Ukrainan konflikti/sota

Itse asiassa nuo on BMD:n alustalla olevia 2S9 Nona heitinajoneuvoja. Vanjan kannalta järkevämpää käyttää niitä tukemaan taisteluja kuin kuperkeikkajoukkojen paraatimarssissa helvettiin. Panssarointi on olematon, mutta säältä suojattu 120mm:n telalavetti on ihan käypää valuuttaa mutaisessa asemasodassa.
Mielenkiintoista, kuinkahan hyvässä kunnossa nuo ovat. Valmistus loppunut 1980-luvulla ja käytetty reilut kolme vuosikymmentä harjoituksissa. Osa lienee pitkäaikaisvarastoista. Tuhatkunta aikanaan valmistettu, lähteepä nuokin pois vahvuudesta jollain aikavälillä. Droonin kranaatit tepsii noihin kyllä varmasti. Vahvuutena kevyt paino jolloin liikkuminen pehmeähkössäkin maastossa pitäisi onnistua.
 
Dronella ohjataan tankin tulta? Onko tilanne tosiaan se että tankkia ei voi tuoda lähellekkään etulinjaa ja ainoa käyttö on epäsuoran tulen tykistönä!? Tuo että drone on mukana koulutuksessa nimenomaan tulenjohtovälineenä kyllä kertoo mitä modernit länsimaiset panssarintorjuntaohjukset ovat tehneet ryssän panssariaseelle. Tosin samaanhan se näyttää Ukrainankin joukot erilaisia isompiputkisia peltilaatikoita käyttävän, eli ammutaan epäsuoraa ryssän asemiin.

Ukrainan osalta ymmärrän tuon epäsuoran käytön koska heillä on pulaa tykistöstä ja tykistön ammuksista. Mutta joko ryssällä on sama tilanne tai sitten tosiaan tankin elinikä etulinjassa lähentelee nollaa.
 
Täällä on tarjottu PT-76, BMD-3 ja 2S9... Heitänpä joutessani vielä oman veikkaukseni: BMD-2.
Nuo ovat BMD-2 vaunuja. Kuvakulma on vähän hankala, mutta 2S9 Nonan torni on hieman isompi verrattuna yhden miehen torniin, joka löytyneen BMD-2 vaunusta.

2S9 Nona:
ar_spm_2s9_o1.jpg
 
Minäkin olen ihmetellyt kun yhtään lentokoneen siipeäkään ei ole Suomen ilmatilaan eksynyt aikoihin.
Kun on ryssänpuolelta uhkailtu sotilaallisilla toimenpiteillä niin tälläpuolen rajaa on saattanut vaihtua kameran laukaisinnappi kovan puikon laukaisunappiin noin ensireaktiona kun kohdataan ryssän töhistin väärässä kohtaa ilmatilaa. Asia on saatettu käsittää myös ryssän aivokapasiteetilla.

..kunhan mutuilen..
 
Ei ryssällä ole tällä hetkellä halua luoda ongelmia rauhalliseksi tietämänsä naapurin kanssa. Ukrainassa on enemmän kuin riittämiin työnsarkaa.

JOS Ukraina häviää, niin saamme mekin huomiosta osamme.
ryssät vissiin kortilla kattonu, kumpi ekaks, Ukraina vai Suomi... Valinta osu Ukrainaan... Suomea varten on kyllä valmistauduttu pitkään, esmes itärajan takaisia teitä on paranneltu isosti ja sitä ei ole tehty minkään muun takia, kuin hyökkäystä varten.... Vai luuleeko joku, että ne ajatteli : "On sitte mukavampi Suomalaisen ajella katsomassa entisiä kotiseutujaan." ;)
 

Liitteet

  • Tiekarj..JPG
    Tiekarj..JPG
    55.9 KB · Luettu: 98
Viimeksi muokattu:
Taas täällä nyljetään karhua ennen kuin se on kaadettu.. ;)
Minun mielestäni paras sotaan liittyvä uutinen viimeaikoina on öljyn ural-laadun hinnan putoaminen n. 50$ luokkaan. Tällä hintaa ei enää voittoja tehdä mutta valuuttaahan sekin hinta tuo. Kun sota analyysini mukaan kestää koko tämän vuoden alkaa vaikutuksia tulla Z-talouteen. Pienellä viiveellä USA uusi apupakettikin on tietenkin loistouutinen.

Tuo on todella tärkeää kuin myös kaasun hinta!
Ruplan kurssista ei ole kuulunut oikein mitään, näyttää olevan jopa himpun vahvempi kuin ennen hyökkäystä. Heti hyökkäyksen jälkeenhän se romahti mutta vissiin nostettiin keinotekoisesti ylös, noista en ymmärrä kyllä mitään (sieltäkin voi pamahtaa joku naseva yllätys). Nyt on kääntynyt taas laskuun joulukuun puolenvälin jälkeen, liikkuisiko tällä hetkellä puhtaasti öljyn hinnan mukaan.

Tämä viimeisin Kiinan korona ryöpsähdys tuli kuin kreivin aikaan, öljyn maailmanmarkkina hinta määräytyy nyt pitkälti kiinan talouden odotusten mukaan. Jos korona lähtee kunnolla laukalle siellä pääsemme nauttimaan entistä halvemmasta öljystä (mikä taltuttaa myös inflaatiota). Tällä hetkellä Brent laatu on jo alle 80$ (kävi pahimmillaan 125$) = samassa kuin ennen hyökkäystä ja suunta sahaillen alaspäin(y) Kaikki pelaa juuri tällä hetkellä täysin lännen pussiin ja lyö ryssää syvemmälle suohon😎

Sähkön hinta seinästä ja polttonesteet pumpuille täällä meillä edelleen aivan liian korkealla, mutta jos trendi alaspäin jatkuu, on niiden pakko seurata perässä!
 
Dronella ohjataan tankin tulta? Onko tilanne tosiaan se että tankkia ei voi tuoda lähellekkään etulinjaa ja ainoa käyttö on epäsuoran tulen tykistönä!? Tuo että drone on mukana koulutuksessa nimenomaan tulenjohtovälineenä kyllä kertoo mitä modernit länsimaiset panssarintorjuntaohjukset ovat tehneet ryssän panssariaseelle. Tosin samaanhan se näyttää Ukrainankin joukot erilaisia isompiputkisia peltilaatikoita käyttävän, eli ammutaan epäsuoraa ryssän asemiin.

Ukrainan osalta ymmärrän tuon epäsuoran käytön koska heillä on pulaa tykistöstä ja tykistön ammuksista. Mutta joko ryssällä on sama tilanne tai sitten tosiaan tankin elinikä etulinjassa lähentelee nollaa.
Ehkä sitä dronea käytetään tulenjohtovälineenä ja lisäämään tilannetietoisuutta myös suora-ammunnassa?

Sekin täytyy huomioida, että siitä tankista on paljon mukavempi kuvata nettiin video silloin, kun sillä ammutaan turvallisesti epäsuoraa tulta. Suora-ammunnassa kuvaajalla on jo vähän kuumemmat paikat.

Näiden videoiden pohjalta tehdään kyllä välillä sellaisia yleistyksiä, että oksat pois. Esimerkkinä M2 Bradleytä lavetilla puolassa -> menossa ukrainaan. Onhan noita USA:n joukkoja muutenkin aina sijoitettuna eurooppaan ja välillä kiertelevät harjoituksissa. Toisena esimerkkinä joku postaa kuvan junassa olevista T-34 tankeista -> oletuksena ryssät lähettävät jo T-34 tankkeja ukrainaan, vaikka kuva on jostain vuodelta 2018 ja vielä suunnilleen kesältä.
 
Kannattaa käydä lukemassa kommentit ja tsekata kuinka paljon kommareita/ryssäbotteja sinne on mobilisoitu.
Voi voi...
Itsehän menin klassiseen: tiesin tasan tarkkaan, minkälaiseen ulkohuussin 4 kesää tyhjentämättömään paskaämpäräiin menisin tunkemaan pääni. Mutta sen tein ja menin lukemaan kommentteja. Kyllä ryssätrollit ja kommarit sen verran onnistuu, että sellainen orastava "mitä, jos tämä otanta edustaa laajempaa ilmiötä" -ajatus hiipii mieleen.

No sitten suljin FB:n ja Twitterin tunniksi ja olin palannut oikeaan maailmaan.
 
Tässä mahdollisesti vahvistus että Intian T-90S panssarivaunuja on voitu käyttää Ukrainassa. Tämän mukaan ainakin kaksi olisi lähetetty Venäjälle päivitettäväksi. Tästä löytyi TASS:in uutinen elokuulta 2021 jonka mukaan intialaisia vaunuja oli Venäjällä päivitettävänä mutta ei sanottu määristä mitään (eikä siitä mitä niille oltiin tekemässä).

Damian Ratka kommentoi tätä näin, käännös: LÄHDE

Interestingly, it is possible that at least some of the T-90S used by the Russians in Ukraine may be Indian Army vehicles that were sent to Russia for service/upgrade. This could spoil relations between Russia and India.


 
Viimeksi muokattu:
Se on juuri näin ja siksi Putler roikottaa Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyyttä bulvaaniensa Unkarin ja Turkin toimesta. Venäjällä on takuulla meidän varallemme joku yllätys, niin ihmeellisen hiljaa he ovat olleet Suomen kohdalla. Se, mikä se "yllätys" on, jää nähtäväksi.

Niin mikä se yllätys sitten on? Lada Nivaan lastattu juoppolauma Mosin Nagantit selässä?
 
Etukäteen pahoittelut OT:ä.
Olen täälläkin monesti peräänkuuluttanut 100% pakotteiden takana pysymistä.
Osa länsimaisista firmoista edelleen jatkaa venäjällä koska esimerkiksi elintavikkeet ja lääkkeet ei ole pakotteiden alaisina.
Länsimaisten kuluttajien on vaikea tietää mikä tuote tai yritys jatkaa ja mikä ei.

Puhelimeen on nyt saatavilla Ukrainalainen appi "Zrada" (petturi) joka EAN koodin skannaamalla kertoo toimiiko valmistaja venäjällä vai ei.


Vahva suositus.
Zrada ohjelma löytyi myös Apple App Store:sta. Tuli heti vinkki että välttäkää Nestle, Colgate tuotteita. Tuo EAN koodi on tärkeä koska esim. Nestle takaa löytyi lukematon määrä ali-brändejä jotka on Nestle omistuksessa. Ja vinkkiä kannattaa levittää työkavereille ja perheryhmiin seuraan jne.
 
Back
Top