Ukrainan konflikti/sota

Putinin sisäpiiriläisistä on puhuttu harmaina kardinaaleina. 1600-luvun Ranskasta periytyvällä käsitteellä viitataan vaikutusvaltaisiin henkilöihin, jotka toimivat vallan kulisseissa.

Vaikka Putinin harmaiksi kardinaaleiksi on mainittu useita henkilöitä, Matthew Owensin mukaan nimitys sopii parhaiten Nikolai Patruševille.

71-vuotiaan Patruševin vaikutusvaltaisuus on tullut julkisemmaksi oikeastaan vasta aivan helmikuussa alkaneen hyökkäyssodan alla. Siihen saakka hän pysytteli vallankäytön näkökulmasta harmaalle kardinaalille ominaisesti enemmän kulisseissa.

Sodan alettua hän on ollut yksi harvoista, jotka ovat saaneet selittää julkisuudessa Putin ajattelua.

Se lienee Patruševille luontainen rooli: The Washington Postin haastattelema venäläistutkija Tatiana Stanovaya sanoo, että Putinin päätökset itse asiassa pohjautuvat Patruševin ajatteluun.

JB5ae44c_Patruev.jpg



Matthew Owens katsoo kirjassaan, että Patrušev on osoittanut hämmästyttävää vainoharhaisuutta ja puhunut uskomattomista salaliittoteorioista.

Vuonna 2015 hän esimerkiksi kertoi Yhdysvaltojen entisen ulkoministerin Madeleine Albrightin sanoneen, etteivät Siperia ja Venäjän kaukoitä kuuluisi Venäjälle.

– Albright ei koskaan sanonut mitään tuollaista. Sitaatti oli peräisin FSB:n palkkaamalta meediolta, joka väitti lukeneensa Albrightin ajatukset, Owens kirjoittaa.
 
Vangittuja mobikkeja tekstityksellä. Aika karua avautumista…

Edit. Luhanskin alueella otettu kiinni.
Edit 2. Linkki vaihdettu, koska löysin paremman tekstityksen.

Jeps to AI käännöskone @vidtranslatator on siitä hyvä että nopeasti tuleee kaikenlaista ryzzän kotivideota sodasta tekstitettynä.
Kaikkea ei olisi ehkä tarvetta tekstittääkään. Kuten äsken tullutta,

 
Viimeisestä lauseesta opponoin; jos Lännen tuki loppuisi jostain syystä tykkänään, niin Venäjän sotilaallinen ote Ukrainasta olisi takuulla tiukka, mutta: Ukrainassa olisi miljoonia hirvittävällä taistelutahdolla varustettuja, hampaisiin asti aseistettuja taistelujen koulimia taistelijoita. Epäilen vahvasti, olisiko Venäjän kykyä ja voimaa muodostaa Ukrainasta mieleisensä osa Venäjää: sillä olisi mahdollisuus mobilisoida 300 000 eriasteisesti aseistettua miestä miehittämään pinta-alaltaan iso ja vihamielinen maa.

Venäjä ei onnistunut siinä Afganistanissa, Yhdysvallat ei onnistunut Vietnamissa, Irakissa eikä Afganistanissa, eikä Venäjä tulisi onnistumaan siinä Ukrainassa.

Stalin oli yhdessä asiassa viisas: hän päätyi lopulta olemaan yrittämättä sitä Suomessa ja jätti alkoholisti-kommunistimme puhisemaan v. 1948.
Saatat hyvinkin olla ajatuksessasi oikeassa. Näin ainakin toivon. Mutta, tuo mahdollisesti loppumaton(?) vastarinta. Liki vääjäämättä tietyntasoista olisi. Pitäen Ukrainaa hyvin fragiilissa tilassa. Todennäköisimmin, vajavaisin mahdollisuuksin kehitykseen.

Määritelmäkysymys tämä, mahdollisesti. Vertaukset Vietnamiin ja Afganistaniin ovat tietenkin hyvin relevantteja.

En tuosta huolimatta, Ukrainalle todellista mahdollisuutta itsenäisyyteen näe. Ilman Lännen vahvaa ja jatkuvaa tukea. Toivottavasti kompromisseihin ei päädytä väärän kautta. Venäjä ei minun mielestäni tule pysähtymään. Ilman vastavoimaa.
 
Leikittelin tänään sellaisella ajatuksella, että mitähän Venäjä, EU, muu maailma ja kenties avaruusolennotkin miettisivät sellaisesta, että kun joku aselepo Ukrainan sodassa joskus solmitaan, niin Ukrainan valtio ja Puolan valtio päättäisivät ryhtyä toimiin yhdistyäkseen, vaikka Sarmatia-nimiseksi 82 miljoonan kansalaisen liittovaltioksi, joka olisi sekä EU-maa, että NATO-maa.

Kieltääkö EU-perussopimus tällaisen? Ah: menis Scholtzilla Saksa-Venäjä -ystävyysviineri poikittain väärään kurkkuun. EU-komissio kirkuisi kauhuissaan, kun Ukraina tunkisi kutsumattomana vieraana juhlapöytään juomaan koheesioboolia. Baltit ja NATO-kenut olis mielissään. Voisi olla Venäjällä sulattamista.
 
Jeps to AI käännöskone @vidtranslatator on siitä hyvä että nopeasti tuleee kaikenlaista ryzzän kotivideota sodasta tekstitettynä.
Kaikkea ei olisi ehkä tarvetta tekstittääkään. Kuten äsken tullutta,

Taas mennään.

Näkisin, että putlerille pitäisi myöntää se kultainen kulli -palkinto homopumppauksen edistämisestä. Marin sai sen vähän pliisusti, setä putler on sentään ajanut ison osan armeijastaan mustikan supisteluun Akhmat tai Wagner -miesten pilin ympärillä.

Voisi olla tajunnan räjäyttävä kampanja esim rufi.fissä, jossa kiiteltäisiin putlerin halua kannattaa lqbt väen asiaa 🤷‍♂️ oheen pari videota rakastelevista iivanoista..

Selvennetään, että itselle aivan sama mihin aikuiseen ihmiset pussinsa tyhjentää, mutten silti diggaile valtiollista pride kampanjointia tai woke koulutusta lapsille.
 
Pitäisikö venäläisten alkaa välittää politiikasta

Mitä mieltä venäläiset on Putinin valehtelusta (alkaa varsinaisesti kohdasta 2.24)
 
Tuli mieleen hassu dilemma Putlerjoukkojen toiminnasta: Joukko tuhoaa kaiken hyökätessään edestään, joka taas on kuten poltetun maan taktiikka. Poltetun maan taktiikka kuuluu vetäytymiseen. Toiminta on samaa edetään tai vetäydytään. Kele on sotaopitkin ryssitty. Käännetään suunta ja edetään taas :) :)
Toisaalta on helppo kouluttaa.
 

Russia-Ukraine war: Russia denies massive loss of infantry troops; Kyiv mayor raises prospect of evacuations – as it happened​

Olisihan täys evakointi järkevää, tilaa pitäisi olla, iso maa ja paikkoja jossa lämpöä ja sähköä löytyy. Turha pakastaa suurta joukkoa.
 
Ryssä tekee ryssän töitä. Ryssä tekee pahaa. Lapsille.
Paras venäläinen on kuollut venäläinen. Näin vaarini aikoinaan opetti. Evakkona tuli Helsinkiin. Kaikki omaisuus jäi Viipuriin. Yhden lapsistaan olivat isovanhempani Viipurissa joutuneet hautaamaan 30-luvulla. Jatkosodan aikana vaarini kävi hautapaikkaa etsimässä kun Suomen armeijan riveissä marssi kohti itää. Hautausmaa olikin sitten ryssän hävittämä.
 
Paras venäläinen on kuollut venäläinen. Näin vaarini aikoinaan opetti. Evakkona tuli Helsinkiin. Kaikki omaisuus jäi Viipuriin. Yhden lapsistaan olivat isovanhempani Viipurissa joutuneet hautaamaan 30-luvulla. Jatkosodan aikana vaarini kävi hautapaikkaa etsimässä kun Suomen armeijan riveissä marssi kohti itää. Hautausmaa olikin sitten ryssän hävittämä.
Meidän suvussamme, kaikki jäi valloitetuille alueille. Valta-osa tuon ajan miesvahvuudesta sodassa, oli taisteluissa joista ei enää sukuun montaa miestä jäänyt. Isoisäni selvisi. Keho sirpaleiden täyttämänä. Uutta Pohjois-Karjalaan rakentaen. Sukukuvia katsellessa, tuosta ajasta eloon jääviä miespuolisia. Ei montaa ollut. Olen itse tuota perimää. Historiani ymmärtäen.
 
Back
Top