Ukrainan konflikti/sota


Venäjän armeija sai keskiviikkona käytännössä täysin avoimen piikin presidentti Vladimir Putinilta ja puolustusministeri Sergei Shoigulta. He lupasivat asevoimille paitsi rajattomat rahavarat – niin myös Venäjän tulevat nuoret miessukupolvet.
Sätkivät vain itsensä syvemmälle suohon kun koko muu yhteiskunta sakkaa ympärillä. Näin ne imperiumit luhistuvat. Aivan tuntuu menevän Aatun jalanjäljissä tuo Putlerin johtaminen.
 

Venäjän armeija sai keskiviikkona käytännössä täysin avoimen piikin presidentti Vladimir Putinilta ja puolustusministeri Sergei Shoigulta. He lupasivat asevoimille paitsi rajattomat rahavarat – niin myös Venäjän tulevat nuoret miessukupolvet.

Tuttavapiirissä on yksi suomenvenäläinen nainen. On pitänyt somessa viime aikoina todella matalaa profiilia, mutta pelkää aivan helvetisti. Oma poika on juuri kutsuntaiässä. Enpä usko että ovat menossa ihan lähiaikoina takaisin ryssälän puolelle rajaa.
 
Viimeksi muokattu:
Laskin muuten, että 24.2 jälkeen tähän ketjuun on tullu keskimäärin 17 sivua per päivä viestejä.
Laskelmasi on virheellinen. Korkeintaan kaksi sivua ja niistäkin puolet duplikaatteja. Lisäksi homojuutalaisnatsirobotit kirjoittavat tänne. -Terveisin Putinin faktantarkastajat 🙃
 
Viimeksi muokattu:
Tässä tulee 2 000 -paunainen talibanien niskaan.

Jos makaisi poterossa jossakin Suomusalmen tasalla joulukuussa armon vuonna 2030 kun ryssä olisi taas vahvistunut ja yrittäisi vaunuillaan päälle ja tuommoisia jytkyjä tulisi sitten sarjana jo lähelle päässeen ryssälauman ja -lautan päälle sanotaanko vaikka 10 -15 kappaletta, niin lähimmäistä poteroista kuuluisi varmaan: ”Perkele, nyt kärähti ryssältä kunnolla persekarvat. Itselläkin tais mennä kyllä lumipuvun housut nyt vaihtoon, saatana”
 
Jotenkin kieltämättä tuntuu, että Zelenskyi on vähemmän turvassa jenkeissä kuin Ukrainassa. Toisaalta Jenkeille olisi kova isku jos ryssä, ryssän mieliset tai jenkkien foliohatut onnistuisi Zelenskyin lahtaamaan jenkeissä, joten jenkkien SS varmaan tekee aika sata lasissa ylitöitä, ettei Zelenskyille käy mitään.

Jännä nähdä tuleeko mitää ihmeempää yllätystä apupaketteihin vierailun johdosta, toisaalta hyvä, että Zelenskyi henkilökohtaisesti käy kiittämässä avusta. Ihan hyvää PRää, kun ottaa jenkkien politiikan huomioon.
Itse taas olen sitä mieltä ettei voi olla missään maailman kolkassa yhtä turvassa mitä Jenkeissä. Pieni toive, että jokin yllätys olisi tulossa reissulta. Actamsia lähinnä toivoisin pukin konttiin.
 
Joku täällä uumoili General SVR:n RUMINTtejä.

Nyt olisi päivämäärää tarjolla kolmen viikon päähän: Tammikuun 9 rajat kiinni mobilikki-ikäsiltä ja 16 'osittaisen mobilisaation' jatko.

Kattoo toteutuuko kuin on ennustettu.

Katso liite: 71745
Tähän vielä tämmöinen jonka voi myös pistää korvan taakse
Jatketaas tätä läppä-saagaa. Ilmeisesti ryssälässä ollaan nyt perustamassa työryhmää jonka tarkoitus on tutkia ongelmia sekä korjata niitä liittyen viranomaisten toimintaan akselilla mobilisaatio-"sotilasoperaatio". Porukat jo hieman ihmettelevät, että miksi tällaiselle olisi tarve mikäli ei ole tulossa uutta mobilisaatioaaltoa.

" Vladimir Putin formed a working group for interaction between authorities and organizations on issues of mobilization and social support for members of the NWO. The main task is to pay attention to existing problems and promptly take the necessary decisions to eliminate them. "

Kommentit aiheen piiristä:
@kuraifutlar Andrey Turchak, by order of the President of the Russian Federation, headed a working group of authorities and organizations on issues of mobilization and social support for participants in the special operation. @fardaily24 Why create some kind of mobilization working group (what in general?), if the mobilization is allegedly completed? And the second wave supposedly will not be? Very interesting.
@beregofic We alone think that creating a working group on mobilization when the mobilization is over in words is a very suspicious decision?
@neolginskie Have time to relax in Vietnamese Phuket or Phuket Vietnam until January 10th.
@vrogov The group will present a monthly report to the President on the real state of affairs. The main task is to pay attention to existing problems and promptly take the necessary decisions to eliminate them.
@gutenev_vv It is necessary to make joint efforts to fill in the gaps discovered (including in legislation) in the course of partial mobilization, synchronization of the right field of new regions, and intensification of the work of the defense industry.
@ausguckThe involvement of military correspondents in the working group on mobilization is an absolute indicator of the Kremlin's adaptability to emerging negative circumstances. And an indicator that the dissatisfaction of the military correspondents does not extend to the entire system of power in Russia - only to some of its components.
@polittemnik These citizens criticized the military supply system (especially against the backdrop of mobilization). Now they will try to put their criticism and awareness in a more constructive direction. standard co-optation strategy.
@bponline I wonder if it will become more expensive for members of the presidential group to advertise NKVD Finns?
@nationconsunioncoreThe new composition of the working group shows, first of all, that the personnel policy of the Russian Federation has changed slightly during the war. This is still the same country where mostly "loyal mediocrities" win, but "for show" those who are less mediocre are already taken.
@alexparkerlives I'm sure these will give you advice and work. Mobilized hold on.
@rusbrief Maksim Zharov: A working group is formed by presidential order, but the organizational and technical support for it is provided by the Ministry of Defense, and Turchak heads it. And it is strange that Nastya Kashevarova is not in it.
@kashevarovaI'm not there - because for some representatives in the Kremlin and the Ministry of Defense I am toxic and, as they like to say, "uncontrollable." Just because I call, if not to virtue, then at least to honor.
@fardaily24 Something tells me that the next new wartime structure that Putin has already spawned will, as always, butt heads with others, creating the usual mess for Putin's management style.
@vizioner_rf The inevitability of a mobilization dictatorship and the introduction of oprichnina to replace the current elite with counter-elites/guardsmen as a result of the war looks obvious. Far less obvious are the opportunities that this opens up for the people.
Jännä että tuolla viitattiin suomalaisten vainoamiseen "NKVD Finns" operaatiolla suurempien Stalinin vainojen aikana. En ole täysin varma miten tuo kommentti tosin liittyy aiheeseen.
Vai viitataanko tuolla "ihmisten kadottamiseen"? Mene ja tiedä... "Different estimations range from 8,000 to 25,000 of Finns killed or disappearing during the repression".
 
Meitä oli vain muutama sinä yönä, kun suurhyökkäys alkoi. Ikimuistoinen vuorokausi.
Harva hetki elämässä jää niin pysyvästi mieleen. 9/11: ranskantunnilla kaverilta tulee tekstari "katso CNN.com" ja kaikki alkavat räpläämään kännyköitään melkein samaan aikaan - 24.2. aamulla varhain lapsi tulee herättämään "ne on hyökänneet".
 
Harva hetki elämässä jää niin pysyvästi mieleen. 9/11: ranskantunnilla kaverilta tulee tekstari "katso CNN.com" ja kaikki alkavat räpläämään kännyköitään melkein samaan aikaan - 24.2. aamulla varhain lapsi tulee herättämään "ne on hyökänneet".
Itse satuin heräämään vähän ennen viittä 24.2 ja katoin flight radaria et kohta tapahtuu kun jenkkien drone lähti pois Ukrainan ilmatilasta. Ilmatila oli jo kauempaakin tyhjä.
 
Jatketaas tätä läppä-saagaa. Ilmeisesti ryssälässä ollaan nyt perustamassa työryhmää jonka tarkoitus on tutkia ongelmia sekä korjata niitä liittyen viranomaisten toimintaan akselilla mobilisaatio-"sotilasoperaatio". Porukat jo hieman ihmettelevät, että miksi tällaiselle olisi tarve mikäli ei ole tulossa uutta mobilisaatioaaltoa.

" Vladimir Putin formed a working group for interaction between authorities and organizations on issues of mobilization and social support for members of the NWO. The main task is to pay attention to existing problems and promptly take the necessary decisions to eliminate them. "

Kommentit aiheen piiristä:

Jännä että tuolla viitattiin suomalaisten vainoamiseen "NKVD Finns" operaatiolla suurempien Stalinin vainojen aikana. En ole täysin varma miten tuo kommentti tosin liittyy aiheeseen.
Vai viitataanko tuolla "ihmisten kadottamiseen"? Mene ja tiedä... "Different estimations range from 8,000 to 25,000 of Finns killed or disappearing during the repression".
Edellisen LKP:n ongelmista suurin oli se että eri viranomaisten rekistereitä ei ollut yhdistetty. Näin ryssän mobilisaation siivilä vuoti vääristä paikoista ja moni pääsi luuikkimaan pakoon. Vastaavasti mobikeiksi päätyi vähän ketä sattuu, taisipa siellä mennä pikkasen välitason silmäätekeviäkin ruumispusseihin.

Ukrainan lihamylly jauhaa ja taas alkaa laarinpohja näkyä. Uutta kierrosta tarvitaan joten eiköhän nyt löydetä paremmin ne oppositiohenkiset ja 18-30v ikäiset. Saattaa myös löytyä ne ammattirikollisetkin jotka osasi piiloutua kunnolle edellisellä kierroksella. Eli matkapuhelintenseurannat, kasvojentunnistukset yleisiltä paikoilta, tuttujen kalastusmajat ja muut vastaavat piilopirtit. Ulkomaille paenneetkin kohdannee pankki, henkilöpaperi yms. pikaisia ongelmia jotka voi ratkoa vain rakkaassa emäryssälässä paikapäällä.

Mobilisaation kokokin jo ilmoitettiin, eli 1milj -> 1,5milj on armeijan koon kasvatus. Sopimussotilaita tuonne ei saa, joten se 500 000 on mobikkeja. Näin myös säästetään rajattoman budjetin rahoja enemmän omaan taskuun kun mobikille ei tartte maksaa.

Tähän mennessä ryssä ei ole oppinut mitään uutta joten se uusi uljas armeijakunta koostuu lähes puhtaati mobikeista ja se parannus nykyiseen on 200k ukosta 500k ukkoon. Kuten todettu, musikkaa tuolla riittää ja puttelikin sen tietää. Ja mitäs muita vaihtoehtoja tuolla on puttelilla jäljellä? Rahaa tietty kaadetaan mutta ei sillä mitään varusteita saada. Rikkinäinen mätä systeemi kun ei niitä varusteita ole tähänkään mennessä saanut etulinjaan niin mistäs ne nyt vielä suuremmassa voluumissa tulla tupsahtaisi? Eikä tuolla kukaan edes puolijärkinen ryssäkään enää usko muuhun kuin varastettuihin rahoihin, vielä ehtii kahmia kun rahaa tulee joka tuutista, mutta kohta se loppuu. Ruplat taskuun ja lähimmässä vahtopisteessä taaloiksi talteen, uusi systeemin restartti on tulossa.
 
Venäjän johdossa on vastakkaisia kantoja suurhyökkäyksen aloittamisesta talvella Ukrainassa, kokenut yhdysvaltalaisviranomainen toteaa nimettömästi AFP:lle.

Ukraina on varoittanut Venäjän aikeista käynnistää uusi, laajamittainen hyökkäys pääkaupunki Kiovan valtaamiseksi. Yhdysvaltalaisviranomainen vahvistaa, että Venäjän johto on käynyt keskusteluita suurhyökkäyksestä.

– Varmasti osa haluaa pyrkiä hyökkäykseen Ukrainassa, hän sanoo.

– (Venäjän johdossa) on kuitenkin niitä, joilla on todellisia epäilyksiä Venäjän kyvystä varsinaisesti toteuttaa sellaista.

Viranomainen sanoo, että mikäli Venäjän sotatoimien luonne muuttuisi yhtäkkiä, tällöin Yhdysvallat mukautuisi ja sopeutuisi nopeasti uuteen tilanteeseen.

– Olemme varmistaneet ja varmistamme myös jatkossa parhaimpien kykyjemme mukaisesti, että Ukrainalla on keinot puolustautua Venäjän hyökkäykseltä, hän sanoo.


Venäjän presidentti Vladimir Putin on julkisesti vaatinut maansa sotilasjohdolta lyhyen- ja keskipitkän aikavälin suunnitelmia siitä, kuinka hänen kymmenen kuukautta sitten käynnistämänsä sodan suhteen tulee toimia.

Tässähän jo suorastaan toivoo että ryssät tekevät sen kuuluisan viimeisen virheen ja aloittavat suurhyökkäyksen mahdollisimman nopeasti mahdollisimman laajalla rintamalla :ROFLMAO: Sen hölmöilyn jälkeen Venäjä on ajanut voimansa ihan hetkessä niin loppuun että sota päättyy hyvinkin nopeasti.

Ukraina voittaa kyllä nykyisilläkin kuvioilla mutta vuosia kestävä kulutussota missä Venäjä terrorisoi ensisijaisesti siviiliväestöä ei ole hyvä homma ollenkaan.
Hmm... Boldaus minun. Mikäs se verbi nyt olikaan joka alkaa r:llä, ja jonka todenperäisyys on tullut jo n+1 kertaa todistettua tämän(kin) sodan aikana... Mitähän siellä voisi tapahtua :cool:
 
Wagnerin sairasosasto taistelee nähtävästi (Luhanskin) Bilohorivkan maisemissa.
Saa nähdä tuleeko vielä "kukko-osasto" ja onko niilläkin joku ranneke.

We talked with the guys from the 81st. They say that the land near Beilohorivka is littered with corpses of Wagnerites, including many corpses of convicts with bracelets: red bracelet - AIDS, white - hepatitis, blue - tuberculosis. In this connection, fighters often do not take trophies because they are afraid of getting infected.

 
Back
Top