Ukrainan konflikti/sota

Viimeksi muokattu:
Tupla. Totean kuitenkin puolestani, että tästä Hersonin propandatuutista tuli ehkä ryssälle nyt tarpeeton ja käveli liian läheltä jotain ikkunaa.
 
Khersonin pomot alkaa kuolemaan onnettomuuksissa sitä mukaan kun osoittautuvat tarpeettomiksi Khersonin menetyksen johdosta. Tätä oli paljon myös sillon 2014-2015 Donbassin rintamalla, kun rosvojoukkojen pomoja kuoli sitä mukaan kun ei enää tarvittu.
Lisäys, kuis sattukin:
Runollinen ukko. /vanha postaus
 
Samaa mieltä: ryssän voi katsoa alkaneen asevoimien vakavan modernisoinnin yrittämisen Georgian sodan 2008 jälkeen, mutta ainakin panssariaseen osalta kunnon toiminta alkoi 2012-2013 vuosien tienoilla kun Armatoiden hankkiminen peruutettiin, T-90A lisätilaamisista luovuttiin ja T-72B3 modernisaatio tuli tuotantoon. Sen jälkeen ovat saaneet ostettua määrällisesti enemmän kuin uutta tekemällä, tosin määrät eivät silti riittäneet korvaamaan kaikkea vanhaa. Muistaakseni venäläisten itsensä ilmoituksen mukaan noin 70% aktiivijoukkojen kalustosta olisi modernisoitu viimeisen kymmenen vuoden aikana, tosin en nyt tältä istumalta muista onko tuossa hieman Lapin lisää mukana. Yli puolet joka tapauksessa.

Heidän BTG-viritysten aloituksen voi katsoa alkaneen kun Anatoly Serdyukov laitettiin syrjään puolustusministerin paikalta loppuvuodesta 2012 ja tilalle tuli Sergei Shoigu.

Voisi siis sanoa että viimeiset 10 vuotta on siis yritetty tosissaan saada armeijan kalusto modernisoitua ja iskukyky paremmaksi. Nyt sitten näemme Ukrainassa, millaista tulosta tämä kymmenen vuoden työ on tuottanut. Useamman ulkopuolisen arvioijan mukaan Venäjä olisi menettänyt kalustoa sellaiset määrät että niiden korvaamiseen voi mennä helposti seuraavat 10 vuotta, tosin sopii miettiä, kuinka helposti esim. vanhoista ajoneuvoista modernisoitu kalusto on korvattavissa? Jos varastosta löytyy enemmän tai vähemmän niukasta käyttökelpoisia aihioita niin mistä silloin modernisoisi? Uusien valmistaminen puolestaan on kalliimpaa ja hitaampaa, jolloin menetysten korvaamiseen menee pidempi aika.

Taloudellinen tilanne on myös mysteeri: onko heillä resursseja näin laajaan projektiin ja vaikka olisikin, mikä määrä näistä rahoista varastetaan? Kun sota päättyy "sitten joskus" niin ostaako Eurooppa edelleen öljyä ja kaasua samalla innolla? Nämä ovat merkittävä tekijä Venäjän talouden kannalta, jos tilanteeseen tulee muutos niin se näkyy myös kaluston korvaamisen budjetissa (vaikkei Venäjä tietysti myöntäisi tätä käytännössä).

Vastaan itselleni kysymykseen mikä määrä Venäjän aktiivijoukkojen vaunuista on modernisoitu 2000-luvulla. Ongelma on toki, mihin raja vedetään.

Lasken modernisoiduiksi aktiivijoukkojen vaunuiksi seuraavat vaunumallit: T-80UE-1, T-80BVM, T-90A, T-90M, T-72B3 obr 2016 ja T-72B3.

Seuraavat aktiivijoukkojen käytössä olevat vaunut EN laske modernisoiduiksi: T-80U, T-80BV, T-72BA, T-72B obr 1989, T-72B, T-72AV, T-72A.

Numerot ovat venäläisen Altyn73 blogista, löytyvät taulukkomuodossa esim. tästä viestistä.

Modernien vaunujen määräksi saadaan jompi kumpi (riippuu miten tulkitsee Altyn73 kirjoituksia):

1)

31 + 72 + 219 + 8 + 470 + 589 = 1 389

Vaunujen kokonaismäärä 2 613 joten modernisoitujen vaunujen osuus (1 389 / 2 613) = 0,5316

2)

31 + 72 + 240 + 65 + 527 + 795 = 1 730

Vaunujen kokonaismäärä 3 020 joten modernisoitujen vaunujen osuus (1 730 / 3 020) = 0,5728

Lainaamassani viestissä kirjoitin että muistaakseni Venäjän oman ilmoituksen mukaan "modernisoidun" kaluston osuus olisi yli 70% mutta ainakin tämän laskelman perusteella panssarivaunujen osalta ollaan 53 - 57,3 % välissä. Ehkä muisteluni koski kaikkia asevoimien ajoneuvoja tai "kalustoa", joten ehkä numero on tämän takia suurempi kun mietitään laajempaa kokonaisuutta? TAI ehkä laskelmassa tarkoitetaan "moderniksi ajateltua" kalustoa, johon voinee ehkä laskea panssarivaunujen osalta T-72BA, T-80U ja T-72 obr 1989. Tietääkseni he ovat myös "remontoineet" vanhempaa kalustoa viimeisen 10-15 vuoden aikana eli osan T-80BV ja T-72B vaunuista joten ehkä nämä lasketaan mukaan vaikka kyseessä ei olekaan "modernisointi" vaan ainoastaan "remontti" jolla vaunut pidetään toimintakuntoisina ilman että vaihdetaan esim. tähtäimiä.

TAI ehkä ryssä vain valehtelee tässäkin asiassa ja pyöristää luovasti ylöspäin? Tarve oli modernisoida 70% kalustosta tiettyyn päivään mennessä, joten pakkohan näin on olla käynyt, koska on suunnitelmat ja aikataulut ja niille osoitetut määrärahat (joista iso osa tietysti varastettu).
 
Tulee mieleen, että haluaako ryssä "neuvotella", jotta voivat luovuttaa lähitulevaisuudessa varmasti menetettävät alueet Ukrainalle, ja myydä tämän siten voittona venäläisille, kun ryssä saa sitten vastineeksi jotain (todellisuudessa eivät saa, mutta äkkiä ryssäpropaganda tämän kääntää voitoksi.).
putlerilla on kova keksiminen siinä, miten tämä voitoksi markkinoidaan kotona.... Kyllä se tieto sinnekkin valuu.... Ainoo mistä ryssät voi neuvotella on millä aikataululla poistutaan Ukrainasta ja kuinka paljon korvauksia maksetaan.....
 
Hmm... Sodan alussa selvisi pienellä vaivalla, että tölkitetyt sukat ovat juttu. Ilmeisesti tölkitetty vesikin on juttu. Ja vuoden -88 vuosikertavettä tarjoiltu Khersonin suunnalla ryssäjoukoille.
Äläs ny... Tossa meikäläisen maastolöytö kannakselta, oikeesti oltiin niitä sankareita kotio hakemassa... kuvasta ei niin nää. mutta siinä lukee
"Sotilas leipää"20170528_144326.jpg:
 
Back
Top