Ukrainan konflikti/sota

Ukrainan laivaston päämaja Krimillä vallattu
Keskiviikko 19.3.2014 klo 10.10 (päivitetty klo 10.34)

Ukrainan laivaston rakennukseen Krimillä on tunkeuduttu, kertoo paikan päällä olevan uutistoimisto AP:n kuvaaja.

Venäjä-mieliset joukot ovat tunkeutuneet Ukrainan laivaston päämajaan Krimillä. Päämajan sisäänkäynnin luona liehuvat Venäjän liput, kertovat silminnäkijät.

Paikalla on vahvistamattomien tietojen mukaan myös venäläissotilaita tunnuksettomissa univormuissa.

Ukrainan puolustusministeri on sanonut, että Ukrainan joukot eivät tule vetäytymään Krimiltä.

IL-STT-NTB
Tarkoittanee venäläisiä joukkoja?
 
Harmaa vaihe oli tässä kohtaa mielenosoituksien alkaminen ja viimeistään Janun poistuminen maasta. Ukrainaan muodostui tyhjiö, joka täyttyi.

Mielestäni on melkoista saivartelua höpistä harmaasta vaiheesta siinä tapauksessa, jos täysin ylivoimaisen vihollisen joukot ovat jo valmiiksi omalla maalla (edit: Krimin alueella).

Edit2: Harmaa vaihe sen sijaan on nähtävissä mahdollisessa Ukrainan mantereelle tapahtuvan invaasion tapauksessa, ja harmaaseen vaiheeseen kuuluvia tehtäviä suoritetaan juuri tällä hetkellä armeijan toimesta.
 
Viimeksi muokattu:
145829_600.jpg
 
On se pilakuvassakin ruma...Iranissa sillä sentään oli huivi.

Thatcher sentään oli sekä ruma että omasi ns. "munaa". :D
 
Mielestäni on melkoista saivartelua höpistä harmaasta vaiheesta siinä tapauksessa, jos täysin ylivoimaisen vihollisen joukot ovat jo valmiiksi omalla maalla (edit: Krimin alueella).

Edit2: Harmaa vaihe sen sijaan on nähtävissä mahdollisessa Ukrainan mantereelle tapahtuvan invaasion tapauksessa, ja harmaaseen vaiheeseen kuuluvia tehtäviä suoritetaan juuri tällä hetkellä armeijan toimesta.

Harmaa vaihe on tunnetusti melko hankala tulkittava. Eri käsityksissä se edustaa milloin mitäkin. Tulkintojen päivitysvauhdin määrittelee nyt tällä hetkellä Venäjä.
 
Harmaa vaihe on tunnetusti melko hankala tulkittava. Eri käsityksissä se edustaa milloin mitäkin. Tulkintojen päivitysvauhdin määrittelee nyt tällä hetkellä Venäjä.

Tässä lainaus wikipediasta

1 Harmaa vaihe on nykyaikaisen sodankäynnin käsite, joka kuvaa välittömästi strategista iskua edeltävää toimintaa. Harmaan vaiheen aikana vihollisen joukkoja on saapunut kohdemaahan ja he harjoittavat siellä sabotaasitehtäviä ja levittävät disinformaatiota. Harmaaseen vaiheeseen kuuluu myös kohdemaan diplomaattinen ja sotilaallinen painostus johon saattaa liittyä rajaloukkauksia sekä muita provokaatioita.
sitten strateginen isku

2 Strateginen isku on vihollisen suorittama yllätykseen pyrkivä hyökkäys jonka tarkoituksena on lamauttaa yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja tai sen puolustus. Tällä pyritään pakottamaan valtakunnan johto vihollisen haluamiin valintoihin. Strategisen iskun yhdeksi toteuttamistavaksi voidaan ajatella vihollisen täsmäpommituksin tukema helikoptereilla suoritettu maahanlasku, jonka jälkeen vihollisen erikoisjoukot miehittävät valtakunnan johtopaikat, radio- ja televisiokeskukset sekä energiahuolto- ja liikennekeskukset. Hyökkäyksen valmistelua on nykyään signaalitiedustelun vuoksi mahdotonta salata mutta sen kohdetta ja ajankohtaa ei välttämättä voida ennakoida.

Kyllä nuot molemmat on tunnistettavissa Krimin tapauksessa

Lisäksi Harmaa vaihe on nyt meneillään ainakin Itä-Ukrainan alueella
Toki tuota disinformatiota levietään täällä meilläkin ja myös muualla läntisissä maissa, kuten myös diplomaattinen jpainostus on jo aloitettu (mm EU/USA pakotteet)

EDIT mielenkiintoinen tuo asiaa tuntematon kommentointi termin "strateginen isku" suomalaisesta käyttötavasta Onkohan tarkoituksellista dissausta?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Strateginen_isku
 
Viimeksi muokattu:
Kuten spekuloitiin aiemmin että aivan varmana Jenkit ovat siellä Ukrainassa jo, niin kyllähän jotain apua on Ukrainan presidentti Washington reissultansa mukana tuonut. Ei se siellä morjestelemassa vain käynyt. Joko nuo sotilailta näyttävät joukot kuuluvat siihen 6-tuhannen joukkoon joka osoitti välttävää valmiutta tai sitten jenkit kouluttavat siellä täyttä päätä ja myös varustavat.
http://sofrep.com/33637/ukraine-american-spec-ops-veteran-on-the-ground-speaks/ Ei 100% lähde, mutta omissa silmissäni vähintään uskottava. Jenkeillähän on tämä "private contractor"- meininki, joka mahdollistaa epäsuoran tuen "yksityisiä" kanavia myöten toimittaa sotilasapua koulutuksen ja ampujien muodossa. Linkissä siis kertomaa amörikkalaisen erikoisjoukkoveteraanin suusta, joka on ollut jo tovin Ukrainassa kouluttamassa armeijaa.
 
Venäläiset pyrkinevät venyttämään harmaata vaihetta kun käyttävät maatunnuksettomia joukkoja - Tämä on hidastanut tulkintaa sota vai eisota ja siten saaneet rauhassa vahventaa otettaan ja tuoda koko ajan lisää joukkoja ilman että kukaan on puuttunut tilanteeseen - Ukrainalta on tainnut ainakin Krimin osalta puuttua portaittain vaihe vaiheelta jyrkkenevä "puolustustilalaki" ja käytänteet, joka antaa tarvittavia lisäoikeuksia tilanteen kehittymisen myötä? Tosin iso osa valtion virkahenkilöistä ja sotilaista Krimin alueella lienee venäläistaustaisia ja vaihtoivat osapuolta heti alussa - Lienevätkö olleet mukanankin näissä "uudelleen järjestelyissä"?
 
Katselin tänään uutiskuvaa Ukrainan armeijan asemista Ukrainain ja Krimin rajan tuntumassa. Ensimmäistä kertaa koko kriisin aikana näin ammattimaisesti käyttäytyviä Ukrainan armeijan sotilaita. Aseiden pito oli kuten kuuluukin. Luotiliivit jotka näyttivät suoraan pakasta vedetyiltä. Olivat kaivaneet panssarihautaakin.

Kuten spekuloitiin aiemmin että aivan varmana Jenkit ovat siellä Ukrainassa jo, niin kyllähän jotain apua on Ukrainan presidentti Washington reissultansa mukana tuonut. Ei se siellä morjestelemassa vain käynyt. Joko nuo sotilailta näyttävät joukot kuuluvat siihen 6-tuhannen joukkoon joka osoitti välttävää valmiutta tai sitten jenkit kouluttavat siellä täyttä päätä ja myös varustavat.

Tuskin nuo liittyvät reserviläisiin yhtään mitenkään, miksi keskustella muutamasta tuhannesta reserviläisestä kun maan armeijassa palvelee yli 150 000 palkallista?
Ja uutisissa näkyi lisäksi maahanlaskujoukkoihin viittaavia lippuja, kyseiset joukot lienee merijalkaväen ohella parhaiten koulutettua porukkaa mitä sieltä löytyy...
 
Viimeksi muokattu:
Taktiikka osiosta lainattua:
"Panssarivaunu ylittää kaivannot, joiden leveys on alle puolet vaunun pituudesta. (BMP-2 pituus 6,72m => ylitys n. kolme metriä.)"
Oliko oikeaoppisesti kaivettu? Näin kyllä uutisista, mutta noista mitään hajua. Melko kapealta näytti vai hämäsikö kuva vaan? Tosin oli kyllä korkeat hiekka-/multakasatkin toisella reunalla.

Olisiko tehty BTR-vaunuja/4-pyöräisiä silmällä pitäen...? Telavaunuja Krimillä ei ole Venäläisillä vielä näkynyt.
Uutisissa toimittaja mainitsi ettei kaivantoa kuitenkaan ole kuin jotain sataa metriä tien/rajanylityspaikan molemmin puolin... Ehkä tarkoitus on estää vaan ns. puolivapaasti läpi ajelu/joukkojen siirtely jota Krimillä nimenomaan on toistuvasti tapahtunut...
 
Venäläiset pyrkinevät venyttämään harmaata vaihetta kun käyttävät maatunnuksettomia joukkoja - Tämä on hidastanut tulkintaa sota vai eisota ja siten saaneet rauhassa vahventaa otettaan?

Ukraina sitä venyttää. On ihan sama, onko se aseellinen vaikka verkkareissa. Kyllä se tuhotaan, jos vain käsky tulee. Krimillä käsky oli pidättäytyä. Nytkin on vain "itsepuolustusvaltuutus". Raukkamainen hallinto. Joukot joko a) pois tai b) hoitakoot velvoitteensa.
 
Olisiko tehty BTR-vaunuja/4-pyöräisiä silmällä pitäen...? Telavaunuja Krimillä ei ole Venäläisillä vielä näkynyt.
Uutisissa toimittaja mainitsi ettei kaivantoa kuitenkaan ole kuin jotain sataa metriä tien/rajanylityspaikan molemmin puolin... Ehkä tarkoitus on estää vaan ns. puolivapaasti läpi ajelu/joukkojen siirtely jota Krimillä nimenomaan on toistuvasti tapahtunut...
Ei taidettu mainita, minne nuo kaivannot tehty. Telaketjullisia kyllä rajalla, 4-pyöräisiä Krimillä. Noille kyllä erittäin paha este.

Edit: Mahdolliset miinoitukset + epäsuora, niin kovasti laittaa jarrua sillä suunnalla.
 
Erikoisjoukkoisku Kremliin, Krimin tapaan. Mitäs sitten :O

Edit: Paluu Moskovan keisarikuntaan, eikös niitä rajoja nyt näin vedetä :)
 
Viimeksi muokattu:
Parkkonen: jösses tämä juhliva jengi on kännissä sevastopolissa. tulkkini: "niin, olemme nyt venäläisiä, meidän täytyy juoda vodkaa".

Täytyy alkaa harkita puolen vaihtoa jos se on hyvääkin votkaa.
 
Back
Top