Ukrainan konflikti/sota


Sellaisen vaikutelman saa, että edeltävä Venäjän komentaja ei juuri uskonut menestykseen ilmavoimien, dronien, ohjusten ja helikopterien avulla ja käyttö oli kesän/alkusyksyn hyvin rajoittunutta. Nyt tämä uusi pallinaama, Surovikin, omaa vahvan ilmavoimataustan niin ei kai se sitten juuri muuhun uskokaan. Käyttää suruilematta kaikkea mahdollista lentävää, toimii se tai ei. Nyt vain on se tilanne, että vastassa alkaa olla Euroopan paras ilmapuolustus, joten tappioita kasaantuu kaikkien ilmaelementtien osalta. Samaan aikaan ko. kenun mielestä he voivat vetäytyä nyt Hersonista ja hyökätä kevyesti aseistetuilla maajoukoilla Bakhmutissa yksi osasto kerrallaan (Ukrainan raporttien mukaan hyökkäyksissä on muutamia satoja miehiä mukana). Ja kaiken huippuna rakentelee Wagner kaverien kanssa kiinteitä kevyehkösti linnoitettuja asemia Donetskin puolustamiseen.
Äijä taitaa olla pahasti edellisellä vuosituhannella strategisen ja taktisen osaamisen osalta ja ei ole hänenkään kohdalla mennyt ymmärrykseen, että vaikka mobilisaation kautta Venäjällä on mahdollisuus heittää kymmeniä tuhansia miehiä lihamyllyyn, kalustotappioihin heillä ei ole varaa. Kiinteän puolustuslinjan ajatus toimi silloin 2014 sodan jäädyttämiseen, mutta ei se tule nyt toimimaan. Jostain Ukraina pääsee varmasti läpi, koska käytössä on nyt niin paljon tykistöaseita, panssareita, pst-aseita ja enemmän miehiä joilla on rautainen motivaatio heittää nuo ryysyläiset kaikki ulos.

Edelleen niitä rintamakilometrejä on Venäjän osalta liikaa puolustaa niillä miehillä mitä niillä on käytössä, ja kaikki tähän mennessä on osoittanut että varsinaista puolustussotaa ei ole edes harjoiteltu joukkoyksikkötasolla (upseerit ja aliupseerit) ja nyt käytössä olevilla miehillä ei ole kohta sotilaskoulutusta ollenkaan. Noilla eväillä talvisodankäyntiin hupenevalla kalustolla, jota ei huolleta tarpeeksi.

Paluulippu NL 2.0 on Z-armeijalle jo leimattu, pitää vaan päättää nousevatko itse junaan ja lähtevät Ukrainasta vai pitääkö nostaa niskaperseotteella.
 
Tuossa oli tuo venäläisen "modernin" kypärän purku. Tekstityksien kanssa ja varmaan ollut aiemmin. Tuo on modattu vanhasta -39 tai myöhemmästä mallista.
Niin teekekö tuolla mitään ? Metallipottia ne on suurimmaksi osaksi Suomessakin. Ei suoraa kiväärintulta kestä, mutta varmaan sirpaleita vastaan tuolla on jonkinlaista suojaa.
Mukavamman näköinen kuin se potta mitä meille intissä jaettiin.
 
Jos Venäjä räjättää Nova Kakhovan padon joka tapauksessa, niin eikö olisi Ukrainalle parempi räjäyttää se heti itse vielä kun Venäjän joukkoja on joen molemmilla puolilla?
 

Tämä oli kyllä kova siirto...

Divisioonan komentajat kertoivat CBS Newsille, että Naton aluetta puolustamaan saapuneet sotilaat ovat täysin valmiita ylittämään rajan Ukrainaan, mikäli taistelut yltyvät tai sotilasliittoa vastaan hyökätään.

– Olemme valmiita puolustamaan jokaista tuumaa Nato-maaperästä, divisioonan apulaiskomentaja, prikaatikenraali John Lubas sanoi CBS:lle.

Tuli ihan puskista mutta niinhän ne parhaat siirrot yleensä tulee :ROFLMAO:
 
Heitän oman veikkauksen:
Sota käytännössä ohi, kun 3000 paksua vaunua täynnä tai miestappiot alkavat lähestyä 100 000hlö = +90 000hlö.

Tuossa on vahva logiikka koska Venäjän aktiivijoukoilla on laskettu olevan 2 600 - 3 000 panssarivaunua. Näiden lisäksi on mahdollisesti jopa 400 panssarivaunua erilaisten panssarisota yms. koulujen käytössä JA sodan aikana ovat onnistuneet kunnostamaan / siirtämään kunnostettavaksi jonkinlaisen määrän "varastovaunuja" sekä valmistamaan modernisoituja vaunuja muutaman kappaleen (minun arvio, ehkä 10-20 kpl). Yhden tarkastelun mukaan näistä varastotukikohdista olisi poistunut kelvollisen näköisiä vaunuja ehkä 700-800 kpl aikavälillä "kesä 2021 - elokuu 2022" - tosin ovatko nämä kaikki päätyneet remontoitaviksi tai Ukrainaan, sitä voi miettiä tykönään (ainakin kaikki toimitetut T-62M, T-62MV ja T-64 perheen vaunut kuuluvat tähän porukkaan, samoin ainakin osa junien kyydissä nähdyistä T-72A, T-72AV, T-72B, T-80BV ja T-80U vaunuista). MUOKKAUS: lisätään tämän verran, päivitin minun seurantataulukon Oryxin osalta 19.10.2022 ja heidän mukaan Ukraina oli menettänyt 120 vaunua "captured" kategoriaan koko sodan aikana tuohon päivämäärään mennessä. Näistä kaapatuista vaunuista arvatenkin osa on käyttöönotettavissa. Mikä määrä, kuka tietää, ehkä 50%, ehkä 75%, ehkä enemmän? Ehkä vähemmän?

Päätin vilkaista nopeasti, mitä heidän panssarivaunujen menetykset voisivat tarkoittaa pidemmällä aikavälillä. Tässä äärimmäisen yksinkertainen lineaarinen kuvaaja, punainen perustuu Ukrainan ilmoittamaan tämän päivän numeroon ja sininen Oryxin tämän päivän numeroon. Ei tietysti katsota yleisiä trendejä tarkemmin vaan ainoastaan tyhmästi yksi piste nollaan ja toinen on se numero joka on ilmoitettu tänään, näiden väliin suora viiva ja jatketaan sitä samassa kulmassa:

Venäjän panssarivaunujen menetykset ja trendiviivat.jpg

Jos pitäisi Ukrainan ilmoittamaa jonkin verran liioiteltuna JA Oryxin numeroita eräänlaisena alarajana (heillä on työlistalla tähän päivään mennessä menetettyjä vaunuja joita eivät ole ehtineet tarkistamaan eli ovat "todellisuutta" jäljessä ainakin tuon verran JA eivät tietysti näe jokaista menetettyä vaunua), niin todellisuus olisi jossain näiden kahden välissä. Jos Ukrainan ilmoitusten mukainen suunta jatkuisi tähän tapaan, 3 000. panssarivaunun menetys tulisi vastaan joulukuun alussa ja jos sallitaan minun tyhmälle lineaariselle kuvaajalle hieman tilaa hengittää, ehkä ennen vuodenvaihdetta?

Oryxin viivan osalta 3 000. panssarivaunun menetys tulisi vastaan heinäkuun lopussa 2023.

Minä olen jo antanut aikaisemmassa viestissä oman ennustuksen ja pitäydyn siinä: Venäjä on hävinnyt sodan 15.4.2023 mennessä JA Venäjä hajoaa osiin 22.2.2026. LÄHDE

Se on niin aukottomasti todistettu etten lähde muuttamaan ennustusta. JOS minun ennustus pitäisi paikkansa JA jos yksi kulmakivi on 3 000. vaunumenetys, niin tästä seuraa että Venäjän todellisten panssarivaunumenetysten pitäisi olla 25% Oryxin näkemiä numeroita suuremmat jotta tuo maaginen raja saavutettaisiin 15.4.2023. Tuo ei ole mahdoton ajatus, siis tuo 25% Oryxin numeroita suuremmat menetykset joten katson sen tukevan ja vahvistavan minun aikaisempaa ennustusta.

-

Tuore uutinen: Nova Kakhovkassa paukkuu:


Tunnin vanha uutinen: Khersonissa paukkuu myös


Ukraina lyö tahtia Venäjän rotaatiolle / vetäytymiselle.
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa oli tuo venäläisen "modernin" kypärän purku. Tekstityksien kanssa ja varmaan ollut aiemmin. Tuo on modattu vanhasta -39 tai myöhemmästä mallista.
Niin teekekö tuolla mitään ? Metallipottia ne on suurimmaksi osaksi Suomessakin. Ei suoraa kiväärintulta kestä, mutta varmaan sirpaleita vastaan tuolla on jonkinlaista suojaa.

Kunnolla tehty teräspotta toimii ok sirpaleita vastaan, kestää pääosin myös 9mm kudit. Suurin ongelma noissa vanhoissa on yleensä ollut ergonomian puute vanhojen sisälmysten kanssa. Sinänsä ihan siedettävä massa-armeijan idea teräspotta 1939M missä on vähän modernimmat pehmusteet sisällä, jos sen vaan saa kustannustehokkaasti tehtyä.

SA:n peltipotta on siedettävä vempain oman kokemuksen mukaan, on joskus jossain harjoituksessa jaettu käteen. Ei sinänsä ongelmaa näin 2. linjan taistelijana jos varustus peltipotta + m85-tetsari. Vielä kun joku tekisi M05-päällyksen näille.
 
Viimeksi muokattu:
Jos Venäjä räjättää Nova Kakhovan padon joka tapauksessa, niin eikö olisi Ukrainalle parempi räjäyttää se heti itse vielä kun Venäjän joukkoja on joen molemmilla puolilla?
Miksi? Tuolla logiikalla Ukrainan "kannattaisi" myös tuhota Zaporizzjan ydinvoimala, koska ryssä pitää sitä tukikohtanaan. En usko että Ukrainaa kiinnostaa heikentää sähköntuotantoaan ja hukuttaa omaa väestöään. Kakhovkan vesivoimalaitoksen merkitys on suuri, se tuottaa n. 20% kaikesta Ukrainan vesivoimalla tuotetusta sähköstä.
 
Nuissa droneissa kamera on kiinni kimbaalissa, joka katsoo haluttuun suuntaan riippumatta dronen liikkeistä ja dronen liike ja pysähtyminen tapahtuu dronea kallistelemalla säätämällä moottoreiden tehoa. Varmaankin tuossa hakevat tiputus kohtaa ja dronella ajetaan moneen suuntaan ja kimbaali kääntelee kameraa keikkuvan dronen pohjassa, niin välillä lastikin pääsee kuvaan.
Varmaan noinkin, mutta helpoin selitys olis ehkä toi kranun liike(newtonin laki 😉) alempi video
 
Back
Top