Ukrainan konflikti/sota

Tämmöinen huhu muutamalla kanavalla. Jotain siviileihin kohdistuvaa murhaa ja pahuutta tiedossa epäilemättä.

Tässä on tämä Girgin-Strelkovin kommentti. (Opin muuten juuri että kännykän google translatella voi livenä suomentaa tekstiä kun vaan osoittaa kameralla tekstiin. Melkoista avaruusaikaa kaltaiselleni impivaaralaiselle peräkammarinpojalle).

Siinä on ensin jonkun ryssäkanavan lausunto, jonka mukaan laivasto lähtenyt täydessä varustuksessa liikkeelle (ja viittaa kostoon Ukrainan iskuista, mikä tietty kanavan omaa kommenttia).

Girginin oma kommentti: typerää lähteä kostoretkelle, Ukraina nimenomaan halunnut provosoida ja odottaa valmiina.
Jos lähdön syy on Käärmesaaren suojaaminen niin vähän järkeä, mutta silloinkin Ukraina odottaa.

 
Jos Venäjä ihan oikeasti kerää Mustanmeren laivastonsa samaan nippuun ja ajaa Odessan tuntumaan niin voi hyvinkin olla että ukrainalaiset toivottavat toisilleen hyvää joulua joka tuli tänä vuonna jo keskellä kesää :ROFLMAO:

oekraine_cartoon_ijsschots.png
 
Hyvä pikakatsaus ryssän perseilyistä pitkin Eurooppaa ja lähialueita, jonka vuoksi ryssää kohtaa on vihaa lähes joka maassa.


Thomas C. Theiner



What Emmanuel Macron & Olaf Scholz don't understand: for many European nations the war against russia is...
Not one of these nations will tell Ukraine to stop, and all of them will help to kill as many russian troops as possible.
This is a list of these nations:
1/n

🇳🇱 - russia murdered 193 Dutch citizens by shooting their plane out of the sky. Then let the corpses rot in the fields, pillaged the deads belongings. russia still lies about MH17, mocks the dead, and tries to sabotage the trial in the Netherlands to hold putin accountable.

2/n Image

🇬🇧 - russia used a nuclear poison to murder a British citizen in 2006, then used a chemical weapon to poison five British citizens in 2018, one of whom died.
russia tried to sabotage the international investigation of the latter case and mocks the victims to this day.
3/n Image

🇫🇮 - after 100 years or occupation & subjugation, followed by a liberation war, russia attack Finland again in 1939. russia bombed Helsinki, massacred civilians, & then annexed parts of Finland.
Afterwards russia forced Finland into decades of subservient "neutrality".
4/n Image

🇪🇪🇱🇻🇱🇹 - after centuries of the czars trying to exterminate their language and culture the Baltic nations freed themselves from russian occupation after World War I.
russia attacked and occupied them again after the Hitler-Stalin pact. The russians then murdered 10,000s and
5/n

deported 100,000s to Siberia. Then russia settled russians into the deported families' homes. When Estonia, Latvia, and Lithuania moved to regain independence in 1991 moscow sent tanks to literally crush people.
In the last decade russia used cyberattacks, economic warfare,
6/n Image

and energy blockades every time the Baltics try to dismantle remnants of the russian occupation and subjugation.

🇨🇿 - After World War II russia annexed the easternmost part of Czechoslovakia. Then in 1968 russian tanks invaded and crushed the Prague Spring.
7/n Image

Then in 2014 russian GRU intelligence agents blew up the ammunition depot in Vrbětice and killed two Czech citizens (photo).
🇷🇴 - after finally liberating Bessarabia from russian occupation after World War I, russia again invaded and annexed Bessarabia in 1940. And as always
8/n

when russia invades a place ethnic cleansing (photo), mass executions, and deportations to Siberia followed. The russians then renamed Bessarabia as Moldova and forced the people to write their language Romanian, in the alien Cyrillic alphabet.
9/n Image

When Moldova tried to gain independence russia started a civil war, invaded, and to this day occupies the Eastern part of Moldova. And russia also continuously wages economic warfare against Moldova.
🇦🇱 - Albania has not forgotten the russian support for Serbia during the
10/n

Kosovo war, and the russian campaign since then to block the recognition of Kosovo.
🇭🇷 - Croatia has not forgotten russia's support for Serbia, when Serbia attacked Croatia in 1991, killed 1,000s, displaced 300,000 Croats and bombed Croatian cities into rubble.
11/n Image

Likewise Croatians have not forgotten the russians supporting Serbia during the Bosnian war 1992-95, which killed 100,000+, displaced more than 2.2 million, and during which the Serbian raped like 50,000 women.
Now russia tries to restart the Bosnian war.
12/n Image

putin even tried to get the Bosnian Serb leader Dodik to restart the war last week, when they met in St. Petersburg.
🇧🇬 - Bulgaria was always russia friendly, until the russians used a chemical weapon to try and poison a Bulgarian citizen in 2015, who was exporting weapons
13/n Image

to Ukraine and to Syrian rebels.
🇬🇷 - in the first days of russia's invasion of Ukraine russian forces killed at least 10 Greek citizens, and attacked Greek ships. Instead of condolences russia mocked Greece and infuriated the Greek government.
14/n

🇲🇪 - in 2016 Montenegro's intelligence services caught russian intelligence agents trying to organize a coup to eliminate the government of Đukanović, which wanted Montenegro to join NATO. russia has refused to extradite the russian agents and Đukanović is now president.
15/n

🇮🇹 - Italy spent vast sums of money and work to stabilize Libya after the 2011 overthrow of Gaddafi, only for russia to come in and try to install warlord Haftar as new ruler of Libya. Italian/Turkish intervention helped the Libyans drive back putin's Wagner mercenaries,
16/n

but at great expense to Italy; and that war is not yet over.
🇪🇸 - in 2017 russia promised Catalan separatists money, support, recognition, even 30,000 troops if they would declare independence from Spain. Naturally the russians had no intention to truly send troops,

17/n


all they wanted was to start a civil war in Spain. Like Italy Spain has not forgotten and is hell-bent of revenge.
🇵🇱 - after centuries of occupation, subjugation, deportations, and three brutally crushed uprisings against russian occupation Poland finally regained its
18/n

freedom after World War 1. Only for russia to crush it again in 1939 in alliance with Hitler. Mass murders, deportations and ethnic cleansing followed, as always when russia enters another country.
During World War II the russians allowed the nazis to crush the Polish
19/n Image

resistance and flatten Warsaw; after World War II executions and mass deportations to Siberia resumed. Then in 1981 russia threatened to invade Poland unless the Polish communist government crushed the Solidarność democracy movement.

20/n

All of these countries have no illusion about russia. All of these countries want to see russia's military destroyed, and its economy wrecked, because all of these countries know that russia was and is a mortal enemy of peace, freedom, and democracy in Europe.
21/n


All of these countries also know that if russia's ability to wage war is not destroyed in Ukraine, then Bucha, Irpin, Mariupol, will be repeated in Riga, Vilnius, Helsinki, Chisinau, Prague, Tallinn, Bucharest, and Sofia; or even Barcelona and Tripoli.
22/n

russia made enemies all around, showed its true face in Bucha and Irpin, massacres for which putin gave awards to the perpetrators, and russia does not hide its intention to attack, occupy, annex, and "cleanse of anti-russians" most of the countries in this list.
23/n

russia is a fascist state. And fascists must be fought.

And unlike honor-less countries like Germany, Hungary, and Georgia, which have forgotten the crimes the russians committed against their people (1953, 1956, 2008) the countries in the above list know that helping kill
24/n

russian troops is self defense and that there can be no compromise with fascists. Roosevelt & Churchill did not compromise with the fascists about how much of Europe or Asia they can keep.
All of Ukraine and Moldova, and occupied Belarus must be liberated! This is our task.
25/x

As there is a 25 tweet limit to threads I didn't include the dozens of genocides russia committed: like the Circassian genocide, the Chechen massacres, the Syrian genocide; also not included the various ongoing massacres/genocide campaigns by russia and its allies in Africa.
26/1


I also didn't include the russian occupation of parts of Georgia and Azerbaijan, the russian suppression of freedom in Belarus and Kazakhstan; russia having given the impetus for the Armenian genocide, russia trying to coup away democracy in the US, etc. etc. etc.
26/2

Oh, also russia's support for nazi parties in the West, and russian support for terror organizations worldwide, and russian weapon supplies to the Taliban, and russia murdering people in the middle of Berlin in view of Merkel's office, and so many more crimes.
26/3
 
Viimeksi muokattu:

CIA:n ex-johtaja: Ukraina tulee voittamaan sodan​

CIA:n entinen johtaja David Petraeus sanoo CNN:lle, että Ukraina pystyy vapauttamaan muita alueita Venäjän keskittyessä Donbassiin.

Yhdysvaltain tiedustelupalvelun CIA:n ex-johtaja ja maavoimien entinen kenraali David Petraeus arvioi CNN:n haastattelussa, että Ukrainalla on hyvät edellytykset viime kädessä selviytyä sodasta voittajana.

Venäjä on viime viikkojen aikana keskittänyt hyökkäyksensä Donbassin alueelle, etenkin Sjevjerodonetskiin, jossa on käyty merkittäviä taisteluja. Petraeus sanoo, että Venäjän huomion keskittäminen Itä-Ukrainaan avaa Ukrainalle mahdollisuuksia vapauttaa alueita lounaisilla ja eteläisillä alueilla.
– Kysymys kuuluu, pystyvätkö he (venäläisjoukot) ylläpitämään tätä, ovatko he laittaneet liian paljon likoon yhdelle alueelle, jolloin he eivät pysty tekemään paljoakaan muualla. Se antaisi Ukrainalle – joka vastaanottaa valtavia määriä aseita ja ammuksia ja muuta materiaalia – mahdollisuuden koota yksikköjä, jotka voivat tehdä vastaiskuja lounaassa ja edetä etelään Harkovasta käsin.
– Tulevien viikkojen aikana tulemme näkemään, kumpi puoli pystyy kokoamaan joukkojaan nopeammin.
Petraues korostaa, että Ukraina saa länsimailta suuria määriä ase- ja ammustukea. Hän sanoo, että Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden pitäisi kuitenkin toimittaa enemmän raketinheitinjärjestelmiä ja ohjuksin varusteltuja Predator-lennokkeja.
Petraeus sanoo, että tässä vaiheessa hän laittaisi rahansa likoon Ukrainan voiton puolesta.
– Venäläiset seivästävät itsensä Sjevjerodonetskissa, he kuluttavat valtavia määriä miesvoimaa ja tarvikkeita. Uskon, että kun tämä on ohi, venäläiset joutuvat perääntymään, ja se on käänne ukrainalaisten eduksi.
 

Tämä venäläinen, joka vastustaa Putinin hallintoa ei ole vellihousu!​

Venäläisen toimittajan Nobel-mitali myytiin 103,5 miljoonalla dollarilla​

Nobelin rauhanpalkinto, jota venäläinen toimittaja Dmitri Muratov huutokauppasi kerätäkseen rahaa ukrainalaisten lapsipakolaisten hyväksi, myytiin maanantai-iltana 103,5 miljoonalla dollarilla. Se rikkoi Nobelin vanhan ennätyksen.

Aikaisempi ennätys on vuodelta 2014. Silloin James Watson myi mitalinsa 4,76 miljoonalla dollarilla. Hän sai Nobelin palkinnon vuonna 1962 DNA:n rakenteen löytämisestä.

Muratoville palkinto myönnettiin lokakuussa 2021. Hän auttoi perustamaan riippumattoman venäläisen Novaja Gazeta -sanomalehden ja oli sen päätoimittaja, kunnes julkaisu suljettiin maaliskuussa Kremlin sananvapauden tukahduttamistoimien vuoksi.

Palkinnon huutokauppaaminen oli Muratovin idea. Hän oli jo aikaisemmin ilmoittanut lahjoittavansa 500 000 dollarin rahapalkinnon hyväntekeväisyyteen. Hän sanoi, että lahjoituksen tarkoituksena on "antaa pakolaislapsille mahdollisuus tulevaisuuteen"
 
"The ships of the Black Sea Fleet did not go to Odessa, but lined up along the western coast of Crimea and are most likely preparing a mass launch of missiles."
Olisi järkevämpää. Mutta siinäkin tärväytyisi onneksi vähiin käyvää...
No järkevää ja järkevää. Kertoo aikapaljon ryssän tilanteesa jos pitää järjestää tuollainen ohjusten massalaukaisu. Järkevää olisi laukoa ne aina kunnon vaikuttaviin kohteisiin, mutta eihän niillä osu kuin joskus. Kaipa tuo on ainoa jäljelläoleva vaihtoehto eli ammutaan massoissa ja toivotaan että joku osuukin.

Terroripommitukseksi tuo todennäköisesti osoittautuu. Sotilaallinen vaikutus lienee pyöreä nolla.
 
Margareetan jutut kuvaavat lähinnä, miten epätoivoinen on hallitus. Siellä toivotaan pelastusta nälänhädän kautta. Kakkosvaihe taitaa olla rouvalle vielä hieman hämärän peitossa. Ei ole ollenkaan itsestään selvää, että levottomuuksien levitessä Venäjälle sodan pitkittyessä nälänhätä pysyy poissa. Pikemminkin logistiikan ollessa enemmän tai vähemmän rikki safkan roudaaminen köyhiltä alueilta isoihin kaupunkeihin ei ole ollenkaan selviö. Sekaannuksen aikana ruokaomavaraiset alueet tuskin luopuvat safkastaan itse kärsien rakkaudesta Margareettaan ja Moskovan hallintoon.
 
Departures to immortality. Unique history of helicopter raids "Azov" and GUR MO in the besieged Mariupol

00:00 Fights for Kyiv
01:00 When it became clear that Mariupol will be surrounded?
02:50 Circular defense
03:45 Raid planning
05:40 Search for volunteers for a special operation
12:28 "The idea is slim, but I'm taking it"
17:04 Departure of 33 volunteers in the first raid
21:28 How were the pilots able to fly through enemy territory?
24:07 Evacuation of the wounded
29:20 Beating a propeller. All died, except 1 fighter of GUR and 1 "Azov"
32:53 Return from Azovstal
ENG SUB
Tony Suslovich, Zhukov Sergiy, Julia Palatna, Sergey Gorbanyev
Unique shots and testimonies of direct participants.
The special operation at a depth of 100 kilometers along enemy lines was carried out by the GUR MO and the regiment of the NMU "AZOV"
Within 7 missions, 16 Mi-8 planes flew, loaded with the necessary equipment, provisions, water, medicine and ammunition. Dozens of recruits were also sent to the city.
Become a sponsor of this channel
Edit: Englannin kielinen tekstitys löytyy.
 
Viimeksi muokattu:
No järkevää ja järkevää. Kertoo aikapaljon ryssän tilanteesa jos pitää järjestää tuollainen ohjusten massalaukaisu. Järkevää olisi laukoa ne aina kunnon vaikuttaviin kohteisiin, mutta eihän niillä osu kuin joskus. Kaipa tuo on ainoa jäljelläoleva vaihtoehto eli ammutaan massoissa ja toivotaan että joku osuukin.

Terroripommitukseksi tuo todennäköisesti osoittautuu. Sotilaallinen vaikutus lienee pyöreä nolla.
Eikö tuo ole samaa ideologiaa kuin RT:n päätoimittaja esittäessään toivovansa nälänhätää, että länsi ystävystyisi Venäjän kanssa 😳


Näistä älynväläyksistä kyllä pitäisi vetää kohta johtopäätöksiä, ja kysyä ulkovenäläisiltä passin haltijoilta:
- haluavatko pitää kiinne tuosta terrorivaltion passista vai postittaa sen Kremliin ?
Toki jos haluavat, niin asumisalue on nyt väärä👎
 
Back
Top