Ukrainan konflikti/sota

No, toissapäivänä ilmoitettiin, että Putin ei tänä vuonna pidä perinteistä Suora linja -ohjelmaa, eli suorana televisiolähetyksenä lähetettävää kansallista kyselytuntia, perutaan ensimmäistä kertaa.
Missään ei ole lukenut että ei pidetä ollenkaan. Olisko ollut tass uutisissa joku päivä sitten että ei pidetä Kesäkuussa vaan on siirretty Heinäkuulle.
 
Missään ei ole lukenut että ei pidetä ollenkaan. Olisko ollut tass uutisissa joku päivä sitten että ei pidetä Kesäkuussa vaan on siirretty Heinäkuulle.
No tässä lukee, ja on näköjään peruttu aiemminkin 2004 ja 2012:

Venäjän presidentti Vladimir Putin ei pidä vuosittaista monituntista yleisökysymysten vastausohjelmaa ”Suora linja Vladimir Putinin kanssa”.
Vielä viime viikolla Venäjän hallitus kertoi, että tilaisuus pidetään 15.-18.6 välisenä aikana. Tilaisuudessa yleisö voi lähettää kysymyksiä, joista Putinin vastattavaksi valitaan noin 70. Televisio-ohjelma kestää useita tunteja.
Putinin 21-vuotisen valtakauden aikana tilaisuus on peruttu vain kahdesta, 2004 ja 2012. Syytä yllättävälle peruutukselle ei ole kerrottu.


 
Joo, mutta tuon suuntaista tekstiä on tullut monilta Venäjällä jo pitkän aikaa. Ehkä lännessä näitä puheita ei vaan ole otettu tosissaan.
Eli nyt on Kolmas Maailmansota alkanut? Ukraina vasta alkupala?

Mutta kyllä minä odottaisin ryssiltä huomattavasti parempaa menestystä Ukrainassa mikäli seuraavaksi meinaavat haastaa Naton sotavoimia jossa USA mukaanluettuna. Muuten niiden sotaretki loppuu lyhyeen.
 
Viimeksi muokattu:
Lisää videota suomalaisvapaaehtoisista. Pari päivää vanha, itselleni kuitenkin tuli vastaan vasta nyt.

– Kun joku kysyy, mitkä fiilikset, olen aina sanonut, että en ole koskaan ollut niin onnellinen kuin olen täällä, Huhtala sanoo.
Jotenkin surullista että ihminen tuntee onnellisuutta vasta kun pääsee sotimaan. Mahtaa olla aika onnettomat kotiolot Suomessa.
 

Se maksaa tämän verran, kun haluaa itsensä uudeksi Pietari suureksi...

Plus miljardi per sotapäivä sotakustannuuksiin.

Rahoitusalan järjestö: Venäjän talous kutistuu 15 prosenttia​

Maailmanlaajuinen rahoitusalan yhteisjärjestö Institute of International Finance IIF arvioi, että Venäjän talous kutistuu tänä vuonna 15 prosenttia ja ensi vuonna edelleen kolme prosenttia.

Venäjän valtio on välttynyt toistaiseksi pahimmalta pudotukselta, koska ruplaa on tuettu voimakkaasti ja ulkomaanvaluutan vientiä rajoitetaan. Hs

IIF ennustaa, että kansainväliset pakotteet, jotka alkavat vähitellen purra kannustavat ulkomaalaisia yrityksiä poistumaan Venäjältä ja pyyhkäisevät pois Venäjältä yli kymmenen vuoden talouskasvun saavutukset.
 

Paskiaiset yrittää painostaa Ukrainaa/ omaa hullua nazi kansanosaa villitä tätäkin kautta.​

NYT: Venäjän Googlena tunnettu Yandex häivyttää maiden rajoja karttapalvelussaan​

Venäjän Googlena tunnettu Yandex sanoo häivyttävänsä maiden välisiä rajoja sen karttapalveluissa, uutisoi New York Times -lehti. Torstai-illasta alkaen esimerkiksi Ukrainan ja Venäjän rajat merkittiin samanlaisella viivalla kuin Ukrainan eri alueiden rajat.

Lehden mukaan netissä on spekuloitu siitä, tehtiinkö muutos siksi, että Yandex haluaa välttää painostusta rajojen uudelleenpiirtämiseksi, kun Venäjä miehittää lisää Ukrainan alueita.

Yandexin mukaan muutos tehtiin siksi, että se haluaa karttojen suuntautuvan paikalliseen käyttöön. Karttapalvelut ovat yksi Yandexin suosituimmista palveluista.

(STT)
 
On kyllä terveen oloinen. Onko saatu mahdollinen sairaus lääkittyä kuriin?
"Rento" puolimakaava asento, kamerakulmat niin että ei voi päätellä onko "toimittajat" ja Putin kuvattu yhtä aikaa samassa tilassa, yhtä aikaa tai yhdellä otolla. Tila itsessään studio jossa taustalla green screen jossa on ainakin lyöty kunnon spottivalot päälle kun paistaa Puten kaljusta.

Kukin tehköön omia veikkauksiaan.
 
Eli nyt on Kolmas Maailmansota alkanut? Ukraina vasta alkupala?

Mutta kyllä minä odottaisin ryssiltä huomattavasti parempaa menestystä Ukrainassa mikäli seuraavaksi meinaavat haastaa Naton sotavoimia jossa USA mukaanluettuna. Muuten niiden sotaretki loppuu lyhyeen.
En sano että kolmas maailmansota on alkanut, MUTTA jos Ukraina napataan Venäjän osaksi, samalla suunnalla on Ukrainaa paljon heikompia maita joille voisi käydä samalla tavalla.
Eilen luin että Nato päättäisi Ukraina-suunnitelmistaan kesäkuun lopun Madridin kokouksessaan.
 
Jotenkin surullista että ihminen tuntee onnellisuutta vasta kun pääsee sotimaan. Mahtaa olla aika onnettomat kotiolot Suomessa.
Ei se tarkoita välttämättä onnettomia kotioloja vaan sitä ikiaikaista sisäistä nuoren miehen levottomuutta, tarkoituksettomuutta ja oman paikkansa löytämistä. Ei ole ensimmäinen kerta kun ihminen löytää paikkansa sodan keskeltä..
 
Eli nyt on Kolmas Maailmansota alkanut? Ukraina vasta alkupala?

Mutta kyllä minä odottaisin ryssiltä huomattavasti parempaa menestystä Ukrainassa mikäli seuraavaksi meinaavat haastaa Naton sotavoimia jossa USA mukaanluettuna. Muuten niiden sotaretki loppuu lyhyeen.
Jos pakotteet ja suora aseapu katsotaan sotimisen keinoiksi (ja Venäjähän on näin uhonnut), ollaan jo 3. maailmansodassa. Panssarilautat jäi tosin näkemättä, kun ne jäi kiinni mutaan :)
 
Jotenkin surullista että ihminen tuntee onnellisuutta vasta kun pääsee sotimaan. Mahtaa olla aika onnettomat kotiolot Suomessa.
No kohtaloita on monenlaisia eikä se välttämättä tarkoita, että henkilössä olisi jotakin poikkeavaa. On nyt yhteisössä jossa kokee olevansa tarpeellinen ja hyödyksi, saa välitöntä mielihyvää myös jännityksen tuomasta adrealiinipurskeesta ja ehkä vaikuttimena on myös irtautuminen jostakin Suomessa joka ei miestä aktivoinut.
 
Näin se menee. Paitsi jos on niin hölmö että ottaa joka sopimuksen tosissaan ja tulkitsee vielä itselleen vahingoksi.
Kyllä näistä veijareista tulee mieleen Oxienstiernan kuuluisat sanat. Vaikka kunnia on jo mennyt ja järkeä ei ole, tämä sota vaan jatkuu ja heijastuu vielä pitkälle tulevaisuuteen.
 
Javelin laukaus ja melko nopeasti tulee tulta takaisin päin. Kuten twiitissä sanotaan, video on hieman vanhempi. Näkeehän tuon maastosta: pelto vielä mullalla ja nurmikko enemmän harmaa/kellertävä kuin vihreä, vaikka vihreitä hapsuja näkyykin siellä täällä. Kertoo hyvin miksi nämä on "fire and forget": suojaan heti laukaisun jälkeen. Vanjan vastaus kuulostaa kivääritulelta, etäisyyttä varmasti reilusti vaan eihän sitä koskaan tiedä, joku voi saada onnekkaan osuman.

Tämä on ensimmäinen video joka minulle tulee mieleen, jossa vihollinen vastaa tulella laukaisuun. Toisaalta monessa videossa soi musiikki taustalla, joten ei voi olla varma.

 
Illan viimeinen huhu: eilinen/toissapäiväinen isku Kadiivkaan (Stahanov) aiheutti hirmuisen tappion Wagnerille. Huomenna kuullaan lisää, jos kuullaan.

Yöllä tullut tällainen viesti, tosin pitää aina suhtautua varauksella, koska vaikea olla varma miten tappiomäärä tiedetään. Oletan että myöhemmin kuultaneen lisää, Wagnerin kurkunleikkaajien tappiot toki aina lämmittävät sydäntä:


Sama tyyppi kirjoittaa Zoloten tilanteesta. Zolote on Popasnasta kohti pohjoista työntyneen Venäjän kärjen itäpuolella, Severodonetskin kaupungista etelään. Tämä paikka on pitänyt pintansa yllättävän kauan, kun huomioidaan miten massiivisen määrän joukkoja ja kalustoa Venäjä on keskittänyt tälle alueelle. Ei ihme että komentaja sai kenkää kuukauden jälkeen, oli vieläpä Syyriassa komentanut jolla piti muka olla oikeaa osaamista. Selvästi siirtomaasota Syyriassa ei tuottanut juurikaan todellista hyödyllistä sotakokemusta, tosin tämä on kuultu jo aikaisemmin sen entisen Wagner-miehen suusta. Siviilien pommitus taivaalta rautapommeilla ja oman tukikohdan vartiointi ei nyt riitä, ainoat ketkä Syyriassa saivat jonkinlaista taistelukokemusta oli Wagner- ja tietyt erikoisjoukot jotka kävivät tukikohdan ulkopuolella taistelemassa. Nämäkin kohtasivat pääasiassa epämääräisiä siviileistä muodostettuna ryhmiä, joiden osaamisessa ja varusteissa ei ollut hurraamista. Ei ihme että näillä opeilla ovat helisemässä oikeassa sodassa.

Oletan myös että huollon järjestäminen Zoloteen on ollut vaikeaa sijainnin takia. Toisaalta vanja on jauhanut paikallaan kuukauden verran, pieniä taktisia muutoksia tilanteeseen siellä täällä. Aika näyttää joutuvatko ukrainalaiset vetäytymään Zolotesta vai saavatko tilanteen hallintaan. Ei ihan merkityksetön paikka koska on piikkinä lihassa Severodonetskiin vievän valtatien katkaisua yrittävän kärjen osalta.

 
No kohtaloita on monenlaisia eikä se välttämättä tarkoita, että henkilössä olisi jotakin poikkeavaa. On nyt yhteisössä jossa kokee olevansa tarpeellinen ja hyödyksi, saa välitöntä mielihyvää myös jännityksen tuomasta adrealiinipurskeesta ja ehkä vaikuttimena on myös irtautuminen jostakin Suomessa joka ei miestä aktivoinut.
Minä kyllä ymmärrän tätä nuorta miestä hyvin. Persoonallisuuskysymys, mutta nykypäivänä ihminen voi helposti kokea olevansa hyödytön tai yhdentekevä. Varsinkin jos mielekästä työtä ei tahdo löytyä, mutta on se tyhjyyden ja päämäärättömyyden tunne vaanimassa aina, jos työ tai mikään muukaan elämässä ei inspiroi.

Tuolla on mahdollisuus toimia suoraan ja konkreettisesti sellaisten isojen asioiden hyväksi, jotka kokee voimakkaasti oikeudenmukaisiksi ja tärkeiksi. Sellaisiakin tarinoita on paljon, joissa sodassa itsensä ja tarkoituksensa löytänyt nuori mies on sodan päätyttyä siviilissä täysin hukassa, kun hänen panostaan ei yhtäkkiä enää tarvitakaan mihinkään jonka hän itse kokisi tärkeäksi.
 
Back
Top