Ukrainan konflikti/sota

Onkohan tässä jotain perää: http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/73...jalla-ukrainan-sodan-seuraava-vaihe-alkamassa
Puolalaislehti Gazeta Wyborcza arvioi, että Venäjä saattaa hyökätä uudelleen Ukrainaan viikonlopun aikana, kertoo ukrainalainen uutistoimisto Ukrinform.

Lehden mukaan paha ennusmerkki on se, että Venäjän presidentti Vladimir Putin on pitänyt torstaina Venäjän turvallisuusneuvoston hätäkokouksen ennen vierailuaan Kiinaan ja Australiaan.

Lehden mukaan Venäjällä suositaan sotatoimien aloittamista silloin, kun Putin on poissa maaasta. Näin kävi esimerkiksi Georgian sodan aikana. Lehden mukaan kuvio on toistunut myös pari kertaa tänä vuonna, kun Venäjä on aloittanut uusia vaiheita Ukrainan konfliktissa.
Lehden mukaan Kreml käyttää mielellään tällaista hämäyskikkaa, jonka uskoo uppoavan länsimaihin.

- Putin aloittaa mielellään aseelliset hyökkäykset viikonloppuisin. Kaikki viittaa siihen, että nytkin käy niin. Suuren sodan seuraava vaihe on todennäköisesti alkamassa Donbasissa, Gazeta Wyborcza väittää.

Tänään kansainväliset uutistoimistot raportoivat, että venäläistankkeja, sotilaita ja aseita on viety rajan yli Ukrainan kapinallisalueille. Jo aiemmin on kerrottu, että Venäjä on siirtänyt joukkojaan lähemmäs Ukrainan rajaa.
 
Näiden tietojen valossa, sikäli kun pitävät paikkaansa, on vaikea keksiä muita motiiveja kuin jonkinlainen operaatio. Tässä vaiheessa ei asevoimalla uhoamisella saavuta mitään, rautaa laitetaan rajalle tositarkoituksessa. Uskoisin, että Putin haluaa ratkaista konfliktin ennen kunnon talven tuloa. Saapa nähdä kaikuvatko Itä-Ukrainassa uraa-huudot viikonloppuna.

Tähän liittyen Venäjän ilma-aseen esiinmarssi olisi selvä indikaattori.
 
USA:ssa demokraatit saivat takkiinsa välivaaleissa ja sotilaallinen apu Ukrainalle on enää ajan kysymys. Tottakai ryssälle tulee kiire. Talous on menossa hörpsähtäen viemäriin, Ukrainan koulutus- ja varustustaso paranee koko ajan eikä Ukrainan enää tarvitse teeskennellä tietämätöntä todellisesta vihollisestaan.
 
Viikon kuluessa Itä-Ukrainaan on tullut osapuilleen 1200 erilaista ajoneuvoa: 250 panssarivaunua, 500 panssaroitua vaunua, yli 400 kuorma-autoa sekä 150 tykkiä.

Mikäli ovat valmiita yhtymiä, se on osapuilleen 5 panssaripataljoonaa, 10 mekanisoitua pataljoonaa ja 15+ tykistöpatteria. Miesmääräksi voi laskea vähintään 10 000.

Tunnistettu on ainakin yhdestä rykmentistä 1-2 panssaripataljoonaa (4. KaartPsD). Se on nyt Vesela Horassa Schastyan lähellä.

Minkälaistahan lomaa siellä aiotaan alkaa viettää?
 
Krimin huollon kannalta maayhteyden avaaminen olisi Venäjälle ensiarvoisen tärkeää. Muutoin talvesta tulee krimiläisille ikävä.

Katsotaankohan lännessä Venäjän pelaamaa peliä Ukrainassa siihen asti, kunnes koko maa on miehitetty ja Venäjän joukot ovat Puolan, Slovakian, Unkarin ja Romanian rajoilla?
 
Kauppasaarto ja merisaarto ovat kaksi eri asiaa. Länsimaat voivat katkaista oman kauppansa Venäjän kanssa, mutta muiden kaupan katkaisu merisaarron keinoin olisi sotatoimi. Ei tule tapahtumaan.

Mikä on se Naton asettama viimeinen raja? Minä vähän epäilen venäläisten voivan ajella panssarivaunuilla pitkin Tallinnaa ilman viimeisen rajan löytymistä.

Juurikin näin. Venäjä koko ajan koputtaa kepillä jäätä, että joko se raja löytyy ja jää pettää, vai vieläkö uskaltaa pidemmälle. Hyvä esimerkki oli se kuuluisa 200 auton valkoinen avustusrekkasaattue. Kokeiltiin, että mitä länsi tekee, jos vaan ajetaan ilman lupaa ja tarkastuksia 250 rekkaa Ukrainaan. No länsi ei tehnyt mitään. Nyt voivat rauhassa kuljettaa sinne ammuksia ja miehiä rekka toisensa jälkeen ja ketään enää edes kiinnosta uutisoida, että taas 50 rekkaa tullut rajan yli. Jos raja olisi vedetty heti alkuunsa, 5000 NATO:n sotilasta vaikkapa Kiovaan tai jopa Ukrainan puolelle Venäjän vastaiselle rajalle, niin eiköhän olisi uhoaminen jäänyt jo kauan sitten.
 
Muistaakseni huhu joka ei pitänyt paikkaansa. Ainakin jossain vaiheessa uutisoitiin että Ukraina saisi F-18 koneita Kanadasta.

Juuri samasta uutisesta kyse, puhdasta propagandaa.

Olisikin ihan älytöntä lahjoittaa täysin uutta konetyyppiä, johon ei ole Ukrainassa huolto-organisaatiota, aseistusta, ei konemekaanikkoja, eikä lentäjiä. Kyseessä olisi vähintään 2-3 vuoden projekti, että noilla koneilla saataisiin mitään aikaiseksi. Kun jostain Afrikasta tai Irakista uutisoidaan, että sinne on lahjoitettu tai myyty jotain venäläisiä hävittäjiä ja sitten jo seuraavalla viikolla niitä on käytetty taisteluissa, niin voitte olla varmoja, että niissä on venäläiset lentäjät mukana.
 
Viikon kuluessa Itä-Ukrainaan on tullut osapuilleen 1200 erilaista ajoneuvoa: 250 panssarivaunua, 500 panssaroitua vaunua, yli 400 kuorma-autoa sekä 150 tykkiä.

Mikäli ovat valmiita yhtymiä, se on osapuilleen 5 panssaripataljoonaa, 10 mekanisoitua pataljoonaa ja 15+ tykistöpatteria. Miesmääräksi voi laskea vähintään 10 000.

Tunnistettu on ainakin yhdestä rykmentistä 1-2 panssaripataljoonaa (4. KaartPsD). Se on nyt Vesela Horassa Schastyan lähellä.

Minkälaistahan lomaa siellä aiotaan alkaa viettää?

No ei hemmetti, luvassa on vähintään lomakeskuksen rakentaminen. Mutta täytyy sanoa että tuolla määrällä kalustoa saa pahaa aikaiseksi.
Mutta ihmetyttää onko suomalainen osaaminen todella tälläistä kuin Tommi Koivula MPKK:sta esittää:
− Ukrainassa ja Itä-Ukrainassa on aika paljon kansainvälisiä tarkkailijoita ja kyllä siitä aika nopeasti saadaan tietoa, jos näitä tankkeja todella on mennyt sinne, niin kuin tällä hetkellä näyttää menneen, Koivula sanoo.

Luotetaanko siis etyjin tarkkailijoihin joilla ei ole hirveästi vapauksia liikkua vapaasti itä-ukrainassa vai eikö voisi ajatella että vapaa mediakin voi tuottaa luotettavaa tietoa.

Ymmärrän toki ettei virkamiehenä ole samanlaisia vapauksia lausua omia mielipiteitään mutta johonkin rajan voisi vetää.

Samoin jonkun toisenkin tutkijan kommentti hämmästytti, hän vetosi Venäjän ilmoitukseen kunnioittaa vaaleja ja näin ollen Venäjä olisi tukemassa "rauhan prosessia".

HALOO, meidän tutkijamme ei taida olla penaalin terävimpiä kyniä.
 
Obamalle tulee lähtö vuonna 2016 joten itänaapurissa ovat varmaankin laskeskelleet, että siihen asti saavat touhuta ilman sen kummempaa vaaraa lännen taholta, mutta jos seuraava presidentti on Joni Ernstin kaltainen republikaani, niin silloin saattaa Putinin touhut pysähtyä ellei ole siihen mennessä ehtinyt baltiaa valtaamaan. Ikävä kyllä "vapaan maailman" johtajana toimii tällä hetkellä täysi vätys.
tumblr_nejyg3wN9N1u29kn2o1_500.gif
 
Juurikin näin. Venäjä koko ajan koputtaa kepillä jäätä, että joko se raja löytyy ja jää pettää, vai vieläkö uskaltaa pidemmälle. Hyvä esimerkki oli se kuuluisa 200 auton valkoinen avustusrekkasaattue. Kokeiltiin, että mitä länsi tekee, jos vaan ajetaan ilman lupaa ja tarkastuksia 250 rekkaa Ukrainaan. No länsi ei tehnyt mitään. Nyt voivat rauhassa kuljettaa sinne ammuksia ja miehiä rekka toisensa jälkeen ja ketään enää edes kiinnosta uutisoida, että taas 50 rekkaa tullut rajan yli. Jos raja olisi vedetty heti alkuunsa, 5000 NATO:n sotilasta vaikkapa Kiovaan tai jopa Ukrainan puolelle Venäjän vastaiselle rajalle, niin eiköhän olisi uhoaminen jäänyt jo kauan sitten.

Georgiassakin eteneminen pysähtyi sen jälkeen kun Bush päätti lähettää paikalle aseettoman sairaalalaivan sekä muutaman kuljetuskoneen lentokentille.
 
Juurikin näin. Venäjä koko ajan koputtaa kepillä jäätä, että joko se raja löytyy ja jää pettää, vai vieläkö uskaltaa pidemmälle. Hyvä esimerkki oli se kuuluisa 200 auton valkoinen avustusrekkasaattue. Kokeiltiin, että mitä länsi tekee, jos vaan ajetaan ilman lupaa ja tarkastuksia 250 rekkaa Ukrainaan. No länsi ei tehnyt mitään. Nyt voivat rauhassa kuljettaa sinne ammuksia ja miehiä rekka toisensa jälkeen ja ketään enää edes kiinnosta uutisoida, että taas 50 rekkaa tullut rajan yli. Jos raja olisi vedetty heti alkuunsa, 5000 NATO:n sotilasta vaikkapa Kiovaan tai jopa Ukrainan puolelle Venäjän vastaiselle rajalle, niin eiköhän olisi uhoaminen jäänyt jo kauan sitten.

Osittain näin, mutta tuo NATO-kuvio on perusteetonta spekulaatiota. Jos Ukraina olisi ollut NATO:n jäsen, ei Venäjällä olisi nyt Krimiä. Mutta kun ei ole jäsen, niin NATO:n puitteissa ei joukkoja olisi voinut olla eikä niitä sinne lähetetä. Oikeampi syyllinen tähän tilanteeseen on Ukrainan oman puolustuskyvyn räikeä laiminlyönti, mikä mahdollisti Venäjän hyökkäyskynnyksen mataluuden. Venäjä tiesi, että Ukrainan armeijasta ei ole vastusta. Jos Ukrainan armeija olisi ollut vähän paremmassa hapessa, aloittanut hyvissä ajoin liikekannallepanon ja sittemmin iskenyt heti ja kovaa, olisi tilanne nyt aika lailla erilainen.
 
Afganistankaan ei ole NATOn jäsen, silti siellä aloitettiin NATO-operaatio kun näin päätettiin. Eli pelkkä jäsenyyden puute ei riitä esteeksi NATO-joukkojen käytölle.

Muuten olen samaa mieltä. Paitsi että loppuosa sopii minusta koko Ukrainan hallintoon, ei vain armeijaan.
 
Oikeampi syyllinen tähän tilanteeseen on Ukrainan oman puolustuskyvyn räikeä laiminlyönti, mikä mahdollisti Venäjän hyökkäyskynnyksen mataluuden. Venäjä tiesi, että Ukrainan armeijasta ei ole vastusta. Jos Ukrainan armeija olisi ollut vähän paremmassa hapessa, aloittanut hyvissä ajoin liikekannallepanon ja sittemmin iskenyt heti ja kovaa, olisi tilanne nyt aika lailla erilainen.

On hyvä myös ymmärtää ettei Venäjän hyökkäys Ukrainassa ja Krimillä alkanut yhtäkkiä ja spontaanisti.

Sitä oli valmisteltu jo vuosikausia jopa kymmenen vuotta. Sinä aikana koko Ukrainan hallinto (presidentti mukaan lukien), armeijaa myöten oli solutettu ja korruptoitu venäläismielisillä. Tarkoituksen oli siirtää Ukraina kokonaisuudessaan Venäjän hallintoon. Krim oli paremmin valmiina (riittävästi myös venäläistä miehistöä) ja siellä homma sujui juuri niin kuin oli suunniteltu ja harjoiteltu. Ukrainan osalta asiat eivät kuitenkaan olleet aivan yhtä pitkällä. Ja, siksi venäläisten suunnitelma tökkäsi aseelliseen vastarintaan..ja ennen kaikkea Ukrainan vapaaehtoisten joukkojen toimesta. Ei niinkään armeijan vastarintaan, koska juuri siellä oli organisaatiossa eniten venäläismielisiä.

Ukrainalla ottaa oman aikansa puhdistaa armeija sekä muu hallinto venäläisten myyristä, agenteista, maksetusta pettureista jne. jne. Sen jälkeen kuluu aikaa saada vakinainen varusmiespalvelu uudelleen toimimaan sekä riittävästi kalustoa kuntoon uusia joukko-osastoja varten jne. Tilanne ei ole ollut mitenkään helppo Ukrainan osalta. Mutta tällä hetkellä asiat todennäköisesti ( ja toivottavasti) etenee jo oikeaan suuntaan, jokainen päivä ja viikko parantaa Ukrainan puolustusvalmiutta. Eiköhän 45 miljoonan asukkaan maasta saataisi aikaa myöten jonkinlainen miesmäärä aseisiin vastustamaan Venäjän hyökkäyksiä. Uhotaanhan meillä, paljon pienemmässä Suomessakin, pärjättävän tarpeen tullen omin voimin..
 
No ei hemmetti, luvassa on vähintään lomakeskuksen rakentaminen. Mutta täytyy sanoa että tuolla määrällä kalustoa saa pahaa aikaiseksi.
Mutta ihmetyttää onko suomalainen osaaminen todella tälläistä kuin Tommi Koivula MPKK:sta esittää:
− Ukrainassa ja Itä-Ukrainassa on aika paljon kansainvälisiä tarkkailijoita ja kyllä siitä aika nopeasti saadaan tietoa, jos näitä tankkeja todella on mennyt sinne, niin kuin tällä hetkellä näyttää menneen, Koivula sanoo.

Luotetaanko siis etyjin tarkkailijoihin joilla ei ole hirveästi vapauksia liikkua vapaasti itä-ukrainassa vai eikö voisi ajatella että vapaa mediakin voi tuottaa luotettavaa tietoa.

Ymmärrän toki ettei virkamiehenä ole samanlaisia vapauksia lausua omia mielipiteitään mutta johonkin rajan voisi vetää.

Samoin jonkun toisenkin tutkijan kommentti hämmästytti, hän vetosi Venäjän ilmoitukseen kunnioittaa vaaleja ja näin ollen Venäjä olisi tukemassa "rauhan prosessia".

HALOO, meidän tutkijamme ei taida olla penaalin terävimpiä kyniä.

  1. Conflict Reporter ‏@Conflict_Report 6h6 hours ago
    1/2 Let me put this clear: The @OSCE mission in #Ukraine which has observers at the #Izvaryne, #Gukovo and #Novoazovsk border crossings..
  2. Conflict Reporter ‏@Conflict_Report 6h6 hours ago
    2/2.. has not seen A SINGLE RUSSIAN TANK, CROSSING INTO UKRAINE. I think, this says ALL about their credibility.
 
Ensi vuonna varmaan saadaan tarkkuutta toimiin, kun ETYJ-järjestön johtovastuun ottaa Venäjän sotapikkuveli Serbia.
 
Osittain näin, mutta tuo NATO-kuvio on perusteetonta spekulaatiota. Jos Ukraina olisi ollut NATO:n jäsen, ei Venäjällä olisi nyt Krimiä. Mutta kun ei ole jäsen, niin NATO:n puitteissa ei joukkoja olisi voinut olla eikä niitä sinne lähetetä. Oikeampi syyllinen tähän tilanteeseen on Ukrainan oman puolustuskyvyn räikeä laiminlyönti, mikä mahdollisti Venäjän hyökkäyskynnyksen mataluuden. Venäjä tiesi, että Ukrainan armeijasta ei ole vastusta. Jos Ukrainan armeija olisi ollut vähän paremmassa hapessa, aloittanut hyvissä ajoin liikekannallepanon ja sittemmin iskenyt heti ja kovaa, olisi tilanne nyt aika lailla erilainen.
Afganistankaan ei ole NATOn jäsen, silti siellä aloitettiin NATO-operaatio kun näin päätettiin. Eli pelkkä jäsenyyden puute ei riitä esteeksi NATO-joukkojen käytölle.

Muuten olen samaa mieltä. Paitsi että loppuosa sopii minusta koko Ukrainan hallintoon, ei vain armeijaan.
Kohtapa ei oo Suomella enää Ahvenanmaata, eikä Ruotsilla Gotlantia; jahka nokkela natomaa Ranska, toimittaa kohutut maihinnousualukset veli-venäläiselle. Natokaan ei ole aina niin yhtenäinen ja länsimaissa laiminlyödään yhteistä etua, pääasiassa omaan napaan tuijottelun vuoksi. Viimeisinpänä villityksenä tästä, on Turkin aseistama ISIS-järjestö. :rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top