Ukrainan konflikti/sota

Ukrainan selvä ensisijainen tavoite etelässä näyttäis olevan Hersonin vapauttaminen.

Joutuvat itse sitten miettimään myöhemmin jatkoa ja Dneprin ylittämisen mahdollisuuksia, kun sillat on tuhottu ja ponttonisilta epävarma?

Nova Kakhovkan kohdalla joen yli menee patosilta. Sen tuhoaminen ei ole kummallakaan intresseissä. Joen yläjuoksun ydinvoimalat ottavat jäähdytysveden Dniepristä, pato osaltaan säätelee sitä. Padon tuhoaminen arvatenkin aiheuttaisi suuren tulvan alajuoksulla. Krimille menevän kanavan kautta kuljetetaan suuri määrä juomavettä ja varsinkin kasteluvettä. Padon tuhoaminen vaikuttaisi kanavan toimintaan.

Ukraina iski eri siltoja vastaan viikonlopun aikana. Vaikuttaa siltä että silloin iskut tehtiin tarkoilla 155mm tykistön kranaateilla. Moni spekuloi sitä varoitukseksi: viimeinen tilaisuus vetää joukot pois Dnieprin ja Inhuletsin yli ennen kuin sillat tuhotaan. Ehkä tämä viime yön isku on jatkoa sille, vaurioitetaan siltoja taas lisää muttei tuhota kokonaan? Paine tässä motissa kasvaa ja ehkä joutuvat vetäytymään (tosin eivät saa välttämättä raskasta kalustoa siltojen yli).

Ukrainan intressi ei välttämättä ole siltojen täydellinen tuhoaminen, se vaikeuttaisi hyökkäyksen jatkamista Dnieprin yli sitten kun se aika tulee. Ehkä sillan kannet voi iskeä jokeen mutta jättää tukipilarit pystyyn? Sillan korjaaminen vie tietysti aikaa ja on riski sen jälkeenkin raskaalle kalustolle. Venäjällä on myös kykyjä hyökätä siltoja vastaan, vaikkei tarkkuus olekaan niin hyvä. Vaarana on tietysti että omat joukot joutuvat mottiin selkä jokea vasten, kuten nyt on käymässä Khersonin alueen venäläisjoukoille. Toisaalta Ukraina voi hyökätä Zapozirrjan kaupungin eteläpuolelta kohti Melitopolia ja Krimiä, ei ole ihan pakko mennä Dnieprin yli. Rajoittaisi optioita, muttei estäisi kokonaan hyökkäyksen jatkamista.
 
Viimeksi muokattu:
Ukrainan selvä ensisijainen tavoite etelässä näyttäis olevan Hersonin vapauttaminen.

Joutuvat itse sitten miettimään myöhemmin jatkoa ja Dneprin ylittämisen mahdollisuuksia, kun sillat on tuhottu ja ponttonisilta epävarma?
Ukrainan kannalta siltojen tuhoaminen poistaa vain yhden hyökkäyssuunnan Dneprin länsipuolelle. Ryssälle sillat on elintärkeitä, mutta myös haavoittuvia pullonkauloja. Jos minulla olisi valta päättää Ukrainan hyökkäys strategiasta, niin
1. Hersonin alue vapaaksi. Sillat katkaisemalla saadaan aikaiseksi hillitön motti.
2. Dneprin siltojen tuhoaminen ja patosillan muuttaminen ylityskelvottomaksi, jotta Dneprin länsipuoli saadaan turvattua niin että ryssän vastahyökkäys pitäisi tehdä joko mereltä, dnepr ylittäen tai ilmasta käsin. Eli ei tule tapahtumaan. Joukkoja vapautuu huomattavasti.
3. Dneprin itäpuolelle joukot kierrätetään Dnipron kautta ja painopiste suunnataan uudelleen.
 
Tässä on vastaus molempiin viesteihin, Tiernalle sekä ProFinille.

Ensiksi, jos 5. artikla ei toimisi, kaatuisi koko Nato. Nato on yhtäkuin Yhdysvallat. Yhdysvallat ei missään tapauksessa anna oman vaikutusvaltansa loppua. Yhdysvallat on maailman napa ja jos he oman vaikutusvaltansa antaa murentua, takaisin ei ole paluuta ilman suuria sotia - jos silloinkaan. Antaisiko Yhdysvallat kiinalle ja venäjälle valtansa? -Tuskin.

Toinen juttu taas, joka tuli mieleen Tiernan viestistä.
venäjä ei ole vielä vastannut Suomelle ja Ruotsille mitenkään Natoon liittymisestä. Kuvitelkaa tilanne, kun eurooppa palelee ilman venäjän kaasua, Suomessa ja Ruotsissa ei palella. Täällä asiat on hoidettu paljon paremmin ja kaasulämmityksiä ei kovinkaan paljoa ole. Tässä tilanteessa olisi todella harmillista jos nukkuvat solut aktivoituisivat ja räjäyttäisivät jakeluverkoston solmukohtia. Siinä alkaisi Suomessakin paleltamaan. Tämän on vain yksi juttu, joka tulee mieleen, siitä mitä voi olla luvassa. venäjä kostaa varmasti, se että miten se kostaa, tullaan näkemään ensi talvena. Omasta mielestä Suomessa on huokaistu liian aikaisin helpotuksesta. Talvella vasta sillä venäjän vittuilulla on todellista merkitystä ja vaikutusta, toisin kuin kesällä.
Tästä olen Kustavin kanssa samaa mieltä. Venäjän kosto ei ole ollut välitön, liittyen sotaan Ukrainassa ja Turkin toistaiseksi viivyttäessä jäsenyyden ratifiointia, mutta kosto on varmasti tulossa. Putlerin taktiikkana on antaa mm suomalaisten tuudittautua rauhan tunteeseen ja sitten Venäjä järkyttää sitä jotenkin. Ensi keväänä Eurooppa on todennäköisesti jo hyvin eripurainen ja Putlerilla saattaa olla jo edustus jonkin maan hallituksissa/parlamenteissa ja siinä vaiheessa kuitataan kaikki mahdollinen. Meilläkään ei todella kannata tuudittautua ajatukseen, että Putler on jotenkin hyvää hyvyyttään jättänyt meidät rauhaan, vaan kaikkeen pitää edelleen varautua!
 
Kommunikaatio näyttäisi pelaavan jälleen kerran. /s

Vaikka vain yhden puolen uutisointia on mukava seurata, niin kannattaa olla objektiivinen ajattelumaailmassaan. Simonilta hyvää rapsakkaa paikan päältä.

Versio dronesta joka pystyy omin päin järjestämään ravet venäläisten asemissa.
pop rave GIF
 
Viimeksi muokattu:
Tästä olen Kustavin kanssa samaa mieltä. Venäjän kosto ei ole ollut välitön, liittyen sotaan Ukrainassa ja Turkin toistaiseksi viivyttäessä jäsenyyden ratifiointia, mutta kosto on varmasti tulossa. Putlerin taktiikkana on antaa mm suomalaisten tuudittautua rauhan tunteeseen ja sitten Venäjä järkyttää sitä jotenkin. Ensi keväänä Eurooppa on todennäköisesti jo hyvin eripurainen ja Putlerilla saattaa olla jo edustus jonkin maan hallituksissa/parlamenteissa ja siinä vaiheessa kuitataan kaikki mahdollinen. Meilläkään ei todella kannata tuudittautua ajatukseen, että Putler on jotenkin hyvää hyvyyttään jättänyt meidät rauhaan, vaan kaikkeen pitää edelleen varautua!

Putinin Venäjää on nyt aivan turha kohdella silkkihansikkain, sama koskee Erdoganin Turkkia. Kaikki toimet pitää olla selkeästi perusteltuja poikotteja. Turkilla on viellä mahdollisuus kääntää tulevaisuutensa, Putinilla ei, mutta Venäjän kansalla on. Heidän vain pitää poistaa tuo vallassa oleva sotarikollinen, ja korvata hänen aiheuttamat tuhot.
Ei tule olemaa halpaa, mutta paljon halvempaa kuin Putinin toimien jatkuminen.
 
Tässä on vain se, että vaikka puttepossu syrjäytetään niin paikan ottaa samanlainen hullu. Venäjä valtiona on jo aikoja sitten valinnut linjansa. Paras vaihtoehto olisi, että valtio pirstoutuisi pienempiin osiin. Onko se mahdollinen skenaario, se jää nähtäväksi.
 
Miksi noita siltoja ei räjäytetty ENNEN kun ryssä tuli yli?

Venäjän hyökkäys Krimiltä eteni nopeasti, muistaakseni olivat Khersonin kaupungissa ja Dnieprin yli ensimmäisen päivän jälkeen.

Muistelen myös, että eteläisen alueen puolustamisesta vastannut olisi vähintään irtisanottu, ellei jopa saanut syytteen maanpetoksesta. Sama taisi koskea Khersonin kaupungin johtoa. Jotain pettureita siellä muistaakseni oli, toki näiden lisäksi täytyy olla puolustuksen valmistautumattomuutta: viimeiseen asti kuviteltiin ettei ryssä hyökkää.

Toivottavasti näihin sodan alun tapahtumiin saadaan selvyyttä "sitten joskus", sodan ollessa kesken tuskin tullaan tekemään rajumpaa pesän selvitystä. Suomalaisittain toki ihmetytti pioneeritoiminnan vähäisyys, sulutteiden (ainakin näennäinen) puuttuminen yms. Tietyillä toimilla olisi voinut hidastaa hyökkäystä selvästi. Donbassin suunnassa, missä ovat rakentaneet vahvoja puolustuslinjoja vuodesta 2015 lähtien tämä näkyi selvästi: Venäjä ei päässyt tunkeutumaan niistä läpi hyvin pitkään aikaan. Parista kohtaa saivat paikallisen läpimurron mutta nämä linnoitetut asemat kestivät monta kuukautta. Vasta Severodonetskin taistelujen aikaan pääsivät lopulta läpi Donetskin ja Luhanskin pohjoispuolisista asemista ja silloinkin ukrainalaiset vetäytyivät hallitusti.

Voi vain kuvitella, miten sota etelässä olisi sujunut jos ne muutamat ahtaat Krimiltä tulevat rännit olisi tulpattu samalla vakavuudella. Ollutta ja mennetty toki, minkäs teet.

MUOKKAUS: laitetaan viestin tueksi ISW:n kartta 24.2.2022, siitä näkee hyvin miten suuren alueen Krimiltä tullut kärki sai vallattua jo sodan ensimmäisenä päivänä. Toki nämä alueet eivät olleet kokonaan vihollisen hallussa, heidän joukkonsa oli sidottu tieverkkoon mm. rospuuton takia. Krimiltä menee suora tie Khersoniin, joten ajoivat sitä pitkin. HUOM: Krimin niemimaa sekä Donetskin ja Luhanskin alue oli Venäjän miehittämä jo ennen sodan alkua, joten kartta hieman hämää jos ei muista tätä yksityiskohtaa:

1658905903031.png

ISW:n päiväkohtaiset havainnot löytyvät kätevästi tämän linkin takaa. Ne ovat sivulla aikajärjestyksessä yhtenä pötkönä, joten hakeminen on helppoa, samoin heidän arviot tilanteen muutoksista kartan muodossa. Heidän tarkemmat päiväkohtaiset raportit löytyvät, tällä sivulla päiväkohtaisen tiivistelmän yhteydessä on linkki ko. päivän pidempään raporttiin, jos kiinnostaa lukea tarkemmin jonkun tietyn päivän tapahtumista:

https://www.understandingwar.org/backgrounder/ukraine-conflict-updates
 
Viimeksi muokattu:
Laittakaa perus faktat. Onko silta kriittinen venäläisille? Miten sillan mahdollinen tuhoutuminen muuttaa sodan kulkua?
Tuhoamalla sillan ryssän huoltoreitti pitenee huomattavasti Nova Kakhovkan patotielle. Sitäkin on pommitettu jo. Lisäksi tämän tien jatkeena länsirannalla olevaa toista siltaa on myös pommitettu.

Näitä siltoja tuhoamalla yritetään savustaa ryssä pois Khersonin ympäristöstä. Toiveissa jopa ollut, että huollon vaikeutuessa vetäytyisivät vapaaehtoisesti ison joen toiselle puolelle ja jättäisivät raskaan kaluston. Mutta todennäköisesti eivät ihan helpolla vetäydy. Pitkässä juoksussa Antonivkan sillan tuhoaminen siis vaikeuttaa ryssän huoltoa merkittävästi ja eristää joukkoja mutta ei ole vielä välttämättä kuolinisku.
 
Ukrainan kannalta siltojen tuhoaminen poistaa vain yhden hyökkäyssuunnan Dneprin länsipuolelle. Ryssälle sillat on elintärkeitä, mutta myös haavoittuvia pullonkauloja. Jos minulla olisi valta päättää Ukrainan hyökkäys strategiasta, niin
1. Hersonin alue vapaaksi. Sillat katkaisemalla saadaan aikaiseksi hillitön motti.
2. Dneprin siltojen tuhoaminen ja patosillan muuttaminen ylityskelvottomaksi, jotta Dneprin länsipuoli saadaan turvattua niin että ryssän vastahyökkäys pitäisi tehdä joko mereltä, dnepr ylittäen tai ilmasta käsin. Eli ei tule tapahtumaan. Joukkoja vapautuu huomattavasti.
3. Dneprin itäpuolelle joukot kierrätetään Dnipron kautta ja painopiste suunnataan uudelleen.
Jos siltojen tuhoamisen jälkeen Dneprin länsipuolella olevien venäläisjoukkojen huolto pitää tehdä ponttooni siltojen avulla, joita niitäkin voidaan särkeä haluttaessa niin näiden joukkojen huolto muuttuu logistiseksi painajaiseksi. Jos Venäjällä ei ole enää kykyä hyökätä näillä joukoilla vaan ne ovat pelkkä rasite huollolle niin eikö ne ole sama jättää mätänemään sinne ja keskittää Ukrainan voimat muualle. Venäjä varmaan tässä tilanteessa vetäytyisi itse jos ylpeys antaa periksi, toki jos ne joukot saa pois pelistä lopullisesti hyökkäyksellä niin siinäkin on etunsa, myös alueen siviilien kärsimysten lopettaminen painaa vaakakupissa.
 
Back
Top