Mihin lähteisiin tukeudut saadaksesi tuon mielikuvan?
Nyt kyllä luotat liikaa venäjän asevoimien kyvykkyyteen ja johtamiseen, vai että Venäjä lähtisi vastahyökkäykseen tuhottuaan Ukrainan asevoimat?
Älä uneksi.
En luota mihinkään Venäjän kyvykkyyteen. Mutta en myöskään sulje pois sitä mahdollisuutta sen löytymisestä.
Mitä lähteisiin tulee, niin pääasiassa kohtuullisen pitkään Venäjän seuraamiseen, venäläisten kanssa toimimiseen monilla tasoilla, keskusteluihin, avoimiin lähteisiin ja erilaisiin ammattilaisten ja amatöörien analyyseihin. Suuri osa näistä on linkitetty tällekin palstalle ja jo niiden perusteella mielestäni tämä on ihan varteenotettava vaihtoehto.
Mielestäni on kuitenkin tärkeämpää, miksi tämä on varteenotettava vaihtoehto? ( Huom. mielestäni todennäköisin vaihtoehto on Ukrainan hyökkäys ja jämähtäminen uusiin asemiin, mutta se on niin läpikäyty, että en näe mitään lisäarvoa sen pohtimisessa. ) Ajatuskulkuni lähtee jo sodan alkuvaiheista, kun alkoi käydä selväksi, että erikoisoperaatiosta ei tullutkaan kolmen päivän helppo pyrähdys. Huonosti suunniteltu ja tiedustelultaan epäonnistunut ylimielinen hyökkäys kääntyi Venäjän kannalta katastrofiksi. Venäjän sodanjohto oli sekaisin ja kulttuurista johtuen reagointi tilanteeseen oli hidasta. Puutteellisesta varustuksesta ja osaamisesta johtuen myöskään tilannetieto ja käskyt eivät kulkeneet ja paljon kalustoa ja miehistöä tuhoutui turhaan. Vähitellen tilannetieto saavutti ylimmän johdon ja päitä alkoi putoamaan. Venäjä sai tilanteen jonkinlaiseen hallintaan ja rintamalinjat alkoivat vakiintumaan. Ukrainan saadessa samalla lisää länsiaseistusta, tuli selväksi, että Venäjän panssarivaunukalusto muutamaa, suhteellisen harvinaista mallia lukuunottamatta, pärjännyt taistelukentällä.
Tässä kohtaa tulee mielestäni ensimmäinen selkeä ero länsimaisessa ja venäläisessä ajattelussa ja tilanne on tulkittu julkisuudessa aivan eri tavalla. Kun panssarivaunujen ongelmat havaittiin, venäläinen ratkaisu oli tuoda parhaiden tankkiensa sijaan tilalle huonointa jotenkin toimivaa rautaa. Samalla aloitettiin vapaaehtoisten värväys ja sama kuvio toistui: heikkolaatuisempi aines lähetettiin pikakurssilla rintamalle ja paremmat jäivät koulutukseen. Tässä kohtaa tulkinnassani on iso ero lännessä julkisuudessa eniten esillä olleisiin analyyseihin nähden, vaikka tämä ajan ostaminen olikin jonkin verran esillä. Mielestäni tässä vaiheessa Venäjällä ei ollut kalustosta eikä miehistöstä varsinaista pulaa menetyksistä huolimatta, mutta ongelmia alettiin tunnistaa ja paremman laatuiset joukot vedettiin koulutettaviksi ja täydennettäviksi.
Samalla tapahtui myös muualla Venäjällä. Puutteet teollisuuden valmiudessa vastata kulutukseen pidemmässä sodassa huomattiin huonoiksi. Korruption ja välistä vetämisen seuraukset paljastuivat ja sanktiot antoivat vipuvoimaa tämän vaikutuksille. Päitä putosi taas ja alkoi teollisuuden uudelleenjärjestely. Nykyhetkeen liittyen tässä on tämän skenaarion suurin kysymysmerkki: miten tämä uudistus on todellisuudessa edennyt? Tuskin niin hyvin, kuin optimistisimmat venäläisarviot asian esittävät, tuskin niin huonosti, kuin pessimistisimmät länsimaiset analyytikot arvelevat. Mun arvioni Kiinan ja Venäjän välisen kaupan virallisiin lukuihin, erinäisiin tiedonmurusiin pakotteiden kiertämisestä ja mielestäni uskottaviin uutisiin ja muihin havaintoihin perustuen se, että teollisuuden uudistaminen on edennyt yllättävän hyvin.
Tähän teollisuuden uudistamiseen liittyy myös muutos kalustokehityksessä. T-14 pistettiin (toistaiseksi) lähes kokonaan jäihin ja alettiin keskittymään toimivaksi ja selviytymiskykyiseksi todetun T-90M-mallin tuotantoon, T-72-päivityksiin ja T-80-malliiin. Tankeista on eniten julkista tietoa, joten keskityn esimerkeissä niihin, mutta sama koskee myös ohjus- ja ammustuotantoa. Lentävien laitteiden tilanne on suurempi kysymysmerkki, mutta kiinteäsiipisten osalta parempaa kalustoa ei ole juuri käytetty, joten tilanne on tuskin kriittinen.
Kesän ja syksyn aikana oma seurantani oli kohtuullisen pinnallista, koska mitään mielenkiintoista ei näyttänyt tapahtuvan. Mainitsen tämän lähinnä siksi, että ajallisesti saatan muistaa jonkin järjestyksen väärin ja joku enemmän huomiota saanut tapahtuma saattaa jäädä pois. Joka tapauksessa, Venäjä aloitti energiainfraan kohdistuvat ohjusiskut, jotka monella tapaa yllättivät Ukrainan ja länsimaalaiset tarkkailijat. Julkisuudessa päähuomion sai asian moraalinen ja laillisuustarkastelu, mutta nähdäkseni isoin juttu oli Venäjän oletettua parempi kyky tehokkaisiin ohjusiskuihin sekä näiden torjunnan epäonnistuminen. Ukraina oli valmistellut vastahyökkäystä ja Venäjä alkoi vetämään joukkojaan pohjoisen rönsyistä ja toisesta kohteesta, Khersonista. Vastahyökkäyksen alettua Venäjä vetäytyi kohtuullisen vähäisillä taisteluilla ja yllättävän ammattimaisesti. Vaikka Ukraina saikin paljon alueitaan takaisin, Venäjän kannalta nämä eivät olleet kovinkaan merkittäviä menetyksiä vaan lähinnä joukkojen vetämistä paremmin puolustettaviin asemiin. Looginen liike, jos oletetaan, että tarvittiin edelleen aikaa logistiikan parantamiseen, joukkojen johtamiseen ja koulutukseen opitun pohjalta sekä tuotannon, huollon ja varastojen riittävyyden varmistamiseen.
Tässä vaiheessa Ukraina alkoi puhua lopullisen vastahyökkäyksen ajan olevan lähellä ja aseavun kokonaisuuskin alkoi olla aika selvä. Vaikka ensimmäinen vastahyökkäys näytti onnistuneelta, niin tulkitsen asian niin, että lopputulos ei ollut tyydyttävä. Puheet Krimin ( vai noiden "tasavaltojen", en muista enkä jaksa nyt tarkistaa ) ensin jouluun ja sitten uuteen vuoteen mennessä hiljenivät. Kaikille osapuolille oli kuitenkin selvää, että aseapu oli suunniteltu juurikin vastahyökkäystä varten.
Venäjä uhitteli jättimäisellä talvihyökkäyksellä, joka lopulta osoittautui tuhnuksi. Ja jälleen voi miettiä, miksi. Jos ollaan optimisteja, niin syynä oli huono johtaminen, puutteellinen kalusto ja laaduton miehistö. Pessimistinen arvioni on kuitenkin sellainen, että päätarkoituksena oli hyökkäyksen uhalla estää Ukrainan parempilaatuisten joukkojen siirto koulutukseen, väsyttää miehistöä ja kotirintamaa ( yhdessä energiainfran tuhoamisen aiheuttamien ongelmien kanssa ) ja lopullisessa hyökkäyksessä lähinnä hankkia tiedustelutietoa ja taistelukokemusta joukoille sekä testata uusia toimintatapoja.
Tämä tulkinta tilanteen kehittymisestä on mielestäni aivan mahdollinen vaikka ei välttämättä todennäköisin. Venäjän näkökulmasta mielestäni kuitenkin loogisempi, kuin pelkkään Venäjän surkeaan osaamiseen, täysin puutteelliseen kalustoon ja aivan aivottomiiin ylemmän johdon ratkaisuihin perustuva heikon Venäjän skenaario. Mielestäni myös Venäjän jäljellä olevan kaluston määrä, julkisuudessa esiintyneet havainnot Venäjän joukoista ja niiden käytöstä rintamalla sekä havainnot miehistöaineksesta ( laadukkaampi aines näyttää jääneen pääasiassa jonnekin takalinjoille / koulutukseen ) tukevat sitä, että Venäjällä voi olla joku kortti vielä takataskussa. Mielestäni Venäjän rintamajoukkojen arvioitu koko + arvioidut menetykset ( jos ei nyt suoraan Ukrainan ilmoittamia lukuja uskota ) suhteessa sodan aikana rekrytoituihin ja alussa rivissä olleisiin viittaa siihen, että joukkoja on muuallakin kuin rintamalla.
Nyt alkaa puhti loppumaan, mutta pari irtoheittoa vielä. Nähdäkseni viimeaikojen vanhojen tankkien palautus varastoista johtuu kolmesta syystä: niitä käytetään kohtuullisen hyvin suojattuina tulitukivaunuina pääkohteina kevyemmin panssaroidut ajoneuvot ja linnoitetut asemat, niillä suojataan parempaa panssarikalustoa määrän avulla, eli Ukraina joutuu käyttämään pst-aseistustaan myös näitä vastaan ja kolmanneksi varaosien ja panssariteräksen takia. Eli tämäkään ei välttämättä viittaa paremman kaluston totaaliseen loppumiseen. Toinen joidenkin mielestä hyvä ja mun mielestä ( tässä skenaariossa ) huono merkki on Venäjän vähentyneet ohjusiskut ja muu massamainen ammuskäyttö. Tässä skenaariossa sekin viittaa valmistautumiseen puolustukseen ja vastahyökkäykseen.
Se tuosta pessimistisestä skenaariosta, jota en alunperin sen kummemmin ajatellut tänne avata, mutta en nyt malttanut kuitenkaan jatkaa hiljaisuutta. Toivon, että rintamalla tätä mahdollisuutta ei ajatella, mutta tämä on yksi kehityskulku, johon pitää varautua.