Ukrainan konflikti/sota

Olikohan se kauko-ohjaimella tähystettynä laukaistu? Nimittäin räjähdyshetki osuu otolliseen kohtaan, kun kohde kumartuu patsaan yläpuolelle. Ja jos oli, niin kuka sen laukaisi? Mahtoiko patsaan tuonut nainen tietää, että oli pommi, kun hänet istutettiin aluksi ihan lähelle. Mahtoiko siirtyä jollain verukkeella kauemmaksi ennen räjähdystä?
 
Sitä aina arvuutellaan, että mikä on Putinin tavoite, mutta eikö se ole koko ajan ollut Neuvostoliiton rajojen palauttaminen? Neuvostoliiton hajoaminen oli historian suurin geopoliittinen katastrofi. Sen jälkiä hän omasta mielestään korjaa.

Luulen että tämä suuren mittakaavan imperialismi on tullut Puten/Kremlin ajatteluun vasta viimeisten vuosien aikana. Sitä ennen Putte oli enemmän kiinnostunut rajatuista maakuntakonflikteista, millä nöyryytetään naapuria mutta ei pyritä valloittamaan koko maata - konfliktit olivat hyvin tarkkaan rajattuja ennen 2014 ja vielä DNR/LNR osalta. Krimi oli siis tätä samaa jatkumoa ja enemmänkin refleksinä Maidaniin.

Ukraina on Putinin mytologiassa vähän erityisasemassa, koska niin keskeinen osa slaavilaisuuden tarinaa. Sen takia reaktio oli niin raju. Putte yllätti kaikki ja varmaan myös itsensäkin, kun lähti yhtäkkiä reippaasti Krimin valtaukseen. Näyttää että vasta Krimin jälkeen alkoi kypsyä päätös että Venäjä voisi häikäilemättömästi valloittaa kokonaisen maan. Jos ei helpolla niin sitten lopulta voimalla.

Mutta tämän Make Rossija Great -kampanjan osalta luulen että Puten ajatus on ensisijaisesti edelleen ollut osoittaa Venäjän suuruutta ja pelottavuutta, käyttämällä voimaa ja napsimalla mitä tahansa pienempiä voittoja. Uskoisin että täysi hyökkäys Ukrainaan on ollut Putenkin mielestä riskipeliä ja on ollut tiedossa että siinä venytetään armeijaa äärimmilleen, mutta lopulta päätös tehtiin kun tilanne ei näyttänyt muuten muuttuvan. Toki jos Ukraina olisi kaatunut helpolla, niin sotainto olisi vain kasvanut.
 
Krimi on tärkeä Venäjälle ja sen pysymisen sekä turvallisuuden halusivat varmistaa kohti länttä kurottelevalta Ukrainalta. Se ei kuitenkaan riitä, vaan oli vielä saatava turvallinen maayhteys sinne vesineen päivineen. Arvelin sodan keskeisimmäksi tavoitteeksi saada alueet Dnepr - Dnipro - Harkova linjasta itään. Näin Krimi olisi paljon paremmassa turvassa ja perusasiat turvattu. UJnohtamatta toki sitä kaikkea kivaa, mitä noihin alueisiin sisältyy. Ilmeisesti tulivat ahneeksi ja katsoivat voivansa vallata koko Ukrainan, uskoen sen olevan paljon heikompi kuin olikaan. Voi myös olla, että yrittivät saada koko joen itäpuolta itselleen, joka olisi ollut varsin hyvä raja joen ansiosta, joka olisi tehnyt vastahyökkäyksestä erittäin hankalaa, mutta pohjoinen jäi saamatta tarpeeksi nopeasti. Älytön opsec olisi voinut hyvinkin olla sen takia, että pääsisivät nopeasti yllättämään ja etenemään joelle asti, jolloin puolustautuminen olisi ollut helppoa ja joukot olisi siinä vaiheessa voinut järjestää ajantasalle. Sota olisi ollut aikalailla siinä.
 
Mutta tämän Make Rossija Great -kampanjan osalta luulen että Puten ajatus on ensisijaisesti edelleen ollut osoittaa Venäjän suuruutta ja pelottavuutta, käyttämällä voimaa ja napsimalla mitä tahansa pienempiä voittoja. Uskoisin että täysi hyökkäys Ukrainaan on ollut Putenkin mielestä riskipeliä ja on ollut tiedossa että siinä venytetään armeijaa äärimmilleen, mutta lopulta päätös tehtiin kun tilanne ei näyttänyt muuten muuttuvan. Toki jos Ukraina olisi kaatunut helpolla, niin sotainto olisi vain kasvanut.
Nyt voisi tietysti Putelta kysyä, että:" miten noin niin kuin meni omasta mielestä?". Venäjän suuruus ja pelottavuus on sotatoimien venyessä yli vuoden aika lailla laskenut. Kiovan pikainen valtaus oli Venäjän asevoimille ensiarvoinen kohde. T-90, T-80 BVM ja T-72B3 vaunuilla lähdettiin hyökkäämään ja nyt reilua vuotta myöhemmin panssayhtymät käyttävät T-62 vaunuja ja Siperian puolelta rahdataan T-54/55 kalustoa täydennykseksi. Paraatimarssi Kiovaan meni kuten paraatimarssi Ouluun 1940 tammikuussa. Venäjä on AINA vuosisatojan aikana hyökännyt heikompien/pienempien valtioiden kimppuun ja yrittänyt tai alistanut ne silkalla brutaalilla voimalla. Nyt on venäläistä raatoa pitkin Ukrainaa ja lisää joukkoja heitetään "lihamyllyyn". Ukrainan puolustustaistelu on kyllä ihaltavaa. Aika näyttää onko Putin sen verran sekaisin, että haluaisi liittää seuraavaksi Baltian "Äiti Venäjään". On tietysti Venäjällä muitakin naapureita joiden kimppuun voisi sekopäisesti hyökätä. Jäljellä oleva kalusto ei nyt ihan ensiluokkaista ole, mutta ei se ole ennenkään estänyt venäläisiä "ryssimästä".
 
Vankien vaihdoista tietoa, vähän vajaa 2000 sotilasta on saatu palautettua vankeudesta
Kartta joka näyttää tilanteen suurinpiirtein vuoden välein
 
En voi olla miettimättä, kuinka ryssän ylivoimaista armeijaa ja ihmeaseita on täällä meilläkin pelätty. Tunnissa ohi yms. "Kaikki" on aina tienneet että jokainen pläntti, potero, lentokonenehalli ja muuntaja on maalitettu täsmäpommeille ja meillä ei ole mitään mahdollisuutta.. No ei ainakaan toiminta Ukrainassa tue tätä mielikuvaa.
 
Vankien vaihdoista tietoa, vähän vajaa 2000 sotilasta on saatu palautettua vankeudesta
Kartta joka näyttää tilanteen suurinpiirtein vuoden välein
Tämähän oikeastaan kuvaa aika hyvin millä voimilla ryssä on sen puskun Bahmutin ja Vuhledarin alueilla tehnyt.
Pohjoisen joukot, tai se mitä jäi jäljelle, on siirretty Donetskin rintamalle ja siellä keskitetty hyökkäys kohti Bahmutia, etenemistä on ryyditetty valtavalla massalla Wagnereita sekä mobikkeja, joilla on täydennetty ammattisotilaiden kaatumisia.
Etelämpänä sitten Shoigun oma show Vuhledaria kohti mm. "Patriot PMC" ja 155. Merijalkaväki prikaatin yhdistyneillä voimilla tyssäsi avoimelle pellolle aivan kuin taika Bonuksen&RAAM:n iskusta.

Palaan saman kysymyksen äärelle yhä uudestaan, kun nämä ovat olleet ne ryssien voimakkaimmat painopistesuunnat joihin on kerätty parasta kalustoa sekä osaamista ja annettu puolustusministeri selkänojana lähes loputtomat resurssit ja silti lopputulos on koomisen huono, niin mitä siellä rintamalinjan muilla osilla oikeastaan on ja onko tämän jälkeen ryssän armeija kykenevä hyökkäämään menestyksekkäästi enään missään.

Maan kuivuessa huhtikuun lopulla / toukokuun alussa on kaikkein otollisin aika Ukrainalle suorittaa oma offensiivinsa, tuolloin yöt ovat vielä pitkiä sekä pimeitä, mikä maksimoi kalustollisen ylivoiman merkityksen.
Ei tarvitse olla Nostradamus ennustaakseen, että jos Ukrainan hyökkäys on riittävän laaja tai monihaarainen ja saavuttaa menestystä ensimmäisen 48 h aikana niin ryssien rintama romahtaa, ainakin tuolla etelässä. Se on aivan liian ohut syvyyteen, se on todella heikosti huollettu ja koostuu heikosti koulutetuista mobikeista sekä reserviläisistä joilla on matala motivaatio kuolla Putinin puolesta. Lisäksi Ukrainalla on laajasti partisaaneja linjojen takana, joiden paimentamiseen vanjan joukot eivät riitä, ne iskevät pehmeisiin kohteisiin (huolto, komentokeskukset, varikot jne.) heti kun kello lyö.

Isoin kysymysmerkki kuitenkin on mihin venäläisten tykistö vielä kykenee, uskaltavatko käyttää ilmavoimia sekä helikoptereita tappioista välittämättä ja miten kommunikaatioketju/johto kykenee suoriutumaan kun ne laitetaan todelliseen testiin.

Ukrainan viimeaikaiset tekemiset vaikuttavat siltä, että näistä kolmesta kriittisestä tekijästä halutaan ottaa paras terä pois jo ennen hyökkäyksen alkua mikä on kyllä viisasta.
 
Kello käy kyllä nyt Ukrainan puolesta. Ryssän (oletettua huomattavasti surkeammat) vahvuudet alkaa olla täysin syöty ja vastaavasti Ukraina on vasta reilun vuoden verran valmistautunut kunnolla. Ainakin sellainen kuva on itselle jäänyt että varsinainen sodan alku oli Ukrainalle selviytymistaistelua ja oltiin surkeasti valmistauduttu suureen sotaan. Nyt on kerätty kokemusta, kalustoa, ammuksia ja koulutusta. Kohta ollaan valmiita työntämään ryssä takaisin sinne minne se kuuluu. Odotan innolla sitä kun varsinainen pusku alkaa!
 
Shahed-droneja käytetty viime yönä:

Russia launched last night another terror strike against Ukraine, using 17 Shaheed drones. 14 have been neutralized before reaching their intended targets.

Torjuntaprosentti 14 / 17 = 0,823529 eli hieman reilu 82%.

Sitä suurempaa ohjushyökkäystä odotellaan edelleen. Ehkä ryssä on tosiaan muuttanut taktiikkaa ja ampuu ainoastaan näitä iranilaisia? Jos saavat niitä toimituserä kerrallaan, kuten on huhuttu?

Tai ehkä näillä tehdään ilmatorjunnan tunnustelua, ennen suurempaa ohjusiskua (pyritään löytämään reitit mitä pitkin lähettää risteilyohjukset, ne ovat kuitenkin helpohkosti torjuttavissa jos vain on sopivaa kalustoa lentoreitin alueella ja riittävä tiedonjako että saadaan ennakkotieto torjujille ajoissa).

-

Mahdollisesti yksi T-90M vähemmän, tosin videokuva on suttuinen:

Yes, this pretty much looks like a T-90M with Nakidka cover.

Comparison picture of T-90M who got knocked out in January.

-

Ensimmäinen kuva Challenger 2 vaunusta Ukrainassa? Näitä taisi olla jo aikaisemmin, kuvia siis. Toki ei voi olla ihan varma, onko kuvattu Ukrainassa vai Puolassa (tai muualla):

Kyllä kai ohjuskalustoa on ryssän kohta pakko alkaa säästellä Ukrainan vastahyökkäyksen varalle. Muutenkin on kyllä jo nähneet (eivät toki sitä tyhmyyttään älyä) ettei tuo saturaatiohyökkäys siviilikohteisiin ole saanut mitään strategisesti merkittävää aikaiseksi. Ihan hukkaan heitettyä resurssia.
 
Päivän numerot:

Russian losses per 04/04/23 reported by the Ukrainian general staff.

+530 men
+8 tanks
+6 APCs
+3 artillery pieces
+1 MLRS +15 UAVs

-

Alkaako ryssällä puntti tutista? Oikeaa tietoa vai keksittyä? Tästä on huhuiltu jo pidemmän aikaa, joten ei sinänsä uutta tai yllättävää tietoa. Mutakausi lienee vielä kesken, joten vaikea uskoa että vastahyökkäys alkaisi lähipäivinä (toisaalta en tiedä, onko sää ollut suotuisa ja mutakausi tavallista lievempi tai lyhyempi):

Russian Telegrams are reporting that Military Communications of the Ukrainian Armed Forces have been Intercepted that suggest that some form of Offensive Operation is “Imminent” across the Eastern Front and in the Zaporizhzhia Region.

Viitatun kuvan teksti, lainaus Telegram-kanavalta:

They report on combat readiness in all directions and the probable start of the offensive of the Armed Forces of Ukraine.

Today there were radio interceptions of enemy communications, which also indicated preparations for an offensive

Wagner Leader, Yevgeny Prigozhin has also been claiming for 2 weeks now that a Major Ukrainian Offensive was about to begin along the Bakhmut Front and that Russian/Wager Forces were not prepared for it.

This is one of those Situations where we will just have to wait and see…

Viimeksi muokattu:
Back
Top