Ukrainan konflikti/sota

Twitter huutaa punaisena että UA:n hööki olisi alkanut.
Lähtisikö ilman tykistön ja HIMARS ym valmisteluja?

Jotenkin itse sitä mieltä että nyt kokeillaan vähän mutta vain jos rintama romahtaa niin edetään kunnolla.
Jos taas ei romahda niin sitten kunnon tulivalmistelu ja isoa vaihdetta silmään.
Joo kyllä se näin voisi mennä. Saattaa toki olla, että sitä himarssia ja storm shadowta jaetaan jo ensi yönä oikein urakalla. Varmistetaan, että shokki ja kaaos on maksimaalinen samalla hetkellä kun pääosat etenevät kosketukseen. Ei tuntiakaan toipumisaikaa, vaan ryssän kenttäjohdon kädet täyteen sekamelskaa ja paniikki leviää kuin itsestään. Pidetään huoli, että kun aamu valkenee niin ryssän medialla ei ole mitään hyvää kerrottavaa. Shock and awe.
 
Ryssät poistuneet asemistaan Bahmutissa ja luonnollisesti kaikki kamat on jätetty ehjänä ukrainalaisille.

Mitähän tuolla on tapahtunut, kun asemissa on sekaisin NATOn lahjoittamaa tarviketta ja idän ihmettä. Maassa lojuu vanjan ryysyjä sekä myös Multicamia. Kaikki kuitenkin sen verran puhdasta, että rojut levitetty hiljattain. Vanhat Ukrainan asemat vallattu takaisin?
 
Artur Micek on varovaisempi arvioissaan:

In my opinion, the penultimate phase of preparations for the main AU offensive has started. AU forces will now conduct a variety of local strikes, mock operations, attacks on logistics plus large troop movements as we are already seeing. After that, the main attack will start. When? I don't know.

Kannatan ajatusta, nyt vasta vähän juoksutetaan ryssiä, ei muuta. Taistelukentän pitkäaikainen muokkaus on ollut käynnissä jo pari kuukautta mutta se kunnon iso pommitus loistaa poissaolollaan. Lisäksi ne vatnikit on hitaita, niiden paniikkia pitää nostattaa päiviä tai jopa viikko-kaksi.
 
Twitter huutaa punaisena että UA:n hööki olisi alkanut.
Lähtisikö ilman tykistön ja HIMARS ym valmisteluja?

Jotenkin itse sitä mieltä että nyt kokeillaan vähän mutta vain jos rintama romahtaa niin edetään kunnolla.
Jos taas ei romahda niin sitten kunnon tulivalmistelu ja isoa vaihdetta silmään.
Varovaista kokeilua varmaan siksikin, että nähtäisiin onko rysyillä kenties jemmassa jotain reserviä, mitä alkaisi siirtyä paikalle.

Bakhmut kun saataisiin kierrettyä niin se olisi jo kova saavutus, kun siinä menisi rysyjen koko talven projekti hukkaan. Sen jälkeen tulevaisuus olisi jo aika ilmeinen. Kuten joskus sanoin niin riittää kun rysyjen alue on taas syksyllä pienempi kuin viime syksynä. Tärkeämpää säästää kalustoa ja ukkoja. Tällä hetkellä suurin riski taitaa olla jos Trump valitaan uusiksi.

Itse ihmettelen miksi rysyt yrittää Bakhmutin kaupunkia haltuun kaupunkitaisteluilla. Toivottavasti Ukraina on viisaampi ja ympäröi vaan kaupungit ja antaa niiden sitten kypsyä omissa liemissään jolleivät pakene jo saarrostuksen uhatessa.
 
Varovaista kokeilua varmaan siksikin, että nähtäisiin onko rysyillä kenties jemmassa jotain reserviä, mitä alkaisi siirtyä paikalle.
Eikös siellä ole Naton tiedusteluassetit käytössä, Suomelta vuokralla SAR-satelliitti ja muuta. Väitän, että Ukrainalla on erittäin tarkka kuva kaikesta lihaa ja luuta paksummasta reservistä. Vähintään sen verran hyvä kuva, ettei tarvitse kokeilla ja kuulostella vaan siirtyä suoraan toimintaan.
 
Näin se valitettavasti taitaa olla.
Lainaus pielessä, mutta siis investoinneista ja myynnistä kyse.
Tarvetta kun on huutavasti kaikesta ja voitot suuret , on Fransmannit ja Sutsisatzin miehet jonossa paikalla, ja toki myös Stetzonimiehet. Mutta tämä on 2-teräinen miekka, toisaalta venäjä toipuu nopeammin ,mutta toisaalta ja toivottavasti typeryyksissään menee taas helppoon, eikä kehitä omaa teknologiaansa kun saa ostettua helpolla, eli tavallaan sinetöi takapajuista kohtaloaan, Kiina vielä varmistaa kulutustavaravirran, joten ei synny tuotantoa. Toki muutama kiinalainen autotehdas,mutta ei niitä lasketa, kuten ei Renun ja Volkkarin jne. tehtaitakaan, kiinni meni ja kusessa ovat.
 
Mitähän tuolla on tapahtunut, kun asemissa on sekaisin NATOn lahjoittamaa tarviketta ja idän ihmettä. Maassa lojuu vanjan ryysyjä sekä myös Multicamia. Kaikki kuitenkin sen verran puhdasta, että rojut levitetty hiljattain. Vanhat Ukrainan asemat vallattu takaisin?
Olisko Wagnerien asemia ja tieten entisiä Ukrainan asemia, wankerit keränneet kamaa edetessään Bahmutissa ja heillä luonnollisesti hankinta-alueena on koko maailma, onhan niillä näkynyt aseinakin aivan länsikaluston parhaimmistoa Accuracy Internationalista lähtien.
 
Kannatan ajatusta, nyt vasta vähän juoksutetaan ryssiä, ei muuta. Taistelukentän pitkäaikainen muokkaus on ollut käynnissä jo pari kuukautta mutta se kunnon iso pommitus loistaa poissaolollaan. Lisäksi ne vatnikit on hitaita, niiden paniikkia pitää nostattaa päiviä tai jopa viikko-kaksi.

Dugin & Prigozhin auttaa paniikin lietsomisessa (muiden jo paniikissa olevien ryssien ohella).

Prigozhin:

Dugin:

Screenshot_20230511-224432_Google.jpg

Ja sitten, tupakointi-uutisiin:

Screenshot_20230511-224821_Samsung Internet.jpg
 
Eikös siellä ole Naton tiedusteluassetit käytössä, Suomelta vuokralla SAR-satelliitti ja muuta. Väitän, että Ukrainalla on erittäin tarkka kuva kaikesta lihaa ja luuta paksummasta reservistä. Vähintään sen verran hyvä kuva, ettei tarvitse kokeilla ja kuulostella vaan siirtyä suoraan toimintaan.
Kyllähän siellä tarkkaan tiedustelu kampaa, mutta kaippa sitä voi piilossa junassakin tavaraa viedä ja rakennuksien sisällä säilöä yms. Kai rysyilläkin nyt sen verran on järkeä, että tajuavat jonkun ensivastejoukon koota, joka lähetetään sinne missä ensiksi puhkeaa.
 
Näin se valitettavasti taitaa olla.
Joo ja tuolla operoi edelleen paljon länsimaisia yrityksiä nytkin jotka eivät ole vetäytyneet.
Lisäksi osa jotka on vetäytyneet jättivät takaoven auki paluulle:
Mc Donald'sista sanotaan että heillä on 10 vuotta aikaa lunastaa liiketoiminta takaisin 1$ hintaan.
Pitääkö paikkansa, en tiedä mutta varmuudella tuollaisia sopimuksia on tehty.
 
Wagnerin omissa kartoissa näin ja ne on viime kuukaudet olleet melkoisen oikein. Myös majakovskin arvio (perustuen varmaan ryssäarvioihin).
Katso liite: 77666
Bakhmut's front: further update, break in Bohadarivka area is much larger than expected by Wagner's own admission, Russian retreat is wider, lines updated

Kohtuullisen huvittavaa, että tämä homma on lähtenyt menemään juuri niin kuin emäkonna Prigozhin kuukaus-puoltoista sitten kartan ääressä kiroillen uumoili.🤗
 
Back
Top