Ukrainan konflikti/sota

Ei löydy paljoa nuoria miehiä jotka lähtevät puolustamaan maata.
Vaihtamaan Kiovan :

Tähän mukavaan ATO majoitukseen :

pesutupa:

Tämä kuva on siis jälleen ajankohtainen:

2006at6185_jpg_ds.jpg
 
Minäkin en pidä Obamasta. Minusta hänestä ei ole mihinkään. Onneksi USA:n senaatissa nyt republikanien enemmistö.
 
Sivistyneet maat toimivat pitkään diplomaattisin keinoin sotaisan maan johtajan kanssa. Oletko laskenut kuinka monta keskusteluja Putinin kanssa on käytty? Kerta toisensa jälkeen Putin röyhkeästi petti lupauksensa ja muutenkin käyttäytynyt ylimielisesti. Putinin systemaattinen valehtelu myös jatkui ja jatkui.

Jossain vaiheessa tulee rajaa. Sanottiin että Putin menee niin pitkälle kun hänelle annetaan luvan mennää. Kohteliaisuuttakin hän tulkitsi vain lupana jatkaa. Diplomaattisesillakin keinoillakin on rajaansa.

Länsimaat, USA mukaan lukien on toimiminut niin että Putinilla on koko ajan ollut, siis millä hetkellä tahansa, mahdollisuus koko kriisin lopettamiseen. En käsitä miksi Putinille pitäisi antaa jotain muuta sympatiaa tms.

Putin voi käskeä venäläiset joukot palaamaan oman maansa rajojen sisäpuolelle. Se lopettaisi koko sodan.

Tarvitaan vain ja ainoastaan selkeä teko (siis ei puhe eikä lupaus) jonka myötä Venäjä palaa noudattamaan kansainvälistä lakia.

Vasta tällaisen konkreettisen toimen jälkeen on mahdollista, ryhtyä palauttamaan Venäjän ja muiden maiden suhteita pikkuhiljaa takaisin normaaleiksi.
 
Donetskin kentää on puolustanut usean kuukauden ajan osasto 93. Prikaatista. Vakinaista armeijaa. On heillä jotain vaihtoja voinut olla. Oikean sektorin joukon piti mennä sinne viime viikolla apuun.

Kuinka sitten niin kovasti muistelisin, että olisi ollut muitakin yksiköitä mukana? Muistelisin myös katselleeni useita uutisia kotiin palaavista "kyborgi"-ryhmistä? Muistaakseni näin lokakuussa(?) kuvankin terminaalin seinästä, missä oli n. 5-6 puolustamassa olevan tai olleen yksikön nimet. Ainakin seuraavista on mielestäni ollut mainintoja Donetskin lentokentän puolustuksen yhteydessä (sieppaus uatoday.tv:sta):
  • 3rd Special Forces Regiment (Kirovohrad)
  • 93rd Mechanised Brigade (Dnipropetrovsk region)
  • 79th Airmobile Brigade (Mykolaiv)
  • 17th Tank Brigade (Kryvyi Rih)
  • Pravy Sector volunteer battalion
Kas, löysin tuon kuvankin: http://storage1.censor.net.ua/images/e/2/b/c/e2bc6bd1ffe4778d3c74718c11e62156/640x427.jpg

Arvelisin, että mikään noista listoista ei ole kattava. Nyt kun tarkemmin muistelen, Oikean sektorin joukon mainittiin olevan ehkä vasta lokakuun aikana Donetskin lentokentällä. Oikeasti en tiedä, milloin ja kuinka kauan kukin noista porukoista on siellä ollut.

http://cyborgs.uatoday.tv/ (julkaisuajankohta epäselvä, tuo yo. lista, eräs uutinen kotiin palaajista)
http://www.kyivpost.com/content/ukraine/cyborgs-pledge-to-defend-ruined-donetsk-airport-367553.html (lokakuun alkupuolelta, mainitaan vielä 95. Prikaati (Zhytomyr), mainitaan 2 Oikean sektorin kaatunutta)
http://en.censor.net.ua/photo_news/308031/cyborgs_donetsk_airport_defenders_photos (lokakuun loppupuolelta, kuva seinän listasta)

edit: typo
 
Tommi Nieminen tiivistää asian hyvin.

Tommi Nieminen‏@TommiHNieminen
Putin ei ansaitse empatiaa. Mut mietin, mitä diplomatian päämäärää palveli, että joukko koulukiusaajia veti kaverin housut nilkkoihin. #G20

Tommi Nieminen
Se että Putin on moukka, ei tarkoita, että lännen johtajien kannattaa matkia sen eleitä.

Nämä ovat naurettavan typeriä puheita. En viitsi edes kysyä mistä näitä aina tulee - kyllähän se itseasiassa tiedetään.

Venäjähän tässä on "koulukiusaaja". Sille on osoitettu paikka muun kansainvälisen yhteisön ulkopuolella. Mitään muuta Putin ei ansaitse eikä pidä hänelle edes suoda. Hän on omilla teoillaan, saattanut itsensä tähän tilanteeseen.

Vain Putin voi päättää siitä koska hän haluaa maansa palaavan takaisin, osaksi kv. yhteisöä.
 
En ehtinyt vielä lukea koko ketjua, mutta kun katson ukrainalaisia taistelijoita, minun on pakko näyttää miltä näyttää taisteluaines Venäjän puolelta. Tässä esin alla on yksi selvästi häirintynyt ja sadistisista puuhista nauttiva Milchakov, hän on kotoisin Pietarista. Hänen "harrastuksiin" kuuluu hankkia koirapentuja ja leikata niiden päät irtti, kameran edessä. Hänen tililla on paljon sadistisia tekoja Donbasissa. Viime haastatelussa hän kertoi miten hänen äitinsä "siunanut häntä tappamaan lisää ja paljon ukrainalaisia"
http://d.pr/i/504J
http://d.pr/i/1cDvL
 
Hänestä on ollut täällä keskustelua, ja kaikki ovat samaa mieltä kyseisen henkilön mielenterveydestä ja toimien laillisuudesta.

Siitä huolimatta ko. henkilö tuskin edustaa keskimääräistä venäläistä sotilasta, vaan ääripäätä, joten esittämäsi esimerkki ei ole koko "taisteluaines". Onko sinulla muita esimerkkejä venäläisistä sotilaista tai separatisteista, jotta saisimme nykyistä paremman kokonaiskuvan taistelevista joukoista?
 
Viimeksi muokattu:
Toinen kysymys. Miksi G20-kokouksessa Putinin pitäisi olla valokeilassa ylipäänsä? Eikö kokouksen suurin ja tärkein uutinen ollut Kiinan myönteinen asenne tulevaan ilmastosopimukseen?

Kyllä, tuo on historiallista ja toivottavasti vahvistaa Kiinan valitsemaa linjaa olla (bisnes)väleissä muun maailman kanssa. Sen sijaan, että lähtisivät Venäjän liittolaisiksi. Ei Kiinan kansankokouksessa tyhmiä olla, vaan nähdään muun maailman tarjoamat taloudelliset mahdollisuudet venäläisten veljeilyn sijaan. Siihen hapankaalilta lemuavaan toverisuhteeseen kiinalaiset eivät onneksi näyttäisi olevan lähdössä.
 
En ehtinyt vielä lukea koko ketjua, mutta kun katson ukrainalaisia taistelijoita, minun on pakko näyttää miltä näyttää taisteluaines Venäjän puolelta. Tässä esin alla on yksi selvästi häirintynyt ja sadistisista puuhista nauttiva Milchakov, hän on kotoisin Pietarista. Hänen "harrastuksiin" kuuluu hankkia koirapentuja ja leikata niiden päät irtti, kameran edessä. Hänen tililla on paljon sadistisia tekoja Donbasissa. Viime haastatelussa hän kertoi miten hänen äitinsä "siunanut häntä tappamaan lisää ja paljon ukrainalaisia"
http://d.pr/i/504J
http://d.pr/i/1cDvL

Näistä on ollut juttua jo aiemminkin.

Ikävä kyllä näillekin löytyy yksittäisiä kannattajia. En kuitenkaan usko että näin järkyttävän sairaista ihmisistä on mitään hyötyä kenellekään. Se että tämäkin saa olla mukana Venäjän joukoissa toki kertoo omalla tavallaan koko porukasta.
 
Kuinka sitten niin kovasti muistelisin, että olisi ollut muitakin yksiköitä mukana? Muistelisin myös katselleeni useita uutisia kotiin palaavista "kyborgi"-ryhmistä? Muistaakseni näin lokakuussa(?) kuvankin terminaalin seinästä, missä oli n. 5-6 puolustamassa olevan tai olleen yksikön nimet. Ainakin seuraavista on mielestäni ollut mainintoja Donetskin lentokentän puolustuksen yhteydessä (sieppaus uatoday.tv:sta):
  • 3rd Special Forces Regiment (Kirovohrad)
  • 93rd Mechanised Brigade (Dnipropetrovsk region)
  • 79th Airmobile Brigade (Mykolaiv)
  • 17th Tank Brigade (Kryvyi Rih)
  • Pravy Sector volunteer battalion
Kas, löysin tuon kuvankin: http://storage1.censor.net.ua/images/e/2/b/c/e2bc6bd1ffe4778d3c74718c11e62156/640x427.jpg

Arvelisin, että mikään noista listoista ei ole kattava. Nyt kun tarkemmin muistelen, Oikean sektorin joukon mainittiin olevan ehkä vasta lokakuun aikana Donetskin lentokentällä. Oikeasti en tiedä, milloin ja kuinka kauan kukin noista porukoista on siellä ollut.

http://cyborgs.uatoday.tv/ (julkaisuajankohta epäselvä, tuo yo. lista, eräs uutinen kotiin palaajista)
http://www.kyivpost.com/content/ukraine/cyborgs-pledge-to-defend-ruined-donetsk-airport-367553.html (lokakuun alkupuolelta, mainitaan vielä 95. Prikaati (Zhytomyr), mainitaan 2 Oikean sektorin kaatunutta)
http://en.censor.net.ua/photo_news/308031/cyborgs_donetsk_airport_defenders_photos (lokakuun loppupuolelta, kuva seinän listasta)

edit: typo

Voin etsiä linkin myöhemmin, mutta siitä ei ole kauan, kun laitoin videon Oikean sektorin saapumisesta kentän liepeille. Ottivat haltuun kentän pohjoispuolisen alueen.

Yksikköjen rotaatioita on toki ollut. Valitettavasti en voi myöskään tästä pöydältä sanoa, mikä porukka oli ensin, mutta ukrainalaiset viestimet valittivat alkusyksystä, että yksi ja sama porukka oli ollut neljä kuukautta kentällä (sotilaat pyysivät vaihtoa). Sen jälkeen tuli 93. Pr, joka on ilmeisesti ollut pari kuukautta.
 
Nämä ovat naurettavan typeriä puheita. En viitsi edes kysyä mistä näitä aina tulee - kyllähän se itseasiassa tiedetään.

Venäjähän tässä on "koulukiusaaja". Sille on osoitettu paikka muun kansainvälisen yhteisön ulkopuolella. Mitään muuta Putin ei ansaitse eikä pidä hänelle edes suoda. Hän on omilla teoillaan, saattanut itsensä tähän tilanteeseen.

Vain Putin voi päättää siitä koska hän haluaa maansa palaavan takaisin, osaksi kv. yhteisöä.

En kai minä sitä kiistäkkään etteikö olisi, vaan näkökantani on että varsinkin Kanadan ja Australian pääministerit astuivat sinne samalle tasolle. Niin kuin Tommi toteaa, Putin ei ansaitse empatiaa, eikä mitään muutakaan jos ollaan rehellisiä. 9mm burana voi toki auttaa tälläiseen häiriökäyttäytymiseen suht'tehokkaasti.

Ajattelin myös kriisin päättymistä, se on varmasti vaikeamin saavutettavissa nyt, kuin ennen tapaamista. Tosin olen sitä mieltä, ettei kriisi lievity ennen kuin on maailmalle tullut paljon lisää mustahameisia naisia.
 
Länsimaat, USA mukaan lukien on toimiminut niin että Putinilla on koko ajan ollut, siis millä hetkellä tahansa, mahdollisuus koko kriisin lopettamiseen. En käsitä miksi Putinille pitäisi antaa jotain muuta sympatiaa tms.

Putin voi käskeä venäläiset joukot palaamaan oman maansa rajojen sisäpuolelle. Se lopettaisi koko sodan.

Tarvitaan vain ja ainoastaan selkeä teko (siis ei puhe eikä lupaus) jonka myötä Venäjä palaa noudattamaan kansainvälistä lakia.

Vasta tällaisen konkreettisen toimen jälkeen on mahdollista, ryhtyä palauttamaan Venäjän ja muiden maiden suhteita pikkuhiljaa takaisin normaaleiksi.

Venäjä ei palaa noudattamaan kansainvälistä lakia Ukrainan suhteen eikä tule tekemään sellaisia vilpittömiä toimia.

Siksi olen alusta asti toivonut lännen piirtävän väkevän rajan - alkuvaiheessa sen olisi voinut piirtää Gukovon eteen!

Nyt voi sitten kompensoida hommaa näyttämällä vaikka persettä Australiassa, mutta se ei auta Ukrainaa. Aseet auttaisivat. Pimeänäkölaitteet ja viestivälineet, johtamisjärjestelmät jo säästäisivät verta.

Kaikki muu on silkkaa ilveilyä ja psykologista reaktiota ja itse asiassa illuusio.
 
Kyllä, tuo on historiallista ja toivottavasti vahvistaa Kiinan valitsemaa linjaa olla (bisnes)väleissä muun maailman kanssa. Sen sijaan, että lähtisivät Venäjän liittolaisiksi. Ei Kiinan kansankokouksessa tyhmiä olla, vaan nähdään muun maailman tarjoamat taloudelliset mahdollisuudet venäläisten veljeilyn sijaan. Siihen hapankaalilta lemuavaan toverisuhteeseen kiinalaiset eivät onneksi näyttäisi olevan lähdössä.

Kiinalaiset ovat vuosituhansien aikana oppineet katsomaan politiikassaan paljon pidemmälle sihdillä tulevaisuuteen kuin lännessä. Siellä ymmärretään että yksi sukupolvi on vain pieni palanen pitkässä kehitysketjussa. Eikä yli miljardin asukkaan maassa kannata muutenkaan reivata kurssia yksittäisen "tuulenpuuskan" takia.
 
Venäjä ei palaa noudattamaan kansainvälistä lakia Ukrainan suhteen eikä tule tekemään sellaisia vilpittömiä toimia.

Siksi olen alusta asti toivonut lännen piirtävän väkevän rajan - alkuvaiheessa sen olisi voinut piirtää Gukovon eteen!

Nyt voi sitten kompensoida hommaa näyttämällä vaikka persettä Australiassa, mutta se ei auta Ukrainaa. Aseet auttaisivat. Pimeänäkölaitteet ja viestivälineet, johtamisjärjestelmät jo säästäisivät verta.

Kaikki muu on silkkaa ilveilyä ja psykologista reaktiota ja itse asiassa illuusio.

Olen erimieltä siinä että tiedän Venäjän vielä palaavan kansainvälisen yhteisöön..vaikkei se ehkä tapahdukaan Putinin vallan aikana.

Samaa mieltä siinä että lännessä ollaan oltu alusta asti liian lepsuja Venäjän suhteen. Sekä pakotteiden että myös sotilaallisen sitoutumisen osalta.
 
Länsimaat, USA mukaan lukien on toimiminut niin että Putinilla on koko ajan ollut, siis millä hetkellä tahansa, mahdollisuus koko kriisin lopettamiseen. En käsitä miksi Putinille pitäisi antaa jotain muuta sympatiaa tms.

Putin voi käskeä venäläiset joukot palaamaan oman maansa rajojen sisäpuolelle. Se lopettaisi koko sodan.

Tarvitaan vain ja ainoastaan selkeä teko (siis ei puhe eikä lupaus) jonka myötä Venäjä palaa noudattamaan kansainvälistä lakia.

Vasta tällaisen konkreettisen toimen jälkeen on mahdollista, ryhtyä palauttamaan Venäjän ja muiden maiden suhteita pikkuhiljaa takaisin normaaleiksi.

Myös länsi voi lopettaa sodan. Taloudellisen tuen vetäminen vallan kaapanneelta klikiltä päättää sodan saman tien. Toistaiseksi tosin Venäjällä riittää miehiä ja lännellä rahaa, joten sota jatkuu.
 
Kyllä, tuo on historiallista ja toivottavasti vahvistaa Kiinan valitsemaa linjaa olla (bisnes)väleissä muun maailman kanssa. Sen sijaan, että lähtisivät Venäjän liittolaisiksi. Ei Kiinan kansankokouksessa tyhmiä olla, vaan nähdään muun maailman tarjoamat taloudelliset mahdollisuudet venäläisten veljeilyn sijaan. Siihen hapankaalilta lemuavaan toverisuhteeseen kiinalaiset eivät onneksi näyttäisi olevan lähdössä.

Tuskinpa tulemme missään vaiheessa näkemään tiivistä yhteistyötä Kiinan ja Venäjän välillä. Siperian luonnonvarat tulevat pitämään välit viileinä. Kiinaa ne houkuttavat, maksaminen ei niinkään.
 
Myös länsi voi lopettaa sodan. Taloudellisen tuen vetäminen vallan kaapanneelta klikiltä päättää sodan saman tien..

Tietenkin. Ja sitten Novorossija ja Euraasian reuna on Puolan rajalla. Sehän Putinin pyrkimys oli alun alkaenkin - kunnes tuli se vallankumous Maidanilla.

Tämä on lännessä myös juuri se iisnatsien, uusstalinistien Verkkomedioiden, Bäckmanien, ipulaisten ja piraattien ajatus. Aika usein sinäkin liikut juuri tässä maastossa. :)
 
Myös länsi voi lopettaa sodan. Taloudellisen tuen vetäminen vallan kaapanneelta klikiltä päättää sodan saman tien. Toistaiseksi tosin Venäjällä riittää miehiä ja lännellä rahaa, joten sota jatkuu.

Oletkohan nyt tosissaan?
Vai ymmärränkö oikein että mielestäsi Ukrianan kansa äänesti valtaan jonkun klikin?

Ukraina, kuten mikä tahansa itsenäinen valtio puolustautuu maahansa tunkeutuneita hyökkääjiä vastaan. Sillä on siihen kansainvälisen yhteisön tunnustama oikeutus. Ukraina puolustautuu hyökkääjää vastaan saipa se sitten ulkomailta lainaa tai ei. Ja, tottakai raha auttaa puolustautumisessa.

Lisäksi "länsi" ei ole sodan osapuolena. Siis ei ole mitään lopetettavaa.

Mutta pidä mielipiteesi. Mukavaa kun kerrot siitä julkisesti niin tiedämme mistä ideologiasi on lähtöisin.
 
Back
Top