Ukrainan konflikti/sota

Putin kärttää mukaan sotaretkelle. Likashanko on sitä lupaillut ja lupaillut jo pitkään, mutta ei tahdo lähteä häviäjän kelkkaan.

Onhan se ollut melkoista venkoilua pohjalta ollako vai eikö olla :ROFLMAO:

Diktaattori kiemurtelee kahden tulen välissä ja yrittää jotenkin selvitä ilman suurempia palovammoja. Jotenkin voisi kuvitella että Putinin suunnalta tuleva painostus on ollut ankaraa ja jatkuvaa mutta jotenkin Valko-Venäjä on onnistunut pysymään ongelmista erossa vaikka on luovuttanut alueitaan ja varsinkin ilmatilaansa venäläisten käyttöön ja Ukrainakin on venäläisten tukikohtiin muutaman kerran iskenyt.

Onhan se eräänlainen saavutus tuokin. Tuskin Lukashenka lähtee tässä vaiheessa tämän enempää pelailemaan kun Putinin kortit alkavat olemaan jo todella huonot.
 
Viimeksi muokattu:
Käsittääkseni näissä militäärivehkeissä ei tarvita päästönormeja täyttäviä moottoreita, joten ovat vieläkin normaalia työkonemoottoria yksinkertaisempia. Ei siis hiukkasloukkuja, urearuiskutuksia, egr hässäköitä tai juuttuvageometrisia ahtimia. Ei varmaan edes sähköistä moottorinohjausta, eli ihan mekaaninen ruiskutus uusimpia lukuunottamatta. Mutta kyllähän moottoriremonttikin varaosia vaatii. Tiivisteitä, männänrenkaita, laakereita, jne. Ja niitä ei kyläseppä pysty tekemään noihin idän ihmeisiinkään.
Olet oikeassa, MTU:n moottorit ovat yleensä hyvin korjattavissa kokonaisina komponentteja eli tuhon on kiinnitetty erityinen huomio myös moottorin suunnittelussa.
 
Ensimmäinen kerta kun näen turkkilaisen valvontakoneen tuolla lentävän näkyvillä


https://globe.adsbexchange.com/?icao=4d03c1,4a81f8,ae1208,478120,ae01d0,ae1491,43c38c,33fd99,4b8296 normaalia enemmän noita koneita näkyvillä muutenkin.

...radar with a maximum range of over 850 km at 30,000 ft of altitude...
Tuo pääsee tutkimaan ryssän (ja vvn) ilmatilaa melkein moskovaan asti siitä missä nytten lentää. Jäi pyörimään viron päälle ympyrää.

edit.
Ryssän lento RRF9903 ANTONOV An-148 lähti Arkkienkelistä, kohteena todnäk Moskova.
 
Viimeksi muokattu:
For young Ukrainian geeks, making drones -- for reconnaissance or destruction -- in a house basement near the Donbas frontline is "new generation" guerrilla warfare.

In dim light, the 20-somethings busily piece together electronic components spread out on tables, with the help of laptops and documents, while artillery fire thuds in the background.

Next the repair room next door -- a laundry room before the war -- drones are patched up using spare parts taken from aircraft damaged "in battle" against the Russians.

In the garden shed meanwhile, a 19-year-old, whose nom de guerre is Varnak, transforms grenades designed for grenade launchers into bombs to be dropped from drones.

You just add fins to them and change the detonation system, he tells AFP, smiling.

"I manage explosives here in my section... We work on grenades and create homemade explosive objects", says the young man, who joined the unit after responding to an announcement on Twitter.

He inscribes personalised messages for the enemy on the miniature bombs, including "Victory -- and happy birthday!" and "People who live without freedom have bad taste".

In the house garage, a platform covered with electronics is mounted on four wheels where the team puts finishing touches to a kamikaze drone able to carry an anti-tank mine, or any other type of explosive.

A heavy machine gun waits meanwhile in the corner to be transformed into a robotic firing station.
 
Onhan se ollut melkoista venkoilua pohjalta ollako vai eikö olla :ROFLMAO:

Diktaattori kiemurtelee kahden tulen välissä ja yrittää jotenkin selvitä ilman suurempia palovammoja. Jotenkin voisi kuvitella että Putinin suunnalta tuleva painostus on ollut ankaraa ja jatkuvaa mutta jotenkin Valko-Venäjä on onnistunut pysymään ongelmista erossa vaikka on luovuttanut alueitaan ja varsinkin ilmatilaansa venäläisten käyttöön ja Ukrainakin on venäläisten tukikohtiin muutaman kerran iskenyt.

Onhan se eräänlainen saavutus tuokin. Tuskin Lukashenka lähtee tässä vaiheessa tämän enempää pelailemaan kun Putinin kortit alkavat olemaan jo todella huonot.
Tuskin tämä Lukasenkan halusta on kiinni vaan siitä, että armeija on äärimmäisen epämotivoitunut sotimaan Ukrainaa vastaan ja Lukasenka ei yksinkertaisesti uskalla antaa hyökkäyskäskyä, koska se voisi olla hänen loppunsa. Vaihtoehto B on, että hän on jo antanutkin hyökkäyskäskyn aiemmin, jo keväällä kenties, mutta sitä ei noudatettu!
 
Ukrainian_army_captured_Russian_1V1003_artillery_command_and_observation_vehicle_925_001.jpg

The 1V198 is a Russian automated artillery fire control system that includes two vehicles the KNM 1V1003 command and observation vehicles based on the BTR-80 8x8 armored vehicle and the KShM 1V1004 command and staff vehicle based on Ural trucks.

The 1V198 provides full automation of fire control for up to four artillery batteries of various types. The 1V198 system has been in service with the Russian army since 2012. The use of 1V198 artillery fire control systems dramatically increases the effectiveness of artillery units on the battlefield. The system makes it possible to turn ordinary cannon artillery into a precision weapon capable of effectively destroying any type of target. It was developed as a part of the experimental design work (R&D) "Kanonada".

The 1V198 meets the requirements for automation of artillery control and is used for the Msta-S and Msta-B artillery weapon systems, as well as Multiple Launch Rocket Systems (MLRS) Tornado-G and Grad. It performs several combat missions like fire, anti-fire maneuvers, and target identification. Moreover, it performs this consistently from two or more firing positions with an accuracy of up to 10 meters.

According to the Russian defense industry, preparing for firing and developing new algorithms for problem-solving increases fire accuracy by 25-30%, and guided projectiles of a new generation destroy enemy targets and objects with a probability of 0.98 – 0.99.

vihdoinkin he tekivät artikkelin tästä vehkeestä, niitä on kaapattu alusta asti
 
Being part of the first mobilization since World War II doesn’t bode well for the men now arriving in the barracks, and those who may be about to receive their call-up notice. “Until now, the problems Russian conscripts faced mostly involved dedovshchina (hazing), dying during exercises and poor, even if improving, service conditions,” Katarzyna Zysk, an expert on the Russian military at the Norwegian Institute for Defence Studies, told me. “Now, on top of that, there’s a significant risk of becoming cannon fodder.”

Ordinarily, ex-conscripts who are part of the Russian military reserves would not be sent to fight in foreign countries. But because the referendums conducted in Russian-held Ukrainian territories immediately after Putin’s mobilization announcement mean those territories will soon count as Russia, the reservists can be sent there too. “The Russian armed forces are trying to salvage whatever they can and prevent another Kharkiv, where soldiers and civilian representatives appear to have just turned around and fled,” Persson explained.

Putin, Defense Minister Sergey Shoigu, and their advisers are painfully aware that few men want to serve in Russia’s armed forces. For decades, young Russian men have used highly innovative ways (including PhD studies) to avoid being conscripted, and since the invasion of Ukraine the armed forces have faced such recruitment problems that many contract soldiers have simply seen their contracts extended involuntarily. “Since 2008, Russia has been trying to get away from its large mobilization armed forces, and instead create a professional force, mobile, with a lot of air power,” Persson said, “And now they do this. This is like World War I, and they’ve not practiced for this contingency involving hundreds of thousands – and possibly more – rudimentarily trained ex-conscripts being sent to the war.”

Shoigu has taken pains to emphasize that draftees will be placed in support roles rather than frontline combat, a logical message to send considering that at least 300,000 families would rebel if their sons were made immediate cannon fodder. But Russia’s military seemed unprepared to receive even support troops. “The Russian armed forces’ endemic corruption is becoming obvious once again,” Persson said. “Soldiers are arriving at their bases and there are no uniforms for them, nothing. It’s shocking.”
 
Tuskin tämä Lukasenkan halusta on kiinni vaan siitä, että armeija on äärimmäisen epämotivoitunut sotimaan Ukrainaa vastaan ja Lukasenka ei yksinkertaisesti uskalla antaa hyökkäyskäskyä, koska se voisi olla hänen loppunsa. Vaihtoehto B on, että hän on jo antanutkin hyökkäyskäskyn aiemmin, jo keväällä kenties, mutta sitä ei noudatettu!

Eiköhän Aljaksandr Lukašenkan diktaattorinpäivät ole kohta takanapäin. Kovin kummoista kansannousua ei tällä kertaa tarvita Valko-Venäjällä, niin Lukašenka lähtee saunan taakse loppusijoitukseen tai Haagin Kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen. Putin ei tällä kertaa riennä apuun kun ei ole resursseja vaikka Lukašenkalla kuinka jöpöttäisi kun oma diktatuurikin on Venäjällä romahtamassa.

a817DKV_460s.jpg
 
Leopard 2:ia ja muita käytössäolevia länsitankkeja Ukraina on yrittänyt saada eri maista.

Estääkö Saksa myös esim. Suomea antamasta tankkeja Ukrainaan? Mielestäni Leo 2A4 kalusto voitaisiin luovuttaa Ukrainalle, ja samalla pistää tilaus menemään Jenkkeihin tai Etelä-Koreaan n. 100 kappaleesta uusia tankkeja (ei missään nimessä Saksaan!).
 
Back
Top