Ukrainan konflikti/sota

SJ

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Biopolttoaineet olisivat aika rankka ympäristökatastrofi. Meidän pitäisi kaataa varmaankin maapallon kaikki metsät tuottaaksemme sekä ruokaa, että biopolttoaineita. Leväöljy taas vaatisi varmaankin huomattavan laajaa merialueiden ottamista käyttöön levien kasvattamiseksi. Näkisin, että ainoa tie on sähköautot ja niille sähkön tuottaminen fuusioreaktoreissa. Sähköautohan käyttää sähkön suoraan sähkönä ilman, että tarvittaisiin sähkön käyttämisen välivaihetta biopolttoaineen tuottamiseksi.
Sähköautot ovat ihan vihoviimeisin ratkaisu. Ensinnäkin niiden akkujen käyttämät mineraalit ovat aika hirvittäviä aineita ympäristölle, siis siltä kannalta mitä kaivos tekee ympäristölle. Toisekseen sen mitä noista mineraaleista tiedetään, niin öljy ja muut fossiiliset polttoaineet riittävät seuraavat 30 vuotta (eli käyttöhuippu sijoittuisi tuonne) ja sähköautojen tarvitsemat mineraalit taas 5 vuotta tunnetuilla varannoilla. Eli voi olla, että raitiovaunut yleistyvät, mutta sähköautot tulevat kyllä olemaan vain välivaihde. Biokaasu vaikuttaisi lupaavammalta. Sitä en tiedä, että mitä mineraaleja polttokennot tarvitsevat, mutta mikäli ne toimivat, niin ne voisivat olla se ratkaisu mitä tarvitaan pitkässä juoksussa, kunnes fuusio voima saadaan miniatyrisoitua tarpeeksi, että autot saadaan toimimaan niillä.
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Mikä helvettiläisen ekoketju tästä on tullut? Pientä rajaa.

:)
 
artti

Eversti
Aivan varmasti on niin, etten tiedä mitään. Joidenkin epämääräisten huhujen mukaan kaasunvirtaus Venäjältä on vähentynyt 5 prosenttia vuodessa, ei siksi, että Venäjä rajoittaisi vaan siksi, että lähteet ovat ehtymässä. Ja tämä sitten on aiheuttamassa kiehuntaa Venäjällä ja Euroopassa. Venäjän federaatio joudutaan rakentamaan uudestaan ja siihen tarvittaisiin valtioviisaita. Voi olla, että meneillään on isompia kehityskulkuja kuin tiedämmekään.
 
Viimeksi muokattu:

jurppi

Ylipäällikkö
Näin Ukrainassa Natosta, entä Suomessa?

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1415341118894

HS-analyysi
Venäjä menetti Ukrainan – nyt ukrainalaiset kannattavat Natoa
Venäjä sai Krimin ja 15 vaalipiiriä, mutta menetti Ukrainan
Ulkomaat 8.11.2014 9:26
Jo nyt tiedämme sodan lopputuloksen.

Voittaja:
Venäjän ja Ukrainan vuosisatoja kestäneen yhteisyyden päättyminen on saanut lopullisen sinettinsä. Poliittisesti Ukraina on valinnut erilaisen tien kuin diktatuuriin ajautunut Venäjä. Maa on demokraattisesti hallittu ja moniarvoinen eurooppalainen valtio. Eikä ole pieneintäkään epäilystä etteikö EU tule tukemaan monella konkreettisella tavalla Ukrainan kehitystä. Talouden kehittymisen osalta muutos tulee viemään oman aikansa mutta toivottavasti joskus parinkymmenen vuoden päästä Ukraina on vahvana osana vaurasta Eurooppaa.

Häviäjä:
Käytännössä Venäjä ja venäläiset tulevat kärsimään sodan suurimmat tappiot. Yhden puolueen diktatuurina maa tulee taantumaan niin poliittisesti kuin taloudellisestikin. Maan kansalaisia hallitaan Putin/yhden puolueen sisäpiirin ja KGB/FSB:n upseerien johdolla. Taloutta johtavat Putin ja em. puolue sekä muutama kymmenen oligarkkia.
Ukrainan sota on eristänyt Venäjän muusta maailmasta, vaikka sen sallitaan toistaiseksi olla mukana erilaisissa kv. yhteyksissä. Tämä lähinnä siksi että Venäjälle yhä edelleen annetaan reilu mahdollisuus perääntyä Ukrainassa ja palata osaksi kv. yhteisöä. Jos Venäjä jatkaa hyökkäyksiään ainoaksi mahdollisuudeksi jää sen sulkeminen totaalisesti ulkopuoliseksi. Venäjä tosin sulkee rajojaan jo itsekin. Vapaa media on lopetettu/kielletty, satojen tuhansien virkamiesten matkustaminen ulkomaille on kielletty. Suunta on aivan sama kuin oli aiemmin Neuvostoliitossa.

Verrattuna muuhun maailmaan Venäjän talous on kooltaan (BKT ja sen erityispiirteet) sekä hallinnoltaan (oligarkit) erittäin heikko. Lisäksi maan tuotantorakenne on äärimmäisen yksipuolinen (pelkkä energian viejä). Venäjällä ei ole käytännössä minkäänlaisia mahdollisuuksia selviytyä tulevaisuudessa ilman ulkopuolisia investointeja. Niitä ei ole luvassa. Itseasiassa kehitys kulkee juuri päinvastaiseen suuntaan. Ylivoimaisesti suurin kauppakumppani - Eurooppa, tulee lähivuosina investoimaan biljoona (1000 miljardia) euroa omiin hankkeisiinsa. Monilla niistä on tarkoituksena korvata/lopettaa riippuvuutta Venäjästä.
.................................

Eikä Venäjä ole suinkaan saanut Krimiä tai Itä-Ukrainaa. Miehitettyjen alueiden kohtalo selvinnee vasta joskus myöhemmin.
 
Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN

Hmm, Venäjä yrittää maksimoida häviönsä?

Tutkija: Puheet paljastavat Putinin raadollisen etupiiriajattelun
Lauantai 8.11.2014 klo 13.26

Putinin puheista selviää myös syy Ukrainan kriisin taustalla, sanoo tutkija.

Putin puolusteli kuluvalla viikolla Suomenkin sotaan ajanutta sopimusta Molotovin-Ribbentropin sopimusta.. (AP)

LUE MYÖS

Putin puolusteli Suomen sotaan ajanutta sopimusta - "Mitä väärää siinä on?"

Suurvaltakeskeisen etupiiriajattelun paluu Venäjän ulkopolitiikkaan on pienten naapurimaiden kannalta huono asia, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Kristi Raik.

Raik kommentoi Iltalehdelle Venäjän presidentti Vladimir Putinin keskiviikkoisia lausuntoja, joissa hän puolustaa toista maailmansotaa edeltänyttä Molotov-Ribbentrop-sopimusta, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa Stalinin Neuvostoliitto ja Hitlerin Saksa jakoivat Euroopan etupiireihin.

Jaon seurauksena Neuvostoliitto hyökkäsi syksyllä 1939 Suomeen, kun se saattoi luottaa siihen, ettei Saksa tulisi Suomea auttamaan.

Etupiirijako Eurooppaan?

- Se ei olisi pienten valtioiden etujen mukaista, varoittaa tutkija etupiirijaosta.
- Putinin puheet heijastavat sitä, että Venäjä on viimeisten vuosien aikana viestinyt halusta sopia uudesta etupiirijaosta Euroopassa. Putinin maailmankuva näyttää olevan sellainen, että jossain kulkeva linja määrittelee, mitkä maat ovat osa Venäjän valtapiiriä ja mitkä osa läntistä maailmaa, Raik kuvailee.

Raikin mukaan tästä on kyse myös Ukrainan konfliktissa.

- Tällä hetkellä ei ole selvää, missä se linja menee. Ukraina haluaa kuulua länteen - Venäjä taas ei voi hyväksyä sitä, vaan haluaa estää sen.

Jatkunut vuosia

Raikin mukaan Venäjän ajattelu ei ole uutta, vaan se on viestinyt samaa useiden vuosien ajan. Ukrainan kohdalla tilanne vain on kärjistynyt avoimeksi konfliktiksi.

- Venäjän näkökulmasta Ukraina kuuluisi historiallisesti itsestään selvästi Venäjän etupiiriin - Ukraina taas on eri mieltä asiasta. Tässä on kaksi erilaista maailmankuvaa vastakkain, Raik luonnehtii.

Hänen mukaansa Euroopassa etupiiriajattelu on haluttu jättää historiaan.

- Länsi on viestinyt, ettei se lähde sopimaan mistään etupiirijaosta. Venäjän kohdalla lähestymistapa ei ole onnistunut.

Raik korostaa, että suurvaltojen etupiirijaon palaaminen kansainväliseen politiikkaan tarkoittaisi turvattomampaa maailmanjärjestystä.

- Se ei olisi pienten valtioiden etujen mukaista.

MIKKO VIRTA
mikko.virta@ilmedia.fi
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Minusta tuolla etupiiriajattelulla on tarttumapintaa sen kanssa, joka on ainoa varteenotettava sopija vuonna 2014 eli Obaman ja Kerryn Yhdysvalloissa.

Jo keväällä lakkasi Kerry mölyämästä kuin taikaiskusta ja Venäjän hybridi kiihtyi. MH 17 -tapauksesta Yhdysvallat oli johdonmukaisen hiljaa.

Obama kosii Iraniakin. Tästä McCain hermostui aika lailla:

Republican senators John McCain and Lindsey Graham said it was "outrageous" that the president would approach Iran, given its support for the Syrian government and Shia groups such as Lebanon's Hezbollah.

http://www.bbc.com/news/world-us-canada-29941484

Voisinpa lisätä, että juuri Irak kärsii Obaman sekopäisistä kyytempuista eniten.
 
Talvela

Ylipäällikkö
Obama on kyllä täysi floppi, Baltia anelee joukkoja ja kalustoa mutta niukkaa on ollut vielä.
Mutta osataan sitä kotimaassakin, Tuomiojan mielestä NATO ei saa lisätä paukkuja Baltiassa.

Molemmat ovat älykkäitä mutta nuoruudessa omaksuttu ideologia ei vain enää muokkaudu eikä itsetutkistelua tapahdu, sosialismi on kuin uskonlahko vaikka se olisi pasifisistista sosiaalidemokratiaa.

Toivoa pitää että tukea alkaa alueelle virrata eri muodoissa, USA.n etu on ulottaa se Suomeen ja Ruotsiin esim. materiaali hankinnoissa.
 
jee3z

Kapteeni
Aivan varmasti on niin, etten tiedä mitään. Joidenkin epämääräisten huhujen mukaan kaasunvirtaus Venäjältä on vähentynyt 5 prosenttia vuodessa, ei siksi, että Venäjä rajoittaisi vaan siksi, että lähteet ovat ehtymässä. Ja tämä sitten on aiheuttamassa kiehuntaa Venäjällä ja Euroopassa. Venäjän federaatio joudutaan rakentamaan uudestaan ja siihen tarvittaisiin valtioviisaita. Voi olla, että meneillään on isompia kehityskulkuja kuin tiedämmekään.
Jospa vaikka investoisivat vaikka puolet asevoimille suunnitelluista rahoista uusien öljy/kaasukenttien käyttöönottoon? Riittäisikö tämä jopa nostamaan tuotantoa?
Itse en epäile että Venäjä ei saisi pidettyä nykyistä tulovirtaa yllä. Tämä vain vaatii panostusta näiden fossiilisten käyttöönottoon.. Eli rahat kohdistetaan nyt meidän näkökulmasta väärään paikkaan.
Tosin Venäjän johdossa voidaan nähdä asia ihan toisin päin. Armeijan budjetista pidetään kynsinhampain kiinni ja kaasu m diilit mitä tehdään, tehdään osittain etukäteismaksulla, mikä kattasi kenttien käyttöönoton ym putki-infran..
Kyllähän sitä venäläisenä voisi kuvitella että jotenkin nurkkaan on ajettu. Jotkut täälä huutelee että jenkkien pitäis olla jo Ukrainan apuna sopimuksen johdosta kun Ukraina suostui luopumaan ydinaseista.
Mielestäni on myös sellainen paperi joskus kirjoitettu NL romahtaessa että Nato ei laajene Venäjän rajoille kuten on käynyt.
Ihmiset näkevät asiat omalta kantiltaan.. Kukaan tuskin oikeassa tai pahemmin väärässäkään ole. Yhteenveto paras veto:)
 
Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN
Lahjoittaja
Alkaako vihdoinkin tulla todisteita ja kuvamateriaalia Itä-Ukrainan viimepäivien tapahtumista?

Edit: Ruplan arvo romahti, pankkien dollarivarannot kohta loppu, paniikki leviää, miten tämä vaikuttaa Venäjän toimiin Ukrainassa?

Associated Press
Nov. 8, 2014 5:56 AM ET
Ukraine rebels seen moving large military convoys
By NATALIYA VASILYEVA, Associated Press

Unmarked military vehicles parked on a road outside the separatist rebel-held eastern Ukrainian town of Snizhne, 80 kilometers (50 miles) from Donetsk on Saturday Nov. 8, 2014. AP reporters saw more than 80 military vehicles on the move Saturday in separatist-controlled areas, indicating intensified hostilities may lie ahead. (AP Photo/Mstyslav Chernov)
1 of 2
SNIZHNE, Ukraine (AP) — Associated Press reporters saw more than 80 unmarked military vehicles on the move Saturday in rebel-controlled areas of eastern Ukraine, indicating that intensified hostilities may lie ahead.

Three separate columns were seen — one near the main separatist stronghold of Donetsk and two outside the town of Snizhne, 80 kilometers (50 miles) further east. The vehicles were mainly transportation trucks, some of them carrying small- and large-caliber artillery systems, and at least one armored personnel carrier. One truck outside Donetsk was seen to be carrying troops.

Ukrainian officials said this week that they believe rebel forces have received substantial consignments of weaponry and manpower from Russia. Moscow denies such claims.

It was not immediately possible to establish the provenance of the vehicles seen Saturday. Separatists have always insisted they are armed with equipment captured from Ukrainian forces, but the sheer scale and quality of their armaments have strained the credibility of that claim.

Despite a cease-fire being reached in September, Ukrainian and rebel troops engage on a regular basis, with some of the heaviest fighting focused on Donetsk airport.

One government paratrooper was killed Friday by a sniper at the airport, military authorities said in a statement.

The statement added that Ukrainian positions came under artillery fire in several towns and villages east of Donetsk, including Debaltseve, which has begun to be increasingly encircled by rebel forces.

Earlier this week, Ukraine's president Petro Poroshenko said that additional troops were being deployed to the east to defend cities still under government control against possible incursions. That followed rebel statements of intent to expand the amount of territory under their control.

The truce signed in the Belarusian capital, Minsk, by Russia, Ukraine and the separatists stipulates the pullback of heavy weaponry.

In Beijing, U.S. Secretary of State John Kerry and Russian Foreign Minister Sergey Lavrov met Saturday on the sidelines of the Asia-Pacific Economic Cooperation conference for what was expected to be a discussion about the unrest in eastern Ukraine.

Asked if Russia still respects the legitimacy of the cease-fire agreement, Lavrov said it is for the "rebels and the government" of Ukraine to finalize a disengagement line — a process that he said is continuing.

Tensions between Ukraine and Russia rose further after the rebels held an election last Sunday that Ukraine and the West denounced as a violation of the truce. Russia, however, quickly lent its support to the vote.

___

Peter Leonard in Kiev, Ukraine, and Lara Jakes in Beijing contributed to this report.

Associated Press
Copyright 2014 The Associated Press. All rights reserved. This material may not be published, broadcast, rewritten or
redistributed.

http://www.themoscowtimes.com/business/article/dollar-shortages-spread-amid-russian-ruble-collapse/510803.html
Dollar Shortages Spread Amid Russian Ruble Collapse
 
Viimeksi muokattu:

krd

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Aivan varmasti on niin, etten tiedä mitään. Joidenkin epämääräisten huhujen mukaan kaasunvirtaus Venäjältä on vähentynyt 5 prosenttia vuodessa, ei siksi, että Venäjä rajoittaisi vaan siksi, että lähteet ovat ehtymässä. Ja tämä sitten on aiheuttamassa kiehuntaa Venäjällä ja Euroopassa. Venäjän federaatio joudutaan rakentamaan uudestaan ja siihen tarvittaisiin valtioviisaita. Voi olla, että meneillään on isompia kehityskulkuja kuin tiedämmekään.
Tähän vähenemään vaikuttavat jatkossa myös pakotteet, joiden takia uusien investointia tekeminen esimerkiksi kaasuntuotantoon jäänee minimaaliseksi. Ohessa Lukoilin tekemä arvio ennen kriisiä (2013), jossa arvio tulevasta tuontannon määrästä. Kuvan perusteella vähenemä nykytuotannosta on hyvin lähellä tuota 5% tasoa vuodessa, näin voisi todeta, että "siemeniviljoja syödään":
Lukoil.JPG
Itse aihe sivuaa Ukrainan kriisiä enää vähän, paremmin olisi sopinut talousketjuun. Toki tuo kaasu virtaa osin Ukrainan läpi. Öljyntuotannosta Lukoil toteaa taas että
"Despite the favorable pricing environment, there is a risk that oil production in Russia will begin to decline in 2016-2017, as long as current projects under development are unable to offset decline in production at the currently producing fields. Stable production is possible only if the oil companies intensively employ EOR and develop unconventional resources - and this requires additional tax stimuli from the government."
Ja tätä "tax stimulia" on nyt viety sotavoimille, ei kentille. http://www.lukoil.be/pdf/Trends_Global_Oil_ENG.pdf
Palautan vielä tässä mieleen jo ketjussa aiemmin olleen kaasukeskustelun, olisiko tässä eräs lisäsyy Venäjän agressiivisempaan ulkopolitiikkaan, kun on ollut selvästi nähtävissä "huonompi huominen"? Varmistaa lisäkaasuresursseja esim. Krimin kautta. Krimhän tarjoaa suuria kaasukenttiä hyödynnettäväksi jatkossa varsin mukavalla sijainnilla. Kun tilanne vain saadaan normalisoitua ensin. Milloinhan tämän normalisaatio voisi tapahtua, joko näemme sen 2015, valuttavarannon vähetessä?
 
jurppi

Ylipäällikkö
Kyllähän sitä venäläisenä voisi kuvitella että jotenkin nurkkaan on ajettu. Jotkut täälä huutelee että jenkkien pitäis olla jo Ukrainan apuna sopimuksen johdosta kun Ukraina suostui luopumaan ydinaseista.
Mielestäni on myös sellainen paperi joskus kirjoitettu NL romahtaessa että Nato ei laajene Venäjän rajoille kuten on käynyt.
Ihmiset näkevät asiat omalta kantiltaan.. Kukaan tuskin oikeassa tai pahemmin väärässäkään ole. Yhteenveto paras veto:)
1. Vuoden 1994 Budapestin sopimus jossa Venäjä, USA ja Britannia sitoutuivat turvaamaan Ukrainan valtion koskemattomuuden, sen luopuessa ydinaseistaan.
- sopimus on validi ja kaikkia osapuolia sitova.
- Venäjä rikkoo yksiselitteisestä tätä sopimusta hyökkäyssodallaan Ukrainassa ja Krimillä.
- kaikkien maailman maiden tulisi vaatia tämän sopimuksen noudattamista. Jos sitä ei huomioida se tekee mahdottomaksi sopia uusista ydinaseista luopumisia tulevaisuudessa.

2. Sellaista sopimusta jossa olisi mainittu NATO:n laajenemisesti ei ole olemassa.
- kysymys NATO:n jäsenyydestä on aina hakijamaan ja NATO:n keskinäinen sopimus.
- jokainen itsenäinen maa on vapaa käyttämään omaa päätösvaltaansa omanmaansa puolustuksen suhteen.
- liittymisessä vaaditaan yksimielisyyttä kaikilta vanhoilta NATO:n jäsenmailta. Ulkopuolisilla ei ole, eikä voikaan olla minkäänlaisia ns. Veto-oikeuksia.
- esim. Suomen ei tarvitse keskustella Venäjän kanssa mahdollisesta puolustusliiton jäsenyydestä. Pikemminkin jäsenyydestä pitää sopia NATO:n nykyisten jäsenien kanssa.
- NATO ei tule missään tilanteessa loukkaamaan Venäjän koskemattomuutta.

On täysin järjetöntä kuvitella että Venäjällä voisi olla jonkinlainen erioikeus esim. puuttua naapurimaidensa hallinnollisiin päätöksiin.

3. Jossain aikaisemmassa meilissä oli ajatus siitä että olisi olemassa jonkilainen suurvaltojen välinen etupiirijaottelu. Tällaisia on joskus aikoinaan ollut esim. Tilsit-sopimus v. 1807, Napoleonin ja Aleksanteri I välillä, jolla jaettiin Ranskan ja Venäjän etupiirejä. Samoin Hitler ja Stalin sopivat v. 1939 etupiirien jaosta. Sattumoisin näissä kummassakin sovittiin että Suomi kuuluu osaksi Venäjää. Putin on useammassakin yhteydessä vihjaillut näiden sopimusten merkityksestä. Todellisuudessa kumpikaan sopimus ei annan minkäänlaista nykyaikaan ulottuvaa oikeutta sopijavaltioilleen.

Jos kaikesta huolimatta puhutaan suurvaltojen oikeudesta etupiireihin on syytä miettiä onko Venäjä enää minkäänlainen suurvalta. Sillä on toki suuri määrä tekniikaltaan ja turvalliselta käyttöiältään vanhenevia ydinaseita. Onhan se myös maantieteellisesti suuri maa (ei luulisi olevan tarvetta sotia uusien maa-alueiden ja kansojen alistamiseksi). Talouden koolla se ei missään tapauksessa voi olla suurvalta. Eikä sillä ole enää sellaista armeijaakaan jotta se voisi esiintyä todellisen suurvallan tavoin. Poliittisesti Venäjän on yksinvaltainen diktatuuri.

4. Moraalinen riippuvuus Venäjästä.
- Suomi on ollut viimeisten kahden sadan vuoden ajasta puolet (1809-1917) osana Venäjää. Lisäksi käytännössä 50 vuotta (1945 - 1991) Neuvostoliiton kontrolloimassa etupiirissä.
- meillä on edelleenkin ihmisiä jotka näkevät Venäjän ystävällisenä Suomen etujen ajajana. Ottaa varmasti useamman sukupolven aikaa jotta meillä Suomessa kyetään ymmärtämään että Venäjä on vain tavallinen valtio muiden joukossa. Ihan samanlainen kuin mikä tahansa muu itsenäinen maa ja kansa.
- Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Itä-Saksassa, Slovakiassa, Tsekissä, Unkarissa, Bulgariassa, Romaniassa, Georgiassa, Ukrainassa jne. jne. on huomattavsti nopeammin kuin Suomessa, opittu elämään ilman Venäjän ohjeistusta.
- Näyttää tosin myös siltä että venäläisillä kestää pitkään oppia ymmärtämään että kaikilla itsenäisillä mailla ja kansoilla on aivan samanlaiset ja tasavertaiset oikeudet ja velvoitteet.
 
Viimeksi muokattu:

RKSTAK

Kapteeni
Alkaako vihdoinkin tulla todisteita ja kuvamateriaalia Itä-Ukrainan viimepäivien tapahtumista?

Edit: Ruplan arvo romahti, pankkien dollarivarannot kohta loppu, paniikki leviää, miten tämä vaikuttaa Venäjän toimiin Ukrainassa?

Associated Press
Nov. 8, 2014 5:56 AM ET
Ukraine rebels seen moving large military convoys
By NATALIYA VASILYEVA, Associated Press

Unmarked military vehicles parked on a road outside the separatist rebel-held eastern Ukrainian town of Snizhne, 80 kilometers (50 miles) from Donetsk on Saturday Nov. 8, 2014. AP reporters saw more than 80 military vehicles on the move Saturday in separatist-controlled areas, indicating intensified hostilities may lie ahead. (AP Photo/Mstyslav Chernov)
1 of 2
SNIZHNE, Ukraine (AP) — Associated Press reporters saw more than 80 unmarked military vehicles on the move Saturday in rebel-controlled areas of eastern Ukraine, indicating that intensified hostilities may lie ahead.

Three separate columns were seen — one near the main separatist stronghold of Donetsk and two outside the town of Snizhne, 80 kilometers (50 miles) further east. The vehicles were mainly transportation trucks, some of them carrying small- and large-caliber artillery systems, and at least one armored personnel carrier. One truck outside Donetsk was seen to be carrying troops.

Ukrainian officials said this week that they believe rebel forces have received substantial consignments of weaponry and manpower from Russia. Moscow denies such claims.

It was not immediately possible to establish the provenance of the vehicles seen Saturday. Separatists have always insisted they are armed with equipment captured from Ukrainian forces, but the sheer scale and quality of their armaments have strained the credibility of that claim.

Despite a cease-fire being reached in September, Ukrainian and rebel troops engage on a regular basis, with some of the heaviest fighting focused on Donetsk airport.

One government paratrooper was killed Friday by a sniper at the airport, military authorities said in a statement.

The statement added that Ukrainian positions came under artillery fire in several towns and villages east of Donetsk, including Debaltseve, which has begun to be increasingly encircled by rebel forces.

Earlier this week, Ukraine's president Petro Poroshenko said that additional troops were being deployed to the east to defend cities still under government control against possible incursions. That followed rebel statements of intent to expand the amount of territory under their control.

The truce signed in the Belarusian capital, Minsk, by Russia, Ukraine and the separatists stipulates the pullback of heavy weaponry.

In Beijing, U.S. Secretary of State John Kerry and Russian Foreign Minister Sergey Lavrov met Saturday on the sidelines of the Asia-Pacific Economic Cooperation conference for what was expected to be a discussion about the unrest in eastern Ukraine.

Asked if Russia still respects the legitimacy of the cease-fire agreement, Lavrov said it is for the "rebels and the government" of Ukraine to finalize a disengagement line — a process that he said is continuing.

Tensions between Ukraine and Russia rose further after the rebels held an election last Sunday that Ukraine and the West denounced as a violation of the truce. Russia, however, quickly lent its support to the vote.

___

Peter Leonard in Kiev, Ukraine, and Lara Jakes in Beijing contributed to this report.

Associated Press
Copyright 2014 The Associated Press. All rights reserved. This material may not be published, broadcast, rewritten or
redistributed.

http://www.themoscowtimes.com/business/article/dollar-shortages-spread-amid-russian-ruble-collapse/510803.html
Dollar Shortages Spread Amid Russian Ruble Collapse
Lavrovin mukaan ei heidän tietääkseen ole mitään ajoneuvoja mennyt rajan yli :), oli juuri äsken kymppi uutisissa juttua. Mielestäni ETYJ on suoriutunut arvosanalla -4.
 
adam7

Ylipäällikkö
Orwell oli profeetta. Lavrov puhuu Newspeakia.
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Lavrovin mukaan ei heidän tietääkseen ole mitään ajoneuvoja mennyt rajan yli :), oli juuri äsken kymppi uutisissa juttua. Mielestäni ETYJ on suoriutunut arvosanalla -4.
Jopa ETYJ taitaa vihjailla muuta. Se vain on outoa, että tie 21 tulee toki rajalta mutta mistä nämä tielle aina putkahtavat, kun ETYJ ei näe koskaan rajalla? :)

In the city of Donetsk and in Makeevka (25km north-east of Donetsk city), in “DPR”-controlled territory, the SMM observed convoys of heavy weapons and tanks. At the time of reporting, the SMM could hear heavy, outgoing shelling to the north and northwest of the city’s outskirts, which had started at 14:45hrs.

Detail

At 13:55hrs, on the eastern outskirts of Makeevka (25km north-east of Donetsk), within territory under control of the “Donetsk People’s Republic” (“DPR”), the SMM observed a convoy of more than 40 trucks and tankers moving west on highway H-21.

Of these 19 were large trucks – Kamaz type, covered, and without markings or number plates – each towing a 122mm howitzer and containing personnel in dark green uniforms without insignia. Fifteen were Kraz troop carriers. The SMM was on the move and could therefore not ascertain the contents of these. The remaining six were small fuel tankers, fitted with cranes. The SMM observed an unmarked BTR armoured personnel carrier leading the convoy, with a tarpaulin over the gun.

At 15:20hrs, at the intersection of Leninskyi Street and Kuprin Street (7km south-west of Donetsk city centre) the SMM observed a convoy of nine tanks – four T72 and five T64 – moving west, also unmarked.

http://www.osce.org/ukraine-smm/126483
 
Ongelmana ohjeistus. Johtopäätöksiä ei saa vetää, vaan raportointi on vain havainnoista. Tosin mainitsemalla "Kamaz-type" jne homma kyllä selviää.
 
JHartikka

Luutnantti
1. Vuoden 1994 Budapestin sopimus jossa Venäjä, USA ja Britannia sitoutuivat turvaamaan Ukrainan valtion koskemattomuuden, sen luopuessa ydinaseistaan.
- sopimus on validi ja kaikkia osapuolia sitova.
- Venäjä rikkoo yksiselitteisestä tätä sopimusta hyökkäyssodallaan Ukrainassa ja Krimillä.
- kaikkien maailman maiden tulisi vaatia tämän sopimuksen noudattamista. Jos sitä ei huomioida se tekee mahdottomaksi sopia uusista ydinaseista luopumisia tulevaisuudessa.

2. Sellaista sopimusta jossa olisi mainittu NATO:n laajenemisesti ei ole olemassa.
- kysymys NATO:n jäsenyydestä on aina hakijamaan ja NATO:n keskinäinen sopimus.
- jokainen itsenäinen maa on vapaa käyttämään omaa päätösvaltaansa omanmaansa puolustuksen suhteen.
- liittymisessä vaaditaan yksimielisyyttä kaikilta vanhoilta NATO:n jäsenmailta. Ulkopuolisilla ei ole, eikä voikaan olla minkäänlaisia ns. Veto-oikeuksia.
- esim. Suomen ei tarvitse keskustella Venäjän kanssa mahdollisesta puolustusliiton jäsenyydestä. Pikemminkin jäsenyydestä pitää sopia NATO:n nykyisten jäsenien kanssa.
- NATO ei tule missään tilanteessa loukkaamaan Venäjän koskemattomuutta.

On täysin järjetöntä kuvitella että Venäjällä voisi olla jonkinlainen erioikeus esim. puuttua naapurimaidensa hallinnollisiin päätöksiin.

3. Jossain aikaisemmassa meilissä oli ajatus siitä että olisi olemassa jonkilainen suurvaltojen välinen etupiirijaottelu. Tällaisia on joskus aikoinaan ollut esim. Tilsit-sopimus v. 1807, Napoleonin ja Aleksanteri I välillä, jolla jaettiin Ranskan ja Venäjän etupiirejä. Samoin Hitler ja Stalin sopivat v. 1939 etupiirien jaosta. Sattumoisin näissä kummassakin sovittiin että Suomi kuuluu osaksi Venäjää. Putin on useammassakin yhteydessä vihjaillut näiden sopimusten merkityksestä. Todellisuudessa kumpikaan sopimus ei annan minkäänlaista nykyaikaan ulottuvaa oikeutta sopijavaltioilleen.

Jos kaikesta huolimatta puhutaan suurvaltojen oikeudesta etupiireihin on syytä miettiä onko Venäjä enää minkäänlainen suurvalta. Sillä on toki suuri määrä tekniikaltaan ja turvalliselta käyttöiältään vanhenevia ydinaseita. Onhan se myös maantieteellisesti suuri maa (ei luulisi olevan tarvetta sotia uusien maa-alueiden ja kansojen alistamiseksi). Talouden koolla se ei missään tapauksessa voi olla suurvalta. Eikä sillä ole enää sellaista armeijaakaan jotta se voisi esiintyä todellisen suurvallan tavoin. Poliittisesti Venäjän on yksinvaltainen diktatuuri.

4. Moraalinen riippuvuus Venäjästä.
- Suomi on ollut viimeisten kahden sadan vuoden ajasta puolet (1809-1917) osana Venäjää. Lisäksi käytännössä 50 vuotta (1945 - 1991) Neuvostoliiton kontrolloimassa etupiirissä.
- meillä on edelleenkin ihmisiä jotka näkevät Venäjän ystävällisenä Suomen etujen ajajana. Ottaa varmasti useamman sukupolven aikaa jotta meillä Suomessa kyetään ymmärtämään että Venäjä on vain tavallinen valtio muiden joukossa. Ihan samanlainen kuin mikä tahansa muu itsenäinen maa ja kansa.
- Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Itä-Saksassa, Slovakiassa, Tsekissä, Unkarissa, Bulgariassa, Romaniassa, Georgiassa, Ukrainassa jne. jne. on huomattavsti nopeammin kuin Suomessa, opittu elämään ilman Venäjän ohjeistusta.
- Näyttää tosin myös siltä että venäläisillä kestää pitkään oppia ymmärtämään että kaikilla itsenäisillä mailla ja kansoilla on aivan samanlaiset ja tasavertaiset oikeudet ja velvoitteet.
Kiitos asioiden kaivamisesta esille!

Tositiedon levittäminen kasvattaa immuniteettia informaatiosodan epätietoa, harhatietoa ja vääristelyä vastaan.

Lavrovin mukaan ei heidän tietääkseen ole mitään ajoneuvoja mennyt rajan yli :), oli juuri äsken kymppi uutisissa juttua...
Orwell oli profeetta. Lavrov puhuu Newspeakia.
Liarov. :D

"Kun sanat menettävät merkityksensä, ihmiset menettävät vapautensa." - Kungfutse
 
Viimeksi muokattu:

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Tällaisia "Kapinallisvaunuja" ajaa päivittäin Donetskissa ja Luhanskissa. Raina tältä päivältä.

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Ongelmana ohjeistus. Johtopäätöksiä ei saa vetää, vaan raportointi on vain havainnoista. Tosin mainitsemalla "Kamaz-type" jne homma kyllä selviää.
Kysymys kuuluukin: miksi rajalla ei tehdä havaintoa?
 
YliKoo

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Mitä tää jenkkien pellleily on? Molemmat tietävät juurikin mitä siellä tapahtuu, mutta maailmalle esitetään jotakin :confused:

http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014110818818509_uk.shtml
Kerry ja Lavrov sopivat vaihtavansa tietoja Ukrainasta

Lauantai 8.11.2014 klo 12.20
Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry ja Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ovat tavanneet Pekingissä.

Kerryn mukaan neuvotteluissa sovittiin, että maat vaihtavat keskenään tietoja tilanteesta Ukrainan ja Venäjän rajalla.

Ukrainan asevoimat kertoi eilen kymmenien venäläisten panssareiden ja muiden sotilasajoneuvojen tulleen rajan yli. Väitteelle ei ole saatu vahvistusta.

Taistelut Itä-Ukrainassa ovat jatkuneet yli kaksi kuukautta muodollisesti voimassa olleesta tulitauosta huolimatta. Ukrainan armeija kertoi tänään, että yksi sotilas on saanut surmansa ja 15 haavoittunut Itä-Ukrainassa viimeksi kuluneen vuorokauden aikana.

Lavrov sanoi ennen tapaamista, että erimielisyyksistä huolimatta Yhdysvallat on tervetullut välittäjäksi Ukrainan hallituksen ja Itä-Ukrainan kapinallisten välille.

STT-REUTERS
 
TomTom

Ylipäällikkö
Mod
Mitä tää jenkkien pellleily on? Molemmat tietävät juurikin mitä siellä tapahtuu, mutta maailmalle esitetään jotakin :confused:
Venäjän sumutusta kaikki, tuliko yllätyksenä, no ei enää pitäisi. Venäjä on puhunut paskaa viimeisen vuoden ja vielä ihmetellään mitä ihmettä täällä tapahtuu. Lavrov varmaan lupaa taas maat ja taivaat USA:lle, vaihdetaan kaikki tiedot ja silleen.
 
Top