Ukrainan konflikti/sota

Preussilaisen sotaopin mukaan miehistöstä piti luokkaeroista huolimatta pitää huolta. Vanjalla ei nimellisesti ole ollut luokkaeroja, mutta siitä huolimatta mosurin henki ei ole ollut, eikä ole, minkään arvoinen. Antautumisen motiivi lieneekin oman pyrstön suojaaminen, missä vaikeinta lienee oikean ajoituksen löytäminen.
Olet täysin oikeassa tuossa, tosin uskon että osalla myös venäläisistä upseereista on inhimillisiä piirteitä ja sitä myötä halua säästää joukkojaan. Seassa on toki todistettavasti täysin epähumaania munapäätä jolle oma perse ainoa pelastettava.
 
Preussilaisen sotaopin mukaan miehistöstä piti luokkaeroista huolimatta pitää huolta. Vanjalla ei nimellisesti ole ollut luokkaeroja, mutta siitä huolimatta mosurin henki ei ole ollut, eikä ole, minkään arvoinen. Antautumisen motiivi lieneekin oman pyrstön suojaaminen, missä vaikeinta lienee oikean ajoituksen löytäminen.
Mietin juuri tätä, että tässä on tullut paljon valitusta venäläislähteiltä, että upseerit eivät kunnioita omia joukkojaan yhtään, lähettävät joukkoja itsemurhahyökkäyksiin ja varastavat minkä kerkeävät. Lisäksi oli juttua aikaisemmin viime viikolla, että Khersonin alueen ylin komento evakuoi itsensä pois tuolta Dnieperin länsi/pohjoispuolelta, joten kuka siellä käytännössä olisi sitten neuvottelemassa, jotkut yksittäiset pataljoonien/rykmenttien komentajat?
 
Oma arvaus että sodan alussa hyvin varusteltuja olisi voinut olla selvästi pienempi määrä, ehkä 10% hyökkäävistä joukoista - ehkä jopa vähemmän. Tarkoitan nyt henkilökohtaisia taistelijan varusteita kuten kypärä, kuulosuojaus, suojalasit, luotiliivit joissa luotisuojalevy edessä ja takana, aseessa joko punapiste- tai kiikaritähtäin, ehkä camel back tai vastaava juomarakko selässä yms.
Semmonen ajatus vielä tästä, että varuste- ja kalustoluovutus toimii myös toiseen suuntaan. Eli vangiksi jääneiltä, haavoittuneilta ja kaatuneilta Ukrainalaisilta salettiin laitetaan paremmat kamat kiertoon valikoiduille rysyn porukoille + mitä yksittäinen sotilas ehtii kerätä talteen.

Tästä tulikin mieleen, että joku iso airsoft -plate carrierien varasto kannattaisi jättää vihollisen käsiin viikkoa ennen suurhyökkäystä. Sinne samaan varastoon 1000 valmiiksi ladattua AK-lipasta, joissa jokaisessa 1-3kpl 5x yliladatulla ruutiannoksella ja muutaman satkun ylikokoisella luodilla varustettuja skodeja. Avot... 😆
 
Venäjän presidentti on vaarassa tehdä "yleisen mutta kuolettavan virheen".

Näin arvioi yhdysvaltalainen Institute for the Study of War -ajatushautomo, joka viittaa tilannekatsauksessaan Venäjällä olevan edessä "hirvittävä dilemma" Hersonin ja Harkovan alueiden suhteen.

ISW:n mukaan Ukrainan painostus Hersonissa yhdistettynä nopeaan vastahyökkäykseen Harkovassa on ajanut Venäjän hirvittävän ajaa ja tilaa koskevan dilemman eteen.

Venäjän pitäisi nyt siirtää joukkojaan uuden puolustuslinjan muodostamiseksi Oskil-joen mukaisesti Harkovan alueen itäosaan, jotta Luhansk pysyisi Venäjän ja sen tukemien separatistien hallussa.

ISW:n mukaan Venäjällä ei kuitenkaan ole riittäviä reserviläisjoukkoja. Kaiken lisäksi venäläisjoukot Bah’mutin ja Donetskin kaupungin suunnalla ovat jatkaneet hyökkäysoperaatiotaan aivan kuin tietämättöminä ukrainalaisten Luhanskiin kohdistamasta uhkasta. Samanaikaisesti Venäjän joukot ovat kiinni taisteluissa Hersonin alueella.

– Venäjän presidentti Vladimir Putin on vaarassa tehdä yleisen mutta kuolettavan virheen odottamalla liian kauan ennen kuin määrää vahvistuksia Luhanskin puolustuslinjaan, ISW kirjoittaa.

ISW:n mukaan tämä joko vaarantaa Hersonin alueen puolustuksen tai päättää hyökkäysoperaatiot Bah’mutissa ja Donetskissa liian myöhään niin, että nämä joukot eivät ehdi ajoissa puolustamaan Luhanskia.

– Ukraina näyttäisi tarkoituksellisesti asettaneen Putinin tällaisen dilemman eteen, ISW toteaa.
 
Tuossahan on tietysti vaarana Saksan tyylinen pomppaus takaisin mallia WW1->WW2, kun maata alistetaan ja rangaistaan hyökkäyssodastaan. Mutta jos Venäjä on pilkottu pieniin osiin ja viety siltä lopullisesti mahdollisuus kehittää sotakonettaan yhtään mihinkään, niin sitten se voisikin jopa toimia. Seuraava rajakahakka Nevanlinnan turvallisuudesta voisikin sitten olla vaikka Kiinan kanssa.
Katso liite: 67169

Hah, jos Venäjää lähdetään tällä tavalla jakamaan niin mielellään näkisin Suomelle nuo alueet jotka tässä on merkitty Norjalle. Miksei myös niiden lisäksi Kuolan niemimaa ja Karjalan tasavalta ainakin Stalinin kanavalle asti, Kannas tietysti myös.

Jäämerellä on paljon kaasua ja öljyä, siitä olisi suuri apu meidän kansantaloudelle - kunhan ne rahat käytettäisiin viisaasti kuten Norja on tehnyt eikä tuhlaten, mistä löytyy lukematon määrä esimerkkejä.

En usko tällaiseen "kaappaukseen" mutta eri oblastien ja tasavaltojen sekä muiden "Venäjän osien" toiminta melkein itsenäisinä valtioina voisi olla pidemmällä aikavälillä realistinen tilanne. Näin siis varsinkin silloin jos heidän rautatieverkko ja siten logistiikka kärsii pahan romahduksen. Se pakottaisi alueet kääntymään sisäänpäin ja alkamaan toimia Moskovan keskusvallan ohi naapurien kanssa. Näissäkin on suuria eroja: toiset ovat rikkaampia kuin toiset. Se voisi johtaa riitoihin, jopa kahakoihin. Samoin erilaiset sisäiset etnisten ryhmien väliset jännitteet, kuten nähtiin Jugoslavian ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 80-luvun lopussa ja 90-luvun aikana. Ei voi sulkea pois pienten tai suurempien "sisällissotien" riskiä, tosin ne käytäisiin niissä rajoissa mitä kunkin oblastin maantiede ja armeijan varikkojen tilanne sallisi.
 
Viimeksi muokattu:
Bljatskrieg, tykästyin tuohon termiin :D:love:
Tuo on hykerryttävän kuvaava nimitys ryssän touhuille. Vanhempi poikani (11v) suunnitteli viime viikolla tekevänsä venäläisjoukkoja rienaavan sarjakuvan "Luka ja Suka" (ven. Лука и Сука). Vulgaarista ja lasten suuhun sopimattomasta kielenkäytöstä huolimatta en vihastunut :D
 
Semmonen ajatus vielä tästä, että varuste- ja kalustoluovutus toimii myös toiseen suuntaan. Eli vangiksi jääneiltä, haavoittuneilta ja kaatuneilta Ukrainalaisilta salettiin laitetaan paremmat kamat kiertoon valikoiduille rysyn porukoille + mitä yksittäinen sotilas ehtii kerätä talteen.

Tästä tulikin mieleen, että joku iso airsoft -plate carrierien varasto kannattaisi jättää vihollisen käsiin viikkoa ennen suurhyökkäystä. Sinne samaan varastoon 1000 valmiiksi ladattua AK-lipasta, joissa jokaisessa 1-3kpl 5x yliladatulla ruutiannoksella ja muutaman satkun ylikokoisella luodilla varustettuja skodeja. Avot... 😆
Oot sinä julma mies.
 
Mietin juuri tätä, että tässä on tullut paljon valitusta venäläislähteiltä, että upseerit eivät kunnioita omia joukkojaan yhtään, lähettävät joukkoja itsemurhahyökkäyksiin ja varastavat minkä kerkeävät. Lisäksi oli juttua aikaisemmin viime viikolla, että Khersonin alueen ylin komento evakuoi itsensä pois tuolta Dnieperin länsi/pohjoispuolelta, joten kuka siellä käytännössä olisi sitten neuvottelemassa, jotkut yksittäiset pataljoonien/rykmenttien komentajat?

Voi jopa olla kyseessä tätä alemmat johtajat komentoketjussa, tuossa yllä laitettu twitter-viesti jossa kirjoitetaan "some Russian units at Kherson frontline are negotiating surrendering their weapons". Sanalla "unit" voi tarkoittaa melkein mitä vain: ryhmä, joukkue, komppania tai suurempi pumppu.

Jos on käynyt niin että joukkoja on jo valmiiksi johdettu kaukaa takaa eikä komentajaa ole näkynyt aikoihin eikä saada häneen viestiyhteyttä, niin voi tulla kiusaus antautua. Samoin jos huoltoyhteydet ovat poikki ja ammustilanne huolestuttava.

Mietin että jos Ukraina saisi muutaman näyttävän onnistumisen tällaisissa neuvotteluissa, joiden myötä suurempi joukko antautuisi, niin siitä voisi seurata lumipalloefekti ja vastaavanlaisia antautumisia alkaisi tulla eri suunnista. Tuskin johtaisi kaikkien joukkojen antautumiseen mutta muutamat epätoivoisimmat, mikä voisi avata uusia väyliä hyökkäyskiiloille.
 

Pohdintaa
Ottamatta tähän huitaisuun kantaa niin ihmettelen jos Suomi ei olisi lähettänyt erilaisia miinoja ja räjähteitä, etäisyysmittareita ja muuta optiikkaa tai eri kokoisten käsiaseiden ja heitinten sekä tykistön ammuksia. Bukeista olen ymmärtänyt ettei mitään käyttökelpoista ole jäljellä. Sotilaan varusteita on lähtenyt varmasti. Luulisi, että muonituspakkauksia myöskin. Veikkaan, että jokunen tykkikin on päällemaalattu ja laitettu matkaan.
 
Back
Top