Kuolema epäselvissä olosuhteissa
Burjatia on Venäjän syrjäseutua. Kuolleen sotilaan omaisten mielestä miehiä lähetetään sieltä rintamalle ”tykinruuaksi”. Novoljinskin kylälle illalla tulleet Maksim ja Vladislav uhoavat haluavansa taistelemaan.
Tilaajille
12:46
Ihmisoikeusaktivistit ovat kutsuneet burjaattivähemmistössä toteutettua liikekannallepanoa kansanmurhaksi.
Vladimir Putinin antamassa ”osittaista liikekannallepanoa” koskevassa käskyssä määriteltiin, keitä rintamalle voidaan kutsua (20–64-vuotiaita sotilaskoulutuksen tasosta riippuen).
Burjatiassa sana ”osittainen” näytti unohtuneen, kutsut annettiin kaikille jonossa.
Svobodnaja Burjatija -säätiön mukaan jo kolmen ensimmäisen päivän aikana sotilaskomissariaattiin vietiin lähes seitsemäntuhatta miestä – ja tässä luvussa ovat mukana vain ne, jotka pyysivät lakiapua asiassa.
Liikekannallepano alkoi 21. syyskuuta, ja noin kuukautta myöhemmin tuli tieto ensimmäisestä burjatialaisesta kaatuneesta: hän oli Novoiljinskistä kotoisin ollut Andrei Pitšujev, 39.
Andrei Pitšujev ei tiettävästi pitänyt valokuvattavana olemisesta, mutta tämä kuva hänestä jäi omaisille. Ruutukaappaus Ljudi Baikala -lehden jutusta.
Andrei Pitšujev sai mobilisointikäskyn 22. syyskuuta. Lokakuun kolmantena päivänä hän kertoi läheisilleen, että hänet ja muut palvelukseen kutsutut vietäisiin Donin Rostoviin. Sen jälkeen häneen ei saatu yhteyttä.
Lokakuun 17. päivänä sotilaat toivat Andrein arkussa kotiin, ja samana päivänä hänet haudattiin. Läheiset eivät vieläkään tiedä, ehtikö Andrei rintamalle asti.
Sotilaskomissariaatti ei ole antanut Pitšujevin läheisille tietoa kuolemaan liittyvistä olosuhteista. Paikallinen lehti Ljudi Baikala haastatteli Pitšujevin perhettä ja hänen kotikylänsä asukkaita. Meduza julkaisee tekstiä lehden luvalla.
Andrei Pitšujevin hautajaisissa oli avoin arkku. Hänen kasvoissaan näkyvistä jäljistä läheiset pystyivät päättelemään, että hän oli kuollut päävammaan. Luoti oli mennyt sisään kulmakarvan alta, kulkenut läpi pään ja murskannut lähes koko takaraivon. Andrein kädet oli sidottu hänen selkänsä alle.
Andrei Pitšujevin sisko Tatjana halusi yleisen tavan mukaisesti nostaa vainajan kädet ristiin rinnalle. Hän irrotti narut ja tarttui vainajan hihaan nostaakseen kättä. Esiin tuli palanut tynkä. Tatjana kirkaisi ja romahti lattialle. Joukko miehiä nosti hänet ylös.
Läheisille ei ollut kerrottu etukäteen, että Andrein kädet olivat palaneet.
Natalja Pitšujeva oli päivystysvuorossa työpaikallaan sairaalassa, kun hän puolenyön jälkeen hän sai kotikylänsä hallinnolta puhelun, jossa kerrottiin, että hänen puolisonsa Andrei saisi kutsun rintamalle. Natalja soitti kotiin. Alueneuvoston edustajat olivat tuomassa Andrei Pitšujeville liikekannallepanoon liittyvää käskyä.
Natalja jätti työvuoronsa kesken ja lähti hakemaan Andrein äitiä Ljudmilaa. ”Olimme šokissa, emme käsittäneet mistään mitään. Emme osanneet ajatella mitään. Toivat käskyn yhdeltä yöllä”, Ljudmila muistelee.
Andrei oli kotona ”taistelumielialalla”, Natalja kertoo. Mies oli odottanutkin kutsua. Natalja muistaa itkeneensä koko yön lähes hysteerisessä mielentilassa.
Andrei yritti rauhoitella vaimoaan ja äitiään. Hän muistutti olleensa jo kahdesti Tšetšeniassa: ensin asevelvollisena vuonna 2001 ja sitten sopimussotilaana 2003. ”Äiti, olet onnekas, kun lähetät minut jo toistamiseen sotaan”, hän sanoi äidilleen. Aamukuudelta Andrein oli määrä mennä kyläkeskukseen, jossa alueen virkailijat odottivat.
”Hän otti mukaansa vähän ruokaa, mitä nyt jääkaapista sattui löytymään, hammasharjan ja -tahnan, vaihtoalusvaatteet. Hän lähti siinä samassa t-paidassa, joka hänellä sattui olemaan päällään”, äiti kertoo.
Samaan aikaan Andrein kanssa kylästä lähti sotilaspalvelukseen seitsemän muutakin miestä. Myöhemmin samana päivänä lähti vielä toinenkin erä: puheiden mukaan koulubussilla kuljetetussa ryhmässä oli kaksikymmentä miestä.
Novoiljinskissä on 4600 asukasta, joista 880 on kutsuntakelpoisia eli 20–50-vuotiaita miehiä.
Perinteikkäitä puutaloja Bolšoy Kunaleyn kylässä Burjatiassa. Kuva: Maksim Šemetov / REuters
Syyskuussa 2021 duuman vaalien toimihenkilöt kiersivät Tarbagatayn kylässä Burjatiassa. Kuva: Maksim Šemetov / REuters
Näinen tutki vaalilistaa syyskuussa 2021 Tarbagatayn kylässä. Kuva: Maksim Šemetov / REuters
Burjatian tasavallan pääkaupungissa Ulan-Udessa Leninin patsas oli koristeltu talvifestivaalia varten maaliskuussa 2021. Kuva: Maksim Šemetov / REuters
Burjaattipoika syötti puluja Ulan-Udessa maaliskuussa 2021. Kuva: Maksim Šemetov / REuters
Novoiljinskiä ympäröivät mäntymetsät. Sieltä on Burjatian pääkaupunkiin Ulan-Udeen vain 80 kilometriä, mutta matka kestää kolmisen tuntia. ”Tie on sellaisessa kunnossa, että autot vain hajoavat”, selittää Andrei Pitšujevin naapuri Mihail (nimi muutettu haastateltavan pyynnöstä).
Neuvostoliiton aikaan Novoiljinskissä oli metsäteollisuutta, useita raamisahoja ja suuri ”konttori”, jolta miehet lähetettiin hakkuutöihin. Metsätyön perässä kuljettiin satoja kilometrejä.
”Meillä oli jopa viisikerroksisia taloja”, Mihail muistelee.
Nyt jäljellä on enää seiniä mustina ammottavine ikkuna-aukkoineen. Valtiollinen puunjalostustoiminta lopetettiin vuonna 1998. Jäljelle jäi yksityisten omistamia raamisahoja. Mihailillakin oli omansa.
”Jos ei pelota, voi tienata hyvin. Mutta suojelurahoja perivät kaikki, poliisista rikollisiin. Yhä edelleen. Minäkin maksoin paikallisille rikollisille. Mitä olisi käynyt, jos en olisi maksanut? Ken tietää, millaisen kohtalon olisin kokenut. Mutta kukaan ei puhu tästä”, Mihail sanoo.
Hän lopetti sahansa toiminnan loukattuaan työssä selkärankansa. Nyt Mihail on työtön. Hän on yrittänyt etsiä töitä, mutta tuloksetta. Kylässä ei ole nelikymppiselle miehelle työtä. Koulussa ja päiväkodissa palkat ovat pieniä, ja niissä työskentelee enimmäkseen naisia.
Kylä on Trans-Siperian radan varrella, mutta rautateilläkään ei ole juurikaan töitä tarjolla. Ne, jotka ovat onnistuneet työpaikan saamaan, pitävät siitä kiinni. Vartiointityöhön Mihail ei terveydentilansa vuoksi sovellu. Yritystoiminta ei kylässä onnistu kovin helposti.
”Pari kertaa on meinattu perustaa Absoljut [paikallisen kauppaketjun liike]. Työt saatiin jo alulle, mutta sitten kauppa paloi. Naiset juoruavat, että varmaan kilpailun takia poltettiin”, Mihail kertoo.
Mihail kertoo, että myös Andrei Pitšujev hankki lisätienestiä raamisahalla. Hän kuvailee naapuriaan hiljaiseksi mieheksi, joka ei juuri muille rupatellut muuten kuin päissään.
Vaimo ja äiti eivät uskoneet, että Andrei voisi kaatua niin nopeasti. Hänellähän oli taistelukokemusta, ja mobilisoiduille luvattiin antaa perusteellinen koulutus. Aluksi Andrei ja hänen kanssaan rintamalle kutsutut vietiin Taka-Baikalian aluepiirin rajalla sijaitsevaan Borzjaan. Sieltä matka jatkui koulutukseen Novosibirskiin.
Andrei soitti usein kotiin: ”Harjoittelemme. On ammuntaharjoitukset. Seisomme kentällä.”
Hänet sijoitettiin tykistöön suuntaajaksi. Lokakuun kolmantena päivänä hän kertoi, että ryhmä siirretään Donin Rostoviin.
Liikkuva kutsuntatoimisto Rostovin Donissa 17. syyskuuta. Kuva: SERGEY PIVOVAROV
”Hänen äänensä oli normaali. Sen jälkeen emme ole saaneet hänestä mitään tietoa”, äiti kertoo.
Andrein läheiset soittivat puolustusministeriön palvelunumeroon lokakuun yhdeksäntenä päivänä, jolloin oli kulunut lähes viikko siitä, kun he olivat viimeksi saaneet yhteyden mieheen. Puhelimessa sanottiin, että mitään tietoja ei anneta, elleivät he pysty kertomaan miehen tunnuslevyn numeroa. Natalja suuntasi aluekeskukseen saadakseen numeron selville.
Saatuaan numeron Natalja soitti uudelleen ja jäi odottamaan vastausta. Samana päivänä kodin pihaan ajoi auto, josta nousi kaksi miestä. Auton perässä pihaan tuli myös ambulanssi.
Toinen miehistä oli univormussa. Hän esittäytyi, riisui lakkinsa ja sanoi: ”Osanottomme.” Miehen mukana oli hallinnon virkamies, joka seisoi hiljaa.
”Andrein äiti oli pyörtyä ja minä olin hysteerisessä mielentilassa. Ambulanssista tultiin antamaan äidille pistoksia. He sanoivat: Jos saamme tietoa, kerromme teille. Kukapa äiti ja vaimo ei haluaisi tietää: mitä, miksi? Sitä mekin kyselimme: miten se oli tapahtunut?” Natalja muistelee. Sitä, miten Andrei oli kuollut, ei omaisille kerrottu.
”Puhuvat vain [sotilas]asiakirjojen kokoamisesta. Hautasimme hänet omilla rahoillamme. Hautakiven toimitti sotilaskomissariaatti. Siinä kaikki. Ruumisautolla kuljetuksen vielä kustansivat. Arkusta saamme kai jotain korvausta.”
Andrei haudattiin ”uudelle hautausmaalle”, ja hänen lähelleen on haudattu ainakin kolme muutakin ”erikoisoperaatiossa” kaatunutta. ”Viisi kyläläistä on haudattu, tämä on kuudes”, kertoo naapuri Mihail.
Aktiivisotilaiden haudoilla on joukko-osaston lippu, useimmilla ilmavoimien, sekä puolustusministeriön toimittama seppele. Andrein haudalla tällaisia tunnusmerkkejä ei ole.
Monet aseveljet Tšetšenian sodasta olivat tulleet jättämään hyvästinsä hautajaisiin. Läheiset kertovat, että he ”lupasivat Andrein äidille, että kostavat pojan kohtalon”.
Andrei Pitšujevin sisko Tatjana on monien muiden tavoin sitä mieltä, että liikekannallepano on toteutettu Burjatiassa eri lailla kuin viereisellä Irkutskin alueella. ”Burjatiasta otetaan kaikki järjestyksessä, kuin tykinruoaksi. Eniten miehiä otetaan kylistä”, Tatjana kertoo. Hän ei tiedä syytä siihen, miksi näin tehdään.
Andrein hautajaispäivänä kylän keskusaukiolle on saapunut alkuillasta kaksi miestä, Maksim ja Vladislav. He kertovat tulleensa keskustaan ilmoittautuakseen vapaaehtoisina rintamalle. Molemmat työskentelevät sahalla. Töiden jälkeen he ovat juoneet vodkaa ja päättäneet ilmoittautua.
”No en kyllä halua, että jotkut ***** natsit valtaa meidät. Mitäkö minä? Haluan taistella!” uhoaa 38-vuotias Maksim. Hänellä on kolme lasta. Omien sanojensa mukaan hän haluaa puolustaa isänmaataan.
”Putin on luonut kaiken. Ilman Putinia olisimme perikadossa”, Maksim jatkaa ja kiroilee. Kun häneltä kysytään, mitä Putin on tarkalleen ottaen luonut, hän suuttuu ja käskee toimittajaa sulkemaan nauhurin.
Vladislav tulee apuun ja selittää: ”Tiedotusvälineistä meille on kyllä tullut täysin selväksi, kuka niitä natseja ruokkii: Nato. Jos amerikkalaisia ei olisi, olisimme nitistäneet onnettomat ukrainalaiset puolessa vuodessa. Valtiona ja presidenttinä – kaiken hän on saanut aikaan. Kaikki häntä haukkuvat, mutta kyllä vain, Putin! Vain Putin! Hän on nopealiikkeinen. Me tuemme Putinia!”
Mobilisoituja puhutellaan kokoontumispisteessä Volžskin kaupungissa Volgogradin alueella lähellä Ukrainan rajaa. Kuva: Reuters
Kaatuneen Andrein naapuri Mihail on myös sitä mieltä, että Putin on ainoa sopiva henkilö johtamaan maata. Hänen näkemyksensä on tämä: ”Meille täytyy olla ankara, jotta säilyy järjestys.”
Perustelua kysyttäessä hän vastaa: ”Koska me emme osaa elää.”
Mihailin poika on varusmies ja suorittaa palvelustaan Sevastopolissa. Mihail myöntää, että ”erikoisoperaation” alettua hän on ollut ”hyvin huolissaan” pojastaan ja seurannut uutisia tarkasti. Hän luottaa vain valtion kanaviin, joskin hän myöntää, että niillä annetaan niukasti tietoa.
”Istuimme tuossa vaimon kanssa syömässä ja juttelemassa. Kun taistellaan niin hitto taistellaan, kyllä me tätä kaikkea tuemme. Mitäpä me muutakaan. Olemme tähänkin asti eläneet tässä – anteeksi vain – lävessä, ja tulemme jatkossakin elämään. Tässä kylässä asiat ovat vielä jotenkuten, naapurikylissä on täyttä painajaista. Pelkkää juopottelua. Väki vain tuhoutuu. En enää tiedä, mihin uskoa”, Mihail pohtii.
Vapaaehtoisena rintamalle halajava Vladislav toivoo saavansa 50 000 ruplaa (hieman yli 800 euroa). Rahaa tarvitaan varusteisiin. Hänenkin mielestään ”on toki hävytöntä”, että sotilaiden housuihin ja sukkiin kerätään rahaa chatien ja muiden viestintäkanavien välityksellä.
”Haluan tietenkin oman univormun, sellaisen muodikkaan, jollaisesta sieltä palanneet veteraanit ovat kertoneet. Komean keltaisen univormun, säänkestävän. Ja mukaan pitää ottaa myös terveyssiteitä. Ne tulevat kenkiin”, Vladislav selittää.
Vladislav kertoo sukulaispojastaan, joka on ”tuore upseeri”, vastikään ”erikoisoperaatioon” kutsuttu. Poika on puhelimessa valittanut, kuinka mobilisoidut ”vanhukset” asemalla [sotilasosaston keskuksessa, johon mobilisoidut kerätään] juopottelevat joka yö.
”Aiotteko te juopotella siellä?” toimittaja kysyy Vladislavilta ja Maksimilta.
”Totta ****ssa. Sehän se innostaa”, Maksim vastaa.
Tällä kertaa Maksimin ja Vladislavin ilmoittautuminen vapaaehtoiseksi ei onnistu, sillä virasto on jo suljettu. Narikan hoitaja ajaa heidät ulos rakennuksesta.
Ilmenee, että myös kaatuneen Andrei Pitšujevin serkku Ivan, 33, aikoo ilmoittautua vapaaehtoiseksi. Hän oli jo kesällä Luhanskissa ja ansaitsi palveluksestaan 600 000 ruplaa (n. 9 700 euroa). Hän myöntää suoraan, että osallistui ”erikoisoperaatioon” rahan takia.
Parhaillaan Ivan välttelee poliisia. Hän on varastanut puutavaraa, ja keväällä hän pahoinpiteli kiinalaisen rikoskumppaninsa. Häntä odottaa rikostutkinta.
Ivan kertoo, että ”erikoisoperaatiosta” ansaituilla rahoilla hän osti itselleen 1500 ruplan (n. 25 euron) lenkkikengät sekä moottorisahan.
Loput rahat hän antoi vaimolleen, joka käytti ne lasten koulumaksuihin, omiin vaatteisiinsa sekä keittiökalusteisiin.
”Kaiken maailman mikrouuneihin”, kuten Ivan asian ilmaisee.
Ivan lähti uudelleen vapaaehtoisena rintamalle lokakuun 26. päivänä.
Meduzan juttuun on sisällytetty Ljudi Baikala eli Baikalin ihmiset -lehden juttu. Meduzalla on lupa julkaisuun. Meduzan jutun suomennosta on tiivistetty ja editoitu HS:n toimituksessa. Tuotanto: Tuija Pallaste / HS