Ukrainan konflikti/sota

Vetäytyminen Hersonista oli merkki oppimisesta.

Aikaisemmin on lyhennetty rintamalinjaa, keskitetty komentajuus ja vähennetty helikopterien turhaa pörräystä, kantapään kautta opittua.

Varmasti on pieniä taktisia oppeja, mistä vähemmän vaan puhutaan. Ehkä he evakuoi haavoittuneensa tai piilottavat esikuntansa paremmin, en tiedä.

Huolestuttavaa silti, Zelensky sanoo toistuvasti että "tilanne itärintamalla on erittäin vaikea". Viimeksi pe 9.12 sanoi.

Pitäisin miinoitettujen tukilinjojen rakentamista tärkeänä. Pitäähän puolustuksella olla syvyyttä. Nyt ei ole. Vihollista voi kuluttaa ja tehdä vastahyökkäyksiä milloin missäkin 1000km matkalla.
Jotain uutta pitää kokeilla. Materiaalipuolella on hyvää edistystä mutta saisi olla taktiikassakin.
Tuo Bakhmutin alue on Ukrainan puolelta ihan sipulimainen rakenne, puolustuslinjaa toisensa perään. Mukana saattaa olla vielä 2014-2021 välillä rakennettuja raskaasti linnoitettuja asemia, vaikka suurin osa noista onkin jäänyt ryssän jalkoihin Popashan-Zolote-Hirske linjan kukistuttua. Uusia linjoja varmaan rakennettu koko tämän sodan ajan.

Hyvin pitkälti tähän perustuu se, ettei ryssä ole päässyt kuin muutamia kilometreja kuukausissa.

Mitä ketjuja Ukraina itse on rakentanut Zaporizzian tai Svatoven suunnalla, siitä en ole koskaan nähnyt mitään juttua.
 
Mitä ihmettä toi sählää tossa ikkuna-aukossa ja verhojen kanssa? Ihmisen silmä näkee liikkeen ja kaikki tommonen on ihan hei olen täällä, ampukaa minut -touhua. Joku pöytä tms. tuki/alusta pystyyn muutama metri huoneen sisälle ja siitä ampumaan niin säilyy hengissä vähän kauemmin. Ei vaikuta ratkaisevasti näkymään mutta vastapuolen paljon vaikeampi havaita snaipperi.
Tässä asiantuntevampi meininki.

 
Synnytyssairaala taas ollu kohteena

Poliisi tallentanu 47000 sotarikosta

Putin on mielestään siistimpi kun Pietari Suuri

Krimin sotilaskohteet
 
Tässä asiantuntevampi meininki.

Nojoo, alkaa jo näyttää asiallisemmalta. Jotain tommosta ajattelin. Olisin kyllä varmuuden vuoksi vielä lakaissut lattian tosta piipun etupuolelta mutta eipä toi ainakaan kameran näkökulmasta kovin pahasti pöllähtänyt ja aukko oli seinässä senverran korkealla ettei välttämättä näkyisi ulos, vaikka pöllähtäisikin. Hyvää kuitenkin se, että ampuja on riittävästi takana aukosta, jolloin vain ihan suoraan edessä olevat voivat havaita ampumasuunnan, jos sattuvat oikealla sekunnilla katsomaan suoraan kohti.

Välillä, kun kattoo näitä sotavideoita missä äijät on ihan tositoimissa niin kylmää, kun näyttää siltä, ettei välttämättä ole hallussa ihan perusjututkaan mitä kotimaisilla harrastajilla on tarkkana mielissä. Ei pelkästään snaipperi ja PST -jutut, jotka ovat itselle lähinnä sydäntä, mutta myös ihan taistelijan liikkuminen ja turvavälit jne. Mutta, toki sota voi turruttaa ja aiheuttaa välinpitämättömyyttäkin eikä äijät vain jaksa enää keskittyä, vaikka osaisivatkin - mutta se voi kostautua.
 
venäjä oppii kommenttia tuolla on näkynyt jo useamman kerran. Niinpä se näyttää tekevän, tässäpä lääke dronepudotuksiin
Mitenkä siellä savisessa montussa on tilaa alkaa pitkittäin pyöriskellä dronen puottamaa pommia karkuun, nyt alkaa olemaan kiire levittää monttuja/juoksuhautoja että mahtuu ohjeen mukaan pyörimään pitkittäin yhtään minnekkään päin, davai davai....
 
Back
Top