Ukrainan konflikti/sota

Ei menneet viime kutsunnatkaan ihan putkeen.



– Todisteet kansan voimakkaasta vastustuksesta ovat jo selvät. Venäläistutkija Pavel Luzin kirjoitti 15. elokuuta julkaistussa esseessään, että 134 500 miehestä, joiden odotettiin astuvan palvelukseen viimeisimmällä kutsuntakierroksella, vain 89 000 on viranomaisten mukaan armeijan riveissä.

Venäjän asevoimien yli miljoonan sotilaan määrävahvuus ylittää Luzinin mukaan tuskin edes 630 000 miehen tasoa vuoden 2022 loppuun mennessä, eikä palkka- tai vapaaehtoisjoukkojen perustaminen ainakaan helpota hankalaa tilannetta.

– Asevelvollisten ja mobilisoitujen siviiliasiantuntijoiden lähettäminen Ukrainaan on kielletty Venäjän laissa. Koska sotatoimialueelle voidaan virallisesti lähettää vain sopimussotilaita, vuoksi puolustusministeriö on joutunut turvautumaan uhkailuun ja painostukseen pakottaakseen varusmiehet allekirjoittamaan sopimuksia.

– Muodollinen keino varmistaa varusmiesten ”laillinen” siirtäminen sotatoimialueelle voisi olla näennäinen kansanäänestys miehitettyjen alueiden liittämisestä Venäjään. Tällaiset äänestykset ovat kansainvälisen oikeuden mukaan laittomia, mutta Kreml voisi niiden avulla julistaa vallatut alueet ”Venäjän alueeksi”, minkä jälkeen sinne voitaisiin määrätä sekä varusmiehiä että siviiliasiantuntijoita.
 
No tämä on juuri näin. EU on Putinin huora. Tällä palstalla on käsittämätön lauma latva-b osastoa, joiden mukaan EU- ja mokukriittiset ovat jonkinlaisia ryssiä.

Todellisuudessa EU on Putinin huora. Hyvä esimerkki tästä on, kuinka EU ajoi Ranskan kansallismielisen puolueen, Kansallisen liittouman, lainaamaan rahaa ryssiltä, kun muualta sitä ei saatu. Kremlissä on vedetty ripaskaista naurua ja heitetty ylävitosia. EU on viemässä eurooppalaiset valtiot tuhoon ja maksukyvyttömyyteen, se vainoaa länsimaista sananvapautta ja haluaa vaihtaa Euroopan väestön, kuin ryssä Ukrainan. EU vainoaa Stalinin ja Putin menetelmin eurooppalaisia kansalllismielisiä yksilöitä ja organisaatiota.

Eräät merkittävimmät Ukrainan tukija ovat olleet Yhdysvallat, Britannia ja Puola. Kaksi ensimmäistä eivät kuulu EU:hun ja jälkimmäinen on jatkuvasti EU:n tulen alla, kun heitti vanhat kommunistit ulos oikeusjärjestelmästästään.

Samaan aikaan EU:n suurimmat kusipäät, Saksa ja Ranska ovat kaikin mahdollisin tavoin pyrkineet perustelemaan, minkä vuoksi Ukrainaan ei voi viedä aseita.

Ryssä on hyötynyt suunnattomasti EU:sta sekä niistä tälläkin palstalla vaikuttavista tolloista, jotka fanittavat EU:ta, jonka tavoite on tuhota eurooppalainen sivistys ja kansallisvaltiot. EU ei ole minkäänlainen eurooppaleinen puolustusliitto, vaan ryssäläinen organisaatio.

Vain Nato ja sen voimakkaat ja halukkaat jäsenet ovat riittävä vastavoima ryssää vastaan.
Putinin trolli joka piiloutuu ryssä sanan viljelyn taakse?
 
Tämä on kysymys joka askarruttaa itseänikin. Muut Tier 1 eli Donbassin OG kapinalliset on siistitty pois päiväjärjestyksestä aikaa sitten Moskovan toimesta. Mutta ei Girkiniä. Miestä joka päivä toisensa jälkeen haukkuu Venäjän armeijan esitykset ja Kremlin pelleilyt maanrakoon. Mies joka oli omien sanojensa mukaan koko sopan takana, tappoi lauman länkkäreitä, on umpinatsi, tunnettu kiihkoilija ja tiedusteluammattilainen jonka vastuulla oli sota Donbassissa sen alkuaikoina.

A. Ei kannata tappaa viimeistä alkuperäisistä kapinallisnatseista jos tarvitaan syntipukki sotaan homman mentyä pieleen?

B. Girkinillä on oma "Perimeter" Kremliä vastaan, verkostoituneena tiedustelijana. Jos hän katoaa, jotain ilmaantuu?

C. Joku ihan muu selitys


Edit. Tää tyyppi on yksi niistä asioista joiden ympärille en saa koottua vastausta. Mysteeri ihmiseksi.. muut hänen kaltaiset on tapettu eli siivottu. Vaikka osa liikaa tienneistä tai muuten Moskovalle haitallisiksi muuttuneista kapinallisjohtajista yritti piiloutua tajutessaan muutoksen ilmassa. Girkin ei edes yritä pysyä pois tutkasta, ja toimii kuten toimii, hengittäen yhä. Jotain hämärää siinä on.
Vähänkään enemmän asiaa ajatellen, kellot on tästä soittanut jo helmikuusta lähtien ja olen sen useasti esiin tuonutkin.

Tässä on vaan ihan liikaa juttuja, jotka ei vaan ole mahdollisia..venäjällä..ilman hyväksyntää

"Tutkivan journalismin julkaisu [COLOR=var(--22)]Bellingcat [/COLOR]kertoi heinäkuussa Girkinin käyttävän usein valenimellä Sergei Runov varustettua passia, jolla on todennäköisesti turvallisuuspalvelu FSB:n siunaus. Ukrainan Pravdan mukaan Girkin käytti myös Krimillä Sergei Runovin passia."

 
Viimeksi muokattu:
Silti meillä stenattiin T-72:t... :p

Lainausmerkeissä olevat lauseet lausutaan tietäväisellä alakurkkuäänellä. Puoliksi jo ejakuloidutaan omiin housuihinsa oman äänensä kuulemisesta:


- "Valitettavasti jos halutaan jotain uutta, jostain pitää luopua."
- "On hyvin epätodennäköistä että Euroopassa enää käytäisiin mittavaa konventionaalista sotaa, jossa vanhalla kalustolla olisi roolia"

- Senaattikiinteistö ja sen hinnat
- Tarja
 
Tuolla slovenian T-55:lla pyyhkäiseen 105mm L7 tykillä kaikista ryssätankeista etusektorista läpi tykin manttelista, alapellistä ja ajajan kohdan weakpointista. Itseasiassa parhailla 105mm ammuksilla läpäisy on parempi, mitä 125 mm tykillä, jos jätetään arvioimatta moderneimmat ampumatarvikkeet. Arviolta 3BM-42 "mango" taitaa olla paras ukrainassa kohtuullisen laajasti käytössä oleva ampumatarvike.

Missään nimessä tuota slovenian T-55:sta ei pidä lähteä aliarvioimaan. Moderneilla 105 mm nuolilla tykin suorituskyky ei juurikaan eroa 125 mm laajasti käytössä olevista nuolista.
Eihän 105 mm ampumatarviketta pitänyt saksalaisten mukaan saada mistään. 🤔
 
Gelieferte militärische Unterstützungsleistungen:

(Änderungen im Vergleich zur Vorwoche in fett)

  • 24 Flakpanzer GEPARD* (zuvor: 20)
  • 67 Kühlschränke für Sanitätsmaterial (zuvor: 2)
  • Artillerieortungsradar COBRA*
  • 4.000 Schuss Flakpanzerübungsmunition
  • 54 M113 gepanzerte Truppentransporter mit Bewaffnung (Systeme aus Dänemark, Umrüstung durch Deutschland finanziert)*
  • 53.000 Schuss Flakpanzermunition
  • 20 Laserzielbeleuchter*
  • 403.000 Rationen Einpersonenpackungen (EPa)
  • 3.000 Patronen „Panzerfaust 3“ zuzüglich 900 Griffstücke
  • 14.900 Panzerabwehrminen
  • 500 Fliegerabwehrraketen STINGER
  • 2.700 Fliegerfäuste STRELA
  • 10 Panzerhaubitzen 2.000 inklusive Anpassung, Ausbildung und Ersatzteile (gemeinsames Projekt mit den Niederlanden)
  • 21,8 Millionen Schuss Handwaffenmunition
  • 50 Bunkerfäuste
  • 100 Maschinengewehre MG3 mit 500 Ersatzrohren und Verschlüssen
  • 100.000 Handgranaten
  • 5.300 Sprengladungen
  • 100.000 Meter Sprengschnur und 100.000 Sprengkapseln
  • 350.000 Zünder
  • 10.500 Schuss Artilleriemunition 155mm
  • 10 Antidrohnenkanonen
  • 14 Drohnenabwehrsensoren und -jammer
  • 100 Auto-Injektoren
  • 28.000 Gefechtshelme
  • 15 Paletten Bekleidung
  • 280 Kraftfahrzeuge (Lkw, Kleinbusse, Geländewagen)
  • 100 Zelte
  • 12 Stromerzeuger
  • 6 Paletten Material für Kampfmittelbeseitigung
  • 125 Doppelfernrohre
  • 1.200 Krankenhausbetten
  • 18 Paletten Sanitätsmaterial, 60 OP-Leuchten
  • Schutzbekleidung, OP-Masken
  • 10.000 Schlafsäcke
  • 600 Schießbrillen
  • 1 Radiofrequenzsystem
  • 3.000 Feldfernsprecher mit 5.000 Rollen Feldkabel und Trageausstattung
  • 1 Feldlazarett (gemeinsames Projekt mit Estland)
  • 353 Nachtsichtbrillen
  • 4 elektronische Drohnenabwehrgeräte
  • 165 Ferngläser
  • Sanitätsmaterial (unter anderem Rucksäcke, Verbandspäckchen)
  • 38 Laserentfernungsmesser
  • Kraftstoff Diesel und Benzin (laufende Lieferung)*
  • 10 Tonnen AdBlue*
  • 500 Stück Wundauflagen zur Blutstillung
  • MiG-29 Ersatzteile*
  • 30 sondergeschützte Fahrzeuge*
  • 80 Pick-up*
  • 7.944 Panzerabwehrhandwaffen RGW 90 Matador*
  • 3 Mehrfachraketenwerfer MARS mit Munition
  • 6 Lkw Fahrzeugdekontaminationspunkt HEP 70 inklusive Material zur Dekontaminierung
  • 10 Fahrzeuge HMMWV (8x Bodenradarträger, 2x Jammer/Drohnenträger)*
  • 3 Bergepanzer 2*
  • 7 Störsender*
  • 8 elektronische Drohnenabwehrgeräte*
  • 4 mobile, ferngesteuerte und geschützte Minenräumgeräte*
  • 8 mobile Bodenradare und Wärmebildgeräte*
  • 1 Hochfrequenzgerät inkl. Ausstattung*
Militärische Unterstützungsleistungen in Vorbereitung/Durchführung:

(Aus Sicherheitserwägungen sieht die Bundesregierung bis zur erfolgten Übergabe von weiteren Details insbesondere zu Modalitäten und Zeitpunkten der Lieferungen ab.)

  • Ersatzteile schweres Maschinengewehr M2
  • 167.000 Schuss Handwaffenmunition
  • 12 Schwerlastsattelzüge M1070 Oshkosh*
  • 12 Frequenzscanner/Frequenzjammer*
  • Feldlazarett (Rolle 2)*
  • 20 Raketenwerfer 70mm auf Pick-up trucks mit 2.000 Raketen*
  • 1.592 Schuss Artilleriemunition 155 mm*
  • 255 Schuss Vulcano Artilleriemunition 155 mm*
  • 60.200 Schuss Munition 40mm*
  • 6 Gabelstapler*
  • 40 Bandbreitenerweiterungen elektronische Drohnenabwehrgeräte*
  • 12 Bergepanzer 2*
  • 30 MG3 für Bergepanzer 2
  • 10 (+10 als Option) Autonome Überwasserdrohnen*
  • 14 Sattelzugmaschinen und 14 Sattelauflieger*
  • 2 Zugmaschinen und 4 Auflieger*
  • 43 Aufklärungsdrohnen*
  • 10 geschützte Kfz*
  • 1 Fahrzeugdekontaminationspunkt
  • Luftverteidigungssystem IRIS-T SLM*
  • 100.000 Erste-Hilfe Kits*
  • 5.032 Panzerabwehrhandwaffen*
  • 200 LKW Nutzfahrzeuge*
  • 24 Drohnenabwehrsysteme*
  • 16 Brückenlegepanzer BIBER*
  • 3.000 Schuss Artilleriemunition 155 mm
  • 6 Flakpanzer GEPARD inklusive circa 6.000 Schuss Flakpanzermunition*

Hieno lista, mäpäs vähän käännän ja poistan "4000 IT tykin harjoitusammusta" ja "54 tanskalaisten antamaa APCtä mutta laitetaan ne meidän listalle" tyyppiset idioottien hämmennysrivit.

Military Support Services Provided:

24 anti-aircraft tanks GEPARD* (previously: 20)
Artillery detection radar COBRA*
3,000 Panzerfaust 3 cartridges plus 900 grips
14,900 anti-tank mines
500 STINGER anti-aircraft missiles
2,700 STRELA flying fists
10 Panzerhaubitzen 2.000 including adaptation, training and spare parts (joint project with the Netherlands)
21.8 million rounds of handgun ammunition
10,500 rounds of 155mm artillery ammunition
28,000 combat helmets
Fuel diesel and petrol (current delivery)*
MiG-29 spare parts*
30 armored vehicles*
7,944 RGW 90 Matador anti-tank handguns*
3 MARS multiple rocket launchers with ammunition (M270 HUOM)
10 vehicles HMMWV (8x ground radar carrier, 2x jammer/drone carrier)
8 mobile ground radars and thermal imaging devices*

Military support services in preparation/implementation:

(tästä alaspäin saatetaan toimittaa ennen 2030 lukua mikäli Scholtz ei niitä kiellä, eli hypoteettiset jätetään tästä heti kättelyssä pois.)

Boldattuna mielestäni tärkein saksan antama sotilaallinen tuki. Muuten listalla on edes jollain tapaa relevantteja sotakalusteita. Voitte itse arvioida tuen määrää suomea 16 kertaa suuremman valtion panokseksi.
 
Kyllä sitä seistenkin välillä joutuu sodassa varmaan ampumaan. Nykyaikaisilla ampuma aseilla sekin onnistuu. Mutta jos joutuu käyttämään jotain ak-pohjaista kuten RK niin sitten se onkin eri juttu😉

Tuossa videossa ei näkynyt vihollisen positiota, mutta kyllä keskellä tietä seisominen ja siitä ammunta pystyssä vaikuttaa virheeltä.

Kyllä minunkin mielestä tuossa klipissä toimittiin sekavasti ja osin typerästikin.

Mistähän "ak-pohjaisesta" nyt ensinnäkin puhut ? UA:lla on eniten käytössä AK-74:sta, joka (5.45×39). Ei tuon rekyylikäytös hirveän paljon poikkea AR:n suorakaasuisista versioista kaliberissa (5.56x45).
Toisekseen AK-47 (7.62x39) ja sen variantteja kuten Suomen RK:t, jossa rekyyli toki suurempi pystyy kyllä ampumaan seisten.

Mutta pointti on miksi seisoa keskellä tietä paikallaan ampumassa jos ei ole pakko ?
 
Jos pimeätaistelussa on edes yhtään samaa tasoa oleva VV kuin meidän T-55M kalustolla oli niin T-72M1 ei edes tiedä T-55M kaluston läsnäolosta, kun jo tuhoutuu..
Niin muistelinkin, että meidän T-55M on kerrottu olleen käytännössä samalla tasolla tai parempi kuin T-72M1. Ammuksenkin kanssa taisi mennä aika tasan? Mietin tuossa lähinnä, että Ukrainan etäisyyksillä valonvahvistimella alkaa olla jo hankala kummankaan löytää esim. T-72B3:ta ensin, jossa se lämppäri on (tai pitäisi olla, varmaan niissäkin alkaa jo vikaa olla). Toki T-72M1 nyt olisi vielä paskempi tuossa kohtaa kun joutuisi ipunalla mainostamaan sijaintiaan koko karttaruudulle. Eli jos tuo T-55S/M-55S nyt on edes abouttiarallaa yhtä hyvä päivitys kuin T-55M niin kyllä se ihan OK tason vehje on.
 
Eihän 105 mm ampumatarviketta pitänyt saksalaisten mukaan saada mistään. 🤔
Saksan hankintaruljanssit tuntuu olevan sen verran hankalia, että tuo voi heidän kohdalla pitää jopa paikkansa. Eihän niitä käytännössä saa jos hankinta pitää ensin suunnitella, kilpailuttaa, hyväksyttää parlamentissa ja lopuksi käydä pari vuotta oikeutta kun joku rannalle jääneistä firmoista riitauttaa päätöksen. Jossain välissä pitää tietysti vielä ottaa kaverin konsulttitoimisto mukaan, että he saa raavittua helpot rahat.

Ovat vaan ylimielisyydessään unohtaneet, että normaaleissa maissa ei ihan tuollaista sirkusta ole.
 
Hieno lista, mäpäs vähän käännän ja poistan "4000 IT tykin harjoitusammusta" ja "54 tanskalaisten antamaa APCtä mutta laitetaan ne meidän listalle" tyyppiset idioottien hämmennysrivit.

Military Support Services Provided:

24 anti-aircraft tanks GEPARD* (previously: 20)
Artillery detection radar COBRA*
3,000 Panzerfaust 3 cartridges plus 900 grips
14,900 anti-tank mines
500 STINGER anti-aircraft missiles
2,700 STRELA flying fists
10 Panzerhaubitzen 2.000 including adaptation, training and spare parts (joint project with the Netherlands)
21.8 million rounds of handgun ammunition
10,500 rounds of 155mm artillery ammunition
28,000 combat helmets
Fuel diesel and petrol (current delivery)*
MiG-29 spare parts*
30 armored vehicles*
7,944 RGW 90 Matador anti-tank handguns*
3 MARS multiple rocket launchers with ammunition (M270 HUOM)
10 vehicles HMMWV (8x ground radar carrier, 2x jammer/drone carrier)
8 mobile ground radars and thermal imaging devices*

Military support services in preparation/implementation:

(tästä alaspäin saatetaan toimittaa ennen 2030 lukua mikäli Scholtz ei niitä kiellä, eli hypoteettiset jätetään tästä heti kättelyssä pois.)

Boldattuna mielestäni tärkein saksan antama sotilaallinen tuki. Muuten listalla on edes jollain tapaa relevantteja sotakalusteita. Voitte itse arvioida tuen määrää suomea 16 kertaa suuremman valtion panokseksi.

Olen itsekin jo pitkään ihmetellyt, kun noita Saksan "toimituslistoja" liikkuu pitkin nettiä, jossa osasta toimitus on hypoteettisesti "joskus". Lisäksi ihmettelen joidenkin pakonomaista tarvetta laittaa tuo listaus heti jakeluun, jos joku kritisoi Saksan tuen määrää Ukrainalle.
 
Back
Top