Ukrainan konflikti/sota

Kertsinsalmen sillan tuloväylillä pitäisi ilmeisesti olla tällainen läpivalaisu-/tarkastusasema, jolla saapuva ajoneuvoliikenne tarkastetaan. Ihan selvää lienee kuitenkin, että mitenkään ei ole mahdollista tarkastaa jokaista saapuvaa ajoneuvoa, tuskin edes raskasta liikennettä, jumiuttamatta liikenteen sujuvuutta.

Läppäri toiminee länsiteknologialla ja lienee ollut jo tovin kaputt (pakotteet), ja räjähteitä täynnä olevia kuljetuksia varmaan sodan aikana piisaa eikä se välttämättä ole epäilyttävää.
 
Yhden arvion mukaan muutama sata kiloa C-4 -tyyppistä räjähdettä. (Tämän arvion mukaan räjähde olisi sijoitettu kansirakenteiden alapuolelle)
Ihmetyttää kyllä kovasti miten tuonne olisi saatu rysyjen huomaamatta muutama sata kiloa räjähdettä asennettua. On jätkillä ollu tavanomaista isommat pallit, mutta se ei vielä riitä.
- Räjähde on pitänyt saada laivattua pilarin juureen.
- On pitänyt kiivetä kannen alle
- On pitänyt vinssata räjähde ylös, tuo lienee 10-20 m veden pinnan yläpuolella
- On pitänyt päästä irtautumaan
- Sopivasta paikasta tähystäen tai ajastetusti räjäytetty juuri silloin, kun junan polttonestevaunut ovat kohdalla (voi toki olla hullun tuuriakin)

Onnistuisiko kaikki tuo noin 10 tunnissa yön pimeinä tunteina? Ja eikö rysyillä todellakaan ole noin tärkeään kohteeseen heittää vaikkapa lämpökameroita tai liiketunnistimia, kun kuitenkin ovat kaikenmaailman taisteludelfiineitäkin tuonne kouluttaneet?

Niin tai näin, mutta happy birthday, dear Vova
 
Pari mielipidettä Kiinan ja Venäjän "erikoissuhteesta" joka ei näytä yhtäkkiä ihan niin "erikoiselta". Oma näkemys: Putin kokenut tarpeelliseksi kertoa Xi:lle mitä tulee tekemään, ennen kuin tekee sen (hyökkäys, mobilisaatio). Onko Xi sanonut olevan puolesta tai vastaan, ei tietoa. Vaikka olisikin puolesta tai vastaan, olisiko se vaikuttanut Putinin päätöksiin? Ei välttämättä.

Onko tää nyt joku ennalta tiedossa ollut erä vai uutta?

Saksa lähettää 100 panssarivaunua Ukrainaan​

klo 21:03: Saksa ilmoittaa lisäävänsä asetoimituksia Ukrainalle. Asiasta uutisoi CNN.

Saksa ilmoitti lähettävänsä lisää asetoimituksia Ukrainalle, mukaan lukien IRIS-T-ilmapuolustusjärjestelmä ja yhteensä 100 panssarivaunua, jotka tulevat Kreikasta ja Slovakiasta.

Saksan puolustusministeri Christine Lambrecht sanoi lauantaina, että Naton on tehtävä töitä puolustuksensa vahvistamiseksi.

– Elämme vakavia aikoja, ja tällaisina aikoina on myös tärkeää tietää, missä on aukkoja puolustuksessa. Ilmapuolustus on yksi sellainen alue, jossa on kiireellisesti toimittava, Lambrecht sanoi CNN:n mukaan.

Lambrecht kertoo Saksan luovan uuden panssaroidun jalkaväkiprikaatin. Tarvittaessa tämä prikaatti voitaisiin lähettää nopeasti Liettuaan.
 
Taitaa mennä loputkin Kreikan BMP-1:t. Aikaisemmin oli sellainen kuvio, jossa 40 kpl Kreikan Bemareita ilmoitettiin lähetettäväksi ja tilalle on tarkoitus tulla Mardereita. Kreikalla olisi toki myös satoja Leopard ykkösiä ja kakkosia, mutta tuskinpa on niistä kysymys.

EDIT. enpäs huomannut, että Slovakiakin on diilissä mukana. No BMP-1 ja BMP-2 sielläkin kalustossa ja oletan, että sitä lajia Ukrainaan lähtee myös Slovakiasta.
 
Sen sijaan että tuliko paukku rekassa, laivassa vai lentävällä matolla minua kiinnostaisi tietää mitä räjähti ja kuinka paljon. Tulipallo oli kyllä valtava mutta ihmetyttää miksi esim rekan ohi aivan viime tipassa vastakkaisesta suunnasta ajanut auto näytti selvinneen eteenpäin, etäisyyttä ei voinut olla kovin montaa kymmentä metriä. Eikä oikein minkäänlaista shokkiaaltoa näkynyt. Myös räjähdyspilvestä satava hehkuva/palava roinan suuri määrä vaikutti erikoiselta.
Katselin noita videoita vielä uudestaan ja entisestään olen vakuuttuneempi jonkinsortin termobaarisesta pommista. Kipunat mitä lentelee voisivat hyvinkin olla räjähdeaerosolin alumiinia/muuta näissä käytettävää metallia, joka ei ole räjähtänyt. Termobaarisen (varsinkin videossa epätäydellisesti detonoivan/deflagroivan) räjähteen paineaalto on hyvin erityyppinen kuin normaalin nopean räjähteen. Painegradientti on loivempi, mutta huomattavasti pitkäkestoisempi. Erillistä shokkiaaltoa ei välttämättä tule, mutta kokonaisvoima sillan kanteen on valtava. Toki noin heikkolaatuisessa videossa ei shokkiaaltoakaan luultavasti näkisi. Vastaantulevalla autolla voi hyvinkin ehtiä tulemaan yli 100m etäisyyttäkin räjähdykseen ja siksi jatkaa ainakin näennäisen vahingoittumattomana.
 
Jokin polttoaine. Sotilas räjähteitä en usko enemmälti paukussa olleen, muuta kuin sytyttimenä. Jos tuohon ois saatu kovempaa paukkua ja esim sirpale vaikutetta enemmän nuo junan kaikki vaunut olisi ollut tulessa ja suuremmat vauriot.
Samaan kallistuisin. Jos veikata pitäisi niin lannoitekuorman kyytiin ujutettu ukrainalainen kepponen. Kiinassa Tianjinin AN-räjähdys näytti paljolti samalta tähtisade-jälkiefekteineen, tosin mittakaava oli vielä isompi.

Onnistuisiko kaikki tuo noin 10 tunnissa yön pimeinä tunteina? Ja eikö rysyillä todellakaan ole noin tärkeään kohteeseen heittää vaikkapa lämpökameroita tai liiketunnistimia, kun kuitenkin ovat kaikenmaailman taisteludelfiineitäkin tuonne kouluttaneet?
Muistettava on myös miten kautta aikojen se vartioinnin taso varsinkiin niissä "ei tänne kukaan voi hyökätä" kohteissa laskee. Ei kukaan jaksa puolta vuotta vahtia jotain johon kukaan ei koskaan hyökkää.
Lisäksi ne delfiinit älykkäinä eläiminä voi olla loikannut hyvisten puolelle.
 
Kuormuri teoriassa on hiukan aukkoja. Kuka pystyy organisoimaan Venäjältä lähtevän kuorma-auton räjähtämään juuri oikealla kohdalla oikeaan aikaan?

Ennen kuin vastaatte itsellenne tuohon kysymykseen niin miettikää kuka toi kuormuriteorian heti esille kuva todisteineen, kuka haluaa kaikkien uskovan että räjähteet tuotiin kuorma-autolla? Ja kuka pystyy pysäyttämään junan tuolle kohtaan siltaa yöllä n. klo 06:00 tietäen milloin kuorma-auto on sinne tulossa? Kuka voisi järjestää kuorma-auton tarkastuksen niin, että se periaatteessa "tarkastetaan" oikein kameroiden edessä, mutta ei kuitenkaan oikeasti tarkasteta, mikä taho toi nämäkin videot kaikkien nähtäväksi ja mistä syystä?

Tästä tulee liian paljon informaatiota esille, jotta tämä olisi Ukrainan tekosia, haisee samalta kuin ne Moskovassa tehdyt murhat ja muut ilkityöt josta aina löytyy videoa / kuvatodisteita mutta ikinä ei selviä tekijä.
Miksi sisäpiiri sitten haluaisi räjäyttää sillan? Keneen silta henkilöityy? Aivan. Putiniin. Ja samalla sillan menettäminen antaa yhden lisäsyyn irtautua sodasta mikäli jollakin porukalla on ajatuksena sysätä Vova bussin alle ja kertoa kansalle, että Putinin aloittama sota lopetetaan ja kansakunnalla on uusi yhtä paskainen tulevaisuus.
 
– Tämä päivä saattaa olla käännekohta koko sodalle ja Putinin tulevaisuudelle. Tärkein vaikutus on psykologinen, isku vyön alle ja nöyryytys Venäjän imperialismille, ja tästä iskusta toipuminen on Venäjälle hyvin vaikeaa, Limnéll kirjoitti lauantaina Twitter-tilillään.

– Viime aikoina on tapahtunut paljon sellaista, mikä on vienyt Putinin valtaa loppusuoralle.

Nyt, kaiken tämän kaiken päälle, Putinin ylpeydenaihe, Manner-Venäjän ja Krimin niemimaan yhdistävä silta, vaurioitui lauantaina pahoin massiivisessa räjähdyksessä.
 
Kuormuri teoriassa on hiukan aukkoja. Kuka pystyy organisoimaan Venäjältä lähtevän kuorma-auton räjähtämään juuri oikealla kohdalla oikeaan aikaan?

Ennen kuin vastaatte itsellenne tuohon kysymykseen niin miettikää kuka toi kuormuriteorian heti esille kuva todisteineen, kuka haluaa kaikkien uskovan että räjähteet tuotiin kuorma-autolla? Ja kuka pystyy pysäyttämään junan tuolle kohtaan siltaa yöllä n. klo 06:00 tietäen milloin kuorma-auto on sinne tulossa? Kuka voisi järjestää kuorma-auton tarkastuksen niin, että se periaatteessa "tarkastetaan" oikein kameroiden edessä, mutta ei kuitenkaan oikeasti tarkasteta, mikä taho toi nämäkin videot kaikkien nähtäväksi ja mistä syystä?

Tästä tulee liian paljon informaatiota esille, jotta tämä olisi Ukrainan tekosia, haisee samalta kuin ne Moskovassa tehdyt murhat ja muut ilkityöt josta aina löytyy videoa / kuvatodisteita mutta ikinä ei selviä tekijä.
Miksi sisäpiiri sitten haluaisi räjäyttää sillan? Keneen silta henkilöityy? Aivan. Putiniin. Ja samalla sillan menettäminen antaa yhden lisäsyyn irtautua sodasta mikäli jollakin porukalla on ajatuksena sysätä Vova bussin alle ja kertoa kansalle, että Putinin aloittama sota lopetetaan ja kansakunnalla on uusi yhtä paskainen tulevaisuus.
Juna ei ollut pysähdyksissä vaan videollakin se liikkuu mateluvauhtia eteenpäin. En kuitenkaan usko että se oli kuorma-auto, vaan iso räjähdys sillankannen alla.
 
Hmm, tätä Ukrainan hämmennystä ei mielestäni ollu täällä

Oletin automaattisesti tähän saakka, että rekka tuli Krimin suunnasta venäjälle päin. Mutta se on siis lähtenyt venäjältä.
Tämä nostaa lisää kysymyksiä rekka räjähdyslastissa -teoriaan. Miten Ukraina on järjestänyt operaation ryssän maaperällä, räjähdysaineineen. Ei toki mahdotonta, mutta nostaa suorituksen uudelle tasolle.

folihattu päässä voi tietysti tuon FSB/armeija kuvion lisäksi miettiä muitakin ryssän sisältä tulevia sabotöörejä
 
Joskus tullu ajeltua Kallansilloilla pakettiautolla kovalla tuulella. Pakukin meinaa lähteä hyppysistä. Videolla rekkaa vastaantuleva auto tekee vain pienen korjausliikkeen räjähdyksen jälkeen.

Alemmassa videossa kohta 0:36

Back
Top