Ukrainan konflikti/sota

As the Russian invasion of Ukraine continues to unfold, the military acquisition community—no less than professionals in any other military specialty—are studying it to gain new insight. There are at least four observations they might make.

First, this happened fast, so acquisitions must get faster. The Russian army massed troops on its western borders several times in recent years, but the current buildup began in late October. Russian troops crossed the border a mere four months later, in February. This suggests the proverbial “speed of relevance” is much faster than the typical pace of acquisitions. Indeed, Politico recently pointed out that “the Pentagon’s acquisition system is still not pivoting quickly enough to get the latest commercial gear to the front lines” of Ukraine.
Second observation: without troops on the ground, the U.S. forces most directly involved in this conflict are intelligence and acquisition professionals. That suggests potential changes in how they are viewed and used.
Third observation: the most helpful gear in this fight isn’t always American, because U.S.-made gear is often too hard to use. Initial reports indicate Ukrainian forces often find Western systems unfamiliar and harder to use, particularly when compared with more familiar Russian platforms. This does not mean the Pentagon should buy up a bunch of old Russian gear (and Chinese gear and Iranian gear, etc…) so we can give it to the next country that gets invaded by a hostile neighbor. Instead, perhaps the lesson is that American stuff is too hard to learn to use in the first place.
And fourth, NATO has gotten stronger, bigger, and more prominent, and so too should be acquisition professionals’ engagement with allies. Secretary General Jens Stoltenberg describes the alliance’s response to the Russian invasion as "the biggest overhaul of our collective deterrence and defense since the Cold War,” an overhaul that includes plans to increase the number of troops at “high readiness” from 40,000 to 300,000. Breaking with their longstanding posture of neutrality, Sweden and Finland are on a fast track to join the alliance.
One final observation: this invasion happened. Conflict with a near-peer adversary (i.e. China) gets a lot of attention from strategists and planners, and many acquisition strategies and schedules are developed with such scenarios in mind. There is a certain logic to that approach, and the topic of China rightly deserves to be the center of attention.

However, the DOD’s preparations for such hypothetical conflicts should not crowd out real world conflicts like the one currently unfolding in Ukraine. Creative imagination is an important attribute for military leaders and planners, as we seek to prepare for—and deter—conflicts with highly capable adversaries. But such preparations should not overshadow present-day challenges to global stability and national security. The Defense Department needs to simultaneously prepare for an uncertain future and to address the present realities. The acquisition community should make a point to be a strategic contributor to both conversations.
 
Images appeared on the social media platform Telegram on Sunday, August 7th, showing what appears to be the wreckage of an AGM-88 High-Speed Anti-Radiation Missile, or HARM — a U.S. missile used to home in on active air defense radars and disable or destroy them — that is said to have appeared on the battlefield in Ukraine. At this time, there is no official information pointing to the AGM-88 having been supplied to Ukraine, which would be an all-new advanced capability for the invaded nation. In regards to HARMs in Ukraine, here's what's possible, what we know, and what we don't.
 
Itse alottelin viime viikolla 🏹🎯
Voitha sie tollasen rakennella itteki. Suosittelen YT kanavaa Joerg Sprave kaikille händimäneille.

Ja kun YT:llä aloitettiin postaus, niin jatketaan samaa rataa.
T&P teorisoi siitä miksi Yhdysvallat ei lähetä materiaalia jolla voitaisiin aloittaa vastahyökkäys.

Vladilta hyvä pähkinänkuoressa kuvaus Puten psykeestä. Kyseessä siis hyvin tiivistetty analyysi, joten ei sisällä syvällisiä.
 
Viimeksi muokattu:
Taitaa Syksy niinkuin Amnestykin olla vahvasti itäänpäin kallellaan. Vähän niinkuin Hella joka vetää parhaiten itätuulella, kuten joskus ennen aikaan sanottiin. Että paska haisee ja balalaikka soi, taas..
Talvisotakin oli lähinnä sisällissota, johon NL vain vähän puuttui. Siellähän oli se Terijoen hallitus ja puna-armeijassa rajan taakse paenneita, Stalinin vainoista selvinneitä kommareita. Eikös?

Pitäisiköhän Syksyn pysytellä kosmologisissa sfääreissä.
 
Itelle jäänyt myös kuva että siellä hierottiin porukalla jonkinlaista sopimusta. Ensin olivat sitä mieltä että taistelevat loppuun asti ja sitten yhtä äkkiä kaikki antautu. Olisko liittynyt jotenkin siihen että haavoittuneita ei olisi annettu hakea ellei kaikki antaudu tai jotain vastaavaa? Jossain jutussa mainittiin että YK ja punainen risti olisi ollut neuvotteluissa mukana. Ehkä tähän vielä selvyys saadaan joskus.

Antautuneiden taistelijoiden kohdalla kysymys lienee siitä että kun annetaan pieni toivo pelastumisesta niin ihmisen elämänhalu voittaa. Voidaan varmasti syyttää sinisilmäisyydestä moniakin tahoja mutta näin tämä nyt vaan menee että Venäjän kohdalla sorrutaan lähes aina liikaan sinisilmäisyyteen. Juurikin siksi Venäjä antaa tyhjiä lupauksia ja kusettaa muita aina kun tulee pienikin tilaisuus. Venäjälle lupaukset kuten myös viralliset sopimukset ovat peliä jossa härskimpi ja kierompi osapuoli voittaa. Venäjä lupaa ihan mitä vaan mutta pyyhkii sopimuksilla perseensä heti kun niillä on saavutettu se mihin on pyritty.
 
Back
Top