12.12.2022 (10:00)
Sodan 291. päivä
Alfred Koch: Onko todella kysyttävää, paitsi yksi - kuinka voittaa Putin ja hänen hullujen armeijansa?
Niinpä sodan kaksisataayhdeksänkymmentäensimmäinen päivä päättyi. Kuten sanonta kuuluu: "Im Osten nichts neues". Ei mitään uutta rintamalla. Kaikki on sama: kovaa taistelua Marinkasta Svatovoon. Ilman havaittavaa menestystä kummallakaan puolella.
Tänään lausunnossaan yleensä varovainen Ukrainan puolustusministeri Reznikov sanoi, että Ukrainan asevoimat lähtevät hyökkäykseen heti, kun pakkaset iskevät ja maa jäätyy. Yksi kahdesta asiasta: joko hyökkäys on todella tulossa pian tai hän katsoi sääennustetta ja tajusi, että pakkaset eivät iske ollenkaan.
Esitettyään tämän hypoteesin, menin itse Internetiin ja katsoin sääennustetta. Joten Donetsk-Luganskin alueella vakaata pakkaslämpötilaa odotetaan vain katolisen joulun aattona, toisin sanoen muutaman viikon kuluttua. Joten odotellaan lahjoja uudelle vuodelle.
Olen jo kirjoittanut, että olen aika ajoin epätoivoinen sanojen näennäisen i
voimattomuuden vuoksi. Minusta ei ole hyvä kuvailla heidän voikattomuutta sanoin, mutta kuvittele, että tämä on vain itkua. Jäsentämätön ja villi itku.
En usko enää mihinkään. Ei kehityksessä, ei moraalissa eikä laissa. Kaikki hukkuu sanoiin. Edistyksen sijaan puhumme edistymisestä. Moraalin sijaan - VIP-henkilöiden erittäin moraaliset monologit ja lain voiton sijasta - järjetöntä oikeudellista rupattelua.
Ja tällä hetkellä on jonkinlaista todellista, karkeaa ja aineellista elämää. Tässä elämässä ihmisiä tapetaan. Ei sanoilla, vaan raketteilla, tieteellisen kehityksen tuloksilla. Tällä hetkellä Putin tallaa alkeellisimmatkin moraalikäsitykset. Ei sanoilla, vaan murhalla. Ja Yashinin takana, kun hän piti oikeat ja kauniit puheet, sulkeutuu täysin aineellinen vankilan pultti.
Olen kyllästynyt tähän Moskovan instituutin tyttöjen loputtomaan vinkumiseen "venäläisen kulttuurin romahtamisesta" tai päinvastoin, että "venäläinen kulttuuri ei ole syyllinen". "Tekevätkö kirjat ihmisestä paremman?" No hyi hitto, mitkä aiheet kiinnostavat venäläistä älymystöä nykyään. Tämä on vain Vasisualy Lokhankin, jonka pitkät ajatukset tiivistyivät miellyttävään ja läheiseen aiheeseen: "Vasisualy Lokhankin ja sen merkitys". "Lokhankin ja Venäjän liberalismin tragedia" ja "Lokhankin ja hänen roolinsa Venäjän vallankumouksessa".
Kaikki katsovat toistensa haastatteluja, lähettävät linkkejä toisilleen, eikä edes merkityksettömällä minulla ole haastattelijoiden loppua. Kaikki ovat kiinnostuneita siitä, milloin sota päättyy, tunnenko olevani vastuussa tapahtuneesta, kuinka kauan venäläiset sovittavat syyllisyytensä ja muuta roskaa, johon joko ei ole vastausta, tai tämä on yhtä jatkuvaa salin sanahelinää.
Vuonna 1915 Majakovski kirjoitti:
Sinulle, joka elät orgiasta orgiaan,
jolla kylpyhuone ja lämmin vessa!
eikäs hävettää Yrjölle esitetyistä
lukea sanomalehtien kolumneista?!
Tiedätkö, keskinkertainen, monet,
miettiviä miten tulla känniin-
voi olla juuri nyt pommi repäisi
luutnantti Petrovin jalkoja.
Jos hän sinne teurastukseen tuotu
yhtäkkiä näkisi, haavoittuneena
kuinka levitit kotletin huuleen
himokkaasti laulaen Severjaninia!
Teilleko, naisia ja ruokakattauksia rakastaville
antaa elämän miellyttääkseen?
Olisin mieluummin bljadin lailla
tarjoilemassa ananasvettä!
Istun hiljaa kylässäni. Yritän olla menemättä minnekään, enkä tunge kenenkään nenään eteen älykkyydelläni ja hienostuneisuudellani. En räkäile julkisesti ja kuvallisesti, en juoksentele jonkun turhan paskakanavan draaman kanssa, en matkusta kahden mantereen poikki kuvaamaan Manhattanin taustaa kuuluisan kirjailijan seurassa. Koska tämä kaikki on merkityksetöntä ja tarpeetonta. Kuten puheet hautajaisissa. Kuten typerät Chopin-marssit ja muoviset seppeleet. Siellä pääasiat ovat vain aivan konkreettisia asioita: ruumis arkussa ja juuri kaivettu hauta. Ja kaikki nämä liput ja sotilaalliset kunnianosoitukset - miksi ne ovat? Kaikki on jo tapahtunut. "Ja hänet tapetaan ja haudataan..."
Ja häpeän hirveästi. Koska minulla on sähköä. Että istun lämpimänä. Että he eivät pommitta minua. Että kukaan sukulaisistani ei ole eturintamassa, eikä minun tarvitse huolehtia heistä. Että olen voimaton jotenkin auttaa ja muuttaa jotain tässä kauheassa tapahtumien kulussa. Minua jopa hävettää, että olen elossa. Yleisesti ottaen jo keski-ikäinen, maallinen viisas mies, kun taas tuhansia erityisesti murhattuja nuoria miehiä on jo kaivettu heille kaivettuihin reikiin.
Jonkinlainen mykkä kauhu valtaa minut, kun näen, ettei koko maailma voi heti rangaista täysin ilmeisestä, tislatusta pahasta. Ja jopa monet uskovat, että "kaikki ei ole niin itsestään selvää" ja että kompromisseja on etsittävä.
Mikä kompromissi voi olla maan pallomaisuuden tai veden jäätymispisteen välillä? Mikä hätänä? Mistä keskustellaan? Tässä ei ole tilaa kompromisseille. Älä kuuntele näitä Putinin hölynpölyjä.
Ei todellakaan, en voi ajatella muuta kuin sitä. Mitä helvettiä kirjat ovat ja niiden rooli persoonallisuuden muodostumisessa? Millaista keskustelua Venäjän uudistusskenaarioista Putinin jälkeen käydään? Oletko tosissasi? Voitko keskustella siitä? Nyt? Kun "pommi repi irti luutnantti Petrovin jalat?" Ihailen sinua... Kuten kuningas Lear sanoi: ”Ihmiset! Olet kivistä" Bravo, suosionosoitukseni.
En välitä siitä, mitä venäläiselle kulttuurille tapahtuu. (Muuten, luulen, että mitään ei tule olemaan. Se pysyy ehjänä ja, kusipää, jatkaa kuuluisan "humanisminsa" tökkimistä kaikkien nenään.) En välitä siitä, miten Putinin jälkeinen muutos tapahtuu,järjestetään ja miten menetellä Putinin systeemiliberaleilla: revitäänkö ne keskiajan tyylin vai lähetetäänkö vain eläkkeelle?
Se on totta. Välitän vain yhdestä kysymyksestä: milloin kukistamme tämän täin munan? En vain halua, mutta en voi ajatella mitään muuta. En usko, että ihmiskunnalla on tämän tärkeämpiä kysymyksiä.
Jotkut idiootit täällä Saksassa ovat pitäytymässä tiellä taistellakseen ilmaston lämpenemistä vastaan. En ymmärrä mitä heidän päässään liikkuu. Sahanpuru? Siunattu Greta yhdellä aivomutkalla? Onko todella muita asioita, joihin pitäisi hukata aikaa, paitsi yksi: kuinka voittaa Putin ja hänen hullujen armeijansa.
Mutta yhden asian tiedän varmasti: syymme on oikeudenmukainen. Vihollinen voitetaan. Voitto tulee olemaan meidän.
Kunnia Ukrainalle!
Слава Украине!
Альфред Кох
t.me
eurasiantimes.com
