Ukrainan konflikti/sota

RUMINT koskien ryssän tappioita tähän mennessä/tällä päivämäärällä.

66,1k + 20,4k + 5k => 91,5k

Sisältää väitteen, että "PMC data" on myös tuon osalta vanhaa, että oikea luku todnäk korkeampi.

Katso liite: 69310
Mielestäni istuu aika hyvin kuvaan, mitä mieltä itse olet?
Ping @ @Antares

Ainakin tuo vastaisi hyvin sitä aikaisempaa "irretrievable losses" vuotoa, jossa puhuttiin "yli 90 000" sotilaasta. Nämä olivat siis kuolleet sekä vakavasti haavoittuneet, jotka eivät voi palata sotatoimialueelle.

Kuulostaa hurjalta että PMC:t olisivat kärsineet yli 20 000 tappioina mutta tämä voi olla hämäävää: ehkä kaikki tai valtaosa ennen mobilisaatiota rektyroidut allekirjoittivat sopimuksen, jonka mukaan astuivat esim. Wagnerin palkkalistoille. Olemme saaneet lukea että tuona ainaka oli myös jonkin verran vapaaehtoisia jotka kävivät muutaman viikon ajan kääntymässä Ukrainassa, vaan ne jotka selvisivät hengissä, palasivat melko nopeasti kotiin (ja kirjoittivat kokemuksistaan netissä).

Tuo teksti on hieman erikoisesti kirjoitettu, mietin että oletko tulkinnut sen oikein, vai pitääkö tuo lukea näin:

RF Armed Forces: irretrievable losses 66 126 JOISTA kuolleita 20 415
PMC: tuorein data saadaan perjantaina 21.10. eli tässä yhteenvedossa ei olisi heidän numeroita
National Guard: dead and missing 5 036

Ehkä tuo vain sekoittaa minua, outoa että ensin puhutaan yhden kohdalla "irretrievable losses", toisen kohtalla "dead" ja kolmannen kohdalle "dead and missing".

"Irretrievable losses" sisältää yleensä kuolleet ja vakavasti haavoittuneet (ehkä myös kadonneet) joten miksei näiden kahden muun kohdalla kirjoiteta näin? Ehkä heidän osalta ei ole tiedossa?

Mietin toisaalta Ukrainan ilmoittamaa numeroa, reilusti yli 60 000. Jos katsoo heidän ilmoituksia niin päiväkohtaisesti on jonkin verran pyöristystä, koska ilmoittavat pääasiassa tasalukuja. Vaikea myös arvioida tarkasti, koska tykistö on suurin tappaja. Heidän numero on siis arvio. Toisaalta se voi olla pienempi kuin todellisuus, koska eivät tiedä vakavasti haavoittuneiden määrää eivät sairaaloissa kuolevia. Heidän numeron osalta ei tiedä, miten tiukat kriteerit sille on.
 
Viimeksi muokattu:
Switchblade 600 vasta tulossa Ukrainaan, prototyyppi.
Ryssän puolustusministeriön mukaan niitä on jo ammuttu alaskin 😄
Su-25 of the Ukrainian Air Force was shot down by air defense systems near the settlement of Kiselevka, Mykolaiv region. Also, 10 unmanned aerial vehicles were intercepted, including two American Switch Blade-600 drones, in the areas of the settlements of Poltava in the Luhansk People's Republic, Petrovskoye, Staromayorskoye, Nikolskoye in the Donetsk People's Republic, Dmitrenko, Tomarino, Chaikino in the Kherson region and Tavrichesky in the Dnipropetrovsk region.
 
Elon käänsi taas kelkkansa. Kun nyt tämä pysyisi.
Aikaisemmin tänään ryssämielinen jakoi Elonille disinfoa, että tämä olisi laitettu ukrainalaisten "tappolistalle". Tähän Elon kommentoi "Is this true?" tai vastaavaa. Pian häntä oikaistiin siitä, mikä twiittaaja on naisiaan, ja että koko homma on muutenkin väärennös.

Olisikohan Elonille viimeinkin kirkastunut, että hänestä on viimeaikaisten twiittiensä valossa tullut ryssäpropagandan väline ja lisäksi ryssien disinfon kohde. Jos ei muuten ole örkkimaan luonne mennyt perille, niin jospa sitten, kun itse joutuu likaisten temppujen kohteeksi.

Elon on todella ahkera twiittaaja, hänelle on kyllä todella paljon jaettu tietoa kaikenlaisesta viime aikoina, ehkä jotain on mennyt perille. Ja toki Teslan pörssikurssitkin ovat antaneet vahvaa feedbackiä.
 
Minulle on selitetty viimeiset 10 vuotta, ettei Suomella ole mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan, ei tarvita kuin yksi Venäjän ohjus. Vaikka olen yrittänyt selittää, ettei ryssällä ole mitään mahdollisuuksia Suomea vastaan, niin minut on leimattu todella tyhmäksi.😭Näitä epäilijöitä näyttää olevan vieläkin, vaikka kuinka yrittää selittää ydinsodan uhan menneen jo ohi. Venäjä on kertonut käyttävänsä ydinasetta, jos Krimin siltaa tai öljy-tai kaasuteollisuutta uhataan ja molempia vastaan on nyt hyökätty, missä atomipommit🤔🤔
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009137641.html
 
Ot kannattaa katsoa koko jenkkipörssiä. Siellä dippaa kaikki, ei pelkästään Tesla. Noilla twiiteillä tuskin on tällä kertaa vaikutusta sen laskuun.
 
Martti J. Karin nyt kuuluissa nettiluennossa tämä selitti että istuvan tsaarin homma on etsiä itselleen sellainen seuraaja uudeksi tsaariksi, joka pystyy turvaamaan vanhalle tsaarille leppoisat ja turvalliset eläkepäivät.
Kyllä! Patrušev on kova luu ja Russia Stronk -mies, mutta hänellä ei ehkä olisi Putinin painolastia harteillaan.

Hän olisi ehkä sellainen mies, joka venäläisille voitaisiin myydä "Venäjän pelastajana", mutta jonka todellinen pesti olisi pelastaa silovikit Venäjän kansalta?
 
Minulle on selitetty viimeiset 10 vuotta, ettei Suomella ole mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan, ei tarvita kuin yksi Venäjän ohjus. Vaikka olen yrittänyt selittää, ettei ryssällä ole mitään mahdollisuuksia Suomea vastaan, niin minut on leimattu todella tyhmäksi.😭Näitä epäilijöitä näyttää olevan vieläkin, vaikka kuinka yrittää selittää ydinsodan uhan menneen jo ohi. Venäjä on kertonut käyttävänsä ydinasetta, jos Krimin siltaa tai öljy-tai kaasuteollisuutta uhataan ja molempia vastaan on nyt hyökätty, missä atomipommit🤔🤔
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009137641.html
Lippu korkeelle vaan 👍
 
Moscow Timesin juttu mobikkien lyhyestä eliniästä rintamapalveluksessa
Ei mitään uutta sellaisenaan. Rintamalle ukot kärrätään suunnilleen heti, kun niille saadaan sotaväen vaatteet päälle, ja takaisin palataan pikavauhtia ruumissäkissä.

PS. Jäikö tämä hieno episodi päätymättä palstalle, vai menikö vain minulta ohi?
 
Näitähän hankittiin 1960-luvulla myös meille. Ne bongattiin Punaisen torin paraatista ja Suomi halusi niitä ostaa. "Lokakuun vallankumouksen paraati ei ole mikään myyntinäyttely", vastattiin mutta myytiin silti. Hankittiin muistaakseni 36 kpl ja ne olivat ylijohdon reservissä ja loppuajan Vaasan (moottoroidun) rannikkopatteriston kalustona.
Poistettu käytöstä vasta 2019. Oli pitkä kantamainen tykki, ja sama laukaus kuin 130 mm tornikanuunoissa, joita oli rannikkotykistön kiinteissä linnakkeissa ennen meritorjuntaohjusten käyttöönottoa.
 
Back
Top