti vielä pari-kolme vuotta.
- sodan loppuminen edellyttää ryssä vetäytymistä kaikilta Ukrainasta valtaamiltaan alueilta.

Sota loppuu kuitenkin vasta poliittisella sopimuksella.
Sen osalta on mahdollista päästä Ukrainaa tyydyttävään ratkaisuun vasta siinä vaiheessa kun länsimaiden ja kv-yhteisön asettamien pakotteiden vaikutukset näkyy konkreettisella tavalla kaikkialla Venäjällä.
Ilma- ja meriliikenteen sulku, hiilivetyjen (kaasu, öljy, jne.) Euroopan tuonnin asteittainen väheneminen ja kaiken nykyaikaisen tekniikan vientikielto jne. alkaa vaikuttamaan Venäjän talouteen vuoden-parin viiveellä.
- jos kaasun ja öljyn tuonti Venäjältä Eurooppaan saataisiin lopetettua kokonaan esim. 2025-2027 mennessä sillä olisi varsin suuri vaikutus..

Jo nyt on selvää että sodan aiheuttamien raunioiden ja muiden jälkien korjaaminen tulee olemaan erittäin suuri projekti. Vaikka se on äärimmäisen iso urakka Ukrainalla niin se tulee lopulta olemaan positiivinen asia ukrainalaisille. Sodan jälkeen Ukrainan kansalla on edessään tulevaisuus itsenäisenä sekä suvereenina eurooppalaisena valtiona ja yhteiskuntana.

Jo nyt Venäjä on hävinnyt tulevaisuutensa.
Sodan jälkeen se joutuu aloittamaan uudistuksensa täydellisesti pohjalta. Hiilivetyjen myyntiin perustuva tuotanto on korvautumassa uusilla energialähteillä ja koko toimiala on katoamassa historiaan.
- onneksi suurin osa venäläisistä ja erityisesti pienien paikkakuntien ja kylien kaikkein köyhimmät ovat vuosisatojen aikana tottuneet elämään omavarais-/luontaistaloudessa.
 
1653219355184.jpeg
Ja kapteeni Furduy raapii nyt nauristaan ja miettii kuinka raportoida BMP:n tuhoutumisesta. Mutta hän ei vieläkään tiedä, että FSB, lukenut Censorin, alensi hänet luutnantiksi ja lähetti hänet jauheliha hyökkäykseen.
Juuri tarkastellessaan taistelukenttää 100 metrin päässä vihollisen miehittämän Seversky Donetsin rannalta, yhdessä ukrainalaisten sotilaiden kanssa huomasivat ja kaapasivat RF:n aseistetun 35. vartijan moottoroidun kivääriprikaatin 8. komppanian komentajan jalkaväen kapteeni Dmitri Furduyin taisteluajoneuvon.
Myöhemmin tulee raportti BMP:n purkamisesta, siellä on paljon mielenkiintoista", toimittaja sanoi. Lähde: https://censor.net/ru/p3342752
 
Miksi ne nyt suostuisi kun eivät suostuneet aiemminkaan? Varsinkin nyt jos sillä on azovin johtoa vangittuna. En usko että suostuvat, korkeintaan vapauttavat jotain paikallisia poliiseja tai muuta sakkia kuin azov sotilaita.

Jos olen oikein ymmärtänyt niin Azovin johto ei ole antautunut vaikka tuolla kyllä liikkuu monenlaista varmistamatonta tietoa. Uskon kyllä huhuja sikäli että nuo ovat niitä ihmisiä joille käy ihan varmasti todella huonosti ja kyllä ne tietävät sen itsekin. Oli miten oli niin sitä minäkään en ihan helposti usko että edes rivisotilaita vapautettaisiin lähiaikona tai edes lähivuosina.

Luvassa on näytösoikeudenkäyntejä ja tuomiot eivät todellakaan ole sieltä lyhyemmästä päästä. Kyyti on kylmää sillä nämä ovat Venäjän arkkivihollisia ja niitä voi hyödyntää propagandassa.

Tähän malliin...


Siviilit ja muu porukka ehkä pääsee takaisin Ukrainaan melko nopeasti kuulustelujen ja jonkinlaisen aivopesu ja katumus operaation jälkeen (näitä on jo venäläisten hallitsemilla alueilla nähty).
 
Viimeksi muokattu:
Cavell Groupin aamukatsauksessa paljon mielenkiintoista, ketju ohessa.

(Mietityttää mistä tämä taho kaivaa nämä varsin tarkat tiedot. Toimii mielestäni hyvin OPSEC:n puitteissa. Tämä on joku panttivankikysymyksiin, konflitien alueiden turvallisuuteen jne. erikoistunut konsulttifirma, jolla on varmasti yhteyksiä ympäri maailmaa.)

Muutama poiminta:

Ukraina on noin yleisesti ottaen Donbass/Izyumin alueella onnistunut viivyttämään ryssää tuhoamalla logistiikkaa.
Yksi kommentti viittaa siihen, että Severodonetskin sillan räjäytys oli ryssän sabotointiryhmän työtä.
Harkovan seudun huoltoreittejä turvaa ryssien SOF, laskuvarjojääkärit ja PMC, ovat huolissaan tilanteesta.
Ryssä valmistelee hyökkäykstä Hulyapolen eteläpuolella.

 
Back
Top