Ukrainan konflikti/sota

Nyt on Helsingin päättäjillä järki päätöksessä.

Helsinki lahjoittaa Ukrainalle viisi ambulanssia​

Helsingin kaupunginhallitus aikoo lahjoittaa Ukrainalle viisi ensihoitoyksikköä eli ambulanssia. Lahjoituksen arvo on yhteensä noin 60 000 euroa. Kaupunginhallitus päätti asiasta maanantaina kokouksessaan.

"Pelastuksen ja ensihoidon ajoneuvoille sekä pelastustoiminnan ja ensihoidon kalustolle ja varusteille on Ukrainassa edelleen suuri tarve", sanotaan kaupungin julkaisemassa tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan Ukrainalle lahjoitettavat ambulanssit jäivät Helsingin pelastuslaitokselle tarpeettomiksi, kun kaupunki sai käyttöönsä uusia ambulansseja viime kesänä. Lahjoitettavia ambulansseja on pidetty Helsingin pelastuslaitoksella varayksikköinä. Ensihoitoyksiköiden elinkaari pelastuslaitoksella on noin kolme vuotta, jonka jälkeen ne toimivat varayksikköinä 3–5 vuotta.
 
Kyllä ne tappiot rintamalla alkaa näkyä venäjälläkin. Ei kestä kotirintama enää pitkään rauhallisena. Kohta 100 000 mennyt ja haavoittuneet päälle. Aika iso menetys työpanoksen osalta myös taloudelle, vuosikymmeniä eteenpäin.
Täytyy kuitenkin muistaa mittasuhteet Venäjällä on 140 000 0000 asukasta 100 000 on vain 0,7 promillea ja etenkin mobilikit ovat pääsääntöisesti pohjasakkaa, joten tähän asti menetetyn työpanoksen merkitys tuskin on kovin suuri. Venäjällä on maailman suurimmat fossiilisten polttoaineiden varannot ja noin puolet budjetista tulee öljystä ja kaasusta, joten öljytuotteiden hinta on se joka vaikuttaa eniten.

Toisaalta sotimisen erittäin kova hintalappu yhdistettynä lännen pakotteisiin, surkeaan sotamenestykseen ja liikekannallepanon uhkaan nakertaa kokoajan pikkuhiljaa ryssien uskoa tulevaisuuteen. Sotakalusto kuluu kokoajan eikä ryssä pysty uusimaan ainakaan moderneilla laitteilla. Ukraina taas saa länneltä jatkuvana virtana parempaa modernia kalustoa, josta etenkin kaukovaikutteiset aseet lisäävät Ukrainan kykyä iskeä venäläisiin joukkoihin pienin omin menetyksin. Aika on Ukrainan puolella, jos vaan lännen ja etenkin USA:n apu jatkuu.
 
Massiivinen (46 twiittiä, tekninen) ketju Ukrainan Sapsan ohjuksista. Tämä on Ukrainan vastine Iskanderille ja kehityksen tiedetään olevan hyvin pitkällä. Niin pitkällä että on mahdollista että esim. Sakyn lentokentän isku Krimille on tehty Sapsanilla.
Anekdoottina: Sapsan = muuttohaukka. Syöksyssä sanotaan maailman nopeimmaksi eläimeksi. Tyyliteltynä kuviona Ukrainan vaakunassa.
 
Täytyy kuitenkin muistaa mittasuhteet Venäjällä on 140 000 0000 asukasta 100 000 on vain 0,7 promillea ja etenkin mobilikit ovat pääsääntöisesti pohjasakkaa, joten tähän asti menetetyn työpanoksen merkitys tuskin on kovin suuri.
Niin, siis suurin menetys työvoiman suhteen eivät ole ne rintamalla kuolleet, vaan sekä ulkomaille lähteneet (varmaan vähintään jotain luokkaa puoli miljoonaa ja etenkin painottuneet korkeimmin kouluttautuneisiin) ja myös niihin, jotka ovat menneet maan alle liikekannallepanoa pakoon. Tämä jälkimmäinen jengi ei siis vain mene töihin, koska siellä on riski tulla värvätyksi. Heistä varmaan osa on nyt lkp:n virallisesti loputtua palannut töihin, mutta puheet uudesta ja vielä isommasta mobilisoinnista voi hyvinkin ajaa vielä isommat määrät miehiä piiloon. Niin tai näin, niin nämä ihmiset ovat ne, joiden työpanoksen poisjäänti taloudesta iskee ihan oikeasti, vaikka niillä syrjäkylien juoppojen Ukrainassa tapattamisella ei niin väliä olisikaan.
 
Täytyy kuitenkin muistaa mittasuhteet Venäjällä on 140 000 0000 asukasta 100 000 on vain 0,7 promillea ja etenkin mobilikit ovat pääsääntöisesti pohjasakkaa, joten tähän asti menetetyn työpanoksen merkitys tuskin on kovin suuri. Venäjällä on maailman suurimmat fossiilisten polttoaineiden varannot ja noin puolet budjetista tulee öljystä ja kaasusta, joten öljytuotteiden hinta on se joka vaikuttaa eniten.

Toisaalta sotimisen erittäin kova hintalappu yhdistettynä lännen pakotteisiin, surkeaan sotamenestykseen ja liikekannallepanon uhkaan nakertaa kokoajan pikkuhiljaa ryssien uskoa tulevaisuuteen. Sotakalusto kuluu kokoajan eikä ryssä pysty uusimaan ainakaan moderneilla laitteilla. Ukraina taas saa länneltä jatkuvana virtana parempaa modernia kalustoa, josta etenkin kaukovaikutteiset aseet lisäävät Ukrainan kykyä iskeä venäläisiin joukkoihin pienin omin menetyksin. Aika on Ukrainan puolella, jos vaan lännen ja etenkin USA:n apu jatkuu.
Niin, kokonaisuus ratkaisee. Tykinruokaa kyllä löytyy, eikä muutama sata tuhatta mobikkia vielä paljon talouden viisaria väräytä.

Työvoiman kannalta huomattavasti suurempi merkitys on maasta poistuneilla (1-2 miljoonaa sodan alettua? tuli hatusta) ja kutsuntoja pakoilevilla, joita sanotaan olevan satoja tuhansia. Tällä on merkitystä vasta keskipitkällä tähtäimellä, kenties joitain aloja lukuunottamatta. Voisin kuvitella, että IT-sektorilla on erittäin suuri vaje työvoimasta tällä hetkellä joka aiheuttaa monenlaista hidastetta.

Suurin "työvoimavaje" vallitsee kuitenkin ryssän sotavoimissa. Huomattava osa ammattiarmeijasta on kuollut tai haavoittunut, kouluttajista ja upseereista on huutava pula. Osaavaa sotaväkeä on käytännössä mahdotonta saada aikaiseksi. Puhtaasti "elävällä voimalla" WWII tyyliin on mahdollista saada jonkin verran tulosta, kuten nyt Bakhmutin lähettyvillä.

Mobilisoitujen varustamisessa on todella kovia puutteita, joita yritetään paikata ostamalla kaikkea mahdollista Iranista, Pohjois-Koreasta ja muista liittolaismaista. Tuolla voidaan jonkin verran paikata puutteita. Oma teollisuus tulee perässä, mutta sen varaan en paljon laskisi vaikka varmaan hitaasti kehittyy.

Pakotteet kuristavat, haittaavat ja hidastavat. Suurin osa ryssän "sotakassasta" on jäädytettynä lännessä, rahasta ei kuitenkaan ole pulaa lyhyellä tähtäimellä. Keskipitkällä tähtäimellä rahoitus voi muodostua ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi, mikäli maailmantalous sakkaa ja öljytuotteiden hinnat laskevat. Moskovan ja Pietarin perusryssien elintason lasku tietää tyytymättömyyttä.

Miten etenee, mahdotonta sanoa. Mutta vääjäämätön fakta on se, että ryssä taistelee luokkaa 1:30 alivoimalla Ukrainan tukijoiden BKT:tä vastaan. Se tietää vääjäämätöntä häviötä kunhan länsi jatkaa tukea.
 

Tekisi kyllä hyvää tämä liike, vähintään vähän tykkitulta toiselle puolelle rajaa sotilaskohteisiin.

Kun kerta sodassa on kyse puskurivyöhykkeestä, niin kannatan myös sitä että perustetaan sodan jälkeen sellainen 20 km levyinen DMZ rajalinjalle - joka tietysti lohkaistaan kokonaisuudessaan Venäjän puolelta. Tämä luonnollisesti sitä varten että ei tule paha Nato Venäjälle.
 
Ei ole. Täyttä roskaa, psykologista peliä.

Siltä se haiskahtaa.

Yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute of the Study of War arvioi raportissaan, että Venäjän väitteet Bahmutin kaupungissa olevien ukrainalaisjoukkojen saartamisesta voivat olla osa maan propagandaa. Ajatushautomon mukaan on myös epätodennäköistä, että Venäjä saartaisi kaupungin nopealla aikavälillä, vaikka väitteet pitäisivät paikkansa.

Venäjän miehittämän Donetskin alueen nukkehallitsija Denis Pushilin väitti maanantaina, että venäläisjoukot ovat jo lähes sulkeneet saartorenkaan Bahmutin ympärillä. ISW:n mukaan paikkatiedoilla varustetut kuvat näyttävät, että Venäjä on saavuttanut Ozarianivka kylän noin 15 kilometrin päässä Bahmutissa. Venäjän joukkojen mukaan myös useat muut Bahmutin ympärillä olevat kylät olisivat niiden hallussa. ISW:n mukaan tällä hetkellä ei kuitenkaan ole todisteita, jotka vahvistaisivat väitteet.

Ajatushautomo huomauttaa, että Venäjä on levittänyt valheellisia väitteitä Bahmutin ympäristön voitoista lokakuusta lähtien osana informaatiosodankäyntiään, ja viime aikaiset väitteet voivat olla osa samaa propagandaa. Mikäli Venäjä kuitenkin olisi valloittanut väittämänsä kylät, ei se ISW:n mukaan uhkaa Ukrainan T0513- ja T0504-teitä pitkin kulkevia huoltoyhteyksiä Bahmutiin. Kaupunkiin johtaa lisäksi useita, pienempiä teitä, joita pitkin ukrainalaiset pääsevät kulkemaan halutessaan.

ISW:n mukaan Venäjän joukkojen eteneminen kohti Bahmutia tulee olemaan erittäin vaikeaa, sillä edessä on Ukrainan puolustuslinja sekä olematonta suojaa tarjoava peltoalue. ISW:n mukaan Venäjän joukkojen pitäisi ylittää kolme kilometriä pitkä pelto, mikäli ne haluaisivat edetä Klishchiivkan kylästä kohti Bahmutia.

Jos Venäjä päättäisi ryhtyä urakkaan, kestäisi Bahmutin täydellinen saartaminen siltä kauan, arvioi ISW. Ajatushautomon mukaan Wagner-armeijaa johtava Jevgeni Prigozhin on aiemmin sanonut, että Bahmutin alueella sen sotilaat etenevät vain 100-200 metriä päivässä.

Bahmutissa on käyty jo pitkään verisiä taisteluja kaupungin hallinnasta. Sosiaalisessa mediassa on kerrottu jopa satojen sotilaiden kuolevan tai haavoittuvan päivittäin Bahmutin rintamaosalla, jossa taistelut ovat jumittuneet mutaiseksi juoksuhautasodaksi.


Varmaa on ainakin se että Venäjä uhraa tuolla valtavat määrät heikosti aseistettuja ja koulutettuja joukkojaan. Tuo on ukrainalaisille joukoille vähän kuin joku räiskintäpeli missä ammutaan massoittain eläviä kuolleita. Aivoja niillä ei ole mutta mitä enemmän niitä tuhoaa sitä enemmän ne lisääntyvät.

cover-1649265120119.png
 
Back
Top