Ukrainan konflikti/sota

Kohdassa 1:16 kuvaaja ottaa pesiskopin kranaatista. :oops:

Venäläisten "asemat" muistuttavat tuttuun totuttuun tapaan enemmän kaatopaikkaa, kuin kaivantoja tai rakenteita, joista sotilaat taistelulaitteidensa pystyvät ampumaan vihollista tai vihamielistä kohdetta turvallisesti.
Nuo ryssän linnoitukset ja maahankaivautumiset aiheuttavat kauhua Kastehelmissä ja Käihköissä. Muistetaan nyt, että yksikään sota ei ole ratkennut siihen, että vihollinen on kaivautunut ja nyt ryssät ottavat ritoloita vähän joka puolella. Kuvitelkaa tilanne, että kun ryssän sodanjohto jättää mobikit kykkimään näihin hautoihin ilman huoltoa ja ammustäydennystä, niin en usko että ne sinne jäävät tykistötulen moukaroitaviksi. Se on sama, että montako linjaa tai kaivantoa on peräkkäin, jos huolto tuhoutuu ja vatnikkeja niistä ei saada vaihtoon ja lepäämään. Mahtaa motivaatio olla kohdillaan torjumaan Ukrainan suurhyökkäystä.
 
Ensinnäkin: Ukrainan oma symboli on plus-merkkiä muistuttava risti, joka on jo sinällään tosi lähellä Saksan palkkiristiä.

Toisekseen: saksalaiset kasvakoot aikuisiksi ja lopettakoot ristin kaarevuuden kyttäämisen. Itsellään on ihan puhdas rautaristi ajoneuvoissaan, joka oli erittäin näkyvästi esillä natseilla, jopa Hitlerin rintapielissä, ja se on sitten muka OK, mutta jos rautaristin ääriviiva onkin suora kaarevan sijaan, niin sitten se onkin ongelma. Saksa on paska maa.
Ehdottomasti viimeinen postaus minulta tähän aiheeseen vaikka tämä sinänsä kuuluukin Ukraina keskusteluun: MINÄ olen aina pitänyt sairaana symbolien, merkkien saati lukusarjojen demonisointia ja olenkin pitänyt sitä täysin tiettyjen tahojen mädätyksenä. Minäkin pidän saksaa paskana maana. Minun mielipiteeni näistä(kin) asioista on vain täysin merkityksetön sotaa (ja paljon muutakin) ajatellen.

Länsimaalaisten vuosikymmeniä holohölötettyjen äänestälijöiden saati putlerin propagandaa imeneiden vatnikkien taas ei. He uskovat vaikka sen että Hitler piirsi itse ne merkit joskus, 1950-luvulla. Ukrainaa ei avusta yksikään sellainen valtio jossa ei olisi huomattavaa määrää poliitikkoja jotka leikkaisivat apua, tai lopettaisivat sen kokonaan heti, ihan millä tahansa tekosyyllä. Eikä äänten saaminen ole edes tekosyy.

Osa vatnikeista saattaa muistaa sen mukavan olha-mummon, joka ei edes näyttänyt kovin paljoa Gitleriltä, mutta kun tuttu ja turvallinen "uutis"ankkuri oikein näyttää että Gitler-merkeillä on niiden höökivaunutkin koristelu niin edes mahdollisuutta z-propagandan kyseenalaistamiseen ei ole.

Ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä on täysin valtamedian talutettavissa olevia ja tässä todellisuudessa me nyt vaan elämme.
 
Nuo ryssän linnoitukset ja maahankaivautumiset aiheuttavat kauhua Kastehelmissä ja Käihköissä. Muistetaan nyt, että yksikään sota ei ole ratkennut siihen, että vihollinen on kaivautunut ja nyt ryssät ottavat ritoloita vähän joka puolella. Kuvitelkaa tilanne, että kun ryssän sodanjohto jättää mobikit kykkimään näihin hautoihin ilman huoltoa ja ammustäydennystä, niin en usko että ne sinne jäävät tykistötulen moukaroitaviksi. Se on sama, että montako linjaa tai kaivantoa on peräkkäin, jos huolto tuhoutuu ja vatnikkeja niistä ei saada vaihtoon ja lepäämään. Mahtaa motivaatio olla kohdillaan torjumaan Ukrainan suurhyökkäystä.
Se on kyllä just noin, ei ne kaivonrenkaissa ja muissa linnoitteissaan piileskelevät ryssät(kään) pysy taistelukykyisinä määräänsä kauempaa ilman ammus- ja muutakaan huoltoa. Etenkään jos/kun rintama ympäriltä romahtaa ja yhteys omiin katkeaa. Kyllä niissä pöntöissä on äkkiä hyvin kypsynyttä ryssää omassa liemessään..
 
Pykälää villimpi vaihtoehto olisi vielä sissipartio selustassa joka ottaa tilapäisesti käyttöönsä minimimiehitykselle jätetyn ryski-it:n
Erittäin epätodennäköistä useammastakin syystä mutta ryssimisen tason huomioiden tämäkin on mahdollista.
Tulikin mieleen että Ukrainasta saattaa hyvinkin löytyä kovia ukkoja jotka ovat valmiita todennäköiseen menolippuun jos maali vain on tarpeeksi lihava, kuten vaikkapa putler itse. Z-it järjestelmäthän ovat heille tuttuja eikä sisä-zenäjällä oleva s-300 tms. patteri nyt ehkä ole aivan mahdoton vallattava..
 
Jos tutkalla saadaan matalalla lentävä kohde kiinni, niin miksi ohjuksen pitäisi olla lähempänä? Mieluummin tutka lähelle ja puikot 100km päähän? Vaikeaa olisi, hyvin vaikeaa.
Ilmoitetut speksit ovat epämääräisiä mutta en tiedä onko se tutka edes ongelma, SAMPT tutkalle ilmoitetaan 60km ympäriinsä mutta jos tiedetään minne suuntaan tutkata niin tutkakeilan säädöllä(beam shaping) 120km asti.
Wildcat-vaihtoehtona myös saksalaisen IRIS-T:n tutka jolle ilmoitetaan 250km kantama isompia kohteita vastaan ja 120km hävittäjäkone tyyppisiä pienempiä ja liikkuvia kohteita vastaan. Eli jos IRIS-T tutka ja SAMPT ohjuspatteri saadaan keskenään juttuun niin sekä puikossa että tutkassa piisaa kantamaa. Lisäksi IRIS-T pitäisi olla pätevä ampumaan kaiken vähän lähempänä surisevan quadkopterista risteilyohjukseen.
 
Vähän kyllä epäilyttää tuokin, että venäjä yhtä-äkkiä ampuisi samana päivänä useamman oman lentokoneen/kopterin tonttiin.
Ehkä siellä taas joku Ukr puolella oleva sujuvan mocbanvenäjäntaitoinen on huutanut sotasaalisradioon: "blyat! vihollisen bandera-azov-ss-kidutusjoukkojen -maahanlaskuhyökkäys! IT, ampukaa alas kaikki mikä lentää!". Ja näin tehtiin - kerrankin menestyksellä! 😉

Meinaan, että tilasihan taannoin joku belarus-vapaaehtoinenkin menestyksellä löytämällään ryssäradiolla ryssien kranaattikeskityksen ryssien asemaan.
 
Tästä taisi olla eilen jotain juttua, yksikköjen numeroita ja kuolleiden / haavoittuneiden nimiä. Laitan spoilerin taakse, jos kiinnostaa lukea mitä kirjoittavat - vaikuttaa olleen pureva osuma prikaatin johtopaikkaan (prikaatin komentaja ja muuta ylempää johtoa kuollut, lisäksi kuolleita ja haavoittuneita upseereita muista yksiköistä).

Alla ryssän milblogger Murzin kirjoitus, jossa on myös lyhyt kuvaus ukranalaisten toiminnasta: jos kohtaavat suurempaa vastarintaa, eivät jää ammuskelemaan ja viskomaan kranaatteja vaan vetäytyvät, antavat oman tykistön ja heittimien tehdä työtä ja yrittävät uudestaan sen jälkeen.

"Over the past 48 hours, the brigade commander and chief of staff of the brigade were killed in #4th brigade , an officer from the #2ak department was killed, there are other killed and wounded officers of the brigade department. There are also losses in personnel in the battalions"

Kuvan tekstin käännös:

They write to us from Ioannina.
follows a plan that is optimal from my point of view,

At the moment the enemy is by and large outlined here last night. During the day, several confirmations of this.

The destruction of 4 sides of our Air Force, among which, as I understand it, were EW / RER helicopters, over our territory is a great way to draw more forces to cover the border.
The enemy began the battles of attrition and exhaustion of the last reserves in the area of Artyomovsk and Donetsk academically with attacks on the identified command posts.
In the DPR, a blow was struck at the PPU of the 1st brigade near Avdiivka, moreover, at the very moment when the corps authorities were there, but it did not seem to kill anyone.
In the LPR, arrivals to the area of the command post in Yubileiny near Lugansk, which has long been known to the enemy, seem to be without much "catch" either.

As expected, the enemy is now imposing heavy defensive battles on ours near Artyomovsk. "They seem to have unlimited artillery ammunition" - this is approximately a comment from the scene, from the southern flank, where the 4th brigade of the NM of the LPR is now fighting.

The brigade was not taken out for rest from the very beginning of the SVO, it was replenished all this time "on the go", Mobilized, without a full withdrawal for rest-replenishment-training and combat coordination. Crossing the Seversky Donets, fighting across the river, breaking through the fortifications on Bakhmutka, taking Lisichansk, fighting on the Seversky front and near Kremennaya ... In general, the brigade is significantly exhausted and drained of blood, and the enemy knows about it.

The Wagner brigade lost ground, where the deepest trenches were about knee-deep. Perhaps this could be afforded by private contractors with a good PR service, who can record videos with the corpses of their soldiers and successfully demand shells, after which, correcting the art not from Maviks, but from full-fledged aircraft-type UAVs, put pressure on enemy batteries "on root", as they say. Burrowing up to your ears in such a situation may not be critical.

A brigade took the place of the PMCs, to which no one gave a powerful fleet of aircraft-type UAVs, and it is difficult to raise simple Maviks with the existing level of enemy electronic warfare.

The enemy, in turn, in the direction of the strike, in addition to powerful electronic warfare, completely blocking the possibility of using commercial copters on our part (the inevitability of which the head of the KCPN, Alexander "Shark" Lyubimov, repeatedly spoke about the inevitability, including on the extreme "Dronnitsa"), he actively uses and "wings", and copters, including night ones, on duty in the air almost continuously.

In such a situation, with unlimited ammunition, the enemy’s cannon artillery has the ability not only to unwind some opornikas, but also hunt even individual fighters. Which it does.

The result of this over the past 48 hours in the 4th brigade was the brigade commander and chief of staff were killed, an officer from the 2 AK department was killed, there are other killed and wounded officers of the brigade department, the dill has already happily written about it, so this is not news. There are also losses in personnel in the battalions.

The enemy is very smart. "Meat is not engaged in assaults". If the group that has advanced to capture the opornik encounters a serious rebuff, it does not enter into a protracted shooting battle and does not try to reduce the distance to throwing a grenade, being under fire from our artillery. The dill retreat, let their artillery work, and then go again, when a significant part of the fighters in positions is already wounded or shell-shocked.

The brigade is trying to gain a foothold, to dig into the ground. Prigozhin's stories about "columns of the RF Armed Forces running to the rear", if such columns took place at all, they are not about this area.

I believe that in the near future the enemy will continue to "unwind" the artillery flanks of the Artyomovskaya grouping and will begin, if it has not already begun, similar
events near Donetsk (Avdeevka, Maryinka). The task is to make ours at uncomfortable and bad. lines equipped for defense, to knock out more personnel from ours, to force them to send there reserves pulled from different places, to knock them out too. Alternative in the form of a retreat to the lines convenient will not be considered by our military leadership, because "How many people were put in to get through here, and now push back?" -

Telegram

They write to us from Ioannina.

Well, now a few words about how I see this very "onset". I described the most basic basic, initial conditions of the "Perfect Storm" a long time ago, I will not repeat everything in detail. In short, I can't think of a single military campaign in history in which...

t.me/wehearfromyanina/1899

29.8K May 14 at 05:25

-

" The dill has already happily written about it , so this is not news" ( c ) Murz https://t.me/Tsaplienko/317 11 …

Kuvan tekstin käännös:

CAPLIENKO_UKRAINE FIGHTS

! Fresh information on the offensive of Ukrainian forces near Bakhmut. The commander of the occupying brigade was killed.

The Russians also lost several other commanders of various levels.

At approximately one o'clock today, the Ukrainians struck the location of the occupiers in the village of Klishchiivka.

Enemy casualties: Colonel Makarenko, commander of the 4th OMSR, Colonel Mazur, Chief of Staff of the 4th OMSR, Colonel Tretyak, deputy commander of the 2nd Army Corps from the MPZ, call sign "Leader".

There is also information that in Klishchiivka, the 2nd battalion of the 124th OMSR demanded that the brigade commander personally lead them into position, and he died during the shelling.

Wounded deputy commander of the 4th omsbr with the call sign "Yastrub".

Active actions of Ukrainians continue.

t.me/Tsaplienko/31711

156.OK The
edited May 13 at 21:31

Artur Micekin mukaan voisi olla jopa 20 kuollutta ja haavoittunutta, tosin mahdoton vahvistaa:

Kliszcziivka - UA artillery was to hit the headquarters of the RUS forces, and precisely in the place of concentration of officers of the 4th Motorized Rifle Brigade. There are supposed to be about 20 dead and wounded, but it is currently impossible to verify.

Nuo ryssän linnoitukset ja maahankaivautumiset aiheuttavat kauhua Kastehelmissä ja Käihköissä. Muistetaan nyt, että yksikään sota ei ole ratkennut siihen, että vihollinen on kaivautunut ja nyt ryssät ottavat ritoloita vähän joka puolella. Kuvitelkaa tilanne, että kun ryssän sodanjohto jättää mobikit kykkimään näihin hautoihin ilman huoltoa ja ammustäydennystä, niin en usko että ne sinne jäävät tykistötulen moukaroitaviksi. Se on sama, että montako linjaa tai kaivantoa on peräkkäin, jos huolto tuhoutuu ja vatnikkeja niistä ei saada vaihtoon ja lepäämään. Mahtaa motivaatio olla kohdillaan torjumaan Ukrainan suurhyökkäystä.
Erikoista on se, että Ukraina pystynyt viime päivinä Bakhmutin ympärillä nopeasti läpimurtoihin kompaniakoon joukoilla. Vaikka määrällisesti ryssätiheys on rintaman ylivoimaisesti suurin. Nämä juoksuhaudat eivät tietenkään ole varsinaisesti linnoitettuja ja laajat miinakentät näyttävät puuttuvan. Mutta antaa hyvinkin toivoa siitä, että kyllä ne Zaporizzian linjatkin on puhkottavissa siedettävin tappioin.

Toisaalta sitten mietityttää, miksi Hersonissa viime elokuussa oli niin tahmeaa. Yksi oli tietysti Inhulets-joki ja toinen se kastelukanaverkosto, joka tarjosi ryssälle hyviä puolivalmiita puolustuslinjoja. Kolmas oli ehkä sitten se, että Hersonissa sanottiin olevan ryssän armeijan kerma, eli siellä oli useampi DVD-prikaati. Bakhmutin ympäristössä on aika paljon mobikkeja muun ohella.
 
Hersonissa oli kuulemma parempaa ainesta, vdv:t ja merijalkaväki. Jos olisin venäjä, pitäisin nämä nyt eservissä kunnes ukrainan painopiste selviää. Tästä voisi johtua myös viimeaikainen Bahmutin suunnan kääntyminen kun parempi aines on vaihdettu mobikkeihin.
 
Lainaan GirkinGirkin twitter-tililtä kuvan, jossa on käännetty Telegram-kanavan kirjoitus eiliseltä. Tämä lienee sinänsä selvää, mutta hyvä sanoa ääneen: ilmeisesti näiden kopterien tehtävä oli suojata elektronisesti Su-34 konetta, joka oli "pommituslennolla". Su-35S puolestaan tarjosi suojaa ohjusaseen ja kauas näkevän tutkan muodossa.

Nämä neljä operoivat siis yhdessä eikä tuskin ollut ensimmäinen kerta. Syystä tai toisesta kaikki nämä varokeinot (aktiivinen EW-suoja ja häirintä, Su-35S tutka, hävittäjien varoituslaitteet yms) eivät riittäneet ja jokainen kone pudotettiin, kaikki lentäjät kuolivat:

FwAsniyX0AcgCQV

-

Koneiden putoamispaikat kartalla:

FwE8LYNWwAA2_wu

Viimeksi muokattu:
Lukashenkon sairaspäivät saavat jatkoa (hän osallistui voitonpäivän juhlintaan Moskovassa 9.5. mutta oli huonovointisen näköinen jo siellä ja palasi nopeasti takaisin Valko-Venäjälle, kävi eilen sairaalassa):

Alexander Lukashenko did not attend the flag and coat of arms day celebrations. His proclamation was read out by Prime Minister Roman Golovchenko

Erikoista on se, että Ukraina pystynyt viime päivinä Bakhmutin ympärillä nopeasti läpimurtoihin kompaniakoon joukoilla. Vaikka määrällisesti ryssätiheys on rintaman ylivoimaisesti suurin. Nämä juoksuhaudat eivät tietenkään ole varsinaisesti linnoitettuja ja laajat miinakentät näyttävät puuttuvan. Mutta antaa hyvinkin toivoa siitä, että kyllä ne Zaporizzian linjatkin on puhkottavissa siedettävin tappioin.

Toisaalta sitten mietityttää, miksi Hersonissa viime elokuussa oli niin tahmeaa. Yksi oli tietysti Inhulets-joki ja toinen se kastelukanaverkosto, joka tarjosi ryssälle hyviä puolivalmiita puolustuslinjoja. Kolmas oli ehkä sitten se, että Hersonissa sanottiin olevan ryssän armeijan kerma, eli siellä oli useampi DVD-prikaati. Bakhmutin ympäristössä on aika paljon mobikkeja muun ohella.
Hersonissa oli vastassa Venäjän armeijan joukkoja, Bakhmutissa Wagnereita ja seppoja. Epäilen, että Venäjän armeija ei todellakaan luovuttele liikoja omistaan; tykistöä&kranaatteja, kranaatiniheittimiä&kranaatteja, pst-ohjuksia&kalustoa..
 
Ukr-tankki menee tyrkylle ilman suojaavaa panssarikrenatöörijoukkoa pöpelikköön suoraan venäläisten aseman päälle kerjäten RPG:tä kylkeensä, mutta sen pelastaa venäläisten yletön kädettömyys ja kyvyttömyys. Ja oliko vieläpä että meinasi tulla oma epäsuora tankin niskaan pisteenä iin päälle. No, tuurillahan ne laivatkin seilaa.

Näitä voisi käyttää varusmiesten opetusvideoina siitä, miten ei tule toimia.

1684057131650.png

Onko ukrainalaisilla kypärässä jotain heijastavaa maalia jolla drone operaattori näkee omat vieraista? Kuvassa 6 omaa ja vanki.
 
Lainaan GirkinGirkin twitter-tililtä kuvan, jossa on käännetty Telegram-kanavan kirjoitus eiliseltä. Tämä lienee sinänsä selvää, mutta hyvä sanoa ääneen: ilmeisesti näiden kopterien tehtävä oli suojata elektronisesti Su-34 konetta, joka oli "pommituslennolla". Su-35S puolestaan tarjosi suojaa ohjusaseen ja kauas näkevän tutkan muodossa.

Nämä neljä operoivat siis yhdessä eikä tuskin ollut ensimmäinen kerta. Syystä tai toisesta kaikki nämä varokeinot (aktiivinen EW-suoja ja häirintä, Su-35S tutka, hävittäjien varoituslaitteet yms) eivät riittäneet ja jokainen kone pudotettiin, kaikki lentäjät kuolivat:

FwAsniyX0AcgCQV

Mitään en asiasta tiedä, mutta kun toimii yhä uudelleen samalla, ennustettavalla tavalla saattaa vihollinen ennen pitkää virittää ansan. Tunnettu esimerkki on serbien pudottama F117.

Elso-kopteri varmaankin loistaa kuin joulukuusi ja on vieläpä hidas maali. Jos Ukrainalla on käytössä home-to-jam periaatteella toimivia ohjuksia voidaan kopterit poistaa pelistä, jonka jälkeen valmiiksi paikalle tuotu pidemmän kantaman it pudottaa lekot.
 
Back
Top