Ukrainan konflikti/sota

Pitää muistaa että Venäjä onnistui yllättämään Ukrainan 24.2.2022 hyökkäämällä Kiovan suuntaan. Ukraina uskoi viimeiseen asti että hyökkäyksen pääpainopiste on Donetskin ja Luhanskin alueilla, minkä takia valtaosa heidän vakinaisen armeijan joukoista oli sijoitettu sille suunnalle.

Jälkikäteen pitää tietysti ihmetellä, miksi tällainen yllätys onnistui, koska Venäjän joukkojen siirrot Valko-Venäjälle ja Krimille olivat hyvin dokumentoituja avoimissa lähteissä JA Yhdysvallat kertoi näistä myös hyvin avoimesti jo useampi kuukausi ennen sodan alkua (jakoivat tarkempia tietoja vuoden 2022 puolella).

Kiovan puolustus piti siis muodostaa hyvin hätäisesti ja pikaisesti hyökkäyksen alkamisen jälkeen. Silti tästäkin huolimatta ryssän hyökkäys pohjoisen alueella pysäytettiin Kiovan porteille ja se pakotettiin vetämään joukkonsa pois noin kuukauden jälkeen.

Miten nykytila poikkeaa reilun vuoden takaisesta?

1) Venäjä on vetänyt valtaosan joukoistaan ja kalustostaan pois Valko-Venäjältä. Heillä on useamman lähteen mukaan muutama tuhat sotilasta siellä ja jonkin verran ilmatorjuntaa sekä hävittäjäkalustoa, lisäksi taitavat ampua Shahed-136/131 droneja sieltä. Nämä joukot eivät riitä hyökkäykseen ja jos alueelle alettaisiin siirtää uusia joukkoja, sitä ei pysty peittämään. Kalusto saapuu junilla ja junia nähtäisiin kymmeniä, ellei satoja. Siirtoihin menee viikkoja / useampi kuukausi.

2) Ukraina on vahvistanut Valko-Venäjän rajaseudun puolustuksia jo yli vuoden ajan. Juoksuhautoja, bunkkereita, miinakenttiä yms. Rintamavastuu on heidän aluepuolustusjoukoillaan, joten parhaat joukot ja kalusto ovat muualla. Valko-Venäjän rajaseutua on tiheää metsää ja suota, joten sieltä ei tule kuin muutama maantie, joita pitkin hyökkäys voi tapahtua. Nämä ovat tiedossa ja vartioinnin alla.

3) Venäjä on menettänyt parhaat joukkonsa ja kalustonsa tämän sodan aikana, menetyksiä korvataan parhaillaan varastosta löytyvällä tavaralla. Vaikea nähdä miten tässä vaiheessa olisi mahdollista yrittää "kunnianhimoisemmin", kun edellinen yritys epäonnistui pahasti ja silloin heillä oli yllätys puolellaan.

-

Mitä tulee Valko-Venäjään: heidän armeijansa on reserviläisarmeija, jossa on pieni ammattisotilaiden joukko. Suurempi hyökkäys vaatisi yleisen liikekannallepanon, mikä puolestaan olisi iso riski valtaapitävien näkökulmasta. Valko-Venäjällä oli pari vuotta sitten suurmielenosoituksia, mutta Lukashenko kykeni torjumaan ne. Aseiden jakaminen kansalle ja käsky hyökätä Ukrainan kimppuun? Vaikea ennustaa miten siinä kävisi, mutta sisällissodan tai vallankaappauksen riski on ilmeinen.

Valko-Venäjä on myös luovuttanut varastoistaan mm. panssarivaunuja ja tykistön laukauksia Venäjälle, oletan että on luvattu korvata ne "sitten joskus". Oletan myös että sota Ukrainassa on syönyt myös nämä varastot miltei tyhjiksi tai ainakin paras / toimintakykyisin kalusto on annettu pois. Nyt sitten pitäisi lähteä hyökkäykseen, kun ei ole kalustoa?

Minun arvio: Valko-Venäjän armeija nykypäivänä on suorituskyvyltään hyvin samanlainen kuin Ukrainan armeija Krimin valtaamisen aikoihin 2014 eli ei kovin häävi. Sillä olisi vastassa Ukrainan armeija, joka on käynyt matalan intensiteetin sotaa aikavälin 2014-2022 ja hyvin korkean intensiteetin modernia sotaa 24.2.2022 lähtien. JOS joku porukka yrittäisi Valko-Venäjältä Ukrainan puolelle, ennakoin että siitä seuraisi verilöyly ja nöyryytys. Toista yritystä ei nähtäisi, mutta Minskissä voitaisiin nähdä levottomuuksia eikä Venäjällä välttämättä riittäisi "apuvoimia" niiden kukistamiseen. Valko-Venäjä voisi ajautua sisäiseen kaaokseen, jolloin sen muodostama uhka Ukrainalle olisi entistäkin pienempi.
Tähän loistavaan yhteenvetoon voisi vielä lisätä, että jo ennen 24.2.2022 Valko-Venäjän upseeristo antoi julkisen kannanoton, että he pysyvät sodasta erillään, toki se ei koskenut sillä hetkellä aivan kaikkia, mutta nyt kun reilu vuosi seurattu kuinka ryssät ottavat turpaan tuossa sotahommassa ja Ukraina vain vahvistuu niin todella harva siellä enää on erimieltä kuin ne jotka tuon kannanoton julkaisivat. Kaikki ei siis ole ollut Lukapaskan varassa kuten annetaan ymmärtää, hän ei ilman toimivaa asevoimien upseeristoa saa komppaniakaan rajan yli.
Eikä yksikään ylittäjä kyllä tulisi hengissä takaisin, sen verran köykäinen on taso V-V:n armeijassa.

Pohjoisesta ei tule Ukrainaan enään kuin kutsuttuja vieraita.
 
Millä jenkit sen stopin löisi? NATO:lla itsellään ei ole sisäistä toimivaltaa sanoa kuka voi sotaan liittyä ja kuka ei, ja eihän artikla 5 suojaa jos maa itse on lähtenyt sotajalalle. Yrittihän Saksakin pantata tankkeja johon Puolan kanta oli että me annetaan niitä sanoi Scholtz mitä tahansa ja kas kummaa oli yhtäkkiä tankkikoalitio kovassa vauhdissa.

Puola on tässä konfliktissa näyttänyt miten se käyttäytyy ja se ei ole tyhjän puhuminen tai muiden nöyristely.
Löisi stopin sanomalla ei, jolloin Puola joko kuuntelisi tai ei. Luulen, että kuuntelisi, sillä omaan pesään ei kannata kusta suututtamalla tärkeimmän ja koko Euroopan puolustuksen kannalta välttämättömän liittolaisen. Luottamuksen voi menettää yleensä vain kerran.
 
Arkkiperkele siunaa ruumisvankkurit.
Sivuovessa voisi lukea, että kuka tästä käy saa kaiken toivon heittää.
Raaseri-drooni kuskille laitettu oivallinen tähtäyspiste tuohon keulaan.


Ukrainan iskukykyisimmät osat kasvaneet 3 prikaatista yli 30 prikaatin ja täällä maalaillaan yllätysmahdollisuutta ryssille? Kyllä yllätys on luvassa, mutta epämieluinen vatnikeille


Luhanskissa on räjäytetty pikkutunneilla ryssien pienehkö ammusvarasto. Pieni tai suuri niin se on kaikki pois siitä vähästä mitä tuolla ryssälän rosvolaumalla on jäljellä.

 
Viimeksi muokattu:
Valko-Venäjän liittyminen sotaan aiheuttaisi Puolan liittymisen karkeloihin. Puolan toimesta se on jo ilmoitettu, että jos Valko-Venäjä liittyy sotaan ja/tai Ukraina joutuu tilanteeseen jossa se ei enään pärjää, vaan on häviämässä taistelun olemassaolostaan, Puola liittyy sotaan Ukrainan rinnalle. Eli Minskiä pitelee Varsovan pelko läntisellä rajallaan. NATO sikseen, noiden neljän eli Moskovan Kiovan Minskin ja Varsovan keskinäiset välit on melkoista laatudraamaa.
Siellä on aktiivisimmat puolalaiset vapaaehtoisina taistelemassa etulinjassa ja kansan turvallisuutta takaavasta vahvuudesta varmaan puolet sidottu reidenvahvuutta paksumpiin puihin.
 
Löisi stopin sanomalla ei, jolloin Puola joko kuuntelisi tai ei. Luulen, että kuuntelisi, sillä omaan pesään ei kannata kusta suututtamalla tärkeimmän ja koko Euroopan puolustuksen kannalta välttämättömän liittolaisen. Luottamuksen voi menettää yleensä vain kerran.

Usa ja koko läntinen maailma on sijoittanut tähän niin paljon että mitään taka-askelia ei tulla ottamaan. Se käytännöntasolla tarkoittaa sitä että jos tilanne tulisi vaatimaan (ei tule) 'halukkaiden koalition' osallistumista, se koalitio löytyisi.

Usa, Puola ja läntinen maailma ei yksinkertaisesti ota sellaista lopputulosta vastaan jossa Neuvostoliittohaaveilija valtaisi huomattavia osia euroopasta neuvostojäämistöllään.

Loppupelissä tässä on kyse suurvallan uskottavuudesta, ja siinä sivussa myös muun läntisen maailman uskottavuudesta. Uskokaa pois, läntinen maailma aikoo jatkossakin olla tämän maailman kukkulankuningas.

Se miten läntistä maailmaa on sitoutettu tähän Ukrainan avustamisprojektiin on upea psykologinen operaatio. Eurooppa joka on itsensä kuohinnut vihervasemmistolaiseksi pasifistiksi on vuodessa uudelleenkoulutettu. Jälkikäteen katsottuna on ollut päivänselvää että läntinen maailma tulee auttamaan Ukrainaa riittävissä määrin mutta sille on haettu joka välissä kansan hyväksyntä. Itseasiassa, kansa(t) on laitettu huutamaan. Lähettäkää nyt saatana niitä aseita! Himarsseja!
Missä ne tankit viipyy?
SCHOLZ! BIDEN!
Hävittäjiä!

Ja niin on "sattumalta" pyörretty kaikki päätökset "punaisista linjoista", ja Ukraina saa kaiken mitä tarvitsee.

Tosiasiassa kun on suurvaltapolitiikasta kyse, on aina ollut heillä strategiat miten asioiden kanssa edetään, miten haluamaansa lopputulokseen päästään ja miten siihen saadaan suuren yleisön tuki.

En ole enää pitkään aikaan murehtinut saako Ukraina riittävästi tankkeja, ammuksia, ynnämuuta, koska olen sitämieltä että tämä peli on pyöritetty sellaisten pöytien lävitse jossa on tarkasti käyty lävitse mitä, minkäverran, miten, milloin -tilanne vaatii jotta lopputulos on toivotunlainen.
Ja ne ihmiset jotka asiaa ovat pyöritelleet, ovat takuulla tämän pallon parhaiten näihin asioihin koulutettuja, sekä omaavat kaikki mahdolliset ja mahdottomat tiedot.
 
Löisi stopin sanomalla ei, jolloin Puola joko kuuntelisi tai ei. Luulen, että kuuntelisi, sillä omaan pesään ei kannata kusta suututtamalla tärkeimmän ja koko Euroopan puolustuksen kannalta välttämättömän liittolaisen. Luottamuksen voi menettää yleensä vain kerran.
Tässä vaiheessa punaista viivaa on siirretty kerta toisensa jälkeen (maltillisesti) joten tuki tuskin loppuu missään vaiheessa ja pelit pelataan päätyyn asti. Usa varmasti kehoittaa Puolaa luopumaan ajatuksesta.
Puola kuitenkin tekee oman päätöksensä ja onhan se mukiin kusemista mutta ei unohdeta sitä, että Turkki on sitä keski-ikäisen miehen kusista suhua valuttanut samaan mukiin jo hyvän aikaa.
 
Tähän loistavaan yhteenvetoon voisi vielä lisätä, että jo ennen 24.2.2022 Valko-Venäjän upseeristo antoi julkisen kannanoton, että he pysyvät sodasta erillään, toki se ei koskenut sillä hetkellä aivan kaikkia, mutta nyt kun reilu vuosi seurattu kuinka ryssät ottavat turpaan tuossa sotahommassa ja Ukraina vain vahvistuu niin todella harva siellä enää on erimieltä kuin ne jotka tuon kannanoton julkaisivat. Kaikki ei siis ole ollut Lukapaskan varassa kuten annetaan ymmärtää, hän ei ilman toimivaa asevoimien upseeristoa saa komppaniakaan rajan yli.
Eikä yksikään ylittäjä kyllä tulisi hengissä takaisin, sen verran köykäinen on taso V-V:n armeijassa.

Pohjoisesta ei tule Ukrainaan enään kuin kutsuttuja vieraita.

Ukrainan tiedustelupäällikkö Budanov on myös sanonut, ettei Valko-Venäjä muodosta uhkaa Ukrainalle. Oletan että hänellä on ajantasaiset tiedot sen maan tilanteesta, varmasti ihan suorat kontaktit johtaviin upseereihin yms.

Kun viime vuonna nähtiin ensimmäiset asetoimitukset Valko-Venäjältä Venäjällä, tuumailin että se viimeistään on merkki, että Putin ei ole kyennyt taivuttelemaan Lukashenko osallistumaan sotaan. Koska eivät liity sotaan, seuraavaksi paras vaihtoehto Venäjän kannalta oli kaluston saaminen omien menetysten paikkaamiseksi.

Näiden lisäksi Venäjä tietysti käyttää Valko-Venäjän lentokenttiä ja ampuu ohjuksia sekä Shahed-136/131 droneja sen alueelta, joten voidaan puhua "rikoskumppanista" mutta ei silti "hyökkääjästä" samassa mittakaavassa kuin mitä Venäjä on.

Mitä tulee tuoreisiin puheisiin ydinaseiden siirroista Valko-Venäjälle: uskon kun näen, eikä toistaiseksi ole nähty merkkejä siirroista - puheista kyllä. Kylmän sodan aikaan Valko-Venäjän alueelle oli sijoitettuna taktisia ydinaseita, joten sinänsä heillä pitäisi olla vanhoja bunkkereita yms. jotka sopivat näiden vastaanottamiseen. JOS jotain siirrettäisiin, niiden hallinta ja vartiointi olisi tietysti venäläisten vakituisten vastuulla.

Jokainen voi tykönään miettiä, miten Lännen tulisi vastata tähän Venäjän törkeään eskalaatioon.
 
Inside Russia -kanavan Konstantin Silicon Curtain-kanavan haastattelussa. Mielenkiintoinen. Konstantin vertaa Venäjän tilannetta Titanicin hitaaseen uppoamiseen.
 
Pitää muistaa että Venäjä onnistui yllättämään Ukrainan 24.2.2022 hyökkäämällä Kiovan suuntaan. Ukraina uskoi viimeiseen asti että hyökkäyksen pääpainopiste on Donetskin ja Luhanskin alueilla, minkä takia valtaosa heidän vakinaisen armeijan joukoista oli sijoitettu sille suunnalle.

Jälkikäteen pitää tietysti ihmetellä, miksi tällainen yllätys onnistui, koska Venäjän joukkojen siirrot Valko-Venäjälle ja Krimille olivat hyvin dokumentoituja avoimissa lähteissä JA Yhdysvallat kertoi näistä myös hyvin avoimesti jo useampi kuukausi ennen sodan alkua (jakoivat tarkempia tietoja vuoden 2022 puolella).
En nyt osaa antaa lähdettä, mutta joskus viime vuoden puolella oli jotain puhetta, että Valko-Venäjän johto oli antanut Ukrainalle lupauksen/vakuudet ettei Valko-Venäjän aluetta käytettäisi hyökkäämiseen Ukrainaa vastaan ja Ukraina oli sen perusteella sijoittanut joukkojaan. Sitten ihan hyökkäyksen aattona länsimaiden tiedustelutietojen perusteella selvisikin ettei näihin lupauksiin voinutkaan luottaa.
 
En nyt osaa antaa lähdettä, mutta joskus viime vuoden puolella oli jotain puhetta, että Valko-Venäjän johto oli antanut Ukrainalle lupauksen/vakuudet ettei Valko-Venäjän aluetta käytettäisi hyökkäämiseen Ukrainaa vastaan ja Ukraina oli sen perusteella sijoittanut joukkojaan. Sitten ihan hyökkäyksen aattona länsimaiden tiedustelutietojen perusteella selvisikin ettei näihin lupauksiin voinutkaan luottaa.

Hyvin mahdollista että Valko-Venäjä oli antanut tällaisia lupauksia, en muista.

Se oli kuitenkin selvää että rajan taakse oli tuotu hyökkäyspotentiaalia eli joukkoja ja kalustoa. Jaoin toisessa ketjussa artikkelin, jossa tiedustelupäällikkö Budanov esitteli Ukrainan rajaseudulle tuotujen joukkojen määriä ja antoi arvionsa hyökkäyssuunnista: LINKKI

Artikkeli on kirjoitettu 21.11.2021 eli noin kolme kuukautta ennen hyökkäyksen alkua ja se sisältää mm. tällaisen kartan:

1685269662399.png

Venäjä jatkoi joukkojen siirtoja rajaseudulle koko joulukuun 2021 sekä tammikuun ja helmikuun 2022.

Yhdysvallat puolestaan kertoi julkisuuteen ennenkuulemattoman tarkkoja tiedustelutietoja (toki ne oli seulottu läpi aikaisemmin, jottei paljasteta tietolähteitä yms.) sekä jakoi tarkempaa tietoa kumppaneilleen (sekä NATO:n sisällä että NATO:on kuulumattomille maille).

En muista, mitä niissä erinomaisissa New York Timesin artikkeleissa sanottiin tarkalleen sodan alkua edeltäneistä viikoista, mutta syystä tai toisesta Ukraina tuli yllätetyksi Valko-Venäjän ja Krimin suunnalta tulevien hyökkäysten osalta. Ehkä Lukashenko on antanut tuollaiset "lupauksen" mikä sai heikentämään kyseisen suunnan puolustusta. Muistan että useammat ukrainalaiset virkamiehet ja johtajat sanoivat, että eivät halunneet uskoa hyökkäyksen tapahtuvan. Talous oli myös huolena: sota on kallista.

Kuten yllä olevasta kuvasta nähdään, Budanov oli hyvin kartalla missä joukkoja oli ja mitkä määrät. Lupaukset yms. ovat kovin kevyitä / yhdentekeviä, jos katsotaan millaisen uhan nämä muodostavat (jos / kun päättävät lähteä rajan yli kokeilemaan).
 
Viimeksi muokattu:

"Kyselytutkimuksen mukaan 63,9 prosenttia vastaajista ei olisi valmis sodan päättämiseen tähtääviin neuvotteluihin Venäjän kanssa. Neuvotteluja kannatti sen sijaan 23,1 prosenttia vastaajista. 13 prosenttia vastaajista ei osannut vastata kysymykseen."

Kansan tuki takana! Hööki päälle ja mennään vuoden 1991 rajoille💪
 
Belarusian Hajun Project ei pysty vahvistamaan huhuja, joiden mukaan Lukashenko olisi joutunut sairaalaan Moskovassa 25.5.

Heidän tietojensa mukaan Lukashenko lensi takaisin Minskiin ja vietiin kotiinsa.

Currently, we can’t confirm the rumors spread by Valery Tsepkala that Lukashenko was hospitalized in Moscow on May 25.

According to our information, Lukashenko returned to Minsk on May 25 at 20:00, after which his motorcade was spotted on the way to his residence.


 
ISW uutisoi Girkinin epäilevän, että Prigozhin olisi kyy emoryssän povella ja että hänellä olisi haluja kalifiksi kalifin paikalle:


Niin, Prihozhin on kyllä niin merkillinen hahmo, että häneltä voi tulla aivan mitä vaan. Viimeistään sitten, kun Putinin ote vallasta alkaa kirpoamaan. Joskus sekin tapahtuu, voi tapahtua vuosien päästä tai vaikka puolen vuoden sisällä, mutta miten on sellainen odottava tunnelma. Jjotain odotetaan tapahtuvan, pelkkä Ukrainan vastahyökkäys, vai jotain muutakin?

Harmillisesti tiellä on vaan Venäjän armeija ja Sorvari-Zolotovin kansalliskaarti. Wagnerin jääminen ilman Venäjän armeijan täyttä tukea Bakhmutin rintamalla selittyy aivan luontevasti.

Kenelle mahtaa Venäjän armeija lopulta onkaan lojaali; Patrusheville? Vai onko kenellekään?
 
Back
Top