Ukrainan konflikti/sota

Tämä meemi taitaa jäädä nyt historiaan. Haikeita hetkiä.

Aiemmin tällä viikolla Chernobaivkassa polteltiin jotakin. Arvioiden mukaan saattaisi olla perääntyvien ryssien jäämistönpolttobileet jotta ukraina ei saisi haltuunsa mitä ikinä tuolla poltettiin.
Eräässä sotavankivideossa puhuttiin mm. siitä, että Chernobaivkassa olisi paperityöläis-upseerien (palkanmaksaja-majurit, raporteissa valehtelevat everstit yms.) päämaja. Pakostakin jää miettimään, että poltellaanko tuolla nyt kaluston ja rakennelmien lisäksi myös papereita.
1668062830938.png

Kaiken kaikkiaan mentiin jo laskuissa sekaisin, mutta päälle 30 kertaa ukraina veti keskitykset tuonne kentälle ja päälle tusinassa oli keskitysten aikaan helikopterit paikalla. Muistutti lähinnä huonoa vitsiä repeptitiivisyydellään.

R.I.P. yksi tämän sodan parhaista meemeistä.



Khersonin teemalla jatkaen - siviilien evakuoinnit lopetettu ryssän toimesta koska "ei tarpeeksi halukkaita siviilejä". Ei siis pakkosiirtoja?
 
Pari venäläistä vetäytymästä Khersonista. Videolta näkyy hyvin minkälaisilla lautoilla joen yli väkeä siirretään.

Kun katsoo videota niin kuva ei heilu ja mukaan on leikattu ympäristöstä kuvattuja pätkiä. Eli kauvauksen on tehnyt kameratiimi. Lisäksi tyypeillä puhtaat kamppeet. Eli samaa propagandan-tv:n shaibaa kuin Zoiku-ZurkkovitZ näytelmä vetäytymisestä.

Ei ole mahdollista että ryssän tv:ssä esitettäisiin totuus vaan siellä nähdään aina siloiteltu ja mielikuvitusmaahan soveltuva näytelmä. Kun nyt viesti on että joudutaan vetäytymään niin mitä sillä pimitetään? Khersonin alueesta tiedetään että Ukraina on kuristanut logistiikkaa jo kuukausia. Sillat poikki, ponttoonisillat ammutaan hajalle välittömästi ja jopa lauttoja upotetaan. Ei tuolta vetäydytä, ei ole mahdollista. Totuus lienee se että alueelle loukkuun jäänyt ryssän armeija tuhoutuu tuonne. Se mikä näyttää Ukrainan hyökkäykselle on todellisuudessa motin kärsivällinen tuhoaminen. Tätä sitten mainostetaan ryssille että vetäydytään ja jotain ollaan sopimassa ja tämä on osa tätä sopimusta ja ja ja ja. Dnipron rannan kopit on takavarmistus. Khersonin veneiden tuhomainen on takavarmistus. Jo aikaisemmin oli tieto että Dnipron itärannalla on kadyroviitit takavarmistuksena. On tasan tarkkaan varmaa että perusörkkiä ei tuolta tule yli vaan ne kuolee kunniakkaassa taistelussa Ukrainalaisten kanssa. Kalustoa tuolta ei saa ulos joten miksi sotilaita? Ei sotilaalla ole ollut arvoa aikaisemminkaan. Takavarmistuksen viimeinen pala on sitten padon räjäytys, tulvaan on paha perääntyä.

Tällä ostetaan vain aikaa, puttelin toiveunissa mobikeista muodostuu oikea armeija. Todellisuudessa noin puolet jäljellä olevasta suorituskykyisestä örkkilaumasta on motissa ja tulee tuhoutumaan sinne. Toinen puoli silppuuntuu Bakmuthin suunnalla. Sen jälkeen on mobikkeja. Joten puttelin neuvotteluhalukkuuden nousun ymmärtää, Khersonin motin putsauksen jälkeen Ukrainalta vapautuu melkoinen armeija jota vastaan mobikeista ei ole edes haittaa vastustuksesta puhumattakaan.
 
Mihail Podoljak on pidättyväinen: "Ukraina ei näe merkkeja sitä että Venäjä jättää Hersonin ilman taisteluita. Kaupungissa on edelleen merkittävä osa ru-ryhmittymiä, regioniin saappuu lisää reserveja".

. Источник: https://censor.net/ru/n3379452
Mielestäni on outoa odottaa edes Venäjän noin vain jättävän asemansa ilman taisteluita ja säntäävän pakoselle; jos 30 000 ukkoa lähtevät kaikki samaan aikaan joen rantaan kaikenkarvaisille losseille ja lautoille, niin täyskaaos jopa ryssän mittapuulla on sellaisesta tuloksena.

Kyllä tällainen hallittu vetäytyminen on tehtävä taistellen ja eilen myöhäisiltana linkittämäni twitter-lanka antaa ymmärtää, että venäläiset ovat jo vetäneet joukkoja siviiliväestön evakuoinnin suojassa. Nämä ovat varmaankin olleet juuri niitä Hersonin katukuvasta kadonneita joukkoja.

Sergeitten vetäytymiseaiheisen televisiosketsin voi nähdä tarpeellisena myös tätä kautta: venäläissotilaat Hersonissa ovat varmasti tiedostaneet itse tilanteen vakavuuden jo jonkin aikaa, varsinkin jos/kun joukkoja ja kalustoa alettiin pikkuhiljaa siirtää vasemmalle rannalle. Jos kissaa ei olisi nostettu pöydälle, niin Snihurivkan tapaisen voimakeskittymän menettämisen seuraus olisi voinut olla Harkovan rintaman tapainen romahdus, paniikki ja joukkojen hallitsematon pako. Silloin Hersonin menetystä ei olisi voitu myydä kansalle taktisena vetäytymisenä.
 
Kun noita dronevideoita on nähnyt missä listitään vanjoja ilmasta, niin pistää miettimään että onko nykyaikaisessa sodankäynnissä enää mitään hyötyä vallihaudoista kun ilmasta käsin voidaan käydä napsimassa vihut vaikka yksi kerrallaan?
Tämä on kysymys, jota mietitään monessa esikunnassa tämänkin sodan esimerkkien pohjalta. Jos saadaan lunta maahan, on ryssän asemat ja kulkemiset helposti löydettävissä ilmasta käsin. Silloin poksahtelee.
 
Pieni timelapse Lysychanskin eteläpuolelta.

Nostot:
- vasemmalla kaivuujätevuori, sinänsä strateginen paikka, että näkee pitemmällekin.
1668064184025.png
- Oikealla muutama muinainen NL-aikainen AA placementti jossa näkee, että kesällä ollut ryssän rakennelmia (valkoinen)
1668064294561.png
- Keskellä peltoa kuvan ylälaidassa jokin todella epämääräinen valkoinen piste... Mikä ihme tuo on? Ilmestyi tuonne kesäkuun alussa, jolloin alue oli vielä deepstatemapsin mukaan ukrainan hallussa. Valistunutta arvausta?

S2L2A-800744106889008-timelapse.gif
 
Kovat tappiot puolin ja toisin, jos molemmilta yli 100 tuhatta ukkoa pelistä pois :oops: Silti Venäjän osalta kuulostaa jopa "pienelle" luvulle, ainakin jos ajattelee että pelkästään +70 k miehiä väitetään pelkästään kaatuneen. Tiedä sitten. Kovat on kyllä puolustajankin uhraukset.
Vähän mietityttää tuo, että Ukrainalta olisi kaatunut saman verran miehiä, kuin karmeita kalustotappioita kärsineeltä Venäjältä.

Kun venäläisiä T-72sia, rynnäkköpanssareita ja joukkojenkuljetusautoja meni keväällä Venäjän höökivaiheen aikan ihan hirveitä määriä Kiovan ja Harkovan rintamilla, niin sittenhän jossain vastavuoroisesti olisi Ukrainan pitänyt ottaa kuokkaan monin verroin?
 
Vähän mietityttää tuo, että Ukrainalta olisi kaatunut saman verran miehiä, kuin karmeita kalustotappioita kärsineeltä Venäjältä.

Kun venäläisiä T-72sia, rynnäkköpanssareita ja joukkojenkuljetusautoja meni keväällä Venäjän höökivaiheen aikan ihan hirveitä määriä Kiovan ja Harkovan rintamilla, niin sittenhän jossain vastavuoroisesti olisi Ukrainan pitänyt ottaa kuokkaan monin verroin?
Ei varmaan olekaan, kysehän oli kokonaistappioista (kaat/haav). Varmasti ryby johtaa nimenomaan kaatuneissa, vaikka muuten tappiot olisi suunnilleen samoissa luvuissa
 
Vähän mietityttää tuo, että Ukrainalta olisi kaatunut saman verran miehiä, kuin karmeita kalustotappioita kärsineeltä Venäjältä.

Kun venäläisiä T-72sia, rynnäkköpanssareita ja joukkojenkuljetusautoja meni keväällä Venäjän höökivaiheen aikan ihan hirveitä määriä Kiovan ja Harkovan rintamilla, niin sittenhän jossain vastavuoroisesti olisi Ukrainan pitänyt ottaa kuokkaan monin verroin?
Oliskohan vaan ihan puhdasta shaibaa, jolla motivoidaan venäläisiä, ettei teillä nyt niin huonosti mennyt. Lopettakaa turha sotanne.
 
Back
Top