Ukrainan konflikti/sota

Venäläissotilas esittelee drooniin kiinnitetyllä RPG:n onteloraketilla ukrainalaisten tuhoamia venäläisiä panssarivaunuja (tai siis niiden jäänteitä):

Sorry ot. Mutta nyt kun ollaan asialla, miten niin ei pääse noin vaan eroon? Miten sitten pääsee?
Ainakin passi tulisi polttaa, mieluiten julkisesti.

Meillä on maa täynnä vakoojia, eikä nykytilanteessa voi luottaa kehenkään. Aito luottamus yksilöön voi syntyä vasta, kun se äitiryssä valtiona on lakannut, kun sen politiikka on kuollut. Sen peliä on katseltu vuosikymmeniä, ja kaikki ovat kärsijöitä. Näin tulee olla myös kaikkien niiden, joilla on äitiryssän kansalaisuus.
Venäjän kansalaisuudesta luopuminen vaatii käytännössä perunkirjoitusta vastaavaa selontekoa varallisuudesta, juridisista velvollisuuksista ja vastaavasta. Lisäksi päälle tulee venäläinen byrokratia.

Suomen olisi kyllä pitänyt hoitaa Koiviston mahdollistama inkeriläisyyden pohjalta kansalaisuuden saaminen siten, että olisi silloin sovittu Venäjän kanssa, että Suomeen muuttavien inkeriläisten Venäjän kansalaisuus mitätöidään ja muutetaan vain pysyväksi oleskeluluvaksi. Noh, helppoahan se on olla jälkiviisas.
 
Viimeksi muokattu:
Eipä näytä tietävän, yksittäinen vaunu ilman toisen suojaa tai suojamiehistöä on todella nopeasti tuhottu.
Vaunussa on sen takia johtaja, että hän johtaa vaunua ja ajattaa mikäli ajaja ei näe mihin on menossa.
Näköjään Suomessa ei sitten osata mitään ja koulutamme myös tälläkin hetkellä varusmiehiä täysin väärin.
Vaikka vaunussa on johtaja, joka auttaa ajajaa peruuttamisessa, ei kai tuollaisesta kohteesta todellakaan kannata lähteä peruuttamaan 4 km/h nopeudella. Tuossa siirtymässä ei tainnut olla kyse mistään 30 metrin siirtymästä, vaan tankki lähti kohteesta pois.

Tuosta leikellystä videosta, on hyvin hankala hahmottaa kokonaiskuvaa tai tehtävän luonnetta. Kaikki kritiikki tuntuu perustuvan oletuksiin. Pidempiä ja laajemmalla kuvakulmalla olevia videoita, joista kokonaiskuvaa pystyisi paremmin arvioimaan näkee hyvin harvoin. Mistä näet varmasti, ettei suojamihiä ole? Pitäisikö niiden juoksennella tankin ympärillä, jotta twitter asiantuntijat olisivat tyytyväisiä? En minä ainakaan tuon videon perusteella pysty sulkemaan pois, etteikö alueella olisi esim. ukrainan snipereitä tai muita ukkeleita hyvissä asemissa, joita ei tuosta dronevideosta näe. Emme myöskään tiedä, mitä ennen tuota leikeltyä videota on tapahtunut tai mistä tuo ylipäätään on edes kuvattu.

Mikäli tuossa todella olisi 93. Mek prikaatin porukkaa, en lähtisi aliarvioimaan ja ylenkatsomaan heidän kykyjään. Tuo porukka on melkoisen monta vuotta ollut jo putkeen sotimassa ja aika monta pahaa paikkaa he ovat kokeneet.

Toki toiminnassa on aina parannettavaa sitä en kiellä. En purematta niele noita samoja kritiikin perusteita jokaiselle leikellylle 2:20 minuutin klipille. Joka paikkaan ei todellakaan kannata lähteä aina sillä vahvennetulla psvk:lla. Joskus sen yksittäisen tankin tuella yksittäiselle joukkueelle voi olla rarkaiseva merkitys. Isommassa kuvassa ukraina on kuitenkin pärjännyt hyvin.
 
Noi oli muuten S-400 järjestelmiä joita varten metsää Moskovassa raivattiin
Nuo Moskovan linnoittamiset tehdään muuten puhtaasti sen takia, että venäläisiä valmistellaan valtion sotatilaan julistamiseksi.

Kaikki muistaa moskovalaisen hissin: Tsetseeni painaa nappia moskovalaisessa kerrostalossa ja kymmenen kerrosta tulee alas. No putinhan se oli omassa persoonassaan ja sai siitä syyn toiselle Tsetsenian sodalle.

Pian nähdään ukrainalaisten ja Naton hyökkäys Moskovaan, ja maa julistetaan sotatilaan.
 
Tässä eräiden ukrainalaisten ajatuksia neuvostomuistomerkkien hävittämiseen

Mustissa takeissaan Kunnian puistossa kulkevat ukrainalaiset Svetlana ja Alla pysähtyvät hetkeksi keskustelemaan. He ovat paenneet Harkovasta toukokuussa ja asuvat nyt pakolaiskeskuksessa.

”Kaikki tämä on meistä harmillista”, Alla kommentoi patsaan siirtoa.

”Ei olisi tarvinnut viedä”, sanoo puolestaan Svetlana.

Kaksikko on sopeutunut latvialaiskaupunkiin hyvin, vaikka heidän äidinkielensä on ukraina. Alla näkee kaupungin kaksikielisyydessä yhtymäkohtia omaan kaksikielisyyteensä.

”Olen sitä mieltä, että jokaisen kansan on osattava omaa kieltään. Tämä on venäjänkielinen kaupunki, mutta paikalliset osaavat latviaa”, Alla selittää. Vähän samalla tavalla he osaavat venäjää, vaikka heidän äidinkielensä on ukraina.

He kuitenkin haaveilevat kotiinpaluusta ja puhumisesta taas omalla äidinkielellään.

”Kunnia Ukrainalle”, Alla sanoo.

YLEn artikkeli Vapaus Venäjälle -legioonasta ja tuosta venäläisestä vapaaehtoisjoukosta joka oli sen Bryanskin hämmingin takana.

Viimeksi muokattu:
Nuo Moskovan linnoittamiset tehdään muuten puhtaasti sen takia, että venäläisiä valmistellaan valtion sotatilaan julistamiseksi.

Kaikki muistaa moskovalaisen hissin: Tsetseeni painaa nappia moskovalaisessa kerrostalossa ja kymmenen kerrosta tulee alas. No putinhan se oli omassa persoonassaan ja sai siitä syyn toiselle Tsetsenian sodalle.

Pian nähdään ukrainalaisten ja Naton hyökkäys Moskovaan, ja maa julistetaan sotatilaan.
Kyllä minustakin tässä varaudutaan johonki muuhun kuin pelkästään Ukrainan droneja varten. Mut ku en tiiä mihin.
 
Ympäripyöreää pyörittelyä.

Tuo Norstream räjäytyksen false flag operaatio kyllä oikein haisee FSB:ltä tai oikeastaa SVR:ltä. Die Zeit:n ja New York Time:n jutut huusi täyttä tyhjyyttä. Ei mitään todisteita mistään, pelkkää höpinää ja viittauksia "nimettömiin lähteisiin".

Putin ne käski räjäyttämään. Kun tilanne kuitenkin kääntyi, niinkuin se on kääntynyt, aloitettiin tämä viimeisin operaatio.

Ei näitä juttuja usko, kuin Trump, Joe Rogan ja Oliver Stone.
 
Hurjaa jos totta, mutta tuolta ne hyökkäykset näyttävät.

Mistähän syystä kun tässä ei kerrota, että olisivat taisteluissa haavoittuneet?
22:10 13.03.2023

Ukrainian aviation strike 10 places of invaders’ concentration in past 24 hours – AFU General Staff​

The aviation of the Ukrainian Defense Forces has carried out ten strikes on the areas of concentration of personnel and military equipment of the Russian occupiers over the past day, according to operational information on the Russian invasion as of 18:00 of Monday, published on the Facebook page of the General Staff of the Armed Forces of Ukraine.

"The enemy continues to suffer losses. So, on the territory of Bilovodsk district hospital of the temporarily occupied territory of Luhansk region, 150 mercenaries of the so-called PMC Wagner were brought for treatment," the report says.
 
Viimeksi muokattu:
Venäläissotilas esittelee Ukrainan drooniin kiinnitetyllä RPG:n onteloraketilla tuhoamia venäläisiä panssarivaunuja (tai siis niiden jäänteitä):

Venäjän kansalaisuudesta luopuminen vaatii käytännössä perunkirjoitusta vastaavaa selontekoa varallisuudesta, juridisista velvollisuuksista ja vastaavasta. Lisäksi päälle tulee venäläinen byrokratia.

Suomen olisi kyllä pitänyt hoitaa Koiviston mahdollistama inkeriläisyyden pohjalta kansalaisuuden saaminen siten, että olisi silloin sovittu Venäjän kanssa, että Suomeen muuttavien inkeriläisten Venäjän kansalaisuus mitätöidään ja muutetaan vain pysyväksi oleskeluluvaksi. Noh, helppoahan se on olla jälkiviisas.
Mitenköhän ne itäisen Ukrainan ihmiset, jotka on käytännössä pakotettu ottamaan venäjän kansalaisuus, hekään eivät siitä irti pääse? Tilannehan on aivan absurdi.
Aika paljon suomalaisten tietoja on esimerkiksi Yangon kautta tiedossa, mitä jos heille myönnetään venäjän passi vaikkeivät sellaista ole koskaan hakeneet? Ja sitten täällä viranomainen saa ilmoituksen, että on myönnetty kansalaisuus, päivittäkää myös omat tietonne.
Valtion nimeksi voisi suoraan vaihtaa Absurdistan.
 
Voisiko Venäjän kaksoiskansalaisuus-aiheesta jatkaa tuolla:

..sillä aihe on äärimmäisen mielenkiintoinen, mutta off-topicin katku leijuu yllä, sillä keskustelu on Ukraina-ketjussa aika väärässä paikassa - vaikka Ukrainalta ryövätyn Krimin Venäjän mantereeseen yhdistävän Kertšinsalmen siltan rakentaneen yhtiön omistajalla on Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisuus..
 
Viimeksi muokattu:
Vaikka vaunussa on johtaja, joka auttaa ajajaa peruuttamisessa, ei kai tuollaisesta kohteesta todellakaan kannata lähteä peruuttamaan 4 km/h nopeudella. Tuossa siirtymässä ei tainnut olla kyse mistään 30 metrin siirtymästä, vaan tankki lähti kohteesta pois.
Koulutin siis 20 vuotta väärin T-72M1 kalustolla, kun opetimme pitämään vaunun vahvimman panssarin vihollisen suuntaan ja peruuttamalla pois. Vaunun kulki aina kiinni puissa, pensaissa rakennuksissa niin silloin voi olla varma, ettei sen kyljen puolelta ammuta ainakaan singolla läpäisyä.

Sillä kokemuksella ja koulutuksella mikä minulla on, en ikinä taistelisi psv:llä tuohon tyyliin mitä Ukrainalaiset tekevät monessa videossa. Kaksi vaunua on vähimmäismäärä mitä voi mihinkään tehtävään samanaikaisesti lähettää. Tällöin vaunut kykenevät suojaamaan toisiaan sekä ampumaan mm. vuorotahtia jolloin toisella vaunulla on aina laukaus putkessa toisen ladatessa.
Pieniä asioita joilla on iso vaikutus lopputulokseen.

Panssareilla taistellaan kootusti, ei hajautetusti.
 
Viimeksi muokattu:
Sorry ot. Mutta nyt kun ollaan asialla, miten niin ei pääse noin vaan eroon? Miten sitten pääsee?
Ainakin passi tulisi polttaa, mieluiten julkisesti.

Meillä on maa täynnä vakoojia, eikä nykytilanteessa voi luottaa kehenkään. Aito luottamus yksilöön voi syntyä vasta, kun se äitiryssä valtiona on lakannut, kun sen politiikka on kuollut. Sen peliä on katseltu vuosikymmeniä, ja kaikki ovat kärsijöitä. Näin tulee olla myös kaikkien niiden, joilla on äitiryssän kansalaisuus.

Sehän se ryssän meininki on, että on niin hankalaa ja mahdotonta tehdä oikein. Sitten huomataan, että ollaankin tappamassa tsetseenejä, georgialaisia, ja ukrainalaisia (nämä sitten edellisen imperiumin hajoamisen).

Jutut ryssälään pakkoliitetyistä taas ovat sellaista keskustelun sotkemista, että oksat pois.
 
Back
Top