Väärä ketju keskustella puolustuspolitiikasta ja sen muutoksista, varsinkin NATO-jäsenyyden jälkeen, mutta en malta olla laittamatta lusikkaa soppaan. Pahoittelut siis offtopicista.
Ymmärrän ne poliittiset vaikeudet, joita vihollisen alueelle hyökkäämisestä seuraa. Tälle ei ole suoraa estettä sotilastekniikan puolesta, mutta päätös on aina poliittinen. Sodassa pitää olla vahva noja strategian suuntaan eli miten sota voitetaan? Harva sota päättyy toisen maan totaaliseen valtaamiseen ja pakotettuun vallanvaihtoon, varsinkin jos osapuolien voimasuhteet ovat hyvin lähellä toisiaan. Oletus on siis että sodan päätyttyä naapuri on edelleen olemassa ja sen kanssa pitää tulla jotenkin toimeen - täten sodan aikana tehdyt temput eivät voi olla vaikuttamatta suhteisiin ja asenteisiin sodan jälkeen.
Silti tästäkin huolimatta minun mielipide on että sota pitää viedä vahvasti vihollisen alueelle JA ei voida jättää harkitsematta jopa ensi-iskua kun vihollinen ylittää sille asetetun punaisen rajan. Tällainen raja on meidän määriteltävissä ja se voisi olla esimerkiksi tietty määrä uusia joukkoja, jotka on tuotu meidän rajalle. Vertaa Venäjän tekemät valmistelut Ukrainan rajalla 2021 ja 2022 alkuvuoden aikana. Ensi-iskulla on paha maine koska se nähdään sodan aloituksena ja siten sotaan syyllisenä. Israel teki ennaltaehkäisevän iskun kuuden päivän sodan aluksi 1967 ja sen poliittinen hinta oli kuulemma raskas, vaikkeivat menettäneetkään Yhdysvaltain tukea. Israel puolestaan tuli pahasti harhautetuksi ennen 1973 sotaa, mutta tästäkin olen lukenut että kun heille viimein tuli selväksi, että sodan uhka on välitön, he harkitsivat ennaltaehkäisevää iskua. Lukemani mukaan heidän korkein poliittinen johto (ilmeisesti pääministeri Golda Meir oli ratkaisevassa asemassa, toki ei tehnyt päätöstä yksin) päätti viime hetkellä etteivät tee ennaltaehkäisevää iskua. Sen onnistumisesta ja vaikutuksista on mahdoton sanoa, Egyptillä oli hyvin vahva ilmatorjunta odottamassa. Toisaalta ehkä isku olisi antanut aikaa mobilisaatiolle ja siten maavoimat olisivat kärsineet vähemmän sodan alettua? Näitä voi jokainen spekuloida, varmaksi ei voida tietää koska historia ei kulkenut näitä raiteita.
Mielestäni Venäjä ei ole ainoa joka saa asettaa "punaisia rajoja" muiden toiminnalle. Jos he alkavat kuljettamaan rajalle joukkoja ja rakentamaan näille "väliaikaisia tukikohtia", vetämään polttoainelinjoja meidän rajalle, lisäämään lentokenttien kalustoa yms. niin tämän pitää soittaa hälytyskelloja. Me tiedämme missä ja miten he harjoittelevat, joten eivät voi vedota "normaaliin harjoitteluun" tällaisessa tilanteessa. Suomen rajalla on rajallinen määrä paikkoja minne saavat kalustonsa tuotua rautateitä pitkin. Meillä pitäisi olla tietty ennalta määritetty raja, jonka ylittäminen tulkitaan sotatoimeksi, vaikkei Venäjä olisikaan vielä hyökännyt. Tämä rajalinja pitää tietysti sanoa ääneen, jottei se tule kellekään yllätyksenä. Mikäli joukkojen siirto jatkuu, pitää varata itselle oikeus ennaltaehkäisevään iskuun kaikkia niitä kohteita vastaan jotka katsotaan tärkeiksi.
Tietysti meillä on valmiuden nosto mitä tehdään muuttuvien tilanteiden mukaan, en tarkoita nyt tätä vaan tarkoitan erityisesti poliittisia päättäjiä. Heidän vastuulla on lopulta sotaan lähteminen, sotilaat tekevät työtään niissä rajoissa mitä heillä on. Valmiuden nosto sitä mukaa kun vihollinen tuo joukkoja rajalle on loogista: pitää olla voimalle vastavoima, mutta jossain vaiheessa meidän päättävissä piireissä pitäisi olla selvä, että vihollisen aikomus on hyökätä. Mielestäni olisi tehokkainta iskeä heitä vastaan kun heidän valmiuden nosto / joukkojen tuominen on kesken. Jos odotetaan viimeiseen asti ja annetaan vihollisen suorittaa ensimmäinen isku heidän aikataulun mukaan, seuraus on paljon kuolleita siviileitä ja mahdollisesti suomalainen teollisuus tuhottuna. Voidaan myös olettaa että ensi-isku kohdistuisi energiantuotantoon ja logistiikkaan, erityisesti satamiin. Kaukaa Venäjän maaperältä risteilyohjuksilla tehty isku on hyvin vaikea torjua, varsinkin jos ammutaan ohjuksia tuollainen määrä millä ovat iskeneet Ukrainaa vastaan. En ole varma, kyetäänkö tuollaista torjumaan kustannustehokkaasti vai onko järkevintä luottaa hajauttamiseen. Jos jätetään risteilyohjukset pois laskuista, niin kaikkea muuta vastaan voidaan iskeä: vihollisen ilmavoimat ja erityisesti maavoimat on pakko tuoda meidän rajan lähellä meidän joukkojen iskuetäisyydelle. Mielestäni näitä vastaan voidaan suorittaa hyvinkin tehokas ennakkoisku, jos niin päätetään toimia.
Vaan minä en istu päättävissä pöydissä enkä tunne reaalipolitiikan rajoja. On helppo sanoa että isketään ensin ja aloitetaan sota. Mihin se johtaisi, miten kumppanit sen näkisivät? Tekisikö se sodasta lyhyemmän vai pidemmän? Onko tällaisen spekulointi turhaa näin NATO-jäsenyyden jälkeen?